Koronavirus Suomessa

Kiitoksia. Johtoryhmä saanee opastusta Jussi Sanelta, https://thl.fi/fi/thl/organisaatio/...-torjunta-ja-rokotukset/henkilosto/jussi-sane
Koulutus
Akateeminen
  • 2016, Infektioepidemiologian dosentti, Tampereen yliopisto
  • 2012, FT (lääketieteellinen virologia/epidemiologia), Helsingin yliopisto
  • 2008, MSc (Medical Science), Karoliininen instituutti , Tukholma
Muu lisäkoulutus
  • 2012-2014 Euroopan tautiviraston (ECDC) EPIET (European Programme for Intervention Epidemiology Training)- kenttäepidemiologian koulutus, sijoituspaikka Alankomaat
Ei kyllä ollut kovin helppo löytää, mutta uutisesta löydetyn nimen avulla onnistui.
THL:stä siis löytyy ainakin yksi epidemiologian asiantuntija. Hienoa. Mutta onko varmuutta että hänen ammattiosaamistaan hyödynnetään päätöksenteossa? Ja samoin muiden saman alan asiantuntijoiden, joita sentään toivottavasti löytyy tästäkin maasta useampi. Onhan enemmän kuin mahdollista etteivät he kaikki ole yksimielisiä tilanteesta, jolloin nimenomaan pitäisi kysyä useammalta taholta. Ei siksi ettei enemmistö voisi erehtyä, vaan siksi että erehtymisen todennäköisyys pienenee kun kaikki ei ole yhden asiantuntijan varassa. Pitäisin paljon parempana että maamme hallitus käyttäisi asiantuntijanaan juuri kyseisiä henkilöitä, eikä THL:n johtoa, mutta mikään ei viittaa siihen että asia olisi niin. Kentältä kantautuvat mediassa julkaistut viestit siitä ettei hengitystieinfktioista kärsivä hoitohenkilökunta saa testejä edes itselleen ja silti määrätään töihin ei ainakaan viittaa siihen että tilanne olisi kaikilla tahoilla hallussa.
 
Nuo mehiläisen arvioitua 1000 uutta yartuntaa
 
Nuo yli 1000 arvioitua corona tapausta mehiläisessä on aika kova luku mitä uutisoivat ja linkitin aikaisemmin.
 
Aika pehmeää linjaa noudatettu edelleen Suomessa. Kaveri tuli hiljan Espanjasta, siellä armeija suihkutteli katuja kloriittiliuoksella, asiattomasta ulkonaliikkumisesta pätkähti 600€ sakkoa, lentokentälle mentiin taksilla, jossa sai olla kuljettajan lisäksi yksi henkilö, käsidesiä lotrattiin reilusti ja kahden kyytiläisen jälkeen auto lähti desinfioitavaksi ja kuskille useamman päivän pakkotauko ajoihin jne.
 
Pääkirjoitus
Kaikki eivät tunnu tajuavan, kuinka paljon liikkumisen rajoittaminen kaventaisi perusoikeuksia

Jos hallitus päättää edetä liikkumisrajoitusten käyttöönotossa, sillä on raskas todistustaakka.
Kanta-Hämeen ja Uudenmaan raja Riihimäen ja Hyvinkään välillä.

Kanta-Hämeen ja Uudenmaan raja Riihimäen ja Hyvinkään välillä. Kuva: HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Julkaistu: 17:45

VAIKKA tapahtumien virta on vuolas, nyt tarvitaan erityisen paljon harkintaa siinä, millä toimenpiteillä kamppaillaan koronaviruksen leviämistä vastaan.

Vielä viime viikolla poliittiset päättäjät pohtivat, pitääkö valmiuslain pykäliä aktivoida. Kynnys poikkeusoloihin tarkoitetun lain käyttämiselle on haluttu pitää korkeana, jotta asiasta ei milloinkaan tehtäisi politikoinnin välinettä.

Nyt pohdinnassa on keino, joka on rajuudessaan ennenkuulumaton: liikkumisrajoitusten asettaminen esimerkiksi siten, että Uusimaa eristettäisiin muusta Suomesta.

Huoli viruksen leviämisen vaikutuksista on yhteinen, ja kaikkien suomalaisten pitää tehdä vielä paljon enemmän, jotta terveydenhuoltojärjestelmän kapasiteetti riittää tulevina viikkoina. Siksi on ymmärrettävää, että keskustelussa ovat myös entistä kovemmat rajoitukset.

Jää kuitenkin epäselväksi, ovatko kaikki ymmärtäneet, millainen perusoikeuksiin puuttuminen liikkumisvapauden rajoittaminen on. Se olisi sekä periaatteessa että käytännössä erittäin kova keino. Toimeenpanokin edellyttäisi kattavaa valvontaa.

Tiukka eristäminen voisi esimerkiksi pystyttää muurin eri paikkakunnilla asuvien perheenjäsenten välille. Viranomainen estäisi myös sen, mikä yksittäisen ihmisen oman harkinnan perusteella on ollut tarpeen näinä poikkeuksellisina aikoina.

PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sd) ja hallitus tapasivat tiistaina aamupäivällä eduskuntapuolueiden edustajia. Tavoitteena oli löytää laaja poliittinen yhteisymmärrys uusien rajoitusten tueksi. Lisää kuullaan keskiviikkona.
Osa suunnitelmista liittyy ravintoloiden ja kauppakeskusten toiminnan rajoittamiseen. Näitä varten saatetaan muuttaa tavallisia lakeja pikavauhtia.

Liikkumisen rajoittaminen on mukana valmiuslaissa, mutta sitä koskevan pykälän aktivoiminen edellyttää, että toimenpide on välttämätön. Ei riitä, että se olisi tarpeellinen, hyödyllinen tai yleisesti hyväksyttävä.

Jos hallitus päättää edetä tämän valmiuslain pykälän aktivoinnissa, todistustaakka on raskas. Hallituksen pitää pystyä osoittamaan, että kaikki muut keinot on jo käytetty ja että liikkumisen rajoittaminen on välttämätöntä.

Suomalaiset oppivat parin viime vaalikauden aikana, että sote-uudistuksen perustuslailliseen arviointiin käytettiin paljon aikaa ja asiantuntemusta, mutta valmista ei siltikään tullut. Nyt törmäys perusoikeuksiin on paljon kovempi, ja harkinta aiotaan tehdä muutamassa päivässä.

TOIMENPITEIDEN
ja niiden vaikutusten arviointi pitää tietysti tehdä ajankohtaisen koronavirustilanteen perusteella ja muihin maihin verraten. On maita, joissa poliittinen johto on puuttunut kansalaisten perusoikeuksiin voimakkaasti, mutta on myös esimerkiksi Ruotsin kaltaisia maita, joissa on valittu toinen tie. Onnistuminen viruksen torjunnassa voidaan arvioida vasta jälkikäteen.

Suomen poliittisen johdon ja erityisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnan pitää kuitenkin tässä tilanteessa katsoa myös epidemian yli. On olemassa riski, että nopeasti valmistellut toimet tekevät perusoikeuksista tinkimisen jatkossa hyväksytymmäksi.

Riski kasvaa, jos joskus tulevaisuudessa hallitus ja oppositio eivät jonkin toisen kriisin oloissa löydäkään poikkeustoimista yhteisymmärrystä. Silloin perusoikeuksista voisi tulla pelinappuloita poliittisessa pelissä.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

 
Hänen esimiestensä kannattaisi myös alkaa puuttumaan asiaan. Hermoromahdus tuollaisessa ammatissa on vaarallinen asia. En haluaisi joutua kyseisen herran operoimaksi kun henkinen kantti on tuota tasoa.
Helppohan näitä kommentteja on heittää sivusta. Mutta sen perusteella mitä itsekin olen tutun lääkärin kanssa jutellut, niin varsin moni terveydenhuollon työntekijä on seuraillut epidemian kanssa tekemisissä olleiden terveydenhuollon työntekijöiden kertomuksia, ja haluavat välttyä vastaavalta.

Ovathan nämä kertomukset poikkeuksetta aika ankeita. Esim. tänään YLE:n juttu Infektiolääkäri Sari Arponen taistelee etulinjassa koronaa vastaan Madridissa – "He kuolevat yksin eikä heidän perheensä voi hyvästellä heitä".
Nyt Arponen on ehtinyt työskennellä viikon verran Infanta Leonor -sairaalassa Madridissa. Hän kuvailee tilannetta sairaalassa kamalaksi.

– Olen ollut kauan töissä ja olen nähnyt kaikenlaista. Mutta en ole ikinä nähnyt enkä kuvitellut mitään tällaista, Arponen sanoo puhelimitse.
...
– Tämä on hoitohenkilökunnalle, potilaille ja perheenjäsenille todella raskasta psykologisesti. Tästä tulee kaikenlaisia traumoja ja puhutaan jo posttraumaattisesta stressitilasta, joka varmaan tulee kaikille, jotka ovat tämän läheltä nähneet.
...
Arposen mukaan sairaalatyö on stressaava hoitohenkilökunnalle myös siksi, että he ovat vaarassa saada itsekin koronatartunnan.

– Tällä hetkellä yhteensä 3 500 sairaanhoitajalla, lääkärillä ja perushoitajalla on todettu infektio. Jos on vain lieviä oireita, niin meille ei tehdä diagnoosia.
...
Infektiolääkäri kertoo, että hänellä on paljon perhettä Suomessa.

– Olisi kamalaa, jos Suomeen tulisi tämä sama tilanne, koska tämä on todella kauheaa.
 
Viimeksi muokattu:
Miten niin ei tajua? Kai se nyt pikkulapsikin tajuaa että jos Uusimaa pannaan kiinni se on kuin ulkomaa muuhun Suomeen verrattuna. Sisään ja ulos pääsee vain erittäin painavilla syillä tai jos on työpaikka ulkopuolella. Muuten istut siellä kuten vieraassa valtiossa.
 
Mielenkiintoinen huomio omasta kaveripiiristä: 30v naiset +- ovat aivan vauhkona Coronasta.

Miehillä on paljon maanläheisempi suhtautuminen mutta kaveripiirin naisilla... Ei helvetti... Hyvä että osa ei hengitä paperipussiin.

Tämä "Strong Independent Woman" narratiivi ei oikein lennä paskamyrskyssä. Takaisin perinteisiin sukupuolirooleihin.

Mutta vain kriisin ajaksi!!! :)
 
THL:stä siis löytyy ainakin yksi epidemiologian asiantuntija. Hienoa. Mutta onko varmuutta että hänen ammattiosaamistaan hyödynnetään päätöksenteossa?
No, häntä ei ainakaan ole vaiennettu -- häntä on haastateltu vähintään kahdessa Ylen jutussa tänään.
 
Miten niin ei tajua? Kai se nyt pikkulapsikin tajuaa että jos Uusimaa pannaan kiinni se on kuin ulkomaa muuhun Suomeen verrattuna. Sisään ja ulos pääsee vain erittäin painavilla syillä tai jos on työpaikka ulkopuolella. Muuten istut siellä kuten vieraassa valtiossa.


Taa passaa myos Marinin hallitukseen ja koronavirukseen.
 
Niimpä niin. Pikkuhiljaa alkaa mediakin nostamaan realismia esille kts. Esim mtvn kolumni.

Samaa keskustelua käydään jo Saksassa ja useassa. Kaikki on pantu kovin helposti kiinni ja toivotaan toivotaan ilman että kukaan tietää miten päästä ulos. Lääkäreiden ei pidä tätä antaa päättää, he ajattelevat vain potilaiden parasta ymmärtämättä että elämään on sairaalan ulkopuolella, eikä kyseessä ole mikään musta surma, joka uhkaisi koko yhteiskunnan olemassaoloa.
 
Back
Top