Koronavirus Suomessa

Muistaakseni asiantuntijat suosittelivat 5 tai maksimissaan 12 aluetta. Ainakaan he eivät missään nimessä suositelleet 18 aluetta. Kukaan ei todellakaan ole väittänyt, että Kuopiosta ja Oulusta ei löytyisi tehohoitoa.

Kepun tsiljoonalla sotealueella ei ole mitään tekemistä hoidon kanssa.

Itseasiassa on.

Sotealueille olisi tullut velvoite järjestää esim 24h leikkauspäivystyksiä jotta esim alan leikkaustoimintaan saadaan lupa. Leikkaussalien sammuttaminen vaikuttaa tietysti esim tehohoitopaikkojen määrään. Nythän tehohoitoon on purettu tyhjää varakapasiteettia juuri kiireettömiä leikkauksia siirtämällä.

Toisaalta sote myllerrys ei olisi tässävaiheessa vielä varmaan tehnyt käytännön muutoksia, joten keskustelu on hyvin teoreettista. Sotimisen kannalta pidän hyvänä että kirurgeja on levitetty myös periferiaan, he kun ovat "vähän semmosia" joita ei helpolla saa muuttamaan.
 
Muuten kuka huomasi eilisen espanjan ambulanssilennon ja tämän päivän 8kpl uuden tehohoitopotilaan välistä yhteyttä? Näiltä pelleiltä voisi ulosmitata "maksetuista eläkkeistä" myös käytetyt kriisiaikojen palvelut kustannusten mukaan.
 
Kuin myös.

En ole ihan iltapäivälehdistön varassa, ja olen kyllä tehnyt jonkin verran enemmän kuin täällä märmättänyt. Kuinka paljon kunkin toimet vaikuttavat, on tietysti toinen kysymys.

Jos kritisoi selviä laiminlyöntejä ja epäkohtia, en pidä sitä kuittailun aiheena. Olen nähdäkseni myös perustellut kantani ja esittänyt vaihtoehtoisia toimintamalleja.

Toki.

En ajatellut, että tulkitsisit chillaamisen kuittailuksi. Enemmän kai viestini oli iltapölöjen otsikoille.
 
Just niin! Menivät ulkomaille kun Suomi on niin paska maa ja paska ilmasto. Mutta katsos vain, kun tulee hätä niin kyllä se Suomi sitten alkaa houkutelemaan näitä saatanan raukkoja!
Pysykää nyt siellä vitun paratiiseisänne ja nauttikaa auringosta.

Haista...
 
Itseasiassa on.

Sotealueille olisi tullut velvoite järjestää esim 24h leikkauspäivystyksiä jotta esim alan leikkaustoimintaan saadaan lupa. Leikkaussalien sammuttaminen vaikuttaa tietysti esim tehohoitopaikkojen määrään. Nythän tehohoitoon on purettu tyhjää varakapasiteettia juuri kiireettömiä leikkauksia siirtämällä.

Toisaalta sote myllerrys ei olisi tässävaiheessa vielä varmaan tehnyt käytännön muutoksia, joten keskustelu on hyvin teoreettista. Sotimisen kannalta pidän hyvänä että kirurgeja on levitetty myös periferiaan, he kun ovat "vähän semmosia" joita ei helpolla saa muuttamaan.

Aluejaon jälkeen olisi ollut helppo alueen sisällä siirrellä potilaita tms. pienemmistä isompiin. Jonka jälkeen olisi voinut lopettaa "turhia" maakuntasairaaloita, koska ei ole enää asiakkaita.

Vähän samalla tavalla kun Oulun Yliopisto ajoi Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen alas. Otettiin tietyt professuurit pois ja siirrettiin Ouluun. Sitten laitos lopetettiin. Vaikka se tuotti halvemmalla opettajia kuin Oulu.
 
Esimerkiksi tässä lääkäriliiton näkemys. Kumpaan luottaa enemmän soteasiassa: lääkäreihin vai Sipilään, Väyryseen, Lehtomäkeen jne. Siinäpä vasta kysymys. :D

No siis lääkäriliittohan on pitkälti lääkäreiden ammattikunnan taloudellisia etuja ajava järjestö. Tuokin linkittämäsi kannanotto kertoi selkeästi rivien välistä, että lääkäriliittoa kiinnosti uudistuksessa eniten yksityisen terveydenhuollon asema. Yksityisellä puolellahan lääkärit parhaiten fyffeä tienaavat.
 
Päivän muistelu poikkeusoloihin varautumisesta.

Muistatteko vielä sen ajan kun kaikki tehohoito aijottiin keskittää 5 eri sairaalaan. Ja Kepun 18 sairaalan mallille naurettiin?

Pohjosin sairaala olisi nyt Jyväskylässä.
Suomen teho-osastot
Etelä-Karjalan keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 6
HYKS-HUS, lasten teho-osasto, Laakso – potilaspaikkoja: 14
HUS/Raaseporin sairaala, tehovalvonta-osasto – potilaspaikkoja: 4(5)
HYKS-HUS, Akuutti Haartman päivytysosasto/valvonta – potilaspaikkoja: 8
HYKS-HUS, lasten ja nuorten sairaala vastasyntyneiden teho-osasto – potilaspaikkoja: 11 + 5
HYKS-HUS, Meiladen sairaala, M1 – potilaspaikkoja: 14
HYKS-HUS, Meilahden sairaala teho-osasto 20 – potilaspaikkoja: 13
HYKS-HUS, Peijaksen sairaala TVO / CCU – potilaspaikkoja: 6
HYKS-HUS, Töölön sairaala neurokirurginen teho- ja valvontaosasto – potilaspaikkoja: 10 + 6
HYKS-HUS, Töölön sairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 9
HYKS-HUS, U2, Palovammakeskus ja teho-osasto – potilaspaikkoja: 8
Hyvinkään sairaala, tehostetun valvonnan yksikkö – potilaspaikkoja: 8
Intensivvårds- och dialysavdelning, Ålands hälso- och sjukvård – potilaspaikkoja: 4 tehovalvontapaikkaa ( + 5 dialyysipaikkaa + 5 heräämöpaikkaa)
Kainuun keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 4+10
Kanta-Hämeen keskussairaala, tehostetun hoidon osasto/sydänvalvonta – potilaspaikkoja: 5 teho + 5 sydänvalvontapaikkaa
Keski-Pohjanmaan keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 4 + 1
Keski-Suomen keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 8 + 4
Kuopion yliopistollinen sairaala – potilaspaikkoja: 26
Kymenlaakson keskussairaala, teho-osasto/sydänvalvonta – potilaspaikkoja: 5 teho-osasto/6 sydänvalvonta
Lapin keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 8
Lohjan Sairaala, tehovalvonta-osasto – potilaspaikkoja: 6
Länsi-Pohjan keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 5
Mikkelin keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 5
OYS, lasten teho osasto 64 – potilaspaikkoja: 10
OYS, Teho 1 – potilaspaikkoja: 11 + 4
OYS, Teho 2 – potilaspaikkoja: 11
OYS, tehostettu sydänvalvonta (ICCU) – potilaspaikkoja: 8
Pohjois-Karjalan keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 8
Porvoon Sairaala, tehostettu valvonta – potilaspaikkoja: 5
Päijät-Hämeen keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 8
Satasairaala, teho/tehostettu valvonta – potilaspaikkoja: 12
Savonlinnan keskussairaala, tehostettu valvontaosasto – potilaspaikkoja: 3
Seinäjoen keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 6
Seinäjoen keskussairaala, tehovalvonta – potilaspaikkoja: 18
Sydänkirurgian teho-osasto, M2A Meilahti – potilaspaikkoja: 14
TAYS, sydänsairaala/sydänteho – potilaspaikkoja: 7
TAYS, teho-osasto – potilaspaikkoja: 22
TYKS, aikuisten teho-osasto TG3B – potilaspaikkoja: 24
TYKS, lasten teho-osasto – potilaspaikkoja: 3 + 3
Vaasan keskussairaala, teho- ja valvontaosasto – potilaspaikkoja: 13 (16)


 
Koronaepidemian tämän hetken ennuste: Noin 11 300 ihmistä tarvitsee sairaalahoitoa ja heistä 3 600 tehohoitoa
25.3.2020
Koronaviruksen aiheuttaman sairaala- ja tehohoitotarpeen ennuste, kun tartuntamäärät alkavat kasvaa.
Katso kuva suurempana klikkaamalla sitä.

Noin 11 300 ihmisen arvioidaan tarvitsevan Suomessa sairaalahoitoa uuden koronaviruksen vuoksi. Heistä tehohoitoa tarvitsee 3 600 potilasta. Arvio perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Turun yliopiston yhdessä tekemään mallinnukseen.

Epidemian huipun aikana yhtä aikaa sairaalahoidossa olisi arvion mukaan hiukan yli 900 potilasta, joista tehohoidossa 280. Mallia päivitetään jatkuvasti.

Ennusteet tarkentuvat, kun uutta tietoa saadaan
On edelleen epäselvää, mikä on uuden koronaviruksen luontainen leviämiskyky ja tartuttavuus.

”Esimerkiksi Italian Lombardiassa on arvioitu, että tartuttavuusluku (R0) ennen rajaamistoimia oli hieman yli 3. Olemme ottaneet tämän huomioon ja tuottaneet kaksi skenaariota, joissa toisessa R0=1,6 ja toisessa R0=1,8.”, kertoo professori Kari Auranen.

”Näistä vakavamman skenaarion (R0=1,8) mukaan koronaviruksen takia sairaalahoitoa tarvitsisi epidemian aikana 15 500 potilasta, joista tehohoitoa 5 000. Tässä tapauksessa epidemian huipun aikana teho-osastoilla hoidettaisiin enimmillään yhtä aikaa arviolta 500 potilasta”, Auranen jatkaa.

”Ennusteet tarkentuvat, kun voimme käyttää Euroopasta saatuja tietoja. Mallissa on otettu huomioon tehohoitoa tarvitsevien potilaiden ikäjakauma Ranskasta”, sanoo ylilääkäri Tuija Leino.
THL:n tiedossa ei ole, että työikäisten henkilöiden tautitapausten vakavuus olisi Euroopassa merkittävästi noussut.

Mallinnuksessa sairaala- ja tehohoidon tarve on ennustettu epidemian 18 huippuviikolle, joista 9 viikkoa on ennen epidemian huippua ja 9 viikkoa huipun jälkeen. Epidemian pituudeksi arvioidaan nykyisillä tiedoilla 4-6 kuukautta. Eri alueilla epidemia voi olla eri vaiheissa, joten ennusteita ei voi epidemian huipun ajoituksen osalta aivan suoraan tulkita koko maata koskeviksi. Mallia päivitetään, kun uutta tietoa saadaan.

Mallissa on oletettu, että sairaalaan päätyvä tartunnan saanut henkilö joutuu sairaalaan keskimäärin 10 päivän kuluttua tartunnasta. Sairaalajakson keskimääräiseksi pituudeksi on mallinnuksessa oletettu kahdeksan päivää. Tehohoitoon joutuvan potilaan oletetaan keskimäärin tarvitsevan sekä kahdeksan päivää sairaalahoitoa että kahdeksan päivää tehohoitoa. Mallissa on huomioitu, että osalla sairaalahoitojakso on vielä pidempi.

Lisätietoja:
Ajankohtaista koronaviruksesta COVID-19
Malleihin perustuvia ennusteita epidemian kulusta
Tietoa taudista: Uusi koronavirus 2019
Usein kysyttyä koronaviruksesta COVID-19
Kari Auranen
professori
Turun yliopisto
p. 029 450 4320
kajuaur(at)utu.fi
Tuija Leino
ylilääkäri
THL
p. 029 524 8787
tuija.leino(at)thl.fi


 
  • Tykkää
Reactions: e7i
No siis lääkäriliittohan on pitkälti lääkäreiden ammattikunnan taloudellisia etuja ajava järjestö.
Se on totta, mutta lääkäriliitto ei ole ainoa taho joka kannatti 5 aluetta. Oikeastaan on parempi kysyä, että onko kepun lisäksi kukaan muu kannattanut 18 aluetta?

Itse en usko, että viiden miljoonan asukkaan Suomi tarvitsee lähes kahtakymmentä aluetta.
 
THL: Suomessa 880 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa – yli 20 potilasta tehohoidossa

Suomessa on todettu keskiviikkoiltapäivään mennessä yhteensä 880 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa, kertoo THL.

KOTIMAA 25.3.2020 15:12 | PÄIVITETTY 25.3.2020 15:15KALEVA

Suomessa on todettu keskiviikkoiltapäivään mennessä yhteensä 880 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa, kertoo THL.

Sairaalahoitoa vaativia potilaita on tällä hetkellä 82, joista 22 on tehohoidossa. Suurin osa Suomessa todetuista tapauksista on ollut lieviä. Sairaalahoidosta on jo toipunut ja kotiutunut useita henkilöitä.

Tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu yhteensä 823 tautitapausta. Tapauksista 61 prosenttia on miehiä ja 39 prosenttia naisia.

Suomessa on todettu kolme koronavirustartunnan aiheuttamaa kuolemaa, joista kaksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ja yksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella.

 
Koronaan on kuollut kolme ihmistä Suomessa – THL: "Riski tartunnan saamiselle on kohonnut koko maassa"

Eniten tartunnat ovat lisääntyneet viime päivinä Uudenmaan alueella.

Koronavirukseen on kuollut Suomessa kolme ihmistä. Tautiin menehtyneistä kaksi kuoli Uudellamaalla ja yksi Kanta-Hämeessä.

THL:n mukaan Suomessa varaudutaan nyt odotettua laajempaan epidemiaan, ja riski tartunnan saamiselle on kohonnut koko maassa.

Eniten tartunnat ovat lisääntyneet viime päivinä Uudenmaan alueella.


Kaikki tartuntaketjut eivät ole enää viranomaisten tiedossa. THL:n mukaan tartuntaketjuja pyritään kuitenkin edelleen selvittämään, jotta epidemian etenemistä voidaan hidastaa.

Suomessa on todettu keskiviikkoon 25.3. mennessä yhteensä 880 laboratoriovarmistettua koronatartuntaa.
THL:n tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu yhteensä 823 tautitapausta, joista 61 prosenttia on miehiä ja 39 prosenttia naisia.

THL:n mukaan suurin osa Suomessa todetuista COVID-19-tapauksista on ollut lieviä.
Sairaalahoitoa vaativia potilaita on tällä hetkellä 82, joista 22 on tehohoidossa.

Sairaalahoidosta on jo toipunut ja kotiutunut useita henkilöitä.

 
Suomen teho-osastot
Etelä-Karjalan keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 6
HYKS-HUS, lasten teho-osasto, Laakso – potilaspaikkoja: 14
HUS/Raaseporin sairaala, tehovalvonta-osasto – potilaspaikkoja: 4(5)
HYKS-HUS, Akuutti Haartman päivytysosasto/valvonta – potilaspaikkoja: 8
HYKS-HUS, lasten ja nuorten sairaala vastasyntyneiden teho-osasto – potilaspaikkoja: 11 + 5
HYKS-HUS, Meiladen sairaala, M1 – potilaspaikkoja: 14
HYKS-HUS, Meilahden sairaala teho-osasto 20 – potilaspaikkoja: 13
HYKS-HUS, Peijaksen sairaala TVO / CCU – potilaspaikkoja: 6
HYKS-HUS, Töölön sairaala neurokirurginen teho- ja valvontaosasto – potilaspaikkoja: 10 + 6
HYKS-HUS, Töölön sairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 9
HYKS-HUS, U2, Palovammakeskus ja teho-osasto – potilaspaikkoja: 8
Hyvinkään sairaala, tehostetun valvonnan yksikkö – potilaspaikkoja: 8
Intensivvårds- och dialysavdelning, Ålands hälso- och sjukvård – potilaspaikkoja: 4 tehovalvontapaikkaa ( + 5 dialyysipaikkaa + 5 heräämöpaikkaa)
Kainuun keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 4+10
Kanta-Hämeen keskussairaala, tehostetun hoidon osasto/sydänvalvonta – potilaspaikkoja: 5 teho + 5 sydänvalvontapaikkaa
Keski-Pohjanmaan keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 4 + 1
Keski-Suomen keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 8 + 4
Kuopion yliopistollinen sairaala – potilaspaikkoja: 26
Kymenlaakson keskussairaala, teho-osasto/sydänvalvonta – potilaspaikkoja: 5 teho-osasto/6 sydänvalvonta
Lapin keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 8
Lohjan Sairaala, tehovalvonta-osasto – potilaspaikkoja: 6
Länsi-Pohjan keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 5
Mikkelin keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 5
OYS, lasten teho osasto 64 – potilaspaikkoja: 10
OYS, Teho 1 – potilaspaikkoja: 11 + 4
OYS, Teho 2 – potilaspaikkoja: 11
OYS, tehostettu sydänvalvonta (ICCU) – potilaspaikkoja: 8
Pohjois-Karjalan keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 8
Porvoon Sairaala, tehostettu valvonta – potilaspaikkoja: 5
Päijät-Hämeen keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 8
Satasairaala, teho/tehostettu valvonta – potilaspaikkoja: 12
Savonlinnan keskussairaala, tehostettu valvontaosasto – potilaspaikkoja: 3
Seinäjoen keskussairaala, teho-osasto – potilaspaikkoja: 6
Seinäjoen keskussairaala, tehovalvonta – potilaspaikkoja: 18
Sydänkirurgian teho-osasto, M2A Meilahti – potilaspaikkoja: 14
TAYS, sydänsairaala/sydänteho – potilaspaikkoja: 7
TAYS, teho-osasto – potilaspaikkoja: 22
TYKS, aikuisten teho-osasto TG3B – potilaspaikkoja: 24
TYKS, lasten teho-osasto – potilaspaikkoja: 3 + 3
Vaasan keskussairaala, teho- ja valvontaosasto – potilaspaikkoja: 13 (16)


Yksi huomio.

Tehohoitoa ei välttämättä tarvita jokaisessa vakavassa tai edes kuolemaan johtavassa COVID:issa. Varsinainen tehohoitopaikka on tarkoitettu tilanteeseen jossa tarvitaan hoitoa useisiin erilaisiin vaivoihin samanaikaisesti ja pitää valvoa eri elintoimintoja samanaikaisesti.

Jos potilaalla on esimerkiksi keuhkokuume ja hän on menehtymässä siihen, tehovalvonta riittää täysin. Kapasiteetin tiukilla ollessa lopputulos ei juuri muutu sittenkään vaikka käytettäisiin normiosastoa.

Väitän että tämä tehohoidon kapasiteettiongelma syntyy pitkälti siitä, että potilaat ovat pääsääntöisesti monisairaita vanhuksia. Monet ovat sairaalahoidossa jo valmiiksi. Ja kuolinsyynä on sisäelinten laaja pettäminen. Ei keuhkokuume sinänsä. Tällaiset monisairaat potilaat menehtyät varmasti ilman tehohoitoa joskin yleensä myös siitä riippumatta.
 
Ruotsissa hiihtokeskukset pidetään auki pääsiäisenä, kun Suomessa Uusimaa voidaan eristää – Miksi?

b52e3add-d099-5893-9888-6fec413aacdf

Tutkimusnäyttöä. Ruotsin kansanterveysviraston johtavan epidemologin Anders Tagnellin mukaan Ruotsin koronatoimet pohjaavat enemmän tutkimusnäyttöön kuin politiikkaan.KUVA: CLAUDIO BRESCIANI

Ruotsissa vietetään vohvelipäivää samaan aikaan kun Suomessa hallitus pohtii Uudenmaan eristämistä koronaepidemian vuoksi.

Ruotsin poikkeuksellinen koronastrategia on herättänyt runsaasti huomiota, kun maa ei ole ryhtynyt mittaviin rajoitustoimiin. Koronaan on nyt kuollut 42 ihmistä.

Nordea on kutsunut Ruotsin mallia ”laissez-faire”-malliksi.

Pankki kuitenkin huomauttaa, että toistaiseksi koronakuolleisuus on kuitenkin ollut samaa kuin Tanskassakin, joka on ryhtynyt mittaviin rajoitustoimiin ja sulki rajat ensimmäisenä Pohjoismaana.

Kansanterveysvirasto Folkhälsomyndighetenin johtava epidemiologi Anders Tegnell kertoi aiemmin Aftonbladetin haastattelussa, että Ruotsissa koronatoimet perustuvat enemmän tutkimusnäyttöön kuin politiikkaan.

 
Back
Top