Korea - Suomen tärkein aseistaja?

Huhta

Greatest Leader
Suomi allekirjoitti hiljattain Etelä-Korean kanssa sopimuksen 48 käytetyn K9-panssarihaupitsin hankinnasta. Onko tämä yksittäinen syrjähyppy asehankintapolitiikassa vai kasvaako Korean merkitys Suomen asekauppiaana jatkossa?

Suomella ja Korealla on paljon yhteistä. Molemmat maat varautuvat sotimaan verisen sodan suurvaltavihollista vastaan. Molemmat ovat myös Yhdysvaltain kumppaneita, Korea tietysti syvemmällä tasolla, ja luottavat länsimaiseen aseistukseen. Näin ollen korealainen kalusto ei ole mitään vinosilmien erikoisuutta, vaan se täyttää kaikki mahdolliset Nato-standardit. Lisäksi molemmissa maissa on talviolosuhteita, Koreassa toki vähemmän.

Suomen erikoisolosuhteisiin kuuluu maavoimien massavanheneva kalusto ja valtiontalouden tulevaisuus, joka ei näytä kovin hyvältä. Jotakin on pakko hankkia, jotta venäläiset pysyvät jatkossakin poissa tontilta, mutta rahaa ei oikein olisi. Perinteinen länsikalusto ei oikein näyttäydy kilpailukykyisenä, kun entistä kalliimpien kehitysprojektien hedelmiä tuotetaan entistä vähemmän. Esimerkkinä mainittakoon Puma-rynnäkköpanssarivaunun huikea 350 vaunun tuotanto Saksan armeijan tarpeiksi...

Korealaisen kaluston suurimpana etuna voi mainita Korean suhteellisen alhaisen palkkatason sekä suuret tuotantosarjat. Vaikka Euroopassakin on nyt herätty taas Venäjän karhun murinaan, ei ole syytä odottaa massiivista varustelukierrettä. Pientä säätöä puolustuskykyyn tehdään ja kalliita aseprojekteja käynnistellään, mutta kaukana takana ovat ne päivät, kun venäläiset sotilaat saattoi kuvitella Normandiassa pesemässä sukkiaan.

Suomen kannalta näkisin Korealla olevan annettavaa näillä alueilla:

-Poistuvan putkitykistön korvaus (K9-optio on luonnollinen ratkaisu ja jatkohankinnatkin ovat mahdollisia)

-Leopardien korvaus (K2 Musta Pantteri tai jokin sen kehitysversio voisi olla kiinnostava)

-BMP-2:n korvaus (K21 voisi olla kiinnostava)

-Hawkin korvaus (KAI T-50 eri versioineen nähtäneen Hawkin korvaajaehdokkaissa)

Mitä kalustoa Suomi voisi hankkia Koreasta jatkossa? Vai onko minulla vain päällä Korea-kiima katsottuani liikaa sikäläisiä sotilaspornoelokuvia? :rolleyes: Sana on vapaa!
 
K30 Biho ja Etelä-Korealaisten versio crotalesta Chun Ma voisivat olla mielenkiintoisia rautakaton luojia (jos vaikka vähän käytettyinä saisi käypäseen hintaan) molemmathan on tehty K200 runkoon
ja crotaleahan Suomessa onkin jo valmiiksi niin tulisi vain paremmalla maasto liikkuvuudella varustettuna (tietty jonkun verran vaatisivat muutos töitä, mutta jos hinta olisi kohdallaan niin miksi ei) tiedä vaikka vielä joskus päästäisiin vanhoista sergeistä eroon
 
Korealaisen kaluston suurimpana etuna voi mainita Korean suhteellisen alhaisen palkkatason sekä suuret tuotantosarjat.
Osaamatta ottaa kantaa mahdollisiin kalustohankintoihin niin hiukan särähti korvassa tuo suhtellisen alhainen palkkataso. Ymmärtääkseni palkkataso on sellaista luokkaa että ei sitä oikein taida alhaiseksi kehdata sanoa. En löytänyt tälle perstuntumalleni mitään lähdeviitettä mutta oletan että GDP per capita antaa osviittaa palkoista. Jos näin, niin sitten Israelissa, briteissä tai italiassakin on palkat samaa luokkaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_asukaskohtaisen_bruttokansantuotteen_mukaan
 
KAI T-50 hinta nähdään T-X-yhteydessä- Jos ei tule valituksi, ei ole meillekään asiaa.
K2 ilmeisesti jopa Leoa lalliimpi. Tosin Leoja on aika harva ostanut uutena viime aikoina.

Tykkejä, mitä muuta? https://en.wikipedia.org/wiki/KM-SAM ?
Laivoja ei STX ym. kokemusten pohjalta ole kaipailtu vaikka se selkeä vahvuus noilla main.

Israelista myös paljon potentiaalista. Enemmän viesti- ja muu high-tech kalusto (kuten Elbit/Rockwell Collins F-35 kypärä) ja pienemmät paukahtavat.

http://www.israelhayom.com/site/newsletter_article.php?id=12549
 
Viimeksi muokattu:

Bruttokansantuotetta voidaan katsoa kahdella tapaa. Tuossa on käytössä ostovoimakorjattu versio (PPP), joka sopii paremmin elintason vertailuun.

Tässä yhteydessä käyttäisin kuitenkin ennemmin nimellistä bruttokansantuotetta, ja siinä suhteessa Korea on 28 000 dollarin tienoilla per henkilö, kun taas Suomi on 43 000 dollarin paikkeilla per henkilö ja Saksa 42 000 dollarissa. Eroa on siis jonkin verran.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_GDP_(nominal)_per_capita

Muoks:

Voisi vielä lisätä, että Koreassa työtuntien määrä on myös kansainvälisesti vertaillen korkea. Eli palkkakustannusten per tunti luulisi pysyvän kurissa. Mistään hikipajasta ei tietysti puhuta, mutta kuitenkin.

According to a research on OECD website, working hours in South Korea were 2,124 per worker in 2014.[2] The figure shows Korea ranks 3rd highest working hour country compared to 1,789 hours in U.S., 1,677 hours in UK, and even the shortest 1,366 hours in Germany.[2][/QUOTE]

https://en.wikipedia.org/wiki/Working_hours_in_South_Korea#Statistics
 
Viimeksi muokattu:
KAI T-50 hinta nähdään T-X-yhteydessä- Jos ei tule valituksi, ei ole meillekään asiaa.
K2 ilmeisesti jopa Leoa lalliimpi. Tosin Leoja on aika harva ostanut uutena viime aikoina.

Tykkejä, mitä muuta? https://en.wikipedia.org/wiki/KM-SAM ?
Laivoja ei STX ym. kokemusten pohjalta ole kaipailtu vaikka se selkeä vahvuus noilla main.

Israelista myös paljon potentiaalista. Enemmän viesti- ja muu high-tech kalusto (kuten Elbit/Rockwell Collins F-35 kypärä) ja pienemmät paukahtavat.

http://www.israelhayom.com/site/newsletter_article.php?id=12549

Epäilen, ettei Suomeen osteta ulkomailta sellaista kalustoa, jota täälläkin voidaan väsätä. Teollisuuspoliittiset syyt ovat yksinkertaisesti liian suuret. Eli laivat ja pyöräajoneuvot tulevat jatkossakin kotimaasta.

KM-SAM ei välttämättä oikein sovi meille, koska venäläiset ovat olleet mukana kehitystyössä. Sitä paitsi tuo on niin lähellä NASAMS-järjestelmää, että syntyisi turhaa päällekkäisyyttä.
 
Niin, voipi olla että AMRAAM-ER on riittävä parannus jos halutaan. Seuraavan steppiin ei löytyisikään enää kuin Aster/Patriot.
 
Niin, voipi olla että AMRAAM-ER on riittävä parannus jos halutaan. Seuraavan steppiin ei löytyisikään enää kuin Aster/Patriot.

Sekä Davidin linko, ehkäpä myös MEADS.
 
KM-SAM ei välttämättä oikein sovi meille, koska venäläiset ovat olleet mukana kehitystyössä.

Kaverini kavi Koreassa, purkittamassa naita ostosmahdollisuuksia: https://www.youtube.com/watch?time_continue=24&v=SiUZ56HKCdU

Rannari tykkais ohjatuista raketeista (1. minuutista alkaen). Kehitetty montaa nopeaa maalia vastaan, yhta-aikaisesti, kaytettaviksi.

Min. 4 alkaen lainauksen mukainen venalaisvaikutus nakyy ITOn laukaisukuvista (nythan vastaavia tehdaan myos lannessa, vrt. CAMM/ Seaceptor).

USAn armeijan orgaanisen IT:n kehittamisessa yksi kilpailuun osallistuva ratkaisu min.6 alkaen.

Harmi kun Hanwhan mies puhuu niin huonoa englantia. Normaalisanasto selviaa yhteydesta arvaamalla, mutta yhteistyokumppanien nimet (yhtiot) jaavat kylla minulta avaamatta.
 
voipi olla että AMRAAM-ER on riittävä parannus
Onhan se aika iso harppaus: 50% laakaan lisaa, ja perati 70% (suurin puute tahan asti) pystysuunnassa ulottuvuuteen.
 
Etelä-Korean..

Suomella ja Korealla on paljon yhteistä.. ..varautuvat sotimaan..

Suomen erikoisolosuhteisiin kuuluu maavoimien massavanheneva kalusto.. ..Perinteinen länsikalusto ei oikein näyttäydy kilpailukykyisenä..

Suomen kannalta näkisin Korealla olevan annettavaa näillä alueilla:

Mitä kalustoa Suomi voisi hankkia Koreasta jatkossa? Vai onko minulla vain päällä Korea-kiima katsottuani liikaa sikäläisiä sotilaspornoelokuvia? :rolleyes: Sana on vapaa!

En tiedä mitä Korealla on enkä sitä, että miten se pelitt'', joten vastaan yleisemmällä tasolla:

Maita yhdistää sekin, että tarvitsevat asevelvollisuusarmeijan, sodan mahdollisuus ei ole pelkästään teoreettinen, pitää varautua nopeisiin yllätyksiin ja suorituskyky ei ole paraatikeskeistä.

Korea on hyvä raskaassa metalliteollisuudessa, elektroniikassa, ajoneuvoteollisuudessa ja kustannustehokkuudessa.

Korean on pakko varautua sukellusveneisiin, ohjuksiin, massa-armeijan yllätyksiin, NBC-toimintaan, aluevaikutteisiin tykistö ja ohjushyökkäyksiin, miehittämättömään tiedusteluun...

En lähtisi miettimään asiaa välineistä vaan (vasta)suorituskyvyn tuottamisesta kokonaisuuksina.
- Vastatykistötoiminta kokonaisuuten?
- Sukellusvene-, miina-, maihinnousu- yms. merellinen torjunta
- Säännöistä piittaamattoman aluevaikutuksen tuottamisen torjunta?
- Tiedustelu ja siltä suojautuminen?

Toinen asia, mihin keskittyisin on se, että miten kaksi maata voisivat nopealla ja syvästi luottamuksellisella tasolla hyödyttää toisiaan suorituskyvyn tuottamisessa, lainaamisessa...
- Valmiuden säätely?
- Salattu viestintä ja elso?
- Sharing&pooling?
- Menettelytapaosaaminen johtamisessa, logistiikassa, hajauttamisessa, maastouttamisessa, valemaaliosaamisessa...?

Kolmantena tärkeänä asiana kysyisin että voisivatko perustaa jonkin näennäistärkeän näennäisviran Väykälle, Lapintielle, Lehtomäelle, twitteripoliiseille, kaikille Demlassa toimineille, muutamille poliisien ammattiliiton maanpuolustusvastaisille vaikuttajille....
 
pakko varautua sukellusveneisiin, ohjuksiin, massa-armeijan yllätyksiin, NBC-toimintaan, aluevaikutteisiin tykistö ja ohjushyökkäyksiin, miehittämättömään tiedusteluun...

En lähtisi miettimään asiaa välineistä vaan (vasta)suorituskyvyn tuottamisesta kokonaisuuksina.
- Vastatykistötoiminta kokonaisuuten?
- Sukellusvene-, miina-, maihinnousu- yms. merellinen torjunta
- Säännöistä piittaamattoman aluevaikutuksen tuottamisen torjunta?
- Tiedustelu ja siltä suojautuminen?

Hyva "ostoslista"
 
Back
Top