Mielenkiintoista myös, että yksi huoltovalmiuden skenaarioista on käytännössä Venäjän hybridivaikuttamisen kautta tapahtuva populismin nousu ja Suomen oikeusvaltion perustana olevien globaalien sopimusten merkityksen väheneminen. Ja sitä kautta Suomen sisäisen yhteiskuntalevottomuuden lisääntyminen. Suomessa sisäisesti tässä skenaariossa vaikuttavana tahona on tietenkin näitä toiminnan sukupuolineutraaleja henkilöhahmoja, jotka koronakriisissäkin ovat laukalla. Ja jotka olisivat valmiita ottamaan kiinni omia ja muiden maiden kansalaisia. No…. kaikilla on omat päiväunensa. Näitä päiväunia ei vaan äiti ole valvomassa vaan Suomessa tänä päivänä aivan muut tahot.
Nähdäkseni sen kritisointi, että ostetaan terveydenhuoltoalan välineitä Tiina Jylhältä ja pikavippiyrittäjältä etabloituneiden, kokeneiden terveydenhuoltoalan yrittäjien sijaan - jotka tarjosivat apuaan jopa ilmaiseksi - ei ole hybridivaikuttamista vaan vastuunkannon peräämistä. Ei se demokratiassa mene niin, että kaikki kritiikki on oman pesän likaamista. Jos menisi, olisimme jo osa Venäjää.
Varmasti kaikki - äärihörhöjä lukuun ottamatta - ymmärtävät että rapatessa roiskuu, ja tekemisesssä tehdyt virheet on helpompi antaa anteeksi kun tekemättömyydestä johtuvat virheet. Jos Kiinasta olisi tehty kauppa jonkun firman kanssa ja kuraa olisi tullut, so not, elämä jatkuu, fuck the PRC. Mutta Tiina Jylhä ja Kari Uoti - keskellä tilannetta jossa ympäri Eurooppaa tuli varoituksia järjestäytyneen rikollisuuden mielenkiinnosta suojainvälineisiin - uudelleenhenkilöittämisen paikkka.
Suomi kieltäytyi lääkealan yrityksen avusta hankkia suojaimia Kiinasta ja päätyi ostamaan kelvottomia maskeja – Vastuuministeri oli kuviosta tietämätön
Ahvenanmaalainen yritys järjesti Huoltovarmuuskeskukselle mahdollisuuden ostaa korkealaatuisia kasvosuojaimia Kiinasta. Valtio valitsi suojaimet, jotka reputtivat laatutestissä.
yle.fi
Osa lähteistä haluaa pysyä nimettöminä, sillä he toimivat läheisessä yhteistyössä Suomen viranomaisten kanssa. Jotkut heistä yrittävät saada toimitettua suojaimia Kiinasta Suomeen joko itsenäisesti tai yhteistyössä viranomaisten kanssa.
Moni Ylen haastattelema ammattilainen kertoo tarjonneensa apua Huoltovarmuuskeskukselle. Se on Ylen lähteiden mukaan suhtautunut kuitenkin avuntarjouksiin torjuvasti tai vähätellen.
Yksi Huoltovarmuuskeskukseen yhteyttä ottaneista oli ahvenanmaalainen lääkelaitteiden osia valmistava Optinova.
Optinova tarjosi apuaan, jotta Suomen valtio voisi hankkia satoja tuhansia sairaalatason kasvosuojaimia ja muita koronakriisin hoidossa sekä ehkäisyssä tarvittavia laitteita.
Huoltovarmuuskeskus on toistaiseksi kieltäytynyt hankkimasta tuotteita Optinovan järjestämien yhteyksien avulla. Tuotteet olisi ostettu joko Optinovan Kiinan Shanghaissa toimivan tytäryhtiön välityksellä tai suoraan tuotteiden valmistajilta Kiinassa.
– Meillä on 20 vuoden kokemus Kiinan markkinoilta, käytössämme on paikallisia laadunvalvojia ja olimme valmiit auttamaan ilmaiseksi, eli emme halunneet tehdä voittoa tällä, sanoo Optinovan toimitusjohtaja Anders Wiklund.
...
– Olemme olleet yhteydessä esimerkiksi Tukholman alueen sairaaloihin, ja siellä on suurta kiinnostusta, Wiklund arvioi.
Wiklundin mukaan Optinova ja muut operaatiossa olleet suomalaiset yhtiöt yrittävät vielä neuvotella Huoltovarmuuskeskuksen kanssa, jotta tarvikkeiden hankinta voitaisiin toteuttaa.