Koronavirus Suomessa

Jep. Ilmiselvästi hölmöjen ja epäpätevien alaisten syytä koko sotku. PM:ssä itsessään ei tietenkään mitään vikaa.
Vttu tää on aivan uskomatonta!


''Nyt Marin ei Haapajärven puhelun jälkeen saanut tekstiviestitse lähetettyä virallista ohjetta. Toisin kuin Haapajärven puhelu, se sisälsi kehotuksen välttää kontakteja. Marinin mukaan viesti jäi näkemättä, koska hänellä oli yökerhossa mukanaan väärä puhelin. Valtioneuvosto lähetti viestinsä valtioneuvoston numeroihin, mutta pääministerillä oli eduskunnan puhelin.


Olisiko jonkun – esimerkiksi Haapajärven – pitänyt varmistaa, että pääministeri saa hänelle tarkoitetut turvaviestit? Vai voiko pääministerin olettaa lukevan sellaiset aina?''

:):)
 
Poliitikkojen eroamiset yksityiselämän mokien takia on minusta aika vitsi. Samaan aikaan saa työssä tehdä miljardiluokan virheitä oman aatteen pohjalta ja niistä ei seuraa potkuja.
Joutuihan Ike jättämään ministeripaikkansa tekstiviestien takia.
 
Vttu tää on aivan uskomatonta!


''Nyt Marin ei Haapajärven puhelun jälkeen saanut tekstiviestitse lähetettyä virallista ohjetta. Toisin kuin Haapajärven puhelu, se sisälsi kehotuksen välttää kontakteja. Marinin mukaan viesti jäi näkemättä, koska hänellä oli yökerhossa mukanaan väärä puhelin. Valtioneuvosto lähetti viestinsä valtioneuvoston numeroihin, mutta pääministerillä oli eduskunnan puhelin.


Olisiko jonkun – esimerkiksi Haapajärven – pitänyt varmistaa, että pääministeri saa hänelle tarkoitetut turvaviestit? Vai voiko pääministerin olettaa lukevan sellaiset aina?''

:):)

Vielä joskus Kekkosen aikana se oli mahdollista että esim. kesämökillään ollutta pääministeriä ei saatu langan päähän kun Helsinki-Vantaalle laskeutui kaapattu Aeroflotin vuorokone. Mutta kyllä sitä nyt nykypäivänä lähtökohtaisesti sopisi olettaa, että valtioneuvoston kriisiviestintä toimii.
 
HUS:n lääkäri: "koronapassitapahtumista tulee koronalinkotapahtumia"

Joten olisiko syytä haudata koko koronapassi ja alkaa kutsua sitä vaikka
rokotustodistukseksi tai olla kyselemättä mitään?

Tarttisin taas Johan6:n kommentteja, minä kun luotan terveydenhuollon ammattilaisiin.
Onko passi edelleenkin oikea väline tartuntojen estämiseen?
 
Haha, no eikö se ollut ihan alusta asti tiedossa ettei rokote estä leviämistä, ei sairastumista, vaan kehittää vaarallisempia variantteja? Eiku sehä oli foliojuttuja. Passiapartheidia vaadittiin, nyt sitä saatiin. Eipä sinänsä ihme, kun media tuuttaa propagandaa minkä kerkiää. Delta Omicron - media control. Delta=kolmio O=silmä. Ei mittään kelloja mahda soittaa? No ei tietenkään. Saahan tähän spedeilyyn uskoa ja toivoa lisää fasismia, suomihan on vapaa maa. Melkein. Itsenäisyyshän menetettiin jo lissabonin sopimuksella ja perseraiskattiin poliisivaltioksi airiston helmen ja kankaanpään nistien mediatempuilla. En kyllä keksi yhtään syytä puolustaa näin saatanan tyhmää kansaa saati kansallismielisyyttä. Ehkä jonain päivänä koronakusetus valkenee useammallekin, ehkä jonain päivänä marinien ja muiden sätkynukkejen ohjastajat selviää. Ehkä ei. Voittaja kirjoittaa historian.
 
Vielä joskus Kekkosen aikana se oli mahdollista että esim. kesämökillään ollutta pääministeriä ei saatu langan päähän kun Helsinki-Vantaalle laskeutui kaapattu Aeroflotin vuorokone. Mutta kyllä sitä nyt nykypäivänä lähtökohtaisesti sopisi olettaa, että valtioneuvoston kriisiviestintä toimii.

Jos kriisiviestintä on kännyköiden varassa, niin mitä se kertoo kriisiviestinnän tasosta? :eek:
 
Missäs Juhan6 on, kaipaisin häneltä tilastoja ja faktoja siitä millaista potilasta virus on vienyt teholle? Perusterveitä kaikki vai onko virus muuntunut entistäkin vaarallisemmaksi?
Kiitos mielenkiinnosta...

Koronataudin osalta asiat ovat varsin hyvässä mallissa rokotettujen osalta,,,siksi ei ole erityisemmin tarvetta jatkaa kiistelyä netissä..

Meillä ja muualla pandemia on muuttunut lähes täysin rokottamattomien ja rokotteista kieltäytyvien ongelmaksi..Meillä kaikki kansalaiset saavat halutessan ilmaisen rokotuksen joten käytännössä kysymys on jo itseaihuetetusta sairastamisesta. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Sairaalassa potilaat ovat pääosin yhä nuorempia rokotteista kieltäyneitä..samoin kuin teholle joutuneet. Käytännössä jokainen näistä olisi välttynyt sairaudelta niin halutessaan.
- onhan se silti ikävää että osalla kansalaisista järjenvalo syttyy vasta kovien kokemusten jälkeen...ja joskus kysymys on jo liiankin kovasta kohtalosta.

Rokotuskattavuus on syksyn aikana saatu likimain sellaiselle tasolle johon sen voi olettaa jäävänkin. Valitettavasti näyttää jäävän hieman liian alhaiseksi uusien herkemmin tarttuvien virusvarianttien johdosta. Se ylläpitää sairastuvuutta rokottamattomien keskuudessa. Onneksi saatiin sentään rokotettua suurin osa koululaisista (12-vuotiaista alkaen)..Nuorempien osalta myöhästyttiin mikä on jossainmäärin johtanyt turhiin tartuntoihin myös muiden perheejäsenten osalta (siis lähinnä rokottamattomien).

Eli summa summarum...
Rokotettujen osalta koronatilanne alkaa ola hyvin hallinnassa, lisärokotuksia saadaan tarvittaessa.
Rokotuksista kieltäytyneillä tautitilanne tulee vielä pahenemaan, uusien virusvarianttien jyllätessä..Mutta se on, kuten sanottu, jokaisen oma valinta.

Tässä tilanne tänä päivänä:
https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Uusia asioita:

STM esittää "rokotuspakkoa" sote-alan työntekijöille, tulisi voimaan mahdollisimman pian – työnantajalla ei olisi palkanmaksuvelvollisuutta Työnantajalla olisi velvollisuus huolehtia, ettei riskiryhmiin kuuluvien potilaiden ja asiakkaiden kanssa työskentelevä henkilöstö aiheuta heille tartuntavaaraa.

- Esinomaisia lakiuudistuksia. Pitkässä juoksussa parantaa tilannetta hoitolaitoksissa ja muuallakin terveydenhuollossa.
https://yle.fi/uutiset/3-12221407
 
Koronapassia vaaditaan työpaikoille sille perusteella, että työntekijä suojaa rokottautumalla myös kanssaihmisiä koronatartunnalta. Alla linkissä PM Marin toteaa A-studion haastattelussa tämän logiikan.

https://areena.yle.fi/1-50646940

Sellaisella rokotteella, jonka teho tartunnan ehkäisyssä deltavariantin osalta on minimaalinen ja kestää noin 3kk:tta, jonka jälkeen ero rokottamattomaan on Comirnarty-rokotetulla 10-prosenttiyksikköä lähipiirin tartuttavuudessa. Ja jonka rokotteen tehoa omikron-varianttia vastaan ei käytännössä ole lainkaan, mikä on myös MSM:ssä todettu laajasti.

https://www.nature.com/articles/d41586-021-02689-y

Ja jonka rokotteen teho heikkenee edelleen 3 kk:n jälkeen ja siirtyy 7-8 kk:n jälkeen pikku hiljaa tartuttavammaksi kuin rokottamaton. Mikä oli todistettu seuraavassa valtaisan tapausmäärän sisältävässä ruotsalaisessa rekisteritutkimuksessa (liitekuvat lopussa):

https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3949410

ja joka huomataan nyt kotimaassakin:

https://yle.fi/uutiset/3-12220922

Mutta tätä junaa ei logiikan puute pysäytä, koska kyse ei ole terveydenhuollosta vaan neljännestä teollisesta vallankumouksesta.

Sen sijaan omikron taitaa heittää koko koronadynamiikan rattaisiin jakoavaimen pinnojen väliin, kun se valtaa tilan Deltalta (tapahtunut muutamassa viikossa E-Afrikassa) ja mitä todennäköisimmin näyttää olevan, John Campbellin Etelä-Afrikan tilanteen referoinnin perusteella ja EU-alueen alustavien kokemusten perusteella lähellä tavallista flunssaa.

Iloinen uutinen rokottautuneille näyttää olevan se, että heidän kärsimänsä rokotehaitat eivät ole tulleet ilman palkintoa, koska Etelä-Afrikassakin sairaalaan joutuneet (todella lievemmällä taudinkuvalla kuin mitä Deltalla on) ovat rokottamattomia.

Iloinen uutinen rokottautumattomille on, että he tulevat pian kohtaamaan räjähdyksenomaisesti leviävän omikron-version deltan sijasta ja pääsevät ratkaisustaan paljon vähemmällä saaden luontaisen immuniteetin.

Todennäköisesti omikron tulee Campbellin mukaan valtavalla leviämisellään nostamaan länsimaissa sairaalahoitoa tarvitsevien määrää, vaikka viekin sairaalaan paljon lyhyemmäksi aikaa ja vähemmillä tukitarpeilla (paljon paljon pienempi osuus lisähapetettavia tai vastaavasti hengityskoneeseen joutuvia).

Mutta sitten Campbell veikkaa että koronapandemia voi olla ohi, kun ihmisillä on laumasuoja omikronin jälkeen sitä vastaan.

Neljättä teollista vallankumousta ajavilla on sitten painetta päästää labrasta karkuun uusi pöpö ja senhän täytyy tietysti olla koronaa tappavampi:

https://yle.fi/uutiset/3-12218404
 
Back
Top