Koronavirus Suomessa

Minkäs vuoksi JCVI ei suostu suosittelemaan perusterveille 12-15 -vuotiaille mRNA-rokotteita? Miksi STIKO ei suostu suosittelemaan perusterveille 12-17 -vuotiaille mRNA-rokotteita?
Taitavat tasapainotella rokotteen tuntemattomien riskien ja virusmutaatioiden välillä. Varmasti suosittelevat ja nopeasti jos tulee nuorille vaarallisia mutaatioita.
 
Taitavat tasapainotella rokotteen tuntemattomien riskien ja virusmutaatioiden välillä. Varmasti suosittelevat ja nopeasti jos tulee nuorille vaarallisia mutaatioita.

Kuten olen jo aikaisemmissa viesteissäni kertonut niin Covid-19 rokotukset etenee varsin hyvällä tahdilla koko maailmassa. En pysty kommentoimaan miksi jossain vielä epäröidään rokotusten kanssa.

USA:ssa on annettu rokotus reilulle 6 miljoonaa 12-15 vuotiaalle ja Kanadassa samanikäiset on saaneet noin 2 miljoonaa rokoteannosta..Tällä hetkellä määrä lienee yhteensä jo luokkaa 10 miljoonaa koska uutisoidut määrät oli heinäkuun loppuun mennessä suoritetuista rokotuksista. Hyvin todennäköisesti myös muualla on rokotettu vastaavia ikäluokkia.
- en tiedä minkä merkkisiä rokotteita on käytetty. Uskoisin kuitenkin että nuorille jaetut rokotteet ovat testattuja ja hyviksi havaittuja sekä viranomaisten hyväksymiä.
- ei ole kuulunut uutisointeja mistään normaalista poikkeavista haitoista tai asiaankuulumattomista oireista nuorien ikäluokkien osalta.
- ja kaikkiaan Covid-rokotuksi on annettu jo yli 5 miljardia annosta (5.000.000.000) mikä on määränä jo sitä luokkaa että haittoja sekä vakavia sivuvaikutuksia varmasti ilmenisi, jos niitä olisi tullakseen.

Katselin uutisista että meillä Suomessa 12-15 vuotiaista koulukkaista jo n. 40 %:ia on saanut ensimmäisen annoksen. Alkavalla viikolla saadaan todennäköisesti rokotettua jo reilusti yli puolet näiden ikäluokkien nuorista..
- mitään erityistä ei ole toistaiseksi tiedossa kuten ei ole ollut vanhempienkaan rokotuksen saaneiden osalta.
- kaikilta osin näyttää siltä että rokotukset toimii juuri niin kuin niiden pitääkin toimia..
- toki uusin delta-variantti on huomattavasti herkempi tarttumaan myös rokotettuihin...mutta tämä oikeastaan tarkoittaa vain sitä että sitä suuremmalla syyttä tulee rokottaa kaiken ikäiset.
- mitään varmuutta ei ole siitä etteikö jatkossa voisi ilmaantua yhä uusia virusvariantteja.

Ehkä rokotusvastaisilla alkaa argumentit loppumaan... Kun suurin osa aikuisista ja nuoristakin on jo saanut ensimmäisen rokotteen niin sen vastustaminen alkaa olla jo myöhäistä..
- siis ryhdytäänkö uuteen rynnäkköön, pelottelemaan nuorisoa ja lapsia 2. eli vahvistusrokotuksen kuvitteellisilla vaaroilla?
- ja puhumattakaan mitä hirvittävää vaaraa ja riskiä koituukaan jos päädytään myöhemmin rokottamaan jo kolmannen kerran?

Mutta, jäänee nähtäväksi mitä rokotevastaiset keksivät ryhtyä kampanjoimaan sen jälkeen kun koronarokotteet on hyvällä menestyksellä saatu annettua?
 
Muistaako kuka kuinka paljon sairastuneita Suomessa oli viime huuhtikuusa?
 
toki uusin delta-variantti on huomattavasti herkempi tarttumaan myös rokotettuihin...mutta tämä oikeastaan tarkoittaa vain sitä että sitä suuremmalla syyttä tulee rokottaa kaiken ikäiset.
Delta vei hengen 2:lla ihmisellä, toisin meni rokotettuna (ainakin näin kerrottu) Venäjälle, en tiedä oliko heillä AstraZeneka vai Pfizer, oliko 1 vai 2 pistosta.
Eli Delta voi tappaa rokotetutkin?
 
Viimeksi muokattu:
Kuuleppa johan6, ovatko JCVI ja STIKO sinusta Putinin Venäjän soluttamia ja hallitsemia asiantuntijaelimiä?
Kun sinulla on noin asiat selvänä mRNA-injektioiden turvallisuudesta, niin miksi et mene kertomaan sitä heille?
Minkäs vuoksi JCVI ei suostu suosittelemaan perusterveille 12-15 -vuotiaille mRNA-rokotteita? Miksi STIKO ei suostu suosittelemaan perusterveille 12-17 -vuotiaille mRNA-rokotteita?
Käsittääkseni eivät ole Putinin ja Venäjän asiantuntijoita...en ole niitä sellaiseksi väittänytkään. Mutta on vahvoja viitteitä ja selkeää näyttöä siitä että Venäjä on pyrkinyt tuottamaan sekä jakamaan väärää ja ristiriitaista informaatiota Covid-virukseen liittyen niin Euroopassa kuin muuallakin. Tuskinpa Venäjä on tässä ainoa mahdollinen vaikuttaja. (mutta jääköön niiden selvittäminen toiseen kertaan ja omaan topic'iinsa)

En tiedä miksi JCVI ja STIKO jarruttelevat rokotusten antamista nuorille.. Ehkä kannattaisi kysellä/etsiä tietoa heiltä itseltään?
- toisekseen miltä ajalta mainitsemasi tieto on peräisin...rokotteiden testaamisesa ja käytössä edetään maailmanlaajuisesti varsin nopealla tahdilla.
- kokemusperäistä tietoa rokotteiden vaikutuksista tulee varsin runsaasti ja tilanne kehittyy viikottain.

Totuus on että rokotuksia on jo annettu kymmenille miljoonille nuorille ja kaikkiaan jo yli viidelle miljardille ihmiselle. Suomikin on jo rokottanut miljoonien aikuisten ohella kymmeniä tuhansia nuoria.
- loogisesti ajatellen olisi varsin outoa jollei tällaisesta määrästä potilastietoa olisi saatu luotettavaa informaatiota...puoleen tai toiseen.
- ottaen myös huomioon sen että rokotus on ollut koko maailmassa jo kymmeniä vuosia eräs keskeisimmistä terveydenhuollon rutiineista tarttuvia tauteja sekä viruksia vastaan.

Jotensakin outoa kuinka juuri nyt, kun maailmaa on kohdannut satoja miljoonia ihmisiä sairastuttanut sekä jo miljoonia tappanut ja edelleen päällä olevan pandemian. Niin miksi ihmeessä juuri rokotus olisi nyt yhtäkkiä muuttunut epävarmaksi, riskialttiiksi ja jopa vaaralliseksi keinoksi estää ja ehkäistä kyseisen kulkutaudin leviämistä. Miettikääpä sitä!
 
Delta vei hengen 2:lla ihmisellä, toisin meni rokotettuna (ainakin näin kerrottu) Venäjälle, en tiedä oliko heillä AstraZeneka vai Pfizer, oliko 1 vai 2 pistosta.
Eli Delta voi tappaa rokotetutkin?
Jos on riskiryhmää niin flunssakin voi tappaa. Se mikä pitää mieltää, on suhteelliset määrät tilan x ja y välillä, ei se tapahtuuko jotain yhtään vai ei.
 
Jos on riskiryhmää niin flunssakin voi tappaa. Se mikä pitää mieltää, on suhteelliset määrät tilan x ja y välillä, ei se tapahtuuko jotain yhtään vai ei.
En tiedä olivatko riskiryhmässä. Itse olen, mutta ei pahimmin sairastanut influenssaankaan, koska ottanut vuosittainen influenssarokote. Tietenkin tämä pariskunta matkusti Venäjälle, ja siellä on aivan eri tilanne. Nyt 40% kaikista kuolleista kuolee koronaan. (Uutinen 13.8)
Kremliin kopla hankkinut Pfizerit Itselleen, ja kansalla ("karjalla" harvoja lukuunottamatta) ei ole mitään mahdollisuutta kun sputnikiin. Sitä taas lääkärit varoittavat kaikkia kroonikoita, rajataan paljon sairauksia, jolloin sitä ei mielellään oteta). Ja siinä sivussa kukaan muukaan ei uskalla ottaa. Ja sitten tämä Putten ikuinen haave päästä "turhista ihmisistä" jolle pitää tehdä maksaa eläkkeet yms toteutuu. Siksi rokotevastaisuus erityisesti hihhuleiden piireissa on suuri, ja en yhtään epäile että sitä levitetty ylhäältä tv:n katsojiin. Ennen sitä tietenkin oli naurunsekäinen "mitään korona ei edes ole" kampanjaa. Sitten kun putten kopla huomasi että tämä kaatuu omalle niskalle, linja muutettu, mutta liian myöhään.

Mutta nyt en oikein ymmärrä, mitä tarkoitat:
"on suhteelliset määrät tilan x ja y välillä, ei se tapahtuuko jotain yhtään vai ei."
 
Minkäs vuoksi JCVI ei suostu suosittelemaan perusterveille 12-15 -vuotiaille mRNA-rokotteita? Miksi STIKO ei suostu suosittelemaan perusterveille 12-17 -vuotiaille mRNA-rokotteita?

...

Ei se ihan näin ole.

Koska nykyiset koronavariantit eivät aiheuta 12 - 15 vuotiaille vakavia oireita, STIKO ei näe välttämättömäksi suositella rokotuksia nuorille:

"Since children and adolescents have a relatively low risk of getting seriously ill with COVID-19, the risk-benefit assessment of illness or vaccination is different than for adults. Therefore, the STIKO has not issued a general recommendation to vaccinate all children from the age of 12, but recommends that children and adolescents with certain underlying conditions who are particularly at risk get the coronavirus vaccination. "

Jos nuoria rokotetaan, STIKO suosittelee mRNA rokotteita myös 12 - 17 vuotiaille:

"BioNTech/Pfizer’s Cominarty® was the first vaccine to be globally authorised for use against COVID-19. It was also the first to recently receive a conditional marketing authorisation from the European Union for use in children and adolescents aged 12 to 15 years. This means that now prioritisation has been lifted, younger persons, too, can book a vaccine appointment. Currently, the coronavirus vaccination is recommended primarily for children with certain underlying conditions. However, BioNTech/Pfizer’s Comirnaty® vaccine can also be given to children and adolescents without underlying conditions, after being informed by a doctor and given the child's or adolescent's individual preferences and risk acceptance, or their custodians'."

Lääkeyritys vastaa lääkkeiden testaamisesta ja siitä, että testimateriaali on avoimesti saatavilla. EU:n lääkevirasto myöntää testien perusteella myyntiluvan EU- alueella. EU:n lääkevirastossa on hallintoneuvostossa jäsen jokaisesta EU maasta. Kansallinen viranomainen päättää omasta näkökannastaan ketä rokotetaan. Tuo päätös ei liity siihen että kansallinen viranomainen epäilisi testituloksia. Kansallinen viranomainen tekee päätöksen riippuen kyseisen maan rokotusstrategiasta, jolla varmistetaan terveydenhuollon kestävyys ja aikuisväestön työkyky.

Prosessi kannattaa ymmärtää, eikä tehdä vääriä päätelmiä siitä, miksi joku maa ei ole rokottamassa nuoria.

Edelleenkin, nykyisten rokotteiden ensimmäisistä kliinisistä testeistä alkaen (kevät 2020) on ollut selvää, että ne eivät estä rokotettua saamasta tartuntaa, vaan lieventävät oireita. Ei pitäisi olla yllätys, että rokotus tähtää siihen, että sairaalat eivät täyty jengistä. Nämä rokotteet eivät ole samanlaisia, mitä jäykkäkouristus tai muut piikit ovat.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Käsittääkseni eivät ole Putinin ja Venäjän asiantuntijoita...en ole niitä sellaiseksi väittänytkään. Mutta on vahvoja viitteitä ja selkeää näyttöä siitä että Venäjä on pyrkinyt tuottamaan sekä jakamaan väärää ja ristiriitaista informaatiota Covid-virukseen liittyen niin Euroopassa kuin muuallakin. Tuskinpa Venäjä on tässä ainoa mahdollinen vaikuttaja. (mutta jääköön niiden selvittäminen toiseen kertaan ja omaan topic'iinsa)

Tietysti se silläkin sotkee mutta hankalaa on sekin jos somessa sensuroidaan järkevätkin keskustelut siitä voiko näissä kyseisissä rokotteissa silti olla riskejä - ja halutaan estää jopa sen kertominen - erityisesti nuorille - että rokote on vasta testivaiheessa (FAKTA) joka päättyy useimmilla rokotteilla vasta 2023...! Sen pimittäminen (?) on väärin jos mikä.

Sensuurissa ja puskemisessa on samaa kuin senkin kohdalla kun haluttiin ohittaa keskustelu ja todennäköisesti faktat siitä että virus lähti liikkeelle Wuhanista, siihen liittyy jollain tapaa kiinalainen sotilaslaboratorio... jopa Suomessa leimattiin ("ryskyteltiin") siitäkin keskustelu miksikäs muuksi kuin "fake news":ien levittämiseksi. Hahah, sieltä ne totuudet tulevat silti esille. Onkos Yhdysvaltain tiedusteluraporttikin tulossa tässä kuussa? WHO:n raportoijia painostettiin? Rasistit kun syyttelette kiinalaisia!

- ottaen myös huomioon sen että rokotus on ollut koko maailmassa jo kymmeniä vuosia eräs keskeisimmistä terveydenhuollon rutiineista tarttuvia tauteja sekä viruksia vastaan.
Kyllä, totta mutta niitä rokotteita on testattu - joitakin nähtävästi jo käytettykin yli sata vuotta. Faktahan on että tällä kertaa ei ole ehditty testata ja rokotevalmistajat vetäytyvät vastuusta (sekin on fakta). Voi olla 0.001% todennäköisyys todella pahalle myrskylle mutta se myrsky onkin sitten ... hirveä.. Sellaisen myrskyn jälkiseuraukset - tai heiluva häntä - se lakaisee

Kerrotaanhan nuorille että rokote on vasta testivaiheessa vai peitelläänkö asiaa? Kerrotaanko myös että lääkefirmat eivät korvaa mitään jos menee vituix? Jos jotkut pystyttävät sivun josta varoitellaan testivaiheen riskeistä lapsille niin en näe että siinä on jotain väärin - siinähän kertovat oman mielipiteensä. Valtamediassa sekin on kuitenkin leimattu suorinta tietä paskaksi. Entä jos ilmenee ongelmia niin mihin nuoret ensi vuosikymmenellä luottavat, siihen joka leimasi varoittelijat putinisteiksi vai valtamediaan etenkin kun valtamediaa seurataan koko ajan vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Toinen piikki saatu. Nyt sitten jännäämään miten käy. Illalla pitäisi taas lähteä työreissulle.
 
USA:ssa deltavariantti vie myös lapsia sairaalahoitoon enemmänkin:

Tilastoja eri maista ei voi verrata keskenään ottamatta huomioon lähtötilannetta. USA:ssa yli 12v lapsista on hengenvaarallisesti lihavia 21%. Saksassa vastaava luku on 6%. Iästä riippumatta altistavat tekijät, kuten lihavuus ja diabetes ovat kaikille samoja. Siksi jokaisen maan pitää päättää oma rokotusstrategiansa. Lääkevirastot ja lääkefirmat keskittyvät tuomaan markkinoille turvallisesti testatut tuotteet.

Simpauttaja
 
Huomasin tämän YLE:n artikkelissa vielä kun se oli perustekstissä, mutta samoin kuin asiantuntijoiden lausunnot asiasta sensuroidaan herkästi pois some-alustoilta, sensuroitiin se "pois" tästäkin. Tai itse asiassa ei ja nyt YLE:lle isot pisteet rehellisestä muutoksesta ilmoittamisesta:

https://yle.fi/uutiset/3-12054593

Oikaisu 16.8.2021 klo 12.30: Poistettu tekstistä deltamuunnoksen vaarallisuutta kuvannut virke: "On ilmeistä, että deltamuunnos aiheuttaa alkuperäistä eli wuhan-muotoa sekä brittimuunnosta eli alfaa lievempää tautia, mutta asian perinpohjainen selvittäminen edellyttäisi laboratoriotutkimuksia." Myös deltamuunnos aiheuttaa vakavaa tautia.
 
Viimeksi muokattu:
Ei se ihan näin ole.

Koska nykyiset koronavariantit eivät aiheuta 12 - 15 vuotiaille vakavia oireita, STIKO ei näe välttämättömäksi suositella rokotuksia nuorille:

"Since children and adolescents have a relatively low risk of getting seriously ill with COVID-19, the risk-benefit assessment of illness or vaccination is different than for adults. Therefore, the STIKO has not issued a general recommendation to vaccinate all children from the age of 12, but recommends that children and adolescents with certain underlying conditions who are particularly at risk get the coronavirus vaccination. "

Jos nuoria rokotetaan, STIKO suosittelee mRNA rokotteita myös 12 - 17 vuotiaille:

"BioNTech/Pfizer’s Cominarty® was the first vaccine to be globally authorised for use against COVID-19. It was also the first to recently receive a conditional marketing authorisation from the European Union for use in children and adolescents aged 12 to 15 years. This means that now prioritisation has been lifted, younger persons, too, can book a vaccine appointment. Currently, the coronavirus vaccination is recommended primarily for children with certain underlying conditions. However, BioNTech/Pfizer’s Comirnaty® vaccine can also be given to children and adolescents without underlying conditions, after being informed by a doctor and given the child's or adolescent's individual preferences and risk acceptance, or their custodians'."

Itse luen tuon kyllä niin, että STIKO ei suosittele antamaan Comirnarty:ä muille 12-17-vuotiaille kuin riskiryhmille ja sellaisille, joiden tulisi erityisesti suojata kotonaan asuvaa riskiryhmään kuuluvaa, mutta toisaalta ei ehdottomasti kielläkään 12-vuotta täyttäneille e.m. ryhmiin kuulumattomille ("perusterveille") annettavaa Comirnaty:ä, jos lääkäri tapauskohtaisesti informoi lasta/nuorta tai hänen huoltajiaan asiasta ja injektoitava tai huoltajansa hyväksyy siihen liittyvät riskit ja on myötämielinen asialle.
 
Tietysti se silläkin sotkee mutta hankalaa on sekin jos somessa sensuroidaan järkevätkin keskustelut siitä voiko näissä kyseisissä rokotteissa silti olla riskejä - ja halutaan estää jopa sen kertominen - erityisesti nuorille - että rokote on vasta testivaiheessa (FAKTA) joka päättyy useimmilla rokotteilla vasta 2023...! Sen pimittäminen (?) on väärin jos mikä.

Sensuurissa ja puskemisessa on samaa kuin senkin kohdalla kun haluttiin ohittaa keskustelu ja todennäköisesti faktat siitä että virus lähti liikkeelle Wuhanista, siihen liittyy jollain tapaa kiinalainen sotilaslaboratorio... jopa Suomessa leimattiin ("ryskyteltiin") siitäkin keskustelu miksikäs muuksi kuin "fake news":ien levittämiseksi. Hahah, sieltä ne totuudet tulevat silti esille. Onkos Yhdysvaltain tiedusteluraporttikin tulossa tässä kuussa? WHO:n raportoijia painostettiin? Rasistit kun syyttelette kiinalaisia!

Ainakin meillä Suomessa on julkisuuteen päässyt esittelemään omaa asiantuntemustaan niin Mika Rämet( rokotustutkija) kuin Ano Turtiainen (persuistakin pois potkittu kansanedustaja). Siinä lienee kotimaisen keskustelun ääripäät virus-/rokotetutkimuksen osalta. Heidän väliinsä mahtuu monenlaisia keskustelijoita. Jokainen saa itse valita auktoriteettinsa. Hyvä niin.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan meillä (siis Suomessa) yli 80%:ia kansalaisista saadaan täysin (siis kaksi annosta) rokotetua loka-marraskuu-21 mennessä.
- jäädäänkö sitten pyörittelemään peukaloita ja odottelemaan "vasta 2023 valmistuvan testivaiheen loppumista"?
- toisaalta koko maailman mittakaavassa on jo rokotettu yli 5 miljardia (vaikea sanoa mitkä rokotteista ovat olleet testattuja/hyväksyttyjä)
- EU:n alueella käyttöön hyväksyttyjä rokotteita on ollut toistaiseksi vain muutamia.

Käsittääkseni eri valmistajat etenevät omassa tahdissaan rokotteiden kehityksessä..osa rokotteista on jo hyväksytty käyttöön..
- minulla ei ole tietoa että testaamattomia ja hyväksymättömiä rokotteita olisi annettu kansalaisille. Ainakaan Suomessa.
- ehkä "Lapinukolla" on näistä parempaa tietoa?

Sekin on meidän kannaltamme herttaisen samantekevää onko Covid-19 virus saanut alkunsa omia aikojaan tai karannut laboratoriosta..
- täällä se nyt kuitenkin leviää ihmisten keskuudessa ja aiheuttaa sairautta sekä kuolemaa. Uusia variantteja ilmaantuu siellä ja täällä...
- ehkä aikanaan saadaan selville mistä tauti on saanut perimmäisen alkunsa. (Jos syylliset löytyy Kiinasta niin ehkä lännestä voidaan kostoksi lähettää maailmalle vielä moninverroin tappavampi virus?)
- toisaalta vaikka se syykin juuri nyt tiedettäisiinkin niin sillä tuskin olisi kovin paljon helpotusta letkuissa makaaville potilaille.
- ja, saattaa käydä niinkin että se viimeiden totuus jää löytymättä, niin rasisteilta kuin suvakeiltakin.

Mutta, näillä mennään. Rokotukset, testaus, tutkimus etenee hyvää vauhtia.. Vaikka hiljattain ilmaantunut deltavariantti sekottaa pakkaa niin rokotuksen hyödyt on jo selkeästi nähtävillä.
- parin kuukauden kuluessa päästään ensimmäiseen tavoitteeseen väestön rokotussuojan osalta, kaikki ovat saaneet täyden suojan .
- eikä ainakaan julkisuuteen ole toistaiseksi tullut tietoa mitään erityisistä haitoista, oireista tai sivuvaikutuksista.
- toki rokotteiden tuotekehitys, tutkimukset ja testaukset jatkuu, Covid-19 pandemian kuriin saaminen tulee olemaan pitkällinen projekti..

Jää nähtäväksi mistä rokotusten vastustajat "pääsevät lyömään kiilaa rattaisiin" tai keksivät ryhtyä vastustamaan seuraavaksi?
 
Helppo arvata että seuraavaksi vastustetaan kolmospiikkiä. Sairalahenkilökunnan, vanhusten ja riskiryhmien rokotuksesta on aikaa ja voi piankin vaatia tehostusta
 
Back
Top