Koronavirus Suomessa

Vähän sellainen ongelma, että pitää hamstrata järjetön määrä elintarvikkeita. Jollain parin viikon määrällä voi lähinnä narrata itseään. Pari kuukautta alkaa olla jo kunnollisempi määrä.
Sattui sopivasti Varuste.netin alet, niin ostin kesäksi ison läjän Real Turmatia, saa nähdä mikä sen pörssihinta kohta on:cool:
 
90-prosenttista isopropanolia vaan pinnoille, kyllä lähtee. Rasvat, paskat ja virukset.

Jep, mutta desinfioinnissa kannattaa laimentaa sinne 70% tienoille, niin tehoaa paremmin, ainakin yleisesti ottaen. Laimeampi haihtuu hitaammin eli ehtii vaikuttaa kauemmin ja liian vahva saa ainakin joidenkin pöpöjen tai homeiden pinnan kovettumaan niin, että alkoholi ei imeydy solukalvon läpi ja teho heikkenee. Jotenkin näin meni ulkomuistista..
 
Uskaltaako tässä enää kaverien luo mennä hengaamaan tai pyytää hengailemaan mun luo niitä? Tai mennä esimerkiksi seurakunnan tapahtumiin, joissa kävijämäärät vaihtelevat parinkymmenen ja noin 150 välillä.

Jokainen päättää omasta puolestaan.

Mä kävin juuri meidän vanhimman tenavan kanssa kamerat kaulassa metsiä ja peltoja könyämässä. Oli tosi mukavaa yhteistä isä-lapsi - aikaa. Oon ajatellut, että jos näen kavereita, niin pyydän vaikka kävelylle tms. Yhtä mukavaa se on kuin pöydän ääressä pöliseminen.
 
Eikös sitä voi pyytää jotain kaveria tms. hakemaan? Niin ainakin itse tekisin. Kyllä se riittäisi että ne ostokset pudottaisi vaikka portille niin ettei tarvitsisi edes ovelle saakka tuoda.

Voi.

Mutta jos halutaan vähentää tilanteita joissa ihmisiä on läjä päin samassa, paikassa niin kaikkien kaupassa käyntien vähentäminen voi rauhottaa menoa.
 
Boris on samoilla linjoilla kuin meidän PM.

Tiedäppä tuosta onko samoilla linjoilla, mutta rehellistä ja suoraa puhetta Borikselta. Ei mitään "kansaa ei saa pelotella totuuksilla" tason höpinää.

"Prime Minister Boris Johnson warned “many more” families will lose loved ones

Speaking after a meeting of senior ministers and advisers working on the response to the virus, Johnson said the true scale of the outbreak may be “much higher” than the 590 patients who have tested positive for the virus in the U.K. so far. The peak of the outbreak could be in 10-14 weeks, the government said.

“This is the worst public health crisis for a generation,” Johnson said at a press conference in his Downing Street office. “I must level with the British public, more families, many more families, are going to lose loved ones before their time.” "

Bloomberg: U.K. Abandons Effort to Contain Virus as 10,000 May Be Infected
 
Käykö Hyvä Tuli, jos firma tarjoaa? Vai onko se kelvollinen vain sisäiseen puhdistukseen?

Käy. Intissä, minun valvojan vuorollani eräät joivat hyvää tulta, jonka suodattivat skörden suodattimella. Ihan hyvään humalaan tulivat. Menivät ulos kaasun eteen painimaan > spollit havainnoivat > putkaan > poistumiskieltoa ja joutuivat korvaamaan hyvät tulet ja suodattimet.

Ihan hyvin sisäisesti puhdistuvat?
 
Jotenkin vaan jaksan edelleen hämmästellä...

Korona näyttäisi uutena viruskantana tartuttavan hiukan suuremman osan väestöstä kuin aikaisemmat, kuolleisuus näyttäisi nykytietojen mukaan olevan hiukan suurempi kuin kausi-influenssoissa. Prosentuaalisesti luku voi näyttää suurelta (1% vrt esim. 3%, eli kolminkertainen, jos on..., mutta silti mielestäni alhainen). Jos ihan coolisti asiaan suhtaudutaan, ei tässä nyt näyttäisi mitään syytä panikointiin olevan. Ennalta-ehkäisevät toimet ovat toki ihan jees, jotta huippua saataisiin tasattua varsinkin sairaanhoidon resurssit huomioiden.

Joo, ja en suhtaudu todellakaan väheksyvästi asiaan, itsekin olen lähempänä riskiryhmiä kuin nuoriso. Aion kyllä noudattaa ihan perustason varovaisuutta mm. hygienian osalta, mutta lopulta pöpö tulee jos tullakseen. Varautuminen on samalla tasolla mitä se on ennenkin ollut, eli selviän kyllä kohtalaisen ajan, mihinkään erityiseen en ole ryhtynyt.

Oisko niin, että elämä on ollut turhan vakaata jo kohtalaisen pitkään yksilötasolla. Ei siinä oikeastansa muuta ole, mutta rauhallisesti se on otettava.
 
Kuin myös..ihan normi evästä ja tuotteita lisää kotivaraan. Lohitilauskin tuli sopivasti (26kg filettä)

Käsihuuhteen osalta täydensin alkuviikosta, kun seurasin tarjonnan hiipumista.

Nyt tehdään vähän valmista ruokaa pakkaseen, jos sattuu sairastuun.
Sillälailla. Vähän huushollissa hymyiltiin meikäläiselle kun kanssa pari-kolme neljä-viisi viikkoa sitten (kylläpäs on aika lentänyt) aloin tarkistuksen jälkeen tuoda kamaa sisään joka kauppareissulta vähän enemmän. "Tää mikään Eritrea ole" se sanoi. "Kyllä täältä aina löytyy" se sanoi. No, ei sanonut enää tänään. Maanantaina kun tulee vielä puolikas poronvasa niin eiköhän tässä joku aika puolia pidetä. Meinaa vaan pakastin olla jo täynnä...
 
Viimeksi muokattu:
Eikä tuolla aikaisemmalla kommentillani ollut tarkoitus päteä mitään sen enempää.

Pikemminkin korostaa kansalaisten ja reserviläisten omaehtoista varautumista myös myös maanpuolustuksellisissa ja kaikenlaisissa kriiseissä. Aina ei kannata jäädä odottamaan vaan viranomaisohjeita kun ne voivat tulla auttamatta liian myöhään ja sama jopa sotilaskäskyjen osalta.

Mieluummin ottaa vähän etukenoa varautumisessa sopivissa rajoissa...
 
Ei tarvitse toki olla. Etax'ia tai apteekkipirtua ei kovin helpolla saa tavallinen tallaaja. Nuo nimellisesti denaturoidut erilaisiin kuluttajatarkoituksiin tehdyt lähes 100-prosenttista etanolia sisältävät käyvät oikein hyvin ja ovat helposti saatavilla ja halpoja.

Itse asiassa 100% alkoholi ei yleensä toimi mikrobeille. Pitää lantrata vedellä. Raaka etanoli ei läpäise kaikkien pöpöjen solukalvoa. Kun laittaa vettä sekaan, niin menee paremmin läpi. Yleensä mikrobien alkoholipohjaisissa desinfiointiaineissa käytetään 65-70% vahvuutta.
Ei tarvitse toki olla. Etax'ia tai apteekkipirtua ei kovin helpolla saa tavallinen tallaaja. Nuo nimellisesti denaturoidut erilaisiin kuluttajatarkoituksiin tehdyt lähes 100-prosenttista etanolia sisältävät käyvät oikein hyvin ja ovat helposti saatavilla ja halpoja.

Paremmin tehoaa kun lantraa vedellä johonkin 65-70 prosenttiseksi. Raaka etanoli ei ilmeisesti mene pöpöjen soluseinämän läpi. Vesi auttaa siihen läpäisyyn. Eli laittakaa siihen sinoliin vettä jos käytätte desinfiointiin.
Olen huomannut, ettei raakaan kaikki aineet liukenekaan. Kun laittaa vettä mukaan niin toimii siivoukseenkin paremmin.
 
Tässä kohtaa ei voi sanoa muuta ko perkele olispa ollu jo se talo valmis niin mahtuis hamstraamaan ruokaa. Nykyiseen minikämppään ei paljoa pakastella kun ei kummosta pakastinta ole.
 
Jokainen päättää omasta puolestaan.

Mä kävin juuri meidän vanhimman tenavan kanssa kamerat kaulassa metsiä ja peltoja könyämässä. Oli tosi mukavaa yhteistä isä-lapsi - aikaa. Oon ajatellut, että jos näen kavereita, niin pyydän vaikka kävelylle tms. Yhtä mukavaa se on kuin pöydän ääressä pöliseminen.

me käytiin ulkoiluttamassa kääpiöitä hoplopin sijaan radanrakentajien hautausmaalla. Sopi kivasti tunnelmaan tollanen joukkohautapaikka ja tihkusade.

(Oikeesti siis ajettiin ohi ja mietittiin että mikäs toi on ja käytiin sitte kattomassa)
 
Back
Top