Koronavirus Suomessa

Tätä samaa on viranomaiset kertoneet, viimeksi tänään.
Ei ole merkitystä mitä minä meinaan.

Pärjätäänhän siellä kesäaikaankin, vaikka väestö voi moninkertaistua. Minusta kuulostaa ihmeelliseltä perustelulta, ettei terveydenhuolto kestä väkiluvun kasvua.

Norjalaisten halu raahata ihmiset mökeiltä väkisin kaupunkiin on outo. Jos taudin pääsyä paikkakunnalle halutaan estää, niin ymmärtäisin vielä esimerkiksi henkilöllisyyden ja asuinpaikkakunnan tarkistamisen paikallisen ruokakaupan ja apteekin ovella, jotta ulkopaikkakuntalaiset eivät olisi tekemisissä paikallisten kanssa. Mutta miksi joku puolen vuoden säilykevaraston kanssa eristäytynyt verkkoja kokeva mökkiläinen pitäisi hakea pois? Ei jummarra.

Norjan pääministeri Erna Solberg on kehottanut mökkeilijöitä palaamaan koteihinsa. Solberg on todennut, että mikäli tätä kehotusta ei noudateta, hakee kansalliskaarti väkeä tarvittaessa mökeiltä pois.

Olisi mielenkiintoista seurata ihan omana vitjana taloudellisia asioita.
Euroopan keskuspankki aloittaa 750 miljardin euron hätärahoituksen
Se alkaa ostaa markkinoilta sekä julkisen että yksityisen sektorin joukkolainoja.

e.

Uudessa hätärahoitusohjelmassa ostot ulotetaan myös pahoissa talousvaikeuksissa olevan Kreikan valtion joukkolainoihin.

18.3.2020 19:43 ・ PÄIVITETTY: 18.3.2020 19:43

Kohu flunssalääkkeestä: THL:n johtajalta kommentti: ”Kannattaa suhtautua hyvin varauksella tällaisiin väitteisiin”

Suomessa koronaviruksen epidemiahuippu häämöttää vasta kuukauden tai parin päässä, arvioi terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) STT:lle

Suomessa oli THL:n mukaan todettu 359 koronavirustartuntaa keskiviikkoon mennessä. Tiedossa olevien tartuntojen määrä kasvoi tiistain luvuista 40:llä. Salmisen mukaan toistaiseksi eletään epidemian alkuvaihetta.

Sairastuneiden todellista määrää ei enää tiedetä, koska koronaviruksen testauskriteerit ovat tiukentuneet. THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoi maanantaina Ylellä, että koronaviruksesta sairastuneiden todellinen määrä Suomessa voi olla 20–30 kertaa suurempi kuin varmistettuja tapauksia on tiedossa.

Epidemiaa voidaan yhä seurata
Mika Salmisen mukaan testauskriteerien muuttaminen ei estä epidemian seurantaa, vaan THL käyttää siinä apunaan useita eri tietolähteitä.

– Tiedot näistä varmistetuista tapauksista riittävät, jotta voidaan laskea, onko trendi kasvava, laskeva vai tasainen.

Myös muita seurantatapoja on. Esimerkiksi terveyskeskukseen hengitystieinfektioiden perusteella hakeutuneiden ihmisten määrästä voidaan Salmisen mukaan hyvin päätellä epidemian vaihe.

Tartuntaketjuja pyritään Salmisen mukaan edelleen kartoittamaan, mutta se tulee päivä päivältä vaikeammaksi.
– Sillä ei myöskään ole enää suuren suurta merkitystä, siinä vaiheessa, kun epidemia on käynnistynyt.
Salmisen mukaan on ennenaikaista sanoa, ovatko Suomen tähänastiset rajoitukset auttaneet taittamaan tartuntojen määrän kasvun.

”Materiaaleista on ollut puutetta”
Koronavirustestejä on Salmisen mukaan tehty Suomessa nyt yli 3 000, ja päivässä voidaan tarpeen vaatiessa testata jopa 1 500 näytettä. Salmisen mukaan testit eivät ole vaarassa loppua Suomesta.

Maanantaina hallitus linjasi, että THL auttaa terveydenhuoltoa lisäämään viruksen testauskapasiteettia alueittain.

Salmisen mukaan THL on toiminut näin muun muassa arvioimalla kaupallisten koronatestien toimintaa, jotta niitä voidaan ottaa Suomessa käyttöön. Lähes kaikki Suomessakin käytettävistä kliinisen mikrobiologian testeistä ovat kaupallisia.

Lisäksi THL on auttanut terveydenhuoltoa testaamaan koronavirusnäytteitä. Salmisen mukaan THL on poikkeuksellisesti hoitanut osan esimerkiksi Turun laboratorionäytteistä.
– Materiaaleista on ollut välillä puutetta, koska niitä on kovan kansainvälisen kysynnän vuoksi vähemmän saatavilla kuin olisi tarvetta.

Koronakonsteihin skeptisyyttä
Erilaisista koronavirukseen tehoavista lääkkeistä ja muista konsteista on nyt paljon huhuja liikkeellä. Tänään on uutisoitu muun muassa japanilaisesta favipiravir-nimisestä flunssalääkkeestä, jonka väitetään toimivan tehokkaasti viruksen hoidossa. Salminen ei ole tuotteesta koskaan kuullutkaan ja toteaa, että asia kuuluu lääkeviranomaiselle eli Fimealle.

– Tällä hetkellä varmasti liikkuu hyvin paljon tietoa, että tämä tai tuo auttaa. Kannattaa suhtautua hyvin varauksella tällaisiin väitteisiin, hän sanoo.

Nyt kaikella kunnioituksella, mutta ehkä olisi parempi, että THL:n johtaja tai kukaan THL:ltä ei enää kommentoisi koronatilannetta Suomessa millään tavalla. Mieluummin kuulisin OIKEIDEN lääkäreiden näkemyksiä. Mikseivät haastattele vaikkapa HUS:n lääkäreitä mieluummin?
 
Mikä tässä mättää mielestäsi, itse en havainnut mitään epämääräistä?
 
Olisi mielenkiintoista seurata ihan omana vitjana taloudellisia asioita.

Jos haluaa aloittaa jotain todella pitkäikäistä, niin sellainen vitja kannattaa kyllä perustaa...tulee pitkä ketju.

Taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan valtavat ihan maailmanlaajuisesti ja se kriisi ei todellakaan pääty siihen, kun virus ottaa ritolat ja siirtyy autuaammille metsästysmaille.
 
Vitja auki sen aikaa kun epidemian on arveltu kestävän, jälkivaikutuksineen :/

e.

Muutama otos:

klo 19:48: Helsingin pörssin tämänpäiväinen pudotus on sen historian suurin.

klo 19:26: Yhdysvaltain keskuspankki tukee vaikeuksiin ajautuneita rahamarkkinoita valtavalla avustussummalla. Fed ilmoittaa pumppaavansa rahamarkkinoille 500 miljardia dollaria kuukaudessa seuraavien kolmen kuukauden ajan.

Koronavirus 12.3.2020

ja öljynhinta jo alle 30 dollarin tynnyriltä kun tovin oli jo 65 dollarissa.
 
Viimeksi muokattu:
Hallitukset mokanneet ympäri maailmaa, kun näin pääsi käymään?

Edit: Jatkossa rajat pidettävä kiinni?

Eivät kaikki hallitukset ole mokanneet. Aasiassa Taiwanissa ja Singaporessa homma on hanskassa ja Etelä-Koreassakin varmaan pian. Demokratiatkin pystyvät tähän. Ei rajoja tarvitse laittaa kiinni, mutta epidemian pysäytys ja tartuntaketjujen katkaiseminen pitää vain ottaa tosissaan. Uusi teknologia tarjoaa tähän paljon välineitä.

AS OF WEDNESDAY, the nation of Taiwan had recorded 100 cases of Covid-19, a remarkably low number given the island’s proximity to China. Some 2.71 million mainland Chinese visited Taiwan in 2019, and as recently as January there were a dozen round trip flights between Wuhan and Taipei every week. But despite its obvious vulnerabilities, Taiwan has managed, so far, to keep well ahead of the infectious curve through a combination of early response, pervasive screening, contact tracing, comprehensive testing, and the adroit use of technology.

Pärjätäänhän siellä kesäaikaankin, vaikka väestö voi moninkertaistua. Minusta kuulostaa ihmeelliseltä perustelulta, ettei terveydenhuolto kestä väkiluvun kasvua.

Norjalaisten halu raahata ihmiset mökeiltä väkisin kaupunkiin on outo. Jos taudin pääsyä paikkakunnalle halutaan estää, niin ymmärtäisin vielä esimerkiksi henkilöllisyyden ja asuinpaikkakunnan tarkistamisen paikallisen ruokakaupan ja apteekin ovella, jotta ulkopaikkakuntalaiset eivät olisi tekemisissä paikallisten kanssa. Mutta miksi joku puolen vuoden säilykevaraston kanssa eristäytynyt verkkoja kokeva mökkiläinen pitäisi hakea pois? Ei jummarra.

Lisäksi tähän voi liittää ihan vaan kauppakassipalvelun....
 
Mun on nyt jotenkin ihan helvetin vaikee ymmärtää tätä osassa vallitsevaa kausinuha höpinää ja sitä että kun ketään ei oo kuollu ni kaikki on turhaa,kun tässä ei olla vielä siinä vaiheessa että ketään olis kerinny kuoleen (parempi jos ei siihen ikinä päästäkkään) mutta miettikääpä mikä saatanan härdelli siitä olisi tullu kun ne sairaalat oliskin jo täynnä ja alkaa väkee tippuu 200 päivävauhtia ni on aika turha enää alkaa pinnistään kun tavara on ns. Housuissa..

Se on helvetin huolestuttavaa jotenkin että tääläkin vuodesta toiseen höpötetään että on hyvä olla valmiina jos jotain sattuu ja sittenkun jotai vähän sattuu ni valitetaan kun reagoidaan :facepalm:
 
Ja joo, ei tarvi panikoida mutta ei tarvi vähätelläkään pakolla väkisin asiaa.. Meininki on vähän päämaja 1944 "ei sieltä mitään tuu, turhaa puhetta ja jos tulee ni sitte aamutaan" mutta missäön tapauksessa ei kuunnella mitään varotuksia eikä ainakaan varauduta etukäteen... miten se meni niinku omasta mielestä?
 
Riskienhallinta on riskientunnistamista ja ennakointia. Tavoitehan on, että riski ei milloinkaan kongretisoituisi. Jos näin käy riskienhallinnassa ollaan onnistuttu. Silloin tosin maksajalla voi herätä kysymys, että onko maksanut turhasta kun mitään ei kuitankaan ole tapahtunut ;) Tällaiseenkin on törmätty. Se mitä varmaan tulee tässä koronan tapauksessa Suomessa tapahtumaan on se, että liikkumista varmasti joudutaan rajoittamaan. Mielestäni ihmiset eivät ole hommaa ottaneet ihan tosissaan ja leviäminen jatkumaan liian voimakkaasti suhteessa terveydenhuollon kantokykyyn. Suomi ei vielä ole siinä tilanteessa jossa terveydenhoito ylikuormittuu mutta taudin leviämisestä ja itämisestä johtuen se voikin tulla aika yllättäen kun päivässä alkaa satoja ihmisiä hakeutumaan hoitoon. Monet myös ajattelevat vielä, että koulut ovat vain kuukauden suljettuna ja sitten normaali arki palaa. Ihmisten olisi aika kääntää nuppi vähän sellaiselle selviytymismoodille, elämä muuttuu helpommaksi näin. Omille lapsille olen jo kertonut, että kannattaa asennoitua siihen, että koulut aukeavat vasta elokuussa ja silloinkin voi olla mahdollista, että se onkin vasta syys- lokakuussa. Kuukaudessa tämä ei ratkea ja kuukauden päästä tilanne todennäköisesti on pahempi mitä tällä hetkellä.

Vasemmistolaisesti ajatteleville tällainen kansalaisten perusoikeuksien rajoittaminen on myrkkyä mutta tällaisessa tilanteessa ideologia ei saisi mennä kansankunnan edun edelle. Vielä kun kansalaiset itse ymmärtäisivät oman etunsa. Eilen oli monissakauppakeskuksissa ollut kahvilat ja penkit täynnä näitä eläkeläisiä jutustelemassa vallitsevasta tilanteesta. Asenne vähän sellainen, että "meitähän ei kukaan määrää" ja "johan tässä voisi jo kuollakin". Ehkä se pysäyttäisi hieman jos tehtäisiin päätös jossa kaikki yli 70 vuotiaat hengitystieinfektioon sairastuneet määrättäisiin saattohoitoon ja hoito olisi näin ollen vain oireen mukaista. Käytettäisiin ne arvokkaat sairaalapaikat työikäisten hoitamiseen jotka ovat asian ehkä enemmän tosissaan ottaneet kuin nämä riskiryhmäläiset.
 
Viimeksi muokattu:
Riskienhallinta on riskientunnistamista ja ennakointia. Tavoitehan on, että riski ei milloinkaan kongretisoituisi. Jos näin käy riskienhallinnassa ollaan onnistuttu. Silloin tosin maksajalla voi herätä kysymys, että onko maksanut turhasta kun mitään ei kuitankaan ole tapahtunut ;) Tällaiseenkin on törmätty. Se mitä varmaan tulee tässä koronan tapauksessa Suomessa tapahtumaan on se, että liikkumista varmasti joudutaan rajoittamaan. Mielestäni ihmiset eivät ole hommaa ottaneet ihan tosissaan ja leviäminen jatkuu voimakkaasti. Suomi ei vielä ole siinä tilanteessa jossa terveydenhoito ylikuormittuu mutta taudin leviämisestä ja itämisestä johtuen se voikin tulla aika yllättäen kun päivässä alkaa satoja ihmisiä hakeutumaan hoitoon. Monet myös ajattelevat vielä, että koulut ovat vain kuukauden suljettuna ja sitten normaali arki palaa. Omille lapsille olen jo kertonut, että kannattaa asennoitua siihen, että koulut aukeavat vasta elokuussa ja silloinkin voi olla mahdollista, että se onkin vasta syys- lokakuussa. Kuukaudessa tämä ei ratkea ja kuukauden päästä tilanne todennäköisesti on pahempi mitä tällä hetkellä.

Vasemmistolaisesti ajatteleville tällainen kansalaisten perusoikeuksien rajoittaminen on myrkkyä mutta tällaisessa tilanteessa ideologia ei saisi mennä kansankunnan edun edelle. Vielä kun kansalaiset itse ymmärtäisivät oman etunsa. Eilen oli monissakauppakeskuksissa ollut kahvilat ja penkit täynnä näitä eläkeläisiä jutustelemassa vallitsevasta tilanteesta. Asenne vähän sellainen, että "meitähän ei kukaan määrää" ja "johan tässä voisi jo kuollakin". Ehkä se pysäyttäisi hieman jos tehtäisiin päätös jossa kaikki yli 70 vuotiaat hengitystieinfektioon sairastuneet määrättäisiin saattohoitoon ja hoito olisi näin ollen vain oireen mukaista. Käytettäisiin ne arvokkaat sairaalapaikat työikäisten hoitamiseen jotka ovat asian ehkä enemmän tosissaan ottaneet kuin nämä riskiryhmäläiset.

Tätä minäkin olen yrittänyt varovasti muille jutustella että tästä selvittiin vähällä jos kouluihin päästään normiaikataulussa elokuussa. Aika moni on mielessään lukinnut häiriön kuukauteen ja suunnittelee jo ulkomaanmatkaa toukokuulle tms.
 
Ja joo, ei tarvi panikoida mutta ei tarvi vähätelläkään pakolla väkisin asiaa.. Meininki on vähän päämaja 1944 "ei sieltä mitään tuu, turhaa puhetta ja jos tulee ni sitte aamutaan" mutta missäön tapauksessa ei kuunnella mitään varotuksia eikä ainakaan varauduta etukäteen... miten se meni niinku omasta mielestä?

Meininki olisi aika lailla erinäköistä jos Suomessa ei olisi varauduttu etukäteen. Sehän ei tietysti tarkoita etteikö olisi paljonkin parantamisen varaa.
 
Tuota vassareiden toimintaa ihmettelen, kun ideologisesti heillä kuitenkin on tavoitteena äärimmäinen poliisivaltio, kuten NKVD, KGB, Stasi jne.
Näen, että kyse on hallinnasta ja sen menettämisen pelosta tässä tapauksessa. Eihän neuvostoliitossakaan tavallisella ihmisellä ollut mitään merkitystä, nämä olivat vain välineitä. Nälkään ja tauteihin sai kuolla huolletta ja jos ei kuollut niin neuvostoliitto "vapautti" talonpojat.
 
Tätä minäkin olen yrittänyt varovasti muille jutustella että tästä selvittiin vähällä jos kouluihin päästään normiaikataulussa elokuussa. Aika moni on mielessään lukinnut häiriön kuukauteen ja suunnittelee jo ulkomaanmatkaa toukokuulle tms.
Tämä on asia, josta hallituksenkin pitäisi tiedottaa selkeämmin. On sulaa hulluutta kuvitella, että tämä loppuu kuin kytkimestä kääntäen huhtikuun 13 päivä.
 
Ei tietenkään yhtäkään pitäisi olla kuollut mutta esim Rantasalmelta meni käsittääkseni 5.3. 1940 eli lähes tarkalleen 80 vuotta sitten pienestä pitäjästä yhdessä ainoassa päivässä 46 sankarivainajaa. Kaikki kunnia heille.
Kannattaa katsoa tuota Tilastokeskuksen käyrää vähän pidemmältä ajan kohdalta ja miettiä miltä siinä näyttää esim 500 ylimääräistä kuollutta yksittäisenä vuonna. Mitäkö yritän viestittää? Väitän että nykyihmisiltä on kadonnut ainakin osin suhteellisuuden taju tässäkin coronahässäkässä. Ei lääketiede ole läheskään kaikkivoipaista, ei lähelläkään. Eikä tule olemaankaan lähiaikoina, tuskin koskaan.
Tämän tien päätä ei ole kukaan vielä nähnyt.
 
Tämä on asia, josta hallituksenkin pitäisi tiedottaa selkeämmin. On sulaa hulluutta kuvitella, että tämä loppuu kuin kytkimestä kääntäen huhtikuun 13 päivä.

Siellä THL:nkin kaavioissa näkyi epidemian huippu jossain kolmen kuukauden päässä ja sieltä pitää tulla vielä alaskin. Asian voisi tosiaan pikapuoliin ääneenkin sanoa. Tämäkin on tietysti taas tasapainottelua.
 
Back
Top