Koronavirus Suomessa

Oikeusministeri Henriksson liikkumisrajoituksista: Nyt ei ole kyse huutokaupasta, liikkuminen on keskeinen perusoikeus
Oikeusministerin mielestä yökerhot ja vastaavat olisi syytä sulkea, mutta vielä ei ole selvää minkä lain perusteella se tapahtuisi.
Koronavirus
23.3.2020 klo 14.01
Anna-Maja Henriksson

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan liikkumista voidaan rajoittaa valmiuslain pohjalta, jos se on välttämätöntä.Tiina Jutila / Yle
13-3-7157948.jpg

Maria Stenroos

@mariastenroos

Jaa artikkeli Whatsapissa
Jaa artikkeli Facebookissa
0
Jaa artikkeli Twitterissä
Hallituksen johtavat ministerit kokoontuvat maanantai-iltana pohtimaan, onko Suomessa tarpeen rajoittaa liikkumista koronaviruksen takia ja esimerkiksi estää kokoontuminen yökerhoissa ja vastaavissa.
Pääministeri Sanna Marin kertoi twitterissä, että hallitus valmistelee liikkumisen rajoittamista.
– Valmiuslain pykälän 118 nojalla voidaan kieltää oikeus liikkua tai oleskella tietyllä alueelle tai rajoittaa oikeuksia jos välttämätöntä ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoo.
Oikeusministeri muistuttaa perusasioista: hallitus ei voi tehdä valmiuslain puitteissa mitään, mikä ei ole aivan välttämätöntä. Kaiken mitä hallitus tekee, on perustuttava voimassa oleviin lakeihin ja myös asiantuntijoita on kuultava.
– Jos lisätoimia on välttämätöntä ottaa käyttöön, olennaista on, että toimet ei mene pidemmälle kuin on perusteltua väestön suojelemiseksi. Liikkumisvapaus on hyvin keskeinen perusoikeus, Henriksson muistuttaa.
– Tässä pitää koko ajan tiedostaa, että pitää tehdä hyvin tarkkaa työtä. Valmistelun pitää olla perusteellista ja kaikin puolin nojautua faktoihin, oikeusministeri sanoo.
Ja edelleen, Henriksson palaa oikeusvaltion perusteisiin:
– Oikeusvaltiossa nojataan siihen lainsäädäntöön, joka on voimassa ja tehdään toimia, jotka sen mukaan ovat mahdollisia, Henriksson jyrähtää.
"Nyt ei ole kyse huutokaupasta"
Suomi otti viime viikolla valmiuslain käyttöön ensimmäistä kertaa. Poikkeusoloissa Suomi ei ole ollut sitten sota-ajan. Siksi lain soveltamisesta ei ole olemassa valmista käytäntöä.
Kaikki Euroopan maat käyvät nyt kilpajuoksua koronaviruksen kanssa, jotta sen leviäminen saataisiin hidastumaan. Monet maat ovat Suomen tavoin ensin sulkeneet kouluja ja pyytäneet ihmisiä välttämään kohtaamisia. Kun toimet eivät ole tehonneet, ulkonaliikkumiskielto on asetettu esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa.
– Tässä ei ole kyse mistään kilpailusta vaan kyse lähikontaktien rajoittamisesta. Linjauksia, jotka hallitus teki, on syytä noudattaa kaikin osin, Henriksson sanoo
Sisäministeri Maria Ohisalo (vas), valtiovarainministeri Katri Kulmuni, pääministeri Sanna Marin, opetusministeri Li Andersson ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson hallituksen tiedotustilaisuudessa 20.2.2020.

Jussi Nukari / Lehtikuva
Kotimaassa oppositio on kaiken aikaa esittänyt toimien tiukentamista. Se puhui koulujen sulkemisesta ja valmiuslain käyttöönotosta, ennen kuin hallitus päätti näistä. Nyt kokoomuksesta ja perussuomalaisista vaaditaan esimerkiksi lisää liikkumisen rajoituksia.
Henriksson haluaa nytkin kuulla ensin, miten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat näkevät koronan leviämisen ja mitkä keinot voisivat parhaiten estää sitä. Sen jälkeen on päätettävä, mitä lakia sovelletaan ja miten. Vasta sen jälkeen poliitikot voivat tehdä päätöksen.
– Nyt ei ole huutokaupasta kyse, vaan on tarkasta paikasta kyse. Hallitus kyllä yrittää tehdä kaikkensa tässä, että koronakriisistä päästäisiin niin vähin vahingoin kuin mahdollista.
Yökerhot on syytä sulkea
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on korostanut koronakriisin aikana, että valmiuslain käyttöönotolle on korkea kynnys. Valmiuslaki otettiin mukaan keinovalikoimaan viikko sitten. Käyttöön otetuilla pykälillä estetään lääkkeiden hamstrausta ja yritetään varmistaa, että sairaanhoito ja muut yhteiskunnan olennaiset palvelut toimivat myös kriisin aikana.
Henriksson muistuttaa, että edelleen kaikki normaalien lakien sallimat keinot on käytettävä ensin ja valmiuslakia käytetään vain, jos se on välttämätöntä ihmisten terveyden ja hengen suojaamiseksi.
Ylen tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministerit ehdottivat selvityksessään ravintoloiden, yökerhojen ja pubien sulkemista jo viikko sitten, mutta asia ei edennyt hallituksessa. Ylen tietojen mukaan sulkemismahdollisuutta olisi etsitty esimerkiksi valmiuslain pohjalta.
– Ei ole ihan helppo löytää sille pohja valmiuslaista, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.
Hän kuitenkin sanoo toivovansa, että säädöspohja löytyy.
– Varmasti on niin, että yökerhot olisi syytä nyt sulkea. Tästä keskustellaan hallituksen sisällä.

THL: Suomessa 700 varmistettua tartuntaa

Julkaistu: 14:46

Suomessa on todettu 23.3. mennessä yhteensä 700 laboratoriovarmistettua uuden koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamaa tautitapausta. Luku perustuu laboratoriovarmistettuihin lukuihin, jotka THL on kerännyt manuaalisesti suoraan sairaanhoitopiireiltä.

Lisää pian.

En kuulu vihervasemmistoon (ainakaan silloin kun pitää äänestää), mutta ilman turhaa ympäriinsä lentelyä aurinkorannoille ihosyöpää keräämään ei koronavirus olisi levinnyt näin tehokkaasti ympäri maailmaa. Eli siis siinä vihreässä unelmassa, jossa lentäminen olisi kiellettyä ei olisi mitään pandemiaakaan. Toki on muodikasta haukkua vihervasemmistoa aina kaikesta ja pitää kaikkea mahdollisimman suurtaa rälläämistä ainoana "oikeana" tapana elää. Missä meteli, siellä persu.
Olen eristäytyvänä impivaaralaisena herttaisen samaa mieltä kanssasi tarpeettoman lentomatkustelun turhuudesta ja haitallisuudesta. Vihreät sen sijaan ovat perinteisesti kannattaneet kansainvälistä liikkumista ja rajojen häivyttämistä, vaikkakin viimeaikainen ilmastopaniikki on tuonut heille hieman mutkia matkaan.
 
Noilla kahdella asialla ei ole mielestäni juuri mitään tekemistä keskenään. Valtiorajojen poistaminen EU:n sisällä ei ole kehotus lentomatkailuun. Eihän sitä Ruotsiin mennessäkään ole koskaan tarvinnut rajamuodollisuuksia. En käsitä miten asian voi nähdä tuolla tavalla.
 
Ihmiset haluavat lentää ja se on hyvä syy lentoliikenteen määrän kasvulle.
Vaan kun ei sen lentoliikenteen olisi mikään pakko lisääntyä.
Tulevaisuuden trendi on se, että tarveliikkuminen on mahdollista kulkuneuvosta riippumatta. Lähinnä se tarkoittaa logistiikkaa ja toki businessmatkustamista jossa on rahaa maksaa lentämisestä. Alalla kuin alalla toimintaan liitetään hiilijalanjäljen merkitys ja siinä joukossa lentäminen ei nykyisellä polttoaine pohjalla ole kestävää huviajelua ainakaan. Huvilentäminen tulee karsiutumaan niin kauan kuin nykyiset polttoaineet ovat käytössä, syy on kustannuksen nousu - ympäristökustannus tulee lisää. Hygienia ja virusten torjunta on uusi elementti joka myös joudutaan huomioimaan.

Toki ihmiset haluaa kaikenlaista, vaikka kuun taivaalta, mutta kaikkea ei vaan voi saada. Näkökulmien ja arvomaailman muutos tekee ihmiskunnalle ihan hyvää tämän viiruksen myötä. Toivon myös että huvilentäminen vähenee ja kannatan sitä vähentäviä toimia.
.
 
Luotan IATA:n ennustukseen tässä asiassa. Miljardit rikastuvat aasialaiset tulevat pitämään huolen siitä, että jatkossakin taivaat täyttyvät lentokoneista!

pax-graph.png
 
IATA on ilmailun etuja ajava järjestö joka ei voi edes tehdä laskevia ennusteita. Noita ennusteita käytetään mm lentokenttien kasvattamisessa yms infran suunnittelussa ja perustuvat ilmailussa valla oleviin ajatteluihin. Muuttuvan maailman perusteluihin nuo ei enää toimi. Paitsi jos moottorin käyttövoima muuttuu vihreämmäksi.
 
Ihan maalaisjärjellä voi todeta, että Aasian väkirikkaiden maiden rikastuminen tulee lisäämään lentämistä.
 
Ihan maalaisjärjellä voi todeta, että Aasian väkirikkaiden maiden rikastuminen tulee lisäämään lentämistä.

Tuosta päättelystä puuttuu kaikki mahdolliset rajoitteet, jotka osaltaan vähentävät lentämistä tulevaisuudessa. Halvan öljyn käyminen vähiin sitten viimekädessä päättää tämän aikakauden.
 
Tuosta päättelystä puuttuu kaikki mahdolliset rajoitteet, jotka osaltaan vähentävät lentämistä tulevaisuudessa. Halvan öljyn käyminen vähiin sitten viimekädessä päättää tämän aikakauden.
Todellisuudessa öljyä saattaa olla jopa liiaksi asti.

Mutta, en jaksa kuluttaa aikaani sen enempää näiden itsestäänselvyyksien selittelyyn. Sanokaa minun sanoneen, mutta lentäminen jatkuu tulevaisuudessakin, ja lentomatkustaminen yleistyy. :)
 
Eikös sen voisi vetäistä läpi kiireellisenä, eli eka 5/6 enemmistöllä kiireelliseksi, ja sitten 2/3 enemmistöllä läpi ilman että tarvitsee odottaa vaalien yli. Niin muistelisin...
Voi toki mutta valmistelu ottaa aikansa joka tapauksessa kun kyse on peruoikeuksista ja niitä rajoittavasta lainsäädännöstä.
 
Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta.

Maria Ohisalo Ylellä: Rajoitustoimia ei pidä rysäyttää kerralla

ARNO RYDMAN | 23.03.2020 | 15:27- päivitetty 23.03.2020 | 15:33

Sisäministerin mukaan hallituksella pitää olla käytettävissään kaikki keinot taistelussa koronaa vastaan.

Hallitus on valmistelee uusia toimia virustilanteeseen reagoimiseksi. Pöydällä ovat ainakin liikkumisen rajoittaminen ja ravintoloiden sulkeminen. Viisikko eli hallituspuolueiden johtajat ovat koolla vielä tänään aiheeseen liittyen.
– Ajatuksena on se, että ei tehdä kaikkea rysäyttämällä kerralla, jotta nähdään miten jo olemassa olevat rajoitukset lähtevät puremaan, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoo Ylelle.

Hänen mukaansa koronakriisi on erittäin vakava asia, ja hallituksella täytyy olla työkalupakissa kaikki keinot käytettävissä.
– Ja ne ovat olleet viime viikosta lähtien meillä hyvin matkassa mukana.

Back
Top