Koronavirus Suomessa

Aina löytyy jotain hyvää. Miten on muiden tautien kanssa?
Onko naidessa maski päässä, mutta alakerrasta krutonki unohtunut?

Tänä vuonna influenssakausi ei kuitenkaan ole vielä käytännössä käynnistynyt lainkaan. THL:n tartuntatautirekisteriin on tähän mennessä ilmoitettu vain muutama A- tai B-influenssatartunta.

Influenssaviruksia on kiertänyt todella vähän. Ikään kuin influenssakausi ei olisi alkanutkaan meillä”, kertoo Nohynek.

Toinen hyvä juttu mistä ei ole hirveän paljon huudeltu:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007644249.html

Huippututkimus: Suomessa ollut jo yli 130 000 koronatapausta – näin tappava tauti on​

Suomalainen huippututkija Mikael Mieskolainen oli mukana koronaviruksen tappavuutta selvittäneessä tutkimusryhmässä.

26.11.2020 17:47
Suomessa on THL:n virallisen tilaston mukaan raportoitu keskiviikon lukujen jälkeen 22 652 vahvistettua koronavirustartuntaa.

Todellinen luku on kuitenkin moninkertainen, jopa 130 000–194 000 koronatartuntaa.
Tämä käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta, jossa viiden hengen tutkijaryhmä tuli lopputulokseen, jonka mukaan länsimaisissa yhteiskunnissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa noin 0,4 prosenttia koronaviruksen saaneista kuolee viruksen aiheuttamaan covid-19-infektioon.

Tutkijaryhmässä oli mukana suomalainen hiukkasfysiikan tohtori Mikael Mieskolainen, joka toimii tällä hetkellä tutkijatohtorina maailman kymmenen parhaan yliopiston joukkoon kuuluvassa Imperial Collegessa Lontoossa.

Suomessa kuolleisuus oli vielä tuotakin lukua pienempi, 0,2–0,3 prosentin välissä, Mieskolainen sanoi Ilta-Sanomille.
...
Kuolleisuusluvun selvittämiseksi tutkijaryhmä keräsi ison testijoukon, joille tehtiin serologinen vasta-ainetutkimus, onko heillä ollut tartunta. Sen jälkeen tutkijaryhmä kehitti laskentamallin, jolla korjattiin epidemialle tyypilliset aikaviiveet.
...
Tällä perusteella tutkijaryhmä päätyi siihen tulokseen, että länsimaisissa yhteiskunnissa keskimääräinen kuolleisuusluku koronavirukseen on 0,4 prosenttia (95 prosentin luottamusväli 0,2–0,8%).

Mieskolainen kuitenkin huomauttaa, että eri maiden ja eri ikäryhmien välillä on suuria eroja.

– Jos joku kertoo sairastavansa koronaa eikä kerro kotimaataan tai ikäänsä, niin silloin luku on 0,4. Niissä länsimaissa, joissa ikäjakauma on painottunut ikäihmisiin, kuolleisuus oli lähemmäs yhtä prosenttia, nuoren väestöpopulaation maissa 0,2–0,3 prosenttia. Keskimäärin riski tuplaantuu noin kahdeksan vuoden välein.

– Suomen ikäjakauma on kohtuullisen vanha, mutta kuolleisuus oli silti Suomessa lähellä matalaa päätä. Se oli minulle uusi tieto, että kuolintodennäköisyys on Suomessa niin pieni, Mieskolainen sanoi.

Hänen mukaansa se vahvistaa käsitystä, että Suomi on onnistunut koronaviruspotilaiden hoidossa toistaiseksi hyvin.

– Suomessa julkinen terveydenhoito on pysynyt toimivana, ja täällä on myös onnistuttu suojelemaan kaikista herkimmät eli ikäihmiset taudilta, Mieskolainen näkee.

---------------------------------------------

Tämän lisäksi huomasin yhden virkkeen THL:n tuoreehkossa materiaalissa, jossa todettiin että syystalven tapauskuolleisuus koronaan Suomessa on yli kymmenkertaisesti alempi kuin keväällä. Johtuu tietysti siitä että lisääntyneen testauksen kautta havaitaan enemmän lieviä tapauksia, mutta myös hoitomenetelmät ovat asettuneet enempi paikoilleen.

Luonnollisestikaan en nyt löytänyt tuota THL:n lähdettä mutta ehkä hetken kuluttua.

Ruotsissakin tilanne on se, että nyt tartuntoja on noin kymmenkertainen määrä kevääseen verrattuna, mutta viikoittaiset kuolleisuustasot ovat alhaisempia kuin keväällä. Vaikka valitettavasti lähtivätkin nousuun vaikka aluksi näytti liiankin hyvältä.

EDIT: nyt tapauskuolleisuus syystalvella on karkeasti 211 kuollutta / noin 28 000 varmistettua tartuntaa -> 0,75 %. Keväällä tapauskuolleisuus oli noin 5%:ia, tämän artikkelin mukaan: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006675566.html

Itse tarkistettuna kevään julkisten lukujen mukaan tapauskuolleisuus oli 318 kuollutta / 6859 varmistettua tartuntaa -> 4,64 %.

Loppuvuoden korkeat kuolleisuusluvut ovat heikentäneet tapauskuolleisuuden suhteellista parannusta kevääseen verrattuna. Samoin kuin Ruotsissa, Suomessakin lähti laaja leviäminen saavuttamaan ikäihmisiäkin ja siinä tuli kuolleita. Suomessa ilmiö oli kuitenkin lievempi ja nyt ollaan tultu tartunnoissa alaspäin jo usean viikon ajan.
 
Viimeksi muokattu:
– Lähtökohtaisesti en suosittele joulunviettoa muualla. Jos löytää siitä lisämotivaatiota, että tsemppaa kymmenen päivää ennen joulua, niin kannustan siihen. Jotta saadaan tartuntamäärät laskuun, niin kymmenen päivän karanteeni kaikille ei voi mennä vikaan, Mäkijärvi sanoi tuolloin.

6acc4599d81e3861f46ec6a3938f33a4219dbf531eff5214be84bd1a3e8213e6.png

Tässä tartutaan epäolennaiseen.
Mikä tässä on tartunnan kannalta vaarallista? Ei mikään.
Mutta "kohu" on suuri koska mainittu lappi.
 
– Paikalliset, minä mukaan luettuna, ovat kahden vaiheilla. Toisaalta on hyvä, että rahaa tulee, mutta samalla pelottaa ja ärsyttää tämä tulijoiden ruotsinlaivameininki, kertoo kausityöntekijä.

– Pohjoisen koronatilanne on ollut hyvä. Ihmisillä on kyllä valtaosalla maskit, mutta auttaako se, jos sitten roikutaan toisten kaulassa karaokessa ja jonotetaan kylki kyljessä hiihtohissiä kuin ilmaista ämpäriä?
 
Tässä tartutaan epäolennaiseen.
Mikä tässä on tartunnan kannalta vaarallista? Ei mikään.
Mutta "kohu" on suuri koska mainittu lappi.
Totta helkkarissa media tarttuu epäolennaiseen, mutta joissakin ammateissa pitäisi ymmärtää se asia jo etukäteen :ROFLMAO: Lapissa hiihteleminen on yksi asia mutta ihan toinen asia on se että jos sinne menee niin kannattaako siitä tehdä numeroa ja antaa sitä tartuntapintaa?

Joulukuun puolivälissä Hus tiedotti pitävänsä epävarman epidemiatilanteen vuoksi valmiuslain uutta aktivointia tarpeellisena. Valmiuslaki mahdollistaa voimakkaammat rajoitustoimenpiteet, kuten esimerkiksi ravintoloiden sulkemisen, tiukemmat kokoontumisrajoitukset ja liikkumisrajoitukset.

Suomessa aina itketään kun media sitä ja media tätä, mutta ei ymmärretä miten media toimii ja mihin se ihan varmasti tarttuu.
 
"Helsinkiläisen Maijun taloyhtiö aikoo toteuttaa kiireettömän ikkunaremontin koronatilanteesta huolimatta. Se huolestuttaa osaa asukkaista.
– Se on vastoin valtiovallan ja viranomaisten ohjeita. Uusia remontteja ei epidemian aikana pidä käynnistää. Ikkunaremontista koituu terveysriski etenkin riskiryhmäläisille. Heitä asuu arviolta noin puolessa rivitalomme asunnoista, itsekin riskiryhmään lukeutuva Maiju kertoo."...
"Se on vastoin valtiovallan ja viranomaisten ohjeita. Uusia remontteja ei epidemian aikana pidä käynnistää. Ikkunaremontista koituu terveysriski etenkin riskiryhmäläisille. Heitä asuu arviolta noin puolessa rivitalomme asunnoista, itsekin riskiryhmään lukeutuva Maiju kertoo.
Pelko koskee koronaviruksen mahdollista leviämistä korjaustöiden aikana. Maiju ei halua esiintyä jutussa oikealla nimellään käynnissä olevan remonttierimielisyyden vuoksi."
Tämä on kevään kirjoitus. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...an-ja-viranomaisten-ohjeita/7793570#gs.p0pqnz

Itselleni tuli joulun jälkeen kirje että suunnitellaan tehdä kylppäriremonttin jo huhtikuussa, kun tuli minun vuoro ja toisen asujan, vanhuksen joka lisäksi sai sydäninfarktin asken. Miten ne remonttimiehet voi mennä hänen luo, yli 70 v erityisesti varojen itse lukeudun myös riskiryhmän nyt, oikein hirvittää..Olen lievästi sanottuna huolissaan.
Saa nähdä miten meidän taloyhtiö tulee ajattelmaan asukkaista. Nyt koronatilanne taas pahentunut, haluan siirtä sitä vaikka vuodella kunnes tilanne rauhoittuu, ja saa edes rokotesuojat.
Kylppyhuone kunnostus ei ole mitään "kiirellinen" edes, ihan kuivia kaikki pinnat. Rh reilustialke 85, mitattu. Lattia siinä on vaihdettu jo kerralleen ja se on täysin kuiva. Yritän nyt kirjeellä siirtä sitä vuodella.
remonttimiehet voi olla oirettomia kannattajia. Joten ei sitä korona tarvitse enää pelätä saavani ruokaostoksilla, sitä tuodaan minulle sisään asuntoon! 5 viikon aikana varmasti, on tämä aika huono asia .ja puhutaan "riskiryhmien suojelemisesta".

Viimeksi muokattu:
Kärnä haistappa paska.
Mikä tässä on mielestäsi huonoa?
Se että sanoo rokotteesta kieltäytyvia "epäisänmaalliseksi", vai joku muu kohta.

En ole samaa mieltä Kärnän kanssa monesta asiasta samaa mieltä ja jälleen kerran kaveri kiipeää puuhun perse edellä, mutta hänen tulkinnalleen voi nähdä perusteen. Pseudotieteistä olen vahvasti samaa mieltä Kärnän kanssa. Ole kuitenkin huoletta, tuskin tuo rokotteenottaminen tulee pakolliseksi oikeille ihmisille, hoitajille ehkä.
 
Juu juurikin tuo epäisänmaalliseksi väittäminen on typerää. Itse en välttämättä rokotetta ota mutta epäisänmaalliseksi en itseäni miellä.
 
Juu juurikin tuo epäisänmaalliseksi väittäminen on typerää. Itse en välttämättä rokotetta ota mutta epäisänmaalliseksi en itseäni miellä.
Niin, mutta jos ajatellaan rokotteen olevan suuri edistysaskel pandemian voittamiseksi ja pandemia on selkeästi iso ongelma Suomalaiselle yhteiskunnalle, niin mikä on perusteesi olla ottamatta rokotetta?
Joku voisi verrata sivilipalvelusta ja tätä. Ihminen kieltäytyy kantamasta omaa korteaan yhteiseen kekoon ja antaa muiden hoitaa homman.

En itse ole täysin tätä mieltä, mutta kuten huomaat näkökulmia on monia ja tuo epäisänmaallisuus on helppo yhdistää tähän.
Painotan, että en siis missään nimessä väitä sinua epäisänmaalliseksi.
 
No olen siltä osin epäisänmaallinen, että ostan pääosin esimerkiksi vaatteet Suomen ulkopuolelta. Koronasta sen verran, että mielummin sairastan taudin kun otan itseeni nopeasti kyhätyn rokotteen. En ole kärsinyt flunssasta viiteen vuoteen. Tämä ei tietenkään tarkoita ettenkö voisi koronaa saada mutta mitään pelkoa ei ole asian suhteen. Vaimon läski lapsuuden ystävä sairasti Koronan juuri. Naurettavan mitätön tauti.
 
561 kuolutta suomalaista saattaa olla kanssasi erimieltä taudin mitättömyydestä.
Mutta nyt ollaan ehkä siinä pseudotieteellisyydessä josta Kärnä kirjoitti.

En viittaa sinuun, mutta kun kuuntelee ihmisten selityksiä miksi he empivät rokotteen ottamista, suurin osa pelkää/epäilee rokotteen turvallisuutta.
Eihän se ole 100% turvallinen, mutta ei se Panadol pillerikään ole, tai mikään muukaan rokote. Viranomaisten vaikeneminen sikapiikin aiheuttamasta narkolepsiasta ei parantanut tätä pelkoa/epäluottamusta.
Tosiasia on kuitenkin, että harva ihminen perustaa kieltätymispäätöstään faktoihin, vaan siihen mitä voisi kuvailla disinformaatioksi ja peloksi.

Samalla kuitenkin vapaassa maassa ihmisellä tulee olla oikeus kieltäytyä rokotteesta.
 
Tunnen väkeä hoiva-alalta sekä sairaalasta. Kuolleet ovat järjestään olleet 95 vuotiaita mummuja jotka olisivat ensi viikolla kuolleet johonkin muuhun tautiin. Jopa vakavasti syöpäsairaita selviytyy tästä toisin kuin saamme uutisista lukea.
 
Elämä pienessä kuplassa vaikuttaa olevan sinulle tiukassa istuva tapa.
No, mäkin tunnen pari ihmistä hoiva-alalta ja sairaalasta :)

On totta, että Suomessa suurinosa kuolleista on +70v, mutta joukossa on myös nuoria. Lisäksi työikäisiä on joutunut teho-osastolle tämän taudin takia. Osalle on jäänyt ongelmia ja lopullisesta kuntoutumisesta ei vielä tiedetä, jotta pysyväisvaikutuksia voitaisiin arvioida.
Globaalisti arvoidaan taudin tappaneen toista miljoonaa ihmistä. Tauti on lyönyt polvilleen kokonaisia yhteiskuntia, se ei ole mikään kolmanen luokan nuha, vaan todellinen uhka. Tietenkään se ei ole mikään maailmojen tuhoajakaan.
 
Ja eikös tässä koko ajan ole ollut mukana ne koronan kerrannaisvaikutukset. Liikaa ihmisiä yhtäaikaisesti kipeänä ja tauti leviää hallitsemattomasti. Saattaa johtaa siihen että tehohoitopaikat eivät vedä enää ja sitten ruvetaan miettimään terveydenhoitojärjestelmän priorisointia. Kuka saa akuutissa hätätilanteessa apua ja kuka ei. Syöpäpotilaita, sydänsairaita yms. jätetään vähemmälle hoidolle mikäli tehohoitopaikat olisi täynnä. Itselläni on ainakin hyvässä muistissa ne uutiskuvat mm. Pohjois-Italian sairaaloista joissa porukkaa kuoli kuin kärpäsiä. Ja välillä tuo Ruotsinkin tilanne vaikuttaa huonolta.
 
Muista ettei Ruotsissa armeijan kenttäsairaalassa hoidettu ensimmäistäkään potilasta. Tyksissä on tilanne tällä hetkellä normaaliin arkeen verrattava. Normaalina talvena heikkoja vanhuksia makaa sairaalassa kuulemani mukaan paljon enemmän. Kaikki ei täsmää nyt todellisuuden ja otsikoiden kanssa. Ilman siis mitään foliohattuilua.
Toki keväällä tilanne oli eri, kun viruksesta ei tiedetty mitään.
 
En tunne tarkasti TYKS:in (tai Ruotsin) tilannetta, mutta yleisesti tässä maassa tehdään merkittävästi vähemmän kiireetöntä ja elektiivistä toimintaa kuin normaalisti. Tämä tarkoittaa, että kerrytämme ns. hoitovelkaa. Ihmisten vaivat ja sairaudet harvoin parantuvat jos hän joutuu odottamaan hoitoon pääsyä. Esimerkkinä nyt vaikka diabeteksien hoito, tai sydän-ja verisuonitautien hoito. Sen takia pelätään kansanterveyden heikentyvän merkittävästi tulevina vuosina. Kuinka paljon kansanterveys sitten heikkenee, jos ollenkaan, selviää muutaman vuoden päästä. Kaikki tämä ei johdu pelkästään toimintojen pysäyttämisestä, tai pienentämisestä, vaan myös potilaat peruvat poliklinikka käyntejäään ja toimenpiteitään. Tämä johtuu pelosta, ei uskaleta tulla tulla "taudin pesään".

Voidaan toki miettiä pitäiskö viranomaisten viestiä kansalaisille paremmin, mutta ei näitä asioita erityisesti ole peiteltykkään. Kansalaiset eivät vain ehkä osaa tulkita mitä on sanottu ja tietysti millä tavalla media näitä tuo esiin.
 
561 kuolutta suomalaista saattaa olla kanssasi erimieltä taudin mitättömyydestä.
Mutta nyt ollaan ehkä siinä pseudotieteellisyydessä josta Kärnä kirjoitti.

En viittaa sinuun, mutta kun kuuntelee ihmisten selityksiä miksi he empivät rokotteen ottamista, suurin osa pelkää/epäilee rokotteen turvallisuutta.
Eihän se ole 100% turvallinen, mutta ei se Panadol pillerikään ole, tai mikään muukaan rokote. Viranomaisten vaikeneminen sikapiikin aiheuttamasta narkolepsiasta ei parantanut tätä pelkoa/epäluottamusta.
Tosiasia on kuitenkin, että harva ihminen perustaa kieltätymispäätöstään faktoihin, vaan siihen mitä voisi kuvailla disinformaatioksi ja peloksi.

Samalla kuitenkin vapaassa maassa ihmisellä tulee olla oikeus kieltäytyä rokotteesta.

Samaa mieltä,

Joillekin kaikki ulkoa tuleva tai ylhäältä määrätty on epäilyttävää tai suorastaan pahaa. Kiina- virukseen annetaan turkkilaisen kehittämää rokotetta, herran jumala sentään.

Sisäsiittoisesti ajateltuna, alkoholimyrkytyksiin ja alkoholin aiheutamiin tauteihin kuolee Suomessa 1700 henkeä vuodessa. Siinä kontekstissa, näiden rokotteiden tällä hetkellä todetut haitat ovat minimaaliset, ja on todennäköistä, että haittavaikutukset eivät tule ylittämään niitä, jotka aiheutuvat siitä, kun äännekoskesta virtaa kossu alas.

Simpauttaja
 
Back
Top