Tragikoominen tilanne jos olet saanut koronan sieltä miltä vähän näyttäisi.
Mulle minuutti reipasta vapaasukellusta on ollut yläraja*. Kaksi minuuttia hengittämättä on ollut joskus aiemmin normaali. Minuutti reippaahkosti kävellen hengittämättä on ollut normaali. (Veikkaisin ton sukeltamisen perusteella että tuttu treeni sullekin?)
Mulla on nyt hengityksen pidättäminen tippunut 55s:stä 45:een.
Ikävintä on se, että kun koko perhe on 24/7 samojen seinien sisällä niin on aika vaikeaa suojata noita muita. Yksi lapsista myös kipeänä. Oireet eivät kyllä kummallakaan ole kovin tarkasti koronakaavassa tota hengityksen pidätystä lukuunottamatta.
Ollaan kaikki pidetty huolta D- ja muista vitamiineista. Kipeänä olevat ollaan otettu C-vitamiinia tavallista enemmän. Mä oon käynyt 2-3 päivän välein miedossa saunassa.
Toimitaan kuin olisi kyse koronasta vaikka todennäköisyys tuntuukin matalalta.
* Silloin kun sukeltelin käytin mieluiten pari numeroa ylikokoisia kengättömiä räpylöitä froteesukkien kanssa. Taitoin froteesukan räpylän kantapään alle. Sillä tavoin ei ollut riskiä räpylän irtoamisesta vaikka ne olivat liian isot. Koska pystyn "naksuttelemaan korvia" niin pystyn taittamaan pinnalla kulkiessa yläkropan 90° alaspäin, jalat pinnan ylle, käsikauhaisu, painovoima hommiin ja kun räpylät tulevat veden alle, niin täysi hönkä päälle jyrkässä kulmassa alaspäin. Samalla naksuttelua niin ei korviin koske vaikka menee pää edellä alas. Minuutti tolleen yläraja. Nykyisin ei taatusti menisi niin paljon edes terveenä.