Korean Sota Osa II ?

Huhujen mukaan Trump on juuri nyt menossa rajavyöhykkeelle. Aikoo paiskata kättä Kimin kanssa rajan yli..
 
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Kiinan johtajan Xi Jinpingin huipputapaamisessa saavutettiin eräänlainen välirauha.

Toukokuussa katkenneita kauppaneuvotteluja jatketaan eikä Yhdysvallat aseta lisätulleja neuvottelujen aikana.

Mistään konkreettisesta maailman kaksi suurinta taloutta eivät Japanin Osakassa G20-maiden kokouksen yhteydessä kuitenkaan sopineet, Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu toteaa.

– Positiivista tässä on ilman muuta se, että neuvotteluja jatketaan. Samaan aikaan on tunnustettava se, ettei tässä ei ole tulkittavissa mitään konkreettista edistymistä kummankaan osapuolen tiedotusten perusteella, Koivu sanoo.

Samoilla linjoilla on Elinkeinoelämän keskusliiton kauppapolitiikan johtaja Petri Vuorio.

– Tällä hetkellä ollaan vielä jonkin matkan päässä sopimuksesta. Jos ajatellaan, että 90 prosenttia sopimuksen osasista on kasassa, mutta viimeiset 10 prosenttia sisältää joitakin haastavia osa-alueita, Vuorio sanoo.

Mitään takarajaa neuvotteluille ei ole toistaiseksi annettu.

Lehdistötilaisuudessa Trump sanoi, että amerikkalaisyritykset saavat toimittaa komponentteja matkapuhelinjätti Huaweille. Muusta neuvotellaan Huawein osalta mahdollisesti jo lähipäivinä.

– Muuten tiedotus tähän mennessä herättää melkeinpä enemmän kysymyksiä jatkosta kuin antaa vastauksia, sanoo Nordean Tuuli Koivu.
https://yle.fi/uutiset/3-10854761
 
Kimi vaikuttaa rentoutuneelta ja hieman onnelliselta.

Kävipähän mielessä, että Trump on taustaltaan bisnesmiehiä, eikä pitkän linjan poliitikko kuten useimmat aikaisemmat poliitikot. Ja Trumpin käyttäytymisestä huolimatta olettaisin, että Trump on tottunut bisnestä tehdessä siihen, että hänen on tehtävä diilejä myös tyyppien kanssa, joista ei pidä. Tai tässä tapauksessa tyyppien kanssa, joiden kanssa diilaaminen ei ole välttämättä suosittua muiden keskuudessa.

Samalla tyypillinen poliitikko epäilemättä tietää, että tiukan linjan vetäminen ei ainakaan haittaa suosiota PK:n kaltaisen maan ollessa kyseessä.

Tähän sitten lisätään se, että kimi on suht. nuori ja voi hyvinkin olla ainakin hieman huomionkipeä, joten jos hän pääsee näin pitkälle liennytyksessä ja rauhansopimuksen solmimisessa, niin ei sitä voi katsoa mitättömäksi saavutukseksi. Tässä saattaa jopa auttaa, jos kimi ajattelee Trumpin olevan epäluotettava omien silmissä, silloin tälläiset tapaamiset voidaan helpommin selittää kansalaisille. Itseasiassa PK:n propagandistit saattavat jopa langeta "omaan" propagandaan, jos ovat olleet siinä uskossa (tai antaneet alaistensa uskoa) että Trump saattaa olla ryssän talutusnuorassa.
 
Alek Sigley, the 29-year-old Australian who was missing in North Korea for more than a week, has left the country and arrived safely in China.

An upbeat Sigley briefly spoke to a throng of reporters waiting for him at the airport in Beijing on Thursday, saying: “I’m OK, I’m OK, yeah. I’m good. I’m very good.”.

Speaking in Perth, his father, Gary Sigley, said the family were “over the moon” that his son was safe, saying he understood his son had been “in constant good spirits and well the whole time”.

Australia’s foreign minister, Marise Payne, said Sigley’s release would not have happened without the help of Sweden.
https://www.theguardian.com/world/2...ian-student-released-from-north-korea-reports
 
Etelä-Korean armeija on ampunut varoituslaukauksen kohti venäläistä sotilaskonetta, joka loukkasi maan ilmatilaa.

Asiasta tiedotti Etelä-Korean puolustusministeriö varhain aamulla Suomen aikaa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...ea-ampui-varoituslaukauksen/7489152#gs.rhacko
Korealaiset ampuivat varoituslaukauksia kahteen otteeseen venäläispommittajalle. 25 minuuttia ensimmäisten laukausten jälkeen sama venäläiskone lensi uudestaan Etelä-Korean ilmatilaan ja sai peräänsä varoituslaukauksia. Ennen varoituslaukauksia kiinalaiskoneet loukkasivat Etelä-Korean ilmatilaa, tämän jälkeen kiinalais- ja venäläiskoneet yhdessä lensivät Etelä-Korean ilmatilassa.
South Korean fighter jets have fired warning shots after a Russian military plane twice violated the country’s airspace, officials in Seoul said.

Chinese military aircraft also entered South Korean airspace on Tuesday, first on their own and then with Russian planes, officials said.

The Russian bomber initially violated South Korea’s so-called aerial identification zone off its east coast for about three minutes shortly after 9am local time on Tuesday morning, the South’s defence ministry said.

Officials said South Korean F-15k and F-16k jets were scrambled to intercept the plane and fired flares after sending a message to the aircraft.

The Russian plane left the area above disputed islands in the East sea but it returned and violated the airspace again, the ministry official said. He said the South Korean fighter jets fired warning shots again. The Russian plane did not return fire in either incident, the official said.

“The South Korean military took tactical action including dropping flares and firing a warning shot,” a defence ministry statement said.

It was the first time a Russian military plane violated South Korean airspace, according to South Korean officials.

The encounter with the Russian plane occurred near the easternmost islets of Dokdo, disputed islands controlled by South Korea but claimed by Japan, the military said.

Earlier in the day, two other Russian planes and two Chinese aircraft had entered the Korean air defence zone.

At around 6:44am local time two Chinese warplanes flew above the East sea and stayed for about 30 minutes, the South Korean news agency Yonhap reported.

The Chinese aircraft later joined two Russian bombers and flew southward together over the East sea. The four encroached upon the defence zone at around 8:40am for a 25-minute flight, an officer from the Korean joint chiefs of staff told Yonhap.

Chinese planes have occasionally entered South Korea’s air defense identification zone in recent years.

It was not known whether the two countries entered the air space deliberately.

South Korea’s defense ministry said it planned to summon Russian and Chinese embassy officials later on Tuesday to register formal protests.
https://www.theguardian.com/world/2...ts-at-russian-planes-after-airspace-violation
 
Etelä-Korealaisten varoittama kone oli Berijev A-50 tutkavalvontakone.
South Korea's military said the aircraft was one of three Russian and two Chinese military aircraft that entered the Korea Air Defense Identification Zone (KADIZ) on Tuesday morning.

Overseas aircraft must identify themselves before entering the KADIZ.

Russian and Chinese bombers and reconnaissance planes have occasionally entered the zone in recent years.

However, South Korea said one of the Russian planes - an A-50 reconnaissance aircraft - flew further and entered the country's territorial airspace at around 09:00 local time (00:00 GMT).

South Korean F-15 and F-16 planes were deployed to intercept it.
https://www.bbc.com/news/world-asia-49079719
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
.
 
Viimeksi muokattu:
Sinänsä erikoista että A-50 vieressä sallitaan ”viholliskoneita” vieläpä ampuen varoitustulta. Nämä taistelunjohtokoneet pitäisi olla jatkuvassa hävittäjäsuojauksessa.
Ampuhan Syyrialaisetkin sellasen alas :D Mutta ei niitä täysillä suojata rauhan aikana. Varsinkin kun Kiinalaiset ja Neuvostoliiton hulluista vuosista on päästy eroon.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ampuhan Syyrialaisetkin sellasen alas :D Mutta ei niitä täysillä suojata rauhan aikana. Varsinkin kun Kiinalaiset ja Neuvostoliiton hulluista vuosista on päästy eroon.
Venäjän tiedustelukone joka lasautettiin Syyriassa alas on aivan toista kaliberia mitä A-50. Taistelukentällä tuollaisen jättiläisen pudottaminen lamauttaa kaiken toiminnan. Sama kuin Suomessa taistelunjohtajat saisivat syvällä kalliossa täysosuman. Hornetit olisivat sen jälkeen yksin.
 
Petrol stations and garages in South Korea are refusing to fill up or service Japanese cars as part of a growing boycott of Japanese goods sparked by trade and political tensions.

Sales of trips to Japan, Japanese beer and even tickets for the anime work Butt Detective the Movie have all been affected, and there are demonstrations outside Japan’s embassy in Seoul, though some now worry the campaign is setting Koreans against each other.

Anti-Japan feelings have been strengthening since Tokyo announced on 1 July it was restricting exports of materials used in the manufacture of semi-conductors, a major industry for Korea. The two neighbours have been trading accusations ever since.
https://www.theguardian.com/world/2...to-fill-up-japanese-cars-amid-growing-boycott
 
Pohjois-Korean talous heikentyi viime vuonna eniten sitten maata 1990-luvulla koetelleen nälänhädän, sanoo Etelä-Korean keskuspankki. Sen mukaan Pohjoisen bruttokansantuote laski 4,1 prosenttia viime vuonna. Vuonna 2017 laskua kertyi 3,5 prosenttia.

Lasku oli suurin sitten vuoden 1997. Tuolloin satoja tuhansia tai jopa miljoonia pohjoiskorealaisia kuoli nälänhätään.

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen komitea varoitti vasta viime viikolla, että aliravitsemus ja sairaudet ovat yleistyneet Pohjois-Koreassa. Vuoden sato on jäämässä kuivuuden vuoksi puoleen odotetusta. Pelkona on, että tämä pahentaa pohjoiskorealaisten tilannetta entisestään.
https://yle.fi/uutiset/3-10894711
 
Back
Top