Koronavirus Suomessa

Tärkeintä olisi saada ne kaikkein tyhmimmätkin ihmiset ymmärtämään että ongelma ei poistu jos kaikki eivät hoida omaa osuuttaan.

Toisaalta on kyllä niinkin että tämän hallituksen viestintä on ollut ihan alusta saakka niin sekavaa että en ollenkaan ihmettele jos jotkut ihmiset putosivat kärryiltä jo alkumetreillä :ROFLMAO: Jos pandemian alkua ei lasketa mukaan niin minä en ole Marinin ja kumppaneiden höpinöihin kiinnittänyt minkäänlaista huomiota kun etsin tietoa vain sieltä mistä sitä on ihan oikeasti saatavilla.
 
Juttelinpa tuossa päivänä muutamana naapurin kollegan kanssa. Hän on vaatimaton kaveri, todellinen ammattimies, kirurgi ja todellinen avainhenkilö mitä tulee tiettyjen sairauksien hoitoon yliopistollisessa keskussairaalassa. Kuulemma kesäkuussa saa Covid rokotteen ja varmaan minäkin joskus silloin kun molemmat ollaan hyvässä kunnossa eikä mitään riskiryhmäläisiä olla... ( minusta nyt ei oo niin väliä, en ole mitenkään avainhenkilö erikoistumisalastani johtuen, hyvin on suojaus onnistunut jatkuvista, päivistä toisiin jatkuvusta potilas eli lähikontakteista huolimatta, ei ensimmäistäkään nuhaa vuoden aikana... ) Tämmöistä se on. Välillä kyllä ihmetyttää ja ärsyttää nämä puhuvat poliitikkojen päät.
 
Päähäni ei mahtu miksei maskipakko voi tulla pakolliseksi ruokakaupoissa?
Käyn hiljaisempana aikana ruokakaupassa jossa nykyisin pullopalautus automaatin vieressä on vesipiste, taisin jo kirjoittaa tästä ajemmin. Pesen käsiä ennen desin lattamista varsinkin jos asioinut apteekissa yms. Lorautan desia myös paperille ja pyhin ostoskorin kahvat. Ostosten jälkeen laitan taas desia sisään tulon vieressä olevasta automaatista.

Tämä on Kontulan K-kaupassa. Valtaosa asiakkaista, ellei kaikki tänään, ovat maskeissa. Maskitta kävelee usein joko joukko koululaisia, tai joku kiireinen kalja/tupakka hakija, yleensä heillä ei ole ostokoria.
Ei kauppa menetä mitään, jos kaljottelija menee muualle ne pari tölkkiä hakemaan. Sen sijan kauppaan tulevat ne jotka tekevät paljon ostoksia ja samalla kaupiaskin voitolla kun turvaa asiakkaalle turvallista ostosten tekoa.
 
Viimeksi muokattu:
Maski on toimiva kun sitä käytetään oikein ja huolehditaan perusasioista kuten käsihygieniasta.
Hoitajien töistä saamat vähäiset tartunnat sen todistavat.

Olet aivan oikeassa, tämän päivän suomalaisilla tuntuu olevan vaikeaa pitää etäisyyttä ja se olisi erittäin tehokas keino torjua virusta.
Oikein - tarkoitat että se on peittämässä nenän ja suun?
 
Minä en ole uskonut alkujaankaan tähän maskiasiaan ja yksi syy niiden -muutaman kyseenalaisen prosentin tartunnan estävyyteen- on juuri se, että niitä käytetään miten käytetään
Näen suurella osalla maskit ihan asiallisesti laitettuna. On tietenkin näitä, joilla se on vedetty vain suun eteen. Ilmeisesti oli vaikea hengittää, päättelin, tai mistä sen tietää..
Itsekin otan maskin heti pois kun pääsen ulkoilmaan, juuri samasta syystä.

Edelleen pahimmat ovat minusta ne maskittomat ja levottomat - erityisesti: puhelimeen julkisillä huutavat ääliöt, kuten mustat, ylipäänsä ne, jotka eivät kykene olemaan hilja Ikinä.
 
iis ihmiskäpälissä. Käsihygienia ja huussien putsaaminen ovat aina kova sana, kun torjuntataistellaan bakteereja ja viruksia vastaan. Sama pätee, ehkä jopa enemmän kuin halutaan kertoa, myös tähän tautiin.

Kyllä, perus maalaisjärjellä ja yksinkertaisilla perusteoilla, joita ennenkin on tehty. Muuta ei suomalainen, suomalaisessa yhteiskunnassa voi.

Tämä kiinavirus homma vaan on saanut aikaan tilanteen, missä on alettu leikkimään oikeamielistä maskien avulla. En tiedä ketkä tahot sohlaa, mutta otan nyt esimerkkinä iltalehden:

-----

"Paperiarkin väliin​

Miten esimerkiksi ruokailutilanteessa sitten pitäisi menetellä? Monellakaan ei ole työpaikan ruokalassa mukana vaihtomaskeja, varsinkaan, jos uusi maski on laitettu kasvoille viittä minuuttia aiemmin.

Periaatteessa varamaski kannattaisi pitää mukana syömäänkin menneessä. Kerran käytettyä maskia kun ei saisi laittaa uudelleen kasvoille, Harlin muistuttaa.

Parasta olisi siis pitää mukana tiivistä muovipussia, johon käytetty maski laitetaan. Lisäksi mukana pitäisi olla uusi maski, joka asetetaan kasvoille kädet desinfioituina syömisen jälkeen. Käytetty maski viedään tämän jälkeen roskikseen ja kangasmaski kotiin pestäväksi.

Jos maski on pakko ottaa pois kasvoilta eikä uutta ole saatavilla, Harlin laittaisi sen mieluummin esimerkiksi talouspaperitaitoksen väliin.

– Tai ottaisin ruokalaan mukaan taitetun kopiokonepaperin ja laittaisin maskin sen väliin tiiviisti kuin kirjekuoreen. Sen jälkeen paketin voisi ehkä laskea vielä pöydän pinnalle. Tämän jälkeen paperi täytyy tietysti hävittää."

---

Yritetään ottaa tosissaan tuo juttu:

Eli ollaan koronan suhteen vastuullinen, kiinavirusta pelkäävää immeinen. Tappaja pandemian aikaan tekee mieli kebabia. Ok. Syödään siis julkisessa paikassa, missä aina, on riskinä saada, ruokailun aikana viruksia käsiinsä. Siis niihin käsiin, joilla ruoka tungetaan suuhun.

Mutta nou hätä, kunhan syömisen jälkeen desinfioit kädet ja tuhoat kaiken johon maski on koskettanut. Eli leikitään kuvitelmaa, jossa kaupat ja ravintolat ovat leikkaussaleja. Vielä samassa tekstissä: maski on just "viisi minuuttia" sitten pistetty naamalle, mutta jo tässä vaiheessa vilisee kiinaviruksia... ja niitäkö muka ei sitten ole muualla..

Tämän on pakko olla vihollisvaltioiden tahallista sekoittamista, jolla saadaan mm. suomalaiset toistensa kimppuun.

Keksitään länkkäreille ihan ihmeellisiä ohjeita, jotka eivät sovi leikkaussalin ulkopuolelle, eikä tekstiä tarkemmin lukiessa edes sinne salin sisäpuolellekaan: jos leikkaussalissa vetäsee kebabit huiviin pöydältä, jossa puliukko just äskön pistettiin palasiksi; mutta kunhan sen jälkeen desinfioi kädet ja vasta silloin - puhtailla käsillä - vetäsee maskit naamalle, niin homma menee niin kuin lääkiksessä?

Vaikka mediassa (ja THL) toisin sanotaan, niin oikeasti maskin ulkopintaa ei tarvitse pelätä. Siinä muussa ruhossa enemmän pinta-alaa, joten maskin ulkopinnan sijaan, torjunnassa tehokkaampaa saattaa olla laihduttaminen. /S

Yhteiskuntaa ei voi muuttaa sairaalaksi. Maski on vain yksinkertainen työkalu, joka ei ihmeisiin pysty, eikä se ole palvonnan kohde.

Ja kiinavirus tulee muuntumaan ja leviämään tästä ikuisuuteen.


(Ja ennen kuin kukaan ennättää: ei, en levittelisi räkäpapereita pitkin pöytiä, mutta laukkuun/taskuun sen voi pistää.)
 
Näissä pitää muistaa että muut maat osaa pelata vähän likaisempaa peliä kuin Suomi. En silmääni räpäyttäisi jos paljastuisi että Israel on voidellut lääkefirmoja jollain muullakin kuin rahalla.


Eikös monen lääkefirman omistajista löydy juuri näitä "pahoja" juutalaisia jonku verran ihan ? Tottakai minäkii jos istuisin jossain lääkeyhtiössä ja voisin vaikuttaa saako kansani rokoteet eri vauhtia kun vaikka joku EU ni totta vitussa minä omiani auttaisin ensiksi. Mutta vain omiani maahan muuttajia sitten vasta kun löytyy ylimääräisiä markkinoilta jostain. JA niidenkii pitää olla halpoja. Maahanmuuttajat ovat näyttäneet paljon heitä kiinostaa toimia kuten muita meitä täällä joten heitä ei varmasti haittaa odottaa rokostusta tähän yhtään kun eivät sihen selvästikkään usko. Tuskin ne halua edes rokotetta. Poikkeuksena tietysti ihmiset jotka käyvät töissä oikeasti eivätkö vaan tappelemassa jossain taksi jonossa....
 
Niihin kalliisiin merkkitakkeihin nämä roketejonossa etuilevatkin tuntuvat enemmän luottavan.
"Helsinkiläisen ostoskeskus Puhoksen katolla seisova Abra Bakkali, 19, hymyilee vienosti. Pelkästään hänen takkinsa hinta on 1 700 euroa."

(Sori, kuiva läppä. Oli vaan niin hyvä tarttumapinta tuossa maski pohdinnassasi)

Onneksi eivät taida olla saamassa ihan heti rokotetta nämä ;) Liekkö tänä vuona edes en simmäisiä jos tämä tahti jatkuu. Tosin nythä niille taidetaan luoda ohituskaistaa kun kertoillaan et heidän joukossa leviää eniten. Eka yritetään pari päivä tiedottaa jos ei auta ni sit niille on vaa annettava rokotukset ennen suomalaisia. Jää riskiryhmäläisetkii toiseksi siinä vaiheessa. Saa nähdä joko tämä olisi kansalle tarpeeksi vai vieläkö taputetaan käsiä ja laitellaan sannalle tsemppi viestii netissä ja tietysti annetaan peukkoja ja sydämmiä kanssa. Mutta meidän pääministeri ajattelee varmassa yhdessä muiden kansalaisten parasta kun tähän päättyy. Siinä vaiheessa toivon et Kansalle riittää ja Sannan hommat loppuvat tämän hallitksen kanssa sihen. Sit voitaskii parit vaalit pitää kerralla.
 
Viimeksi muokattu:
Läheinen sukulainen joka on laboratorionhoitaja ja ottaa coronatestejä kertoi juuri kun muutama lääkäri tulee taukotilaan syömään niin laittavat käytetyn maskin ruokapöydälle ja syönnin jälkeen räpläävät sen saman maskin taas naamalleen. Ei ole vielä siitä niille maininnut koska hierarkia..
 
Vaikka sitä maskia junassa tai kaupassa käyttää välillä taskun kautta, niin on se muiden suojana parempi kuitenkin kuin ei mitään maskia. Jos ei itsestään niin 100% välitä niin muiden suojaksi tulisi tämä virus pyydys asettaa naamalle aina yleisissä tiloissa.


Maskipakko ja rajoilla tapahtuva koronatestaaminen olisivat helpommin toteutettavissa olevia keinoja.
Syy siihen, miksi lievempiä päätöksiä ei tehdä, on yksinkertainen, päätökset ovat poliittisia, eli hallitus ei ole sellaista asiaa päättänyt esittää.
.
 
Viimeksi muokattu:
Tosiasia kuitenkin on, että Helsingissä suurin osa väestöä on noudattanut kiltisti rajoitteita, turvavälejä ja maskisuositusta. Riskiryhmäläiset ovat eläneet eristyksessä ym. Väitän, että ohjeita on noudatettu keskimäärin paremmin kuin vaikkapa sadan kilometrin päässä Lahdessa. Sitten on toki näitä persereikiä, jotka eivät välitä. Rakennusmiehillä on alkanut näkyä maskeja vasta parin viime viikon aikana, sitä ennen he eivät niitä pitäneet ja olivat kaupassa isoissa laumoissa yskimässä. Ulkomaalaisista en sano mitään, katsokoon jokainen tilastot. Tämä on vituttanut täällä monia. Mutta ei kannata yleistää kaikkia uusimaalaisia samaan nippuun noiden kusipäiden vuoksi.

Mielestäni koko Uusimaan voisi iskeä nyt säppiin kuten viime keväänä. Ulkonaliikkumiskielto jos tulee, niin sitten tulee. Samalla pitäisi kuitenkin keskittää niitä rokotteita tänne. Se kuulostaa ikävältä, mutta taitaa olla kuitenkin loogisin ja järkevin vaihtoehto torjua koko systeemin kuormittumista. Jos systeemi kuormittuu täällä, ongelmat tulevat pohjoiseenkin. Henkilökohtaisesti olisin toki valmis rajaamaan nämä perseilijät pakkokaranteeniin vaikka jonnekin laitokseen ilman rokotetta, mutta se nyt tuskin toteutuu.
 
Varmaan voi THL ennustetta soveltaa persujen kannatuksen kehitykseen, jos muiden puolueiden poliitikot alkais ehdottamaan Itä-Helsingin priorisointia rokotuksissa.
Itse kyllä ymmärtäisin, jos esimerkiksi sen alueen opettajat ja päiväkotien työntekijät rokotettaisiin mahdollisimman pian. Inhottavaa käydä töissä, jos tiettyä asiakasryhmää ei paljon kiinnosta tartunnan välttäminen. Lapsi oli eskarissa siellä vähän aikaa ja tuossa tapauksessa oli henkilökunnassa useitakin +50v henkilöitä. Nykyisen Espoon ala-asteelle osui vasta viime viikolle eka Wilma viesti, että oli ollut tartunta koulussa.
 
Eikös monen lääkefirman omistajista löydy juuri näitä "pahoja" juutalaisia jonku verran ihan ? Tottakai minäkii jos istuisin jossain lääkeyhtiössä ja voisin vaikuttaa saako kansani rokoteet eri vauhtia kun vaikka joku EU ni totta vitussa minä omiani auttaisin ensiksi. Mutta vain omiani maahan muuttajia sitten vasta kun löytyy ylimääräisiä markkinoilta jostain. JA niidenkii pitää olla halpoja. Maahanmuuttajat ovat näyttäneet paljon heitä kiinostaa toimia kuten muita meitä täällä joten heitä ei varmasti haittaa odottaa rokostusta tähän yhtään kun eivät sihen selvästikkään usko. Tuskin ne halua edes rokotetta. Poikkeuksena tietysti ihmiset jotka käyvät töissä oikeasti eivätkö vaan tappelemassa jossain taksi jonossa....
En halunnut nyt jotenkin eritella juutalaisia omaksi ryhmäkseen jotka tekisivät diilejä ns pöydän alla. Tarkoitin vain että maailmasta ei löydy yhtä sinisilmäistä ja naivia maata kuin Suomi. Kaikki muut kyllä osaavat pelata kovaakin peliä paitsi me.
 
Olisi mielenkiintoista tietää, että tappavatko maskit loppupelissä enemmän ihmisiä (syöpä) kuin suojaavat. Tähän ei saada vastausta.

– Vaikka maski hapertuisi kymmenissä vuosissa pois silmistä, se ei ole ekosysteemitasolla poissa mielestä. Mikro- ja nanomuovit päätyvät esimerkiksi hulevesien kautta vesistöihin. Niistä tulee osa vesistöjen ravintoketjua ja päätyvät lopulta ihmiseen ruokakalojen kautta, Setälä varoittaa.

 
Epäilen vahvasti tätä mutuiluasi. Ovathan he myyneet muillekin yksityisille maille ni miksi ei meille ? Eu on osoittanut jo et heitä kusetettiin. Mut sinä selvästi olet EU:N suuri kannattaja joka ei näe heidän virheitään. Neuvoittelijaksi pitää vaa lähettää joku ihan muu henkilö kuin kukaan hallituksen tehotytöistä. He eivät saa aikaaan kuin kaaosta. Tiedätkö miten paljon britit ovat rokottaneet esimerkiksi ? Ja moni muu maa kans suoraan valmistajien kanssa. Kummasti heille on riittänyt rokotteita paljon enemmän kuin tämän paska EU:n kautta meille on tullut. Saksalaiset ei halua käyttää edes sitä jotain rokotetta ni miksi eivät lähetä sitä johkii EU maahan missä viranomaiset ei niin välitä haittavaikutuksista ? Suomessa varmasti kelpaisi nekii ihmisille. Yksittäisen rokotteen hinta ei todellakaan kovin korkea ole ollut mitä olen noita hintoja seurannut. Sit jotkut maat ovat maksaneet tyyliin tuplat siihen verrattuna mitä EU ja kappas heille rokotteita onkii riittänyt ihan eri tavallla. Mut ku eihän EU tai meidän tehonnaiset virheitä voi tehdä joidenkii mielestä ?
Mitenkäs sitten jos kaikki maat olisivat yksin neuvotelleet rokotteista rokotevalmistajien kanssa? Miten veikkaat että Suomi olisi pärjännyt kaikille vapaassa tarjouskilpailussa?
 
Kyllähän se vähän vituttaa jos piikin saavat ensimmäisten joukossa ne jotka viruksesta ja muista ihmisistä paskat välittävät :ROFLMAO:

Mutta onhan se nyt terveellä järjellä ajateltuna ihan selvä asia että ensin pitää rokottaa riskiryhmät ja heti sen jälkeen riskikäyttäytyjät ihan vain siksi että sillä hillitään edes vähän viruksen tarttumista ja sama pätee myös riskialueisiin.

Mikään oikotie onneen tuo ei ole ja tarvitaan runsaasti muitakin toimenpiteitä mutta jostain se on aloitettava. Huomattavasti tehokkaampiakin keinoja olisi olemassa mutta niihin ei tässä maassa mennä ikinä.
 
Back
Top