Koronavirus Suomessa

Ihmiset, joilla on vakavasti heikentynyt immuunijärjestelmä, eivät välttämättä toipu Covid-19: stä pitkään aikaan - heidän ruumiinsa koronavirus voi muuttua vasta-aineille. Tämän selvittivät Etelä-Kalifornian yliopiston asiantuntijat, tutkimuksen tulokset julkaistiin medRxiv-portaalissa
Tutkijoiden valvonnassa oli kolme leukemiasta (verisairaus) kärsivää ja koronavirustartunnan saanutta potilasta: poika, alle viisivuotias tyttö ja 20-25-vuotias nuori mies.

Viruksen jäljet heidän ruumiissaan pysyivät 162 päivän ajan tartunnan saamisesta. Tutkimuksessa todettiin, että keho "kerää mutaatioita, joista osa voi aiheuttaa immuunijärjestelmän pako".
Huomaa, että aikaisemmin kiinalaiset tutkijat kertoivat, että koronavirustartunta aiheuttaa pitkäaikaisia häiriöitä immuniteetin työssä. He tekivät tämän johtopäätöksen tutkittuaan 55 potilaan tiedot. Ne, jotka olivat toipuneet Covid-19: stä, osoittivat lymfosyyttien (immuniteetista vastaavien verisolujen) tason laskua.

Ison-Britannian tutkijat ovat varoittaneet, että koronaviruksen infektoituneet voivat kärsiä seurauksista koko elämänsä ajan. Heistä tiedemiehet mainitsivat keuhkovaurion, kroonisen väsymyksen ja psykologiset häiriöt.
 
Voisko ne jo äö testejä tehdä rajoilla tätä menoa jos ei normaali äly tai puhe riitä asioiden ymmärtämiseen.
Paljonko se auttaa, jos todetaan että somalialaisten älykkyys on heikkolahjaisuuden ja kehitysvammaisuuden välillä? Ei niitä kepillä saa parannettua, jos ei porkkanallakaan. -20 poikkeama on sellainen että se näkyy ja kuuluu. Somaleiden käyttäytymistä länsimaissa ei pidä ihmetellä kun ÄÖ:stä puuttuu 40 pinnaa.
ÄÖ maittain
 
Eihän ne ulkomaalaiset välitä eikä usko koko virukseen. Eihän ne usko bakteereihinkaan kun niitä ei paljaalla silmällä näe.
Juuri tämän ymmärryspuutteen ja piittaamattomuuden takia Suomessa on tietyillä alueilla asetettava selkeitä pakkoja, joilla ohjataan haluttuun toimintaan.
Tajuamattomat ihmiset ihonväristä riippumatta tarvitsevat kuria silloin kun omaehtoinen ajattelu ei kiinnosta tai siihen ei ole kykyä.
Kaikki liha tottelee kuria.
.
 
Noitahan esiintyy joka puolella maailmaa
ymmärryspuutteen ja piittaamattomuuden takia
mutta nyt alkaa vaikutusten arvioiminen painamaan vaakakupissa miljardien verran, ja esim. (kansainvalisestikin ottaen) anti-vaxxers, jotka vapaasti sananvapauden varjolla ovat riehuneet, ehka saadaan jonkinlaiseen kuriin.
 
"En voi kuin spekuloida, miksi halvan – kaikille saatavana olevan – D-vitamiinin todennäköisestä suojavaikutuksesta koronaa vastaan ei saa puhua. Onko taustalla lääketehtaiden patenttilääke-edut? Entä miten taustalla vaikuttaa globaaliagendaa ohjaavat oligarkit ja heidän The Great Reset’insä? Onko ravitsemustieteilijöiden luonnonmukaisuusargumenttiin pohjaava näkemys siitä, että pohjoisella pallonpuoliskolla ei ole suotavaa korjata erityisesti vanhusväestön matalia D-vitamiinitasoja farmakologisin keinoin. Farmakologian emeritus professori Ilari Paakkari on koettanut tässä asiassa herätellä kansanterveysasiantuntijoita, mutta saanut aina ravitsemustieteilijät niskaansa."

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mi...GUt9x0CCAYPEsmYiRwtNrssCpMLbenyQ_Ia6Vr91U7uiI

Korona läpipolitisoinut lääketieteen – Rokotteen teho heti julki D-vitamiinin ei​

MikkoPaunio

Mikko Paunio 6.3.2021 15:13 päivitetty 6.3.2021 15:13

Kuuntelin eilen asiantuntijoille ja eurooppalaisille virkamiehille tarkoitettua EU:n terveysturvakomitean ja Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus (engl. European Centre for Disease Prevention and Control, ECDC) järjestämää korkeatasoista webinaaria. Webinaarin pääosassa olivat israelilaiset tutkijat, jotka esittelivät Biontech Pfizerin rokotteen tehoa koko väestössä ja hoivakotien asiakkaissa sekä niiden hoitohenkilökunnissa. Heillä oli kerrottavana webinaarille erittäin rohkaisevat ei-kokeelliset em. väestöistä tehdyt havaintoihin pohjaavat tulokset tämän ihmiskunnan historian ensimmäisen mRNA-rokotteen tehosta koronaa vastaan.

Ensimmäisen luennon piti epidemiologikollegani Noa Dagan (1), tutkimusryhmänsä puolesta. He saivat vähän yli viikko sitten julkaistuksi nopeutetusti tutkimuksensa maailman johtavassa lääketieteellisessä julkaisussa, jossa he osoittivat valtavalla ns. kaltaistetulla kohorttitutkimuksella (596618 rokotettua ja 569618 kaltaistettua rokottamatonta), että em. rokotteella on kahden pistoksen jälkeen 94 % ehkäisyteho (2). Se on hyvin lähellä BiontechPfizerin satunnaistetusta kokeellisesta faasi III tutkimuksesta saatua tulosta (n. 20 000 rokotusryhmässä ja n. 20 000 plaseboryhmässä).

Kaltaistus tehdään usein havainnoivissa sekä kohortti- että tapausverrokkitutkimuksissa ns. sekoittavan tekijän vaikutuksen hallitsemiseksi. Satunnaistetussa kokeessa kaikkien – myös tuntemattomien – sekoittavien tekijöiden vaikutus rokotuksen tai jonkun muun tutkittavan altisteen teho-/vaikutusarvioon eliminoituu, koska erilainen valikoituminen koe- ja plaseboryhmiin estetään satunnaistuksella.

Em. havainnoiva tutkimus BionTechPfizerin rokotuksen väestövaikutuksista kyettiin toteuttamaan Israelin suurimman ”KELA:n” eli Clalit-sairauskassan korkeatasoisten ja monipuolisten rekisteritietojen avulla. Clalit’illa on yli viisi miljoonaa sairasvakuutettua Israelissa. Israel teki BionTechPfizerin kanssa sopimuksen näiden havaintopohjaisten tehotutkimusten tekemisestä ja sai ensimmäisenä maana lähes rajattomasti yhtiön rokotetta muiden maiden kärvistellessä rokotuspulan keskellä.

Israelilaiset tutkijat julkaisivat syyskuun alussa 2020 em. tutkimukseen verrattuna lähes identtisellä metodiikalla Clalit’in aineiston avulla kaltaistetun vertaisarvioimattoman tapaus- verrokkitutkimuksen, jossa oli 52 000 kaltaistettua koronatapausta ja 520 000 verrokkia ja, jossa he osoittivat alhaisten D-vitamiinitasojen lisäävän annosvastesuhteisesti koronariskiä (3). Tein siitä ”häikäistyneenä” spontaanisti pyytämättä vertaisarvion (4), joka julkaistiin tunnetun englantilaisen konservatiivisen journalistin Toby Youngin sivustolla. Siinä suosittelin, että tämä korkeatasoinen tutkimus julkaistaisiin nopeasti. Sitä ei ole vieläkään julkaistu ja aikaa on kulunut puoli vuotta.

Häikäistymiseni aiheutti se, että en ole koskaan bongannut näin suurta tapaus- verrokkitutkimusta lääketieteellisessä kirjallisuudessa. Siinä oli myös hyvin luotettavaa informaatiota D-vitamiinitasojen jakautumisesta ja koronainsidenssistä eri väestöryhmissä (valtaväestö, ortodoksijuutalaiset ja arabiväestö).

Olen ollut yhteydessä israelilaisiin D-vitamiinitutkijoihin viime syyskuusta lähtien. Kun kysyin hiljattain, sensuroidaanko heitä, vastaus oli, että sekä yleis- että infektioalan lehdistä tutkimus lähetettiin takaisin ilman, että sitä lähetettiin edes vertaisarvioon. Nyt se ilmeisesti julkaistaan pienessä hormonitieteen eli endokrinologian alan lahdessä?

(jatkuu alkuperäislähteessä...)
 
Tuollaiset 'aseet' olen ottanut kayttoon , siis D3
- jos joku muukin, niin kannattaa muistaa, etta ilman riittavaa kalsiumia "D" ei imeydy tehokkaasti

D ei edes ole vitamiini, vaan steroidi... mutta sehan ei asiaan vaikuta sita eika tata.
 
Big Money talks.
 
Laitan tämän tähän niinkuin referenssinä, millä tällä hetkellä tehdään kauppaa, että rokotteita olisi jaossa. Jos joku ihmettelee, miksi niitä ei apteekeissa Suomessa ole.
Kiitos linkistä!
Saatavuuden kannalta ei ole haitaksi, että Pfizerin johdossa ja suuromistajissa (rahastojen hallinnossa) on "saman joukkueen" porukkaa kuin Israelissa.

Kuopiossa yli 80v vanhemmat ei ole päässyt läpi puhelinajanvarauksessa. Kahtena päivänä on ollut aikoja jaossa ja hän on koettanut yli sata kertaa noina päivinä. Sanotaan, että "soita hetken kuluttua uudestaan" joka vaihtuu jossain vaiheessa automaattiviestiin, että kaikki tarjolla olleet varattu. Puhelinsysteemi sai paljon kritiikkiä ja jotenkin muuttavat sitä nyt. Espoossa menee nyt >75v ja 15.3. alkaen >70v.
 
Miten nopeasti alkavat oireet jos saat covidin elimistöön? Aikasemmin oli maininta jopa 2 vrk> .

Nyt minä lottoan taas, ei mitään muuta oiretta, paitsi ihan sairalloinen olo, ihan kun kova flunssa tulossa. Ja kova väsymys ja vilu. Ei oikein voi puhuakaan.
Nyt harmittaa todella että kävin kaupassa, mm ruohojuuressa ostamassa sitä Karin havupuun juoma, pysähtyin juttelemaan ihmisten kanssa, ihan sellaista pientä vaihtamista, maski päällä. Söin ne kaupan sushit. Pari kerta riisuin maskin jo talon hississa, oli niin tukala ja kostea sen alla.

Jos nyt pääsen ehjin nahoin, leikit loppuu - pysyn kokonaan kotona ja tilaan ruoka ovelle!
 
Viimeksi muokattu:
Korona läpipolitisoinut

Onko tietoa miten tämä kotimainen rokote toimii? Viitattu kintaalla sillekin.
 
Onko tietoa miten tämä kotimainen rokote toimii? Viitattu kintaalla sillekin.
Eläinkokeissa on ilmeisesti kuulemma hyvin ja jossain vaiheessa aloitetaan kokeet ihmisillä. Ilmeisesti aika kaukana valmiista rokotteesta vielä tässä vaiheessa.
 
Haluan heti alkuun varoittaa, että tämä mielipidekirjoitus sisältää saivartelua, mutta mielestäni asia on niin vakava, että sille on nyt paikkansa.

THL nimittäin jätti ottamatta huomioon lausunnossaan maalaisjärjen niin monella eri tavalla, että niitä on syytä nostaa esille. Enkä puhu nyt mistään essonbaarien tai twittervirologien maalaisjärjestä, vaan oppineiden, asioista ymmärtävien asiantuntijoiden maalaisjärjestä ja elämänkokemuksesta. Heidän oli pakko tietää, mitä tuollaisten lukujen julkaiseminen aiheuttaa.

Nopeista reaktioista päätellen kohun määrä ehkä kuitenkin yllätti. Asiasta kertoo se, että molemmat lausunnon allekirjoittaneet henkilöt ovat jo ehtineet asiaa pehmentää.

Tuntuu, että THL:ssä lukuja katsotaan peloissaan aina, kun ne ovat menossa ylöspäin. Silloin piirretään viivoja kohti taivaita ja kerrotaan, kuinka kaikki menee pieleen. Samalla logiikalla pitäisi muutamankin päivän tai viikon laskukäyrät piirtää jatkumaan kohti nollaa ja jäädä hymistelemään, kuinka pandemia on jo käytännössä ohi.
 
Onko tietoa miten tämä kotimainen rokote toimii? Viitattu kintaalla sillekin.

Se on adenovirusvektorirokote.

Paljonko sitä rokotetta on tullut? 500 000 tuntuu kyllä aivan älyttömältä luvulta yhden viikon toimitukseksi, se ei oikein taida vastata toimituksia muille EU-maille (suhteessa väestöön). Eikö ay-pomo vain kehtaa tehneensä virheen vai onko AZ tai jokin muu firma toimittanut valtavan lastin kertarysäyksellä?

Akavan puheenjohtajan rokotelaskelmat ihmetyttävät Twitterissä – ”Minulla on ollut nämä tiedot silmieni edessä. No more comments”​

Tänään klo 19:14
Sture Fjäderin luvut Suomeen saapuneiden rokoteannosten määristä poikkeavat THL:n virallisista luvuista.

Sture Fjäder on johtanut Akavaa vuodesta 2011.
Sture Fjäder on johtanut Akavaa vuodesta 2011.

Sture Fjäder on johtanut Akavaa vuodesta 2011. Atte Kajova
Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin väitteet koronarokotteiden määristä ovat hämmentäneet Twitterissä viikonloppuna.
– Nyt vain 470 000 rokotettu. Suomeen tuli helmikuun viimeisellä viikolla 500 000 rokotetta, Fjäder kirjoittaa.

THL:n tilastojen mukaan Suomeen saapuneiden rokoteannosten kokonaismäärä on 623 000 annosta, joista on annettu noin 565 000. Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut sunnuntain tietojen mukaan 480 647 ihmistä. Toisen annoksen on saanut 84 809 ihmistä.
THL:n tilastoista ei löydy tietoa, että Suomeen olisi tullut helmikuun viimeisellä viikolla puoli miljoonaa rokotetta, kuten Fjäder tviittaa.
Fjäjerin laskelmat ovat saaneet lukuisia kommentteja. Moni miettii, onko Fjäder tulkinnut THL:n tilastoja väärin. Jotkut kommentoijat pitävät ongelmallisena sitä, että Akavan puheenjohtaja jakaa tietoa, jonka lähdettä ei kerro.

Lukua ihmettelee muun muassa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.

Iltalehti ei tavoittanut Akavan puheenjohtajaa kommentoimaan asiaa haastattelupyynnöstä huolimatta. Hän ei myöskään tarkenna Twitterissä kysyjilleen, miten on päätynyt laskelmiinsa.
– En nyt tässä rupea referoimaan tarkemmin niitä palavereita johon osallistun säännöllisesti, hän kirjoittaa.
Tietojensa lähdettä Fjäder kommentoi salaperäisesti.
– Minulla on ollut nämä tiedot silmieni edessä. No more comments.
Kaikki uutiset koronaviruksesta.
Olli Vainio

[email protected]
 
Eläinkokeissa on ilmeisesti kuulemma hyvin ja jossain vaiheessa aloitetaan kokeet ihmisillä. Ilmeisesti aika kaukana valmiista rokotteesta vielä tässä vaiheessa.
Tässä onkin mielenkiintoinen kysymys, miten rokotteen teho ihmisillä osoitetaan? Jos korona saadaan kesään mennessä laajasti aisoihin, ei isokaan koe pysty näyttämään eroa lumeen ja tutkittavan rokotteen välillä. Kiinalaiset joutui muistaakseni menemään Brasiliaan tutkimaan, jossa COVID tapauksia saatiin tutkimusryhmiin. Kiinassa ei siinä vaiheessa ainakaan virallisia tapauksia enää ollut. Tosiaankin lääkekehityksessä yleisesti epäonnistuminen on onnistumista todennäköisempi ihmiskokeissa, vaikka eläintulokset olisi kuinka hyviä tahansa. COVID rokoteaiheioiden onnistumisprosentti on kylläkin ollut tosi hyvä tähän asti.
 
Back
Top