Koronavirus Suomessa

Eduskunnassa vaaditaan kovia koronatoimia ja koulujen sulkemista – Sanna Marinilta tyrmäys: ”Suomessa ei ole poikkeustila”
12.3.202017:14päivitetty 12.3.202017:14

Suomen toimet koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi puhuttivat eduskuntaa kyselytunnilla. Oppositio vaati perussuomalaisten johdolla valmiuslain käyttöön ottamista.
6ea12561-15c1-512e-bf5b-f1de36114570

Sanna Marin.KUVA: PETTERI PAALASMAA


Perussuomalaisten eduskuntaryhmä korostaa, että koronavirustartuntojen määrä kasvaa merkittävää vauhtia Suomessa. Maailman terveysjärjestö WHO julisti keskiviikkona koronaviruksen pandemiaksi ja antoi samalla vahvan moitteen siitä, etteivät kaikki maat ole tehneet riittäviä toimia epidemian torjumiseksi.

”Tänään hallitus vihdoin kertoi, miten se aikoo hidastaa koronaviruksen leviämistä Suomessa. Hallitus antoi muun muassa suositukset isojen yleisötapahtumien perumisesta.

Perussuomalaiset tukee hallituksen toimia, mutta on tehtävä vielä enemmän”, kansanedustaja Arja Juvonen sanoi.


Perussuomalaisten mielestä koulut ja päiväkodit tulisi sulkea heti ja he ovat valmiit valmiuslain käyttöönottoon, jotta tarvittavat toimenpiteet ovat laillisesti mahdollisia.

”Arvoisa hallitus, oletteko valmiit tiukkoihin toimenpiteisiin, jopa valmiuslain käyttöönottoon, kansalaisten suojelemiseksi? Annatteko suosituksen kunnille sulkea koulut”, Juvonen kysyi.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan tilanne Suomessa ei vielä vaadi tällaisia toimia.

”Ajattelen, että emme ole vielä tällaisessa tilanteessa. Keskustelemme tänään eduskuntaryhmien kanssa niin, että jos on tarve toimia, pystymme siihen nopeasti.”

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien johtajat pitävät kello 17 alkaen hätäkokouksen, jossa keskustellaan siitä, onko Suomessa tarve ottaa käyttöön valmiuslaki koronavirusepidemian takia. Marin antoi kyselytunnilla selvästi ymmärtää, ettei pidä valmiuslakia vielä tarpeellisena.

”Arvioni ei tällä hetkellä ole se, että meidän pitäisi ottaa valmiuslaki käyttöön ja alkaa rajoittamaan yhteiskunnan toimia. Ei pidä lähteä kevyin perustein rajoittamaan ihmisten liikkumista, sulkea kouluja tai päiväkoteja tai ottaa valmiuslaki käyttöön. En haluaisi levittää tästä salista sellaista viestiä Suomen kansalle, että me olisimme tilanteessa, jossa ihmisten aidosti pitäisi pelätä sitä, että Suomessa olisi poikkeustila. Näin ei tällä hetkellä ole. Suomessa ei ole poikkeustila”, hän sanoi.


Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) korostaa, että poikkeusolojen määritelmä sisältyy valmiuslakiin, jonka mukaan poikkeusoloja ovat vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt erittäin vaarallinen tartuntatauti.
”Katsomme ihan rauhassa tätä nyt”, hän vastasi.

Opetusministeri Li Andersson (vas) muistutti, että voimassaoleva laki antaa jo nyt mahdollisuuden sulkea yksittäisiä kouluja.

Riittävätkö Suomen tehohoitopaikat?
Kyselytunnilla nostettiin esiin myös Suomen terveydenhuollon kapasiteetti.
”Millaiset valmiudet meillä on sille, ettei suomalainen terveydenhuolto kriisiydy, vaan potilaat saavat hyvää hoitoa jatkossakin? Mistä saadaan hoitajia, jos hoitohenkilöstö sairastuu? Onko olemassa varautumissuunnitelmaa sille, mistä saamme hoitaja- ja lääkärireserviä”, perussuomalaisten Arja Juvonen kysyi.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen huomautti, että Suomessa on reilut 200 tehohoitopaikkaa. Räsäsen mukaan koulutuksen saaneen terveydenhuollon henkilöstän määrä on lisäksi merkittävä pullonkaula.
”Onko meillä valmius rekrytoida osaavaa henkilöstöä”, hän kysyi.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) vastasi viittaamalla sikainfluenssasta saatuihin kokemuksiin.

”Tällä hetkellä keskitymme vielä tähän rajoittamiseen, jotta pystymme turvaamaan työssä olevan terveydenhuollon henkilökunnan. On arvioitu, mikäli ja kun tämä epidemia tulee Suomeen, noin 35 prosenttia voisi sairastua. Se ei tarkoita sitä, että kaikki sairastuisivat samaan aikaan ja samassa paikassa, joten uskoisin, että tämä terveydenhuollon kapasiteetti riittää. Uskallan sanoa, että sikainfluenssan jälkeen on tehty paljon. Olemme varautuneet äärimmäisen hyvin tähän tilanteeseen.”

Hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka ja muitakin massakokoontumisia harkitaan tarkoin. Tapahtumien kieltämisen suhteen toimivaltainen viranomainen on aluehallintovirasto (AVI), joten hallituksen suositus muuttunee viranomaisten määräykseksi ainakin yli 500 hengen tapahtumien osalta.

Koronavirustartuntojen määrä Suomessa on tähän mennessä yhteensä 109. THL suositteli aikaisemmin torstaina väenpaljoudesta poissa pysymistä ja vähintään 1 metrin turvaväli jokaiseen kanssaihmiseen, jolla on flunssaoireita.

 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Kuvat tyhjistä hyllyistä kertovat: Nyt myös suomalaiset ryntäsivät hamstraamaan vessapaperia kaupoista
Vessapaperi tekee nyt kauppansa.

Vessapaperi tekee nyt kauppansa.
Kuva: Timo Toivonen / IS
Jaa
Julkaistu: 17:21
Vessapaperi kävi hyvin kaupaksi koronavirustapausten lisääntyessä Suomessa.

Koronaviruksen leviäminen Suomessa nostaa esiin jo huolestuttavia merkkejä tuotteiden hamstrauksesta. Vessapaperi kävi hyvin kaupaksi torstaina espoolaisessa kauppakeskus Sellossa ja Helsingin Ruoholahden K-Citymarketissa.


Vessapaperi teki kauppansa Ruoholahden K-Citymarketissa Helsingissä 12. maaliskuuta 2020.

Vessapaperi teki kauppansa Ruoholahden K-Citymarketissa Helsingissä 12. maaliskuuta 2020.
Kuva: Timo Jaakonaho
Vessapaperia kärryssä.

Vessapaperia kärryssä.
Kuva: Timo Jaakonaho
Vessapaperia on tuotu paljon tarjolle.

Vessapaperia on tuotu paljon tarjolle.
Kuva: Timo Jaakonaho
Jo aiemmin selvisi, että käsidesin hinta nousee, kun tuotteet loppuvat kaupoista.


Ei tuotteita varastoon, vaan järkevä kotivara
Martat antavat maltillisia ohjeita varautumisesta. Martat neuvovat, että kotivara on osa omatoimista varautumista.


Kotivaraa suositellaan varattavaksi ainakin kolmeksi päiväksi, mutta sairausaika voi kestää pitempäänkin. Kotivaran ohjeilla voi elintarvikkeita hankkia useammaksikin päiväksi.

Kotivaraksi kannattaa varata vain sellaisia ruokia, joita tulee normaalistikin käytettyä. Näin ruokien kierto sujuu eivätkä elintarvikkeet pääse vanhentumaan ja syntymään hävikkiä. Myös läheisten kotivara kannattaa tarkistaa.

Hyvin säilyviä elintarvikkeita ovat muun muassa näkkileipä, pähkinät, siemenet, kuivatut hedelmät, mehut, mehukeitot, murot, myslit, kala-, liha-, ja papusäilykkeet, pastat, linssit. Varaa tarvittaessa myös lastenruokia ja lemmikin ruokia.

 
On tässä synkkää ironiaa, että juuri vihreiden ja vasemmiston miehittämä hallitus joutuu pohtimaan valmiuslain käyttöönottoa. Eipä olisi uskonut.

Harjoitus tekee mestarin.
 
Tässä kyllä hallitus joutuu sellaiseen tulikokeeseen, johonka yksikään hallitus ei ole ihan viime vuosikymmenillä joutunut. Olisiko Ahon hallituksella tuo 90-luvun lama suunnilleen saman luokan tulikoe.

Ja vaikuttaa siltä, että kanttia on tehdä tarvittavia toimenpiteitä.

Herra siunatkoon, että hallituksella olisi se viisaus tehdä ne oikeat päätökset jatkossakin.

Nyt vaaditaan suomalaiselta yhteiskunnalta sellaista yhteen hiileen puhaltamista, mitä ei ole hetkeen nähty. Tässä mitataan suomalainen kansanluonne.

Sipilän hallitus 2015...

Nyt on ihme paniikki päällä. Nimimerkkiä @jak lainatakseni:

Mitään ei tarvitse tehdä koska kaikkien virusten taustat tiedetään, niillä on täysi oikeus tutustua keuhkoihimme, ja tänne on aina ennenkin tullut viruksia.
 
Ei ollut enää desiainetta missään lähikaupoissa. Ja tulee jos tulee 2 vkon päästä, onkohän liian myöhään silloin. Nyt on mentävä apteekit läpi.
 
Sipilän hallitus 2015...

Nyt on ihme paniikki päällä. Nimimerkkiä @jak lainatakseni:
Kuolleisuus on 20-30 kertainen tavallisessa flunssan verrattuna. Pitääkö paikkansa?
Onko olemassa jokin keino kertoa taliaivoille että tavallisen influenssan lisäksi ruvetaan kuolemaan tähän Covid:n. Ymmärttävätkö idiootit sanan PLUS merkitystä?
 
Kuolleisuus on 20-30 kertainen tavallisessa flunssan verrattuna. Pitääkö paikkansa?
Onko olemassa jokin keino kertoa taliaivoille että tavallisen influenssan lisäksi ruvetaan kuolemaan tähän Covid:n. Ymmärttävätkö idiootit sanan PLUS merkitystä?
Taitaa olla vielä isompi kerroin, muistelen kuolleisuuden olevan kausi-influenssalla 0.1% ja nyt Italiassa se on ollut yli 6%...

 
Kuolleisuus on 20-30 kertainen tavallisessa flunssan verrattuna. Pitääkö paikkansa?
Onko olemassa jokin keino kertoa taliaivoille että tavallisen influenssan lisäksi ruvetaan kuolemaan tähän Covid:n. Ymmärttävätkö idiootit sanan PLUS merkitystä?

Kuolleisuus on paljon suurempi kuin 20-30 kertaa flunssan kuolleisuus.
 
Uskaltaako tässä enää kaverien luo mennä hengaamaan tai pyytää hengailemaan mun luo niitä? Tai mennä esimerkiksi seurakunnan tapahtumiin, joissa kävijämäärät vaihtelevat parinkymmenen ja noin 150 välillä.
 
Itsellä vähän kahtiajakoise fiilikset. Nyt on selvää että Singaporen tieltä ollaan poikettu pois. Toisaalta tartntaketjut eivät kaiketi ole suomessa lähteneet leviämään esim. Viikin koulussa. Suurinosa tartunnoista on edelleen muualta tuotuja, ei suomessa tarttuneita. HUS tilanne on minulle täysin epäselvä. Uusia tartuntoja, 18 tänään , enää ei tule tiedotteita jossa kerrottasiin onko tauti tuontitavaraa vai kotoperäinen. https://yle.fi/uutiset/3-11254047?origin=rss

Kuitenkin tilanne on vielä tämän jutun mukaan hallinnassa... jotenkin...
 
Itsellä vähän kahtiajakoise fiilikset. Nyt on selvää että Singaporen tieltä ollaan poikettu pois.
Näillä näkymin Singapore ja Hong Kong tulevat toimimaan malliesimerkkeinä siitä, kuinka yhteiskunnat torjuvat epidemioita.

@Protheon_93 viestini oli vitsi. Itse suosittelen kyllä välttämään kaikkia "suurehkoja" tapahtumia, jos mahdollista.
 
Näillä näkymin Singapore ja Hong Kong tulevat toimimaan malliesimerkkeinä siitä, kuinka yhteiskunnat torjuvat epidemioita.

@Protheon_93 viestini oli vitsi. Itse suosittelen kyllä välttämään kaikkia "suurehkoja" tapahtumia, jos mahdollista.

Jep. Ja Singaporessa tämä on onnistunut ilman yhteiskunnan sulkua, jota tällä palstalla on kovasti toivottu ja odotettu.

Sinänsä ei tullut yllätyksenä että Singapre handlaa tartuntatautien torjunnan. Lisäksi tiedotus on ollut avointa. Ei olisi vaatinut suurta ponnistusta viranomaisilta seurata Singaporen terveysministeriön sivuja ja kopsata sieltä kaikki neuvot samaa tahtia suomeen...
 
Puoli miljardia on pyyhkiytynyt pois kolmessa viikossa Britti pörsissä. Irlanti on aloittanut sulku toimenpiteet. Norja on samalla viivalla ja kaikki yli 50 ihmisen kokoontumiset on kielletty. Samassa hengessä on Viro. Suomi, ei voi mitään, koska ei ole pandemiaa. Eurooppa osoittaa suuntaa varautumiseen, ja poikkeusoloihin. Miksi valmiuslain kanssa nyhvätään? Asiantuntijat on järjestäen sanoneet että aika on nyt, mutta PM on kielteisellä.
 
Otetaanko koronavirus Suomessa tarpeeksi vakavasti? Presidentti Sauli Niinistö A-Talkin suorassa haastattelussa klo 21.05 alkaen
Presidentin haastattelun jälkeen koronavirukseen varautumisesta ovat puhumassa pääministeri Sanna Marin sekä THL:n ja HUSin asiantuntijat.

 
Back
Top