Koronavirus Suomessa

Jos hallitus ja THL olisivat edes yrittäneet ottaa asian vakavasti, niin ne olisivat varoitelleet matkustelemisesta ja riskeistä ennen hiihtolomia. Tai eivät ainakaan olisi keskittyneet vähättelevään valehtelemiseen. Mutta kun...

Edelleenkin hiljaista. Miksi. Olisi edes neuvottava vähentämään kotimaanmatkailua ja tarpeeton liikkuminen minimiin. Edelleenkin kyselen onko yrityksillä mitään vastuuta jos henkilöstö matkustelee kotimaassa entiseen malliin vaikka on hyvin todennäköistä että tunnistamattomia tapauksia on jo kymmeniä - ellei satoja.. Onko pakko järjestää edelleenkin kaikki mahdolliset kokoukset ja kokoontumiset. Kaikenlaisia "kissanristiäisiä" jotka voidaan siirtää syksyyn tai kesään. Perua kokonaan.
 
Tämä menee kai nyt jo aika toivottomaksi hakuammunnaksi, mutta onko mahdollista, että VAP-1 suunnasta voisi löytyä jotain hyödyllistä tietoa tms. tuohon? Jotain leukosyyttien kerääntymiseen tai toimintaan liittyvää?

Kysyn aika suuressa määrin Suomi-kytkennän vuoksi.
En osaa vastata tuohon. Sellainen disclaimer muuten, että en ole lääkäri. Minulla on kyllä tutkijakoulutus ja jossain määrin kokemusta lääkealasta. Seuraan alan kehitystä aktiivisesti myös epidemia-aikojen ulkopuolella.
 
Kuuluuko "hiilijalanjäljen" pohdinta STM:lle...

Karanteeneilla on ollut Sillanaukeen mukaan jo varsin iso vaikutus muun muassa hiilijalanjälkeen, kun ihmisten toimintatavat ovat muuttuneet ja matkustaminen vähentynyt.

 
Koronapöytä
Tässä ikkunattomassa huoneessa Valtioneuvoston linnassa kokoontui keskiviikkona ensimmäistä kertaa tärkeä ryhmä. Näille Suomen ykkösvirkamiehille on annettu tehtävä: suojelkaa suomalaisia koronavirukselta.
Tilaajille
Marko Junkkari HS Tommi Nieminen HS
Julkaistu: 8.3. 2:00 , Päivitetty: 8.3. 6:28
Kokous alkoi keskiviikkona 4.3. kello yhdeksän. Pöydän päässä vasemmalla valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen. Hänen vieressään seisoo kokouksen puheenjohtaja, valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeri Timo Lankinen. (KUVA: LAURI HEIKKINEN / VALTIONEUVOSTON KANSLIA)

Keskiviikkoaamuna 4. maaliskuuta Valtioneuvoston linnassa Senaatintorin laidalla pidettiin poikkeuksellinen kokous. Joukko valtionhallinnon korkeimpia virkamiehiä saapui pieneen ikkunattomaan neuvotteluhuoneeseen. Tarjolla oli kahvia ja teetä sekä täytettyjä Reissumies-leipiä.

TILAAJILLE

 
Kuuluuko "hiilijalanjäljen" pohdinta STM:lle...

Karanteeneilla on ollut Sillanaukeen mukaan jo varsin iso vaikutus muun muassa hiilijalanjälkeen, kun ihmisten toimintatavat ovat muuttuneet ja matkustaminen vähentynyt.

Sama kävi heti mielessä.
 
Tosin Singapore on huomattavasti kurinalaisempi yhteiskunta kuin moni länsimaa. Singaporessa on myös varauduttu epidemioihin hyvin johtuen sijainnistaan ja väestöstään. Singapore ja esimerkiksi Italia ovat aivan erilaisia yhteiskuntia.

Local health authorities' carefully calibrated measures to control the outbreak are backed by some built-in advantages: a small territory, high medical standards, and the ability to impose somewhat draconian measures that might not fly elsewhere.

Late last month, the government revoked a 45-year-old man's permanent residency status because he had defied a "stay home" order.

The man had recently been in China -- the origin of the outbreak -- and was required to remain inside for 14 days. But he did not answer his phone and was not home when officers conducted spot checks, according to the immigration authority.

Now he has been banned from Singapore for good.
 
Ei varmaankaan haittaakaan ole runsaasta C-vitamiinin nauttimisesta.

·
LA Times ihmettelee koronahysteriaa, sillä kausi-influenssa tappaa paljon enemmän kuin koronavirus. On kehittymässä maailmanlaajuinen paniikki, jonka vaikutukset maailman talouteen on murskaava.
Sain tietoa kollegalta Kiinasta. Siellä on saatu erinomaisia tuloksia hoidettaessa C-vitamiinilla koronaviruksen aiheuttamia keuhkokomplikaatioita, mitkä muuten johtavat potilaan kuolemaan. C- vitamiinihoidosta on meneillään samanaikaisesti kolme laajaa tutkimusta. Tämän hetken konsensus C-vitamiinin määristä on 50–100 mg painokiloa kohden päivässä, mikä tarkoittaa 70 kg painavalla 3,5 g –7 g pv:ssä jaettuna useampaan annokseen. Tehohoidossa annos suonensisäisesti on 200 mg, mutta ovat käyttäneet tehohoidossa jopa 350 mg:n annoksia painokiloa kohden. Ilman komplikaatioita. Oheisena linkki, joka avautuu Googlen avulla kiinaa osaamattomille.
https://mp.weixin.qq.com/s/bF2YhJKiOfe1yimBc4XwOA
C-vitamiinihoitoja pidetään Suomessa HuuHaana. Mutta pitäköön tunkkinsa. Jaan tämän tiedon kaikille, jotta ihmiset voivat toteuttaa itse tätä Kiinassa toimivaksi todettua hoitoa jo ennalta. C-vitamiini estää keuhko-komplikaatioita kiinalaislähteiden mukaan, ja sehän on kaikkein tärkeintä viruksen iskiessä.
Kiinalaisilla on todettu matalat C- ja D3-vitamiinitasot. Kausiflunssat noudattavat tätä kaavaa aikana, jolloin molemmat vitamiinitasot ovat matalimmillaan. Kannatta tsekata oma D3-taso. Kannattaa lopettaa sokerin syönti. Jos ketodieetti estää influenssaa, niin miksi ei tätäkin virusta.
https://www.asianage.com/…/keto-diet-helps-combat-the-flu-v…
https://www.latimes.com/…/flu-killed-more-people-coronaviru…
 
Ei varmaankaan haittaakaan ole runsaasta C-vitamiinin nauttimisesta.

https://www.facebook.com/eimedikali...XiL_N8Y_Fp-I7tCz_VU0ckuzB6DVRyUnyM9ZP-QK2jyiX

 
Ei varmaankaan haittaakaan ole runsaasta C-vitamiinin nauttimisesta.

Ei, mutta meillä kaamoksen takia on vajauksia D-vitamiinista. D-vitamiini auttaa virus infektioita vastaan, ja linkitin epidemia ketjuun videon sinkistä, ja siitä kuinka sinkkitasapaino on estänyt soluja replikoimasta virusta. Joten jos tuntuu että on tarvis, niin ottakaa multivitamiinia ja sinkki tabletteja.
 
Liittyen näihin jo aiemmin Italiasta palanneisiin Pirkanmaan tapauksiin on nyt löytynyt kaksi tapausta lisää Tampereen teekkarien arkkariosastolta. Juttelin tuossa just tutun arkkarin kanssa. Oli ollut eilen Tampereen arkkarikillan 50-vuotisjuhlissa. Naurahti odottavansa, koska terveysviranomaiset ottavat yhteyttä.
 
Lisää..

SUOMESSA on todettu jälleen uusia koronavirustartuntoja.

Varsinais-Suomessa todettiin sunnuntaina ensimmäinen koronavirustartunta Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

 
Edelleenkin kyselen onko yrityksillä mitään vastuuta...

Ei liity juuri sinun esittämääsi kysymykseen, mutta kuitekin:

Suomessa on muistaakseni muutamia oikeusportaikon läpi menneitä tapauksia joissa joku ton tuomittu HIV:n tahallisesta levittämisestä todella koviin, vuosien mittaisiin vankilatuomioihin.

Noissa ei välttämättä ole pystytty näyttämään toteen sitä, onko tahallisuus ollut piittaamattomuudesta, itsekkyydestä, pahantahtoisuuudesta vai mistä motiivista kumpuavaa. Asia on katsottu tahalliseksi sillä perusteella, että oikeus on pitänyt riittävästi toteenäytettynä sitä, että henkilön on täytynyt ymmärtää toimintansa mahdolliset (ei siis varmat tai edes todennäköiset vaan mahdolliset) seuraukset.

On täysin mahdollista, että samantyyppisiä oikeudenkäyntejä tullaan joskus tulevaisuudessa käymään nykyisen hallituksen sekä THL:n johtoon kuuluvia vastaan täsmälleen samalla perusteella. Henkilön on täytynyt ymmärtää mitä toiminta tai toimimattomuus (vrt. siihen että jättää käyttämättä kondomia eli ei toimi muita suojelevalla tavalla) voi saada aikaan.

Jos tuollaisissa tapauksissa on olemassa ainuttakaan keskustelua tai tuhottua viestiä, jossa on lähdetty siitä, että "ei voida kertoa ettei tyhmä kansa mene paniikkiin ja/tai kun ei ne tajua kuitenkaan" niin on vaikea käsittää sitä jos pahimpia vähättelijöitä ei saataisi muutamaksi vuodeksi vankilaan. (Jossa voisi olla sitten tosi kivaa.)

Yrityksissä on vähän samoin. Johto on velvollinen pitämään työsuojelusta huolta. Joku on siitä vastuussa. Kyseisen henkilön velvollisuuksiin kuuluu tämmöisessä tilanteessa astua tarpeen vaatiessa aika kipeästikin - ja kirjallisesti - isommille varpaille.
 
Back
Top