Koronavirus Suomessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja AKE-ukki
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Itse lähinnä mietin, että jos kerran FFP2/FFP3 maskeja ei saa, eikös ainakin kriittisimmälle th-henkilökunnalle pitäisi hankkia kiireen vilkkaa nasseja? Tai jopa PV:n inventaarista lähettää virka-apuna, jos mahdollista. Työvoimakustannukset putsauksessa tuskin lienevät tällä hetkellä ongelma. Muutamalla kymmenellä tuhannella pääsisi jo eteenpäin, ei niissä sairaalan vuode- ja teho-osastoilla kuitenkaan satoja tuhansia ihmisiä ole töissä.

Puolinaamareita / kokonaamareita lienee myös reippasti teollisuudella käytössä, ja nyt iso osa väestä on lomautettuna. Hankinta ja putsaus tuskin olisi ongelma - jos haluttaisiin tai jos kelpaa.
Sen huomaa somessa että noista naamareista on koko ajan sekaannusta ilmassa.

Jos olen oikein ymmärtänyt, kirurgiset maskit ovat oma lukunsa, sitten on FFP2 suojaimien taso joka on käytännössä sama kuin jenkkilän N95 ja Kiinan NK95 -- ja suodattaa yli 94% hiukkasista/aerosolien pikkuhiukkasista, tai sitten suodattaa tietyn osan partikkeleista yli 95% käyttäjistä, joten onko näillä standardeilla eri mittaustavat kriteereilleen? -- ja sitten FFP3 jota vastaa N100.

Ja mikä sitten oli FFP1 ja onko sillä vaikka kotihoidossa tai hoivakodeissa käyttöä, jos ei niinkään suojata henkilökuntaa itseään vaan hoidokkeja "lentsuilta", ja entä jos pitää suojata henkilökuntaa?

Ja edelleen nuo ekat perusmaskit erikseen.

Näistä olisi yksiselitteinen ja tyhjentävä artikkeli -- sekä terminologisesti täsmällinen että riittävän kansankielinen -- oikein tervetullut. En heti städäriltä tämmöistä älynväläystä odota.
 
Malli THL, by Onni & Tiina

1586546944908.png
 
Kympin Uutiset tuossa jauhavat. HVK:n pomo lähti, otettuaan itse vastuun.

Nyt on sitten käytetty tuon tason puskuri. Seuraavasta (tottakai uskon että näistä on opittu ja jne ja enää mitään tällaista ei tapahdu) tulilinjalla on:

Alkaa olemaan Viisikolla kellojen lyönnin hetki.
Kummemmin tytöttelemättä, olisiko parempi että hallitus vallitus vaihtuu tällä kellonlyömällä?

Kerropa (ja muutkin täällä!) kenet tuossa tapauksessa laittaisit pääministeriksi, ja minkälaisena näet hänen mahdollisuutensa koronaprojektissa. Tämähän voi olla mielenkiintoinen sivuraide.

Halla-Aho? Fiksu, sivistynyt ja organisointikykyinen mies mutta saisiko tarvittavaan yhteistyöhön vastakaikua?

Orpo? Hovikelpoinen mutta tehnyt liikaa öppösitiöö pitääkseen sateenkaaren ilmassa?

Kulmuni? Keskustan ikuinen maine-ongelma saattaisi nostaa sonninpäätään.

Muita?
 
Heippa vaan. Voisiko joku kerrata mikä meni Ivalossa pieleen, jos meni? Kun kerran ketjussa on nosteltu sellaisia esille ja väitetään että siellä olisi ollut jotain "mätää". Siitäpä tuli mieleen; kuka tämä mätä valittaja on:

"Kansalaisuudella tai henkilön etnisellä taustalla ei ole mitään merkitystä tartuntataudin leviämisen tai torjunnan kannalta, kantelussa todetaan. Kantelun mukaan tiedottaminen tällaisista seikoista saattaa johtaa ennakkoluuloiseen ja syrjivään käyttäytymiseen kaikkia aasialaistaustaisia henkilöitä kohtaan."

Sekä huom:
"Kantelussa nostetaan esille karanteeni ja THL:n 30. tammikuuta antama koronatapausten toimintaohje. Ohjeen mukaan tartuntataudeista vastaava kunnan tai sairaanhoitopiirin lääkäri voi tartuntatautilain perusteella määrätä lähikontaktin karanteeniin, mikäli hänen terveydentilansa aktiivinen seuranta ei luotettavasti onnistu muilla toimenpiteillä. Lain mukaan henkilö voidaan määrätä karanteeniin, jos yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen vaara on ilmeinen.

Valitus taidettiin tehdä samoihin aikoihin kun virus oli leviämässä Italiasta Suomeen. Miksi? Motiivit valitukselle? THL:n häiritseminen täysin joutavalla paskalla? Varmastikin löytyy mätää jos tapausta aletaan todella tonkia - ja sitä miksi lentokentillä hidasteltiin noin kuukausi.

Ivalossa oli perusteltu epäilys. Miltä tuo nyt näyttää, eikö kyseessä ole varsin yleisvaarallinen tartuntatauti. Joten: Ivalossa toimittiin aivan oikein. Piste.
 
Viimeksi muokattu:
Työssäni kyllä heihin törmään. Duunari on Suomessa, koska tienaa merkittävästi enemmän kuin kotimaassaan. Virolaisiin työnantajiin myös törmään, ikävä kyllä usein pyrkivät kaikin keinoin välttämään verojen maksua Suomeen sillä tasolla kuin se pitäisi tehdä (tämä vääristää myös kilpailua, koska edellä mainitusta syystä heidän tarjouksensa ovat edullisempia). Myös Suomes TES mukainen palkkaus tuppaa unohtumaan... ongelmien tullessa loppulasku jää meille suomalaisille maksettavaksi. Sori, en pysty arvostamaan. Ja muistetaan, että positiivisiakin poikkeuksia on.
Käytännön kokemuksiasi ylenkatsomatta tää keskustelu varmaan menis taas johonkin Viro-vitjaan paremmin. Itselläni monelaisia kokemuksia virolaisista duunareista Suomessa, pienelläkin otoksella, ja ei yrittäjän otoksella joka varmasti olisi erilainen. Mutta oletko siellä lahden toisella puolella etelässä miten puuhannut?

(Olisin samaa mieltä semmoisesta että jos vaikka selkeästi näkyvä raksa-alan palkkojen polkeminen saa hidastustöyssyn tästä pandemiasta, sillä ei sitten ole ollut pelkästään huonoja vaikutuksia, onneksi. [Toinen vastaava olisi Kiina-riippuvuuden vähentyminen ainakin tärkeimmissä asioissa.])
 
Pahin ja viruksen etenemisen kannalta kohtalokkain virhe tehtiin lentokenttien ja satamien matkustajavirran rajaamisessa ja eristämisessä maaliskuussa.

Viranomaiset eivät löytäneet juuri tässä ratkaisevassa asiassa toisiaan, vaan pompottelivat vastuuta pingispallona edestakaisin. Kun asioita joudutaan korjaamaan paniikissa, tehdään virheitä, josta Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) käsittämätön seikkailu kiinalaisessa suojainbisneksessä on räikein esimerkki.

Näyttää siltä, että kriisijohtamista harjoitellaan liian vähän, varsinkin pandemiakriisin johtamista. Onko nyt niin, että maanpuolustuskursseilla ja johtamiskursseilla keskitytään kaikkiin muihin uhkiin, mutta ei pandemiaan.

Koronavirus on yhteiskunnan johtotasolle, poliitikoille ja virkamiehille, valtava johtamistaidon kurssi, jossa on tosi kyseessä. Tämä oppi ei mene hukkaan. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan koronavirus kiertää maapallolla pitkään ja sen jälkeen tulee jollakin aikavälillä todennäköisesti uusia viruksia.
 
Kaasunaamareista. Varustelekalla oli hyvännäköisiä kaasunaamareita myynnissä, hinta 30e. Muistaakseni niitä oli kolmisensataa. Eli koko satsi 9000e. Noihin näin jossain hiukkassuodattimia 6e hinnalla. Miksei noita hommattu, varmaan parempi kuin ilman. Varmaan helpompi tehdä uusia suodatinpatruunoita kuin naamalle sopivia maskeja?

Käytännön kokemuksiasi ylenkatsomatta tää keskustelu varmaan menis taas johonkin Viro-vitjaan paremmin. Itselläni monelaisia kokemuksia virolaisista duunareista Suomessa, pienelläkin otoksella, ja ei yrittäjän otoksella joka varmasti olisi erilainen. Mutta oletko siellä lahden toisella puolella etelässä miten puuhannut?

(Olisin samaa mieltä semmoisesta että jos vaikka selkeästi näkyvä raksa-alan palkkojen polkeminen saa hidastustöyssyn tästä pandemiasta, sillä ei sitten ole ollut pelkästään huonoja vaikutuksia, onneksi. [Toinen vastaava olisi Kiina-riippuvuuden vähentyminen ainakin tärkeimmissä asioissa
Todella ketju on väärä, kun tämä on koronaa, eli oikeassa olet. Koronaan liittyen heitän sen verran, että baltit kiertävät tällä hetkellä Suomen rajan kiinnioloa seuraavalla tavalla: Baltiasta Ruotsiin ja sieltä Suomeen ja tämä on fakta.
 
Epäilen huoltovarmuuskeskuksen johtajaa kiristetyn kaupassa. Pakotettu solmimaan kauppa tai jotain materiaalia vuotaisi julkisuuteen hänestä. Toivottavasti tällainen tutkintalinja olisi menossa. Ei tolkun mies muuten tuollaiseen kusetukseen menisi.
 
Sen huomaa somessa että noista naamareista on koko ajan sekaannusta ilmassa.

Jos olen oikein ymmärtänyt, kirurgiset maskit ovat oma lukunsa, sitten on FFP2 suojaimien taso joka on käytännössä sama kuin jenkkilän N95 ja Kiinan NK95 -- ja suodattaa yli 94% hiukkasista/aerosolien pikkuhiukkasista, tai sitten suodattaa tietyn osan partikkeleista yli 95% käyttäjistä, joten onko näillä standardeilla eri mittaustavat kriteereilleen? -- ja sitten FFP3 jota vastaa N100.

Ja mikä sitten oli FFP1 ja onko sillä vaikka kotihoidossa tai hoivakodeissa käyttöä, jos ei niinkään suojata henkilökuntaa itseään vaan hoidokkeja "lentsuilta", ja entä jos pitää suojata henkilökuntaa?

Ja edelleen nuo ekat perusmaskit erikseen.

Näistä olisi yksiselitteinen ja tyhjentävä artikkeli -- sekä terminologisesti täsmällinen että riittävän kansankielinen -- oikein tervetullut. En heti städäriltä tämmöistä älynväläystä odota.

Vaikka tässä: https://yle.fi/uutiset/3-11300787
 
Onko uutta galluppia hallituksesta? Viimeisin mitä näin oliko viime viikolla oli hyväksyntä 84%.

Siihen mahtuu tietenkin paljon kiikun kaakun porukkaa ja myös vanhempaa fabua mitkä toivovat parasta ja lähinnä sillä kannattavat.

Onkohan jylhägate muuttanut lukemia taas alaspäin.
 
Epäilen huoltovarmuuskeskuksen johtajaa kiristetyn kaupassa. Pakotettu solmimaan kauppa tai jotain materiaalia vuotaisi julkisuuteen hänestä. Toivottavasti tällainen tutkintalinja olisi menossa. Ei tolkun mies muuten tuollaiseen kusetukseen menisi.
Foliohattua: Hallitus suostutteli hänet tähän että saa sopivan syyllisen jonka potkia pois? Kyllä meillä normaalisti maskeja olisi mutta kun tuo...
 
Kaasunaamareista. Varustelekalla oli hyvännäköisiä kaasunaamareita myynnissä, hinta 30e. Muistaakseni niitä oli kolmisensataa. Eli koko satsi 9000e. Noihin näin jossain hiukkassuodattimia 6e hinnalla. Miksei noita hommattu, varmaan parempi kuin ilman. Varmaan helpompi tehdä uusia suodatinpatruunoita kuin naamalle sopivia maskeja?

Ne näyttää pelottavalta hoitsun päällä? Niitä ei ole perinteisesti käytetty sairaaloissa? Vaikeuttavat kommunikointia potilaan kanssa?

Tosin tuossa viimeisessä lieventävänä taitaa olla se että tehohoidossa ainakin osa on jo muissa maailmoissa tajunnantasoltaan.

Itse olen koittanut tätä evankeliumia viedä eteenpäin saatuani valaistuksen Emmauksen tiellä.
 
Onko uutta galluppia hallituksesta? Viimeisin mitä näin oliko viime viikolla oli hyväksyntä 84%.

Siihen mahtuu tietenkin paljon kiikun kaakun porukkaa ja myös vanhempaa fabua mitkä toivovat parasta ja lähinnä sillä kannattavat.

Onkohan jylhägate muuttanut lukemia taas alaspäin.
Tuskin vaikuttaa Jylhät. Kissankorkuiset otsikot eronneesta Huoltovarmuuskeskuksen johtajan erosta vankistavat entisestään tyttöjen suosiota. Marin järähti ja rötösherra erosi. Ja kun se Pekkakin on niin symppis. Oikea unelmavävy ajattelee Anneli kiikkustuolistaan.
 
Joku primeri päälle ja pinkki spray. Joku saattaa jopa liimata hellokitty-tarran. Ei ole enää pelottava.

Haastava aika vaatii off shelf-tekoja.

Off the Hell:

gasmask.jpg
 
Tuo on muuten hyvä ja kansantajuinen mutta ei tuo noita teknisiä termejä mukaan. Jokin vaikka Politicon (FB-pohjainen kaameaksi muuttunut) palsta on välillä aivan turhaan ilmiliekeissä noista väärinymmärryksistä. (Eipä siellä enää viihdykään. Pelkästään kahden laidan välistä rölläämistä. Ei kauaa sitten oli pelkkää asiallista keskustelua päivittäin tarjolla. Itse uutislähdekin on samassa ajassa muuttunut nopeatempoisemmaksi, huolimattomammaksi, ja tabloidimaisemmaksi, ja reivannut kurssiaan tukevasti vasuriin. No tämä taas kuulisi mediakritiikkivitjaan joten muikenen kuin vaari paitsi sanon että vali vali.)

VTT:n artikkelia odotellessa.
 
Back
Top