Koronavirus Suomessa

MOT teki juuri jutun kiinalaisten vaikuttamisesta.
"Hauska" otsikko, kun merkittävä osa jutun sisällöstä keskittyy kokoomuksessa vaikuttavaan kiinalaiseen. Mutta ei ole uusi ilmiö, sillä persuissa oli jo vuosia sitten eräs kohtuullisesti näkyvyyttä saanut kiinalainen, joka joutui erotetuksi puolueesta kun vaati kuolemantuomiota toisinajattelijoille. Mutta kuten olen palstalla aijemminkin sanonut (eikä tämä tietenkään ole mikään minun oivallus, vaan selviö jokaiselle maailman menoa seuraavalle ihmiselle): Tyyni valtameri tulee olemaan tällä vuosisadalla samanlaisessa roolissa kuin Atlantti viime vuosidalla.
 
Eli Uusimaa haluaa erota liittyäkseen Venäjään ja diktaattori Niinistö haluaa sen estää NATO:n avulla?

Sen verran mielenkiintoista paskaa että PV voi varautua muuhunkin kuin koronavirka-apuun.
Pitäisikö sittenkin olla varusmiehillä rynkyt mukana ja kovat lippaissa, jos yhtäkkiä ilmestyykin vihreitä miehiä tiesululle? :unsure: :uzi:
 
Jännä, että STT levittää juttua :unsure:

Iltalehti ja Ilta-Sanomat: Marinin hallitukselle esitetty "kovan nyrkin" perustamista koronakriisin takia

STT

Iltalehden ja Ilta-Sanomien tietojen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukselle olisi esitetty erityisryhmän perustamista koronakriisin takia. Iltalehden lähteiden mukaan presidentti Sauli Niinistö olisi tehnyt esityksen erillisen turvallisuusneuvoston eli niin sanotun nyrkin perustamisesta perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa.

Iltalehden mukaan Marin torjui esityksen ja piti sitä valtiosäännön vastaisena.

Niinistö on IL:n tietojen mukaan tunnustellut jo aiemmin tällä vaalikaudella merkittävien puoluevaikuttajien valmiutta tukea turvallisuusneuvoston perustamista.

Se vastaisi kriisioloissa valtionhallinnon ja viranomaistoiminnan johtamisesta.

Sekä Niinistö että Marin kiistivät lauantai-iltana Twitterissä, että asiasta olisi keskusteltu perjantaina tp-utvassa.
–  Iltalehdessä tänään esitetyn väitteen johdosta: tp-utvassa ei ole sanallakaan käsitelty minkäänlaisen erityisryhmän perustamista koskien vallitsevaa kriisiä. Perjantain keskustelu oli tavanomaiseen tapaan hyvähenkinen, molemmat kirjoittivat Twitterissä.

Nyrkin johtoon väläytelty Raimo Luomaa
IS:n tietojen mukaan hallitukselle ja Marinille olisi suositeltu jo reilut pari viikkoa sitten, että hallituksen tulee muodostaa koronakriisiä vastaan myös todella kova "operatiivinen nyrkki", joka johtaisi tilannetta.

Molempien lehtien mukaan "nyrkin" johtoon on väläytelty entisen pääministeri Antti Rinteen (sd.) valtiosihteeriä Raimo Luomaa.

Iltalehden mukaan tp-utvan tapahtuminen jälkeen pääministeripuolue SDP olisi lähettänyt presidentin kansliaan pyynnön, että presidentti Niinistö pitäytyy Suomen perustuslain mukaisessa valtiosäännössä, eikä valmistele aloitteita, jotka SDP:n ja Marinin hallituksen näkemyksen mukaan kuuluvat hallituksen toimivallan piiriin.

STT:lle kerrotaan tasavallan presidentin kansliasta, että kansliaan ei tällaista kirjettä tai sähköistä viestiä ainakaan lauantai-iltaan mennessä ollut saapunut.


Hyvin mielenkiintoista.

On monia vaikutusvaltaisia ihmisiä, joiden mielestä hallitus ei pelaa hyvin. Kyse ei ole pikkulintujen mukaan edes oppositiosta vaan mahdollisesti enemmän SDP:n jäsentenvälisistä, mutta tässä voi olla myös joku vakavampi ja kauempaa tuleva trollaus. Tätä kuviota kannattaa seurata. Samaan aikaan, kun Nurmen juttu tuli, Twitterissä sitä alkoi muutama tyyppi jakaa maksettuna mainoksena. Jep, niitä 5-8 seuraajan tyyppejä mutta oman esittelynsä perusteella perustuslain ystäviä.

Pitää katsella, missä tässä se piru istuu.
 
Eli Uusimaa haluaa erota liittyäkseen Venäjään ja diktaattori Niinistö haluaa sen estää NATO:n avulla?

Sen verran mielenkiintoista paskaa että PV voi varautua muuhunkin kuin koronavirka-apuun.
Itse ymmärsin että kommunistinen vaalivilppihallitus on perustanut oman kansantasavallan uudellemaalle tms. Mutta niinkun sanoin, niin se vaahtoominen menee tavallisen kuolevaisen ymmärryksen yli :ROFLMAO:
 
Hyvin mielenkiintoista.

On monia vaikutusvaltaisia ihmisiä, joiden mielestä hallitus ei pelaa hyvin. Kyse ei ole pikkulintujen mukaan edes oppositiosta vaan mahdollisesti enemmän SDP:n jäsentenvälisistä, mutta tässä voi olla myös joku vakavampi ja kauempaa tuleva trollaus. Tätä kuviota kannattaa seurata. Samaan aikaan, kun Nurmen juttu tuli, Twitterissä sitä alkoi muutama tyyppi jakaa maksettuna mainoksena. Jep, niitä 5-8 seuraajan tyyppejä mutta oman esittelynsä perusteella perustuslain ystäviä.

Pitää katsella, missä tässä se piru istuu.

Samaan aikaan Bätman perustaa Uudenmaan kansantasavaltaa ja syyttää Niinistöä sotilasvallakaappauksen valmistelusta. :unsure:
 
Kunhan lentokenttä siirretään Viherlaaksoon, kannatan. Ja muutan Viheriin takaisin :cool: .

No, next year at Lippajärvi, sen päivän kun näkis...

Ps. ei mitään lauttaliikennettä kiireellä Saaremaalle, siella oli helmikuun lopussa milanolainen lentis-joukkue pelaamassa turnauksen. Lopputulos, noh, arvannette, eli jep, Viron hot spot nyt tautimäärissä.
Vittu toi virus tarttuu kuin tauti, alkaako tulla jo selväksi kaikille?
En voi kuin kiittää tiettyjä foorumin jäseniä, jotka heräsivät tähän ensimmäisinä, ja saivat sietää kuittailua siitä;
veljet @ctg , @Taustapahvi ja @Pihatonttu , teille kaikille näin pitkän ranskan lukijana, chapeau, messieurs, eli hatunnosto herroille.
Enkä normaalisti kumartele herroja, paitsi Sauli Niinistöä kun koirapuistossa törmättiin mun nyt jo kuolleen brassi-tytön kanssa Ylipäällikköön, ja siihen pikku nuhapumppuunsa.
Jolle Ruttu rupesi heti rähjäämään, tietty. Ei sietänyt sitä some-suosikkia, ei alkuunkaan.

I miss her terribly.

Aika pitkälti just tollanen (se huomattavasti pienempi siis :)).

R.I.P. Ruttu-tyttö. Isin rakas kulta. Mulla on ääretön ikävä sua.

 
Hyvin mielenkiintoista.

On monia vaikutusvaltaisia ihmisiä, joiden mielestä hallitus ei pelaa hyvin. Kyse ei ole pikkulintujen mukaan edes oppositiosta vaan mahdollisesti enemmän SDP:n jäsentenvälisistä, mutta tässä voi olla myös joku vakavampi ja kauempaa tuleva trollaus. Tätä kuviota kannattaa seurata. Samaan aikaan, kun Nurmen juttu tuli, Twitterissä sitä alkoi muutama tyyppi jakaa maksettuna mainoksena. Jep, niitä 5-8 seuraajan tyyppejä mutta oman esittelynsä perusteella perustuslain ystäviä.

Pitää katsella, missä tässä se piru istuu.

Mainittakoon, että omasta mielestäni hallituksessa ei ole hurraamista. Aika hallituksen vaihtamiselle ei ole kuitenkaan nyt, eivätkä Suomen toimintaongelmat johdu vain hallituksen väri tai sukupuolikombinaatiosta vaan myös useiden ministeriöiden virkamieseliitistä joka ei kykene nopeisiin liikkeisiin.

Britanniassa on keskusteltu vakavasti kansallisen yhtenäisyyden hallituksesta, jossa olisivat kaikki kolme pääpuoluetta. Kriisin akuuteimman vaiheen jälkeen saman tapaisestä järjestelystä voitaisiin keskustella myös Suomessa.
 
Mihin tätä kansalaiset tarvitsee? :unsure: :rolleyes:

Kansalaisilla voi olla työpajaa jossa ihmiset on lomalla ja vuokra juoksee. Paikallisesti näitä tarvitsevat kaikki kaupat, hammaslääkärit, kelan käsittelijät jne. Oikeastaan kaikki työt joissa asiakas tulee alle 2m päähän keskustelemaan.
 
Back
Top