Koronavirus Suomessa

THL arviot ja niiden pohjalta tehdyt toimenpiteet ei vissiin estämään sairaanhoidon kaatumista.
Reilu viikko sitten arvioidut alhaisimmat tartuttavuusluvut ovat osoittautuneet liian optimisiksi

Edit, tämä taisi ollakin
Tartunta leviää nopeammin kuin arveltiin

Raskaimmasta tehohoidosta voi tulla pula
Miksi tuossa käytetään passiivia? Olemme saaneet kuulla hallitukselta ylistyksiä viranomaiste arvioista, ja viranomaisten kanta on ollut, että ei tässä mitään, emme ymmärrä mihin WHO:n arviot perustuvat, tauti tarttuu ja leviää huonosti, käsien pesu riittää, jne.

Olemme tehneet toimenpiteet oikea-aikaisesti, laumasuoja, luonto on kuulkaa ihmeellinen. Näillä on menty ja hallitusta kiitelty.

Viranomaisten ennusteet ovat poikenneet kymmekertaisesti muiden maiden toteutuneista, selitystä tälle en ainakaan minä ole mistään lukenut. Jälkiviisaus jne, mutta kun me emme ole olleet etunenässä tämän asian suhteen, eli olisi voinut hyvinkin katsoa mitä muualla on tapahtunut, ja laatia ennusteita sen mukaan sekä mitoittaa toimet.

Virukselle itelleen ei paljoa mahdeta, mutta toimenpiteet voisivat olla aivan toisennäköisiä. Esmes testaus. Viranomaiskanta on, että testauksia ei vittu lisätä, me ollaan sentään viranomaisia ja me ei sitä sallita. Joka muuta väittää ei ole virologi eikä ymmärrä mitään. Testauskapasiteetti olisi ollut helposti kaksin- tai moninkertaistettavissa, nyt kun ei edes oireista hoitohenkilökuntaa testata - tiedän tämän - on virukselle levitetty punainen matto että silvuplee.

Suojainten suhteen ollaan jo nyt, kun yksi on kuollut, varmuusvarastolla. Ei hyvää lupaa, mutta olemme varautuneet, olemme varautuneet, olemme...skriik. Kokoontumisrajoituksia olisi voinut myös valvoa. Taposelle laskutaitoinen kaveri, ja karaokeen laskemaan että onko kokoontuneena enemmäin kuin kymmenen. Missään vaiheessa ei ole viestiä pistetty, että ollaan tosissaan.

IS vieraili Helsinki-Vantaalla seuraamassa, kuinka THL:n ohjeistuksia noudatetaan – moni matkustaja pyyhkäisi suoraan junaan tai Alepaan

– Eli jokaisen pitäisi nyt kyllä mahdollisimman pian, mahdollisimman vähillä ihmiskontakteilla siirtyä kentältä kulkuvälineeseen, jossa toivottavasti ei olisi hirveän paljon muita ihmisiä.
Tuota alkuperäistä uutista edellisenä päivänä loihe sisäministeri lausumaan noin. Joka pitää hallituksen toimia hyvinä, se pitää. Minä en pidä.

Ja kaikki nuo toimet joita luettelin, ovat sellaisia että eivät vaadi merkittävästi rahaa, eivät koettele ihmisoikeuksia tai riko lainsäädäntöä. Ainoa mitä vaaditaan on pallit. Ne voivat olla myös ja varsinkin henkistä laatua.
 
Mä vähän veikkaan, että kyllä Suomessa ja varsikin Ruotsissa vielä mennään aika moisille luvuille ja kummassikin maassa päästään toden teolla ponnistamaan myös terveydenhoito järjestelmää.

Jo vain päästään.

. Verojen maksu ei kuitenkaan kiinnosta kun menee hyvin.

Kuka on kohta enää veroja maksamassa vaikka haluaisi. Ainakaan palkkatuloista.
 
Jo vain päästään.

Kuka on kohta enää veroja maksamassa vaikka haluaisi. Ainakaan palkkatuloista.
Tuohan se on, että talouteen on mahdollista syntyä aikamoinen oravanpyörä joka ruokkii itseään. Kun kyseessä on kansainvälinen ongelma niin vetoapua ei ole odotettavissa hetkeen. Kiina on joidenkin uutisten mukaan käynnistänyt talouttaan sulkujen jälkeen mutta en olisi kyllä kovin luottavainen sen suhteen. Siellä on vielä paljon ongelmia eikä korona ole sielläkään mitenkään selätetty vaikka uutiset positiivisia ovat olleetkin. Kiinalla on myös motiivi vähän näyttää tilannetta paremmalta mitä se mahdollisesti oikeasti on.
 
Kansainvälinen vetoapu valuu myös meille. Valtiot tulevat tekemään massiivisia suoria ja epäsuoria elvytyspaketteja jotka lisäävät tilauksia meidän teolllisuudellemme. Kenenkään intresseissä ei ole toistaa 1930-luvun globaalia lamaa. Kiina ei halua horjuttaa hallintoaan, joka perustuu talouskasvuun, ei myöskään USA, olipa kyse sitten Trumpin vaalikampanjoinnista tai vaikka Bidenin hallinnosta. Rahaa tulee hanoista sellaista tahtia pian että oksat pois.
 
Vaikutuksia on vaikea arvioida koska maat ovat niin eritilanteessa ja pisteessä. On monia mahdollisuuksia miksi kaikki voi mennä päin seinää tai toisaalta mahdollisuuksia miten kaikki voi kääntyä hyväksi. Vielä on vähän liian aikaista arvioida. Koneet itsessään voivat käynnistyä nopeastikin mutta kuinka paljon kuluttajat ottavat osumaa ympärimaailmaa on iso kysymerkki. Osa vaikutuksista kun näkyy viiveellä. Toinen on miten pankit kestävät tällaisen jarrutuksen? Kuinka pitkän rahaliikenteen pysäytyksen ne voivat sietää ilman, että ne tarvitsevat massiivista tukea.

Velalla voidaan varmasti ratkaista akuutteja ongelmia mutta kokonaisratkaisuna se voi tuoda myös uusia ongelmia. Varsinkin jos rakenteet jätetään korjaamatta. Velkaahan on maailma jo nyt täynnä mutta käsittääkseni jopa asiantuntijat ovat huolissaan niin määrästä kuin myös kasvusta sekä kasvun nopeudesta.
 
Miksi tuossa käytetään passiivia? Olemme saaneet kuulla hallitukselta ylistyksiä viranomaiste arvioista, ja viranomaisten kanta on ollut, että ei tässä mitään, emme ymmärrä mihin WHO:n arviot perustuvat, tauti tarttuu ja leviää huonosti, käsien pesu riittää, jne.

Olemme tehneet toimenpiteet oikea-aikaisesti, laumasuoja, luonto on kuulkaa ihmeellinen. Näillä on menty ja hallitusta kiitelty.

Viranomaisten ennusteet ovat poikenneet kymmekertaisesti muiden maiden toteutuneista, selitystä tälle en ainakaan minä ole mistään lukenut. Jälkiviisaus jne, mutta kun me emme ole olleet etunenässä tämän asian suhteen, eli olisi voinut hyvinkin katsoa mitä muualla on tapahtunut, ja laatia ennusteita sen mukaan sekä mitoittaa toimet.

Virukselle itelleen ei paljoa mahdeta, mutta toimenpiteet voisivat olla aivan toisennäköisiä. Esmes testaus. Viranomaiskanta on, että testauksia ei vittu lisätä, me ollaan sentään viranomaisia ja me ei sitä sallita. Joka muuta väittää ei ole virologi eikä ymmärrä mitään. Testauskapasiteetti olisi ollut helposti kaksin- tai moninkertaistettavissa, nyt kun ei edes oireista hoitohenkilökuntaa testata - tiedän tämän - on virukselle levitetty punainen matto että silvuplee.

Suojainten suhteen ollaan jo nyt, kun yksi on kuollut, varmuusvarastolla. Ei hyvää lupaa, mutta olemme varautuneet, olemme varautuneet, olemme...skriik. Kokoontumisrajoituksia olisi voinut myös valvoa. Taposelle laskutaitoinen kaveri, ja karaokeen laskemaan että onko kokoontuneena enemmäin kuin kymmenen. Missään vaiheessa ei ole viestiä pistetty, että ollaan tosissaan.

Tuota alkuperäistä uutista edellisenä päivänä loihe sisäministeri lausumaan noin. Joka pitää hallituksen toimia hyvinä, se pitää. Minä en pidä.

Ja kaikki nuo toimet joita luettelin, ovat sellaisia että eivät vaadi merkittävästi rahaa, eivät koettele ihmisoikeuksia tai riko lainsäädäntöä. Ainoa mitä vaaditaan on pallit. Ne voivat olla myös ja varsinkin henkistä laatua.

Chillaa nyt vähän ja unohda ne iltapölöt hetkeksi.
 
Vaikutuksia on vaikea arvioida koska maat ovat niin eritilanteessa ja pisteessä. On monia mahdollisuuksia miksi kaikki voi mennä päin seinää tai toisaalta mahdollisuuksia miten kaikki voi kääntyä hyväksi. Vielä on vähän liian aikaista arvioida. Koneet itsessään voivat käynnistyä nopeastikin mutta kuinka paljon kuluttajat ottavat osumaa ympärimaailmaa on iso kysymerkki. Osa vaikutuksista kun näkyy viiveellä. Toinen on miten pankit kestävät tällaisen jarrutuksen? Kuinka pitkän rahaliikenteen pysäytyksen ne voivat sietää ilman, että ne tarvitsevat massiivista tukea.

Velalla voidaan varmasti ratkaista akuutteja ongelmia mutta kokonaisratkaisuna se voi tuoda myös uusia ongelmia. Varsinkin jos rakenteet jätetään korjaamatta. Velkaahan on maailma jo nyt täynnä mutta käsittääkseni jopa asiantuntijat ovat huolissaan niin määrästä kuin myös kasvusta sekä kasvun nopeudesta.

Tässä on oltava hyvin ketterä. Tyyliin Saksan nousu toisen maailmansodan jälkeen. Konrad Adenauer katsoi tuhkana olevaa maata ja sanoi: ylitöistä ei sitten tarvitse maksaa veroa.
 
YLE näemmä aloittaa taistelun mielialan nostamisesta. Ruutuun ja Areenaan tulee vanhoja suosikkeja kuten Tankki täyteen, Reinikainen, Velipuolikuu. Metsolatkin taitaa löytyä arsenaalista. Sen avullahan 90-luvun alun laman aikana koetettiin pitää kansan mielialat ylhäällä.

Entä Kiimaiset Poliisit? (Tänä päivänä olisi varmaan Kiimaiset Reserviläiset... :ROFLMAO:)
 
Tämä tulkittiin systeemisen kriisin laukaisijaksi ja suositukset lähtivät poikkeustilojen puolesta jotta mitään hallitsematonta romahdusta ei tulisi.
Poikkeustilat antavat myös kaikissa maissa mahdollisuuden kansallistamisiin tai vastaaviin haltuunottoihin, tätä kannattaisi ehkä nyt hyödyntää talouden pohjan tervehdyttämiseksi.

Sähköverkot, anyone?
 
Jokos tämä https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...aan-immuniteetin-saamiseksi/7770100#gs.1k3eb2 on tänne postattu?
Mitähän mahtaa juristit ajatella tuollaisesta ehdotuksesta?

Ei tarvetta, enää, aika moni on jo saanut...

  • Oho
Reactions: e7i
Kun on näin monta päivää etukäteen ilmoitettu niin kuka nyt jäisi väärälle puolelle?
Itse asiassa veikkaan että puoli helsinkiä pakenee muualle nyt lähipäivinä, ne jotka voivat ja joilla on minne mennä.

Hyvä ratkaisu! Enemmän hengityskoneita meille lopuille. :love:
 
Mielenkiintoinen huomio omasta kaveripiiristä: 30v naiset +- ovat aivan vauhkona Coronasta.

Miehillä on paljon maanläheisempi suhtautuminen mutta kaveripiirin naisilla... Ei helvetti... Hyvä että osa ei hengitä paperipussiin.

Toisaalta... paperipussiin hengittäminen vähentäisi pisaratartunnan vaaraa.
 
Tässä on oltava hyvin ketterä. Tyyliin Saksan nousu toisen maailmansodan jälkeen. Konrad Adenauer katsoi tuhkana olevaa maata ja sanoi: ylitöistä ei sitten tarvitse maksaa veroa.

Iso kriisi antaa mahdollisuuksia isoihin mullistuksiin. Vaikkapa sellaisia muutoksia kuten perustuloa, negatiivista tuloveroa tms. katsotaan ensi vuonna ihan uusin silmin. Mikä sitten ratkaisu on, ja mikä on oikea, on asia erikseen.
 
"Varastoista löytyy Sillanaukeen mukaan muun muassa miljoonia kirurgisia suojaimia, maskeja ja satojatuhansia hengityssuojaimia. Niitä odotellaan nyt kuumeisesti. "

Hyvä että toimittajalla vielä Fingerporimainen huumori riittää.
 
Iso kriisi antaa mahdollisuuksia isoihin mullistuksiin. Vaikkapa sellaisia muutoksia kuten perustuloa, negatiivista tuloveroa tms. katsotaan ensi vuonna ihan uusin silmin. Mikä sitten ratkaisu on, ja mikä on oikea, on asia erikseen.

Presidentti sanoi hyvin, kun toimittaja kysyi hänen kantaansa talousmiehenä: "Talous on taloutta. Nyt on kyse ihmisistä. Terveet ihmiset sitten nostavat talouden."
 
Eikö paperipussiin hengittäminen ole myös yleinen konsti paniikkihäriökohtauksessa? :cool:

On toki, mutta enemmän se suojelee muita käyttäjältään, jonka sieraimet ovat laajentuneet ja jolta lentelee sylkeä ympäriinsä hengitysliikkeiden tahdissa.
 
THL asiantuntijoiden toiminta muistuttaa päämajaa keväällä 1944.Rintamalta ja Saksasta tuli selviä merkkejä tulevasta suurhyökkäyksestä.Päämajan asiantuntijat piti niitä turhana hermoiluna.Meillä on niin hyvä kalusto ja miehitys ja nähtiin miten 41 homma hoidettiin.Pistettiin varoitukset mappiin ja kerrottiin ylipäällikölle Mannerheimille ettei mitään uutta tulossa itärintamalta.Tiedustelutietoa ei uskottu
 
Back
Top