Koronavirus Suomessa

Korona ei katoa minnekään mutta jo vuoden päästä siihen on olemassa rokote jolla saadaan samantasoinen suoja kuin moniin muuhunkin virusperäisiin tauteihin. Sitä ennen pitää vain sinnitellä kaikenlaisten varotoimien kanssa. Kaiken lisäksi cov-19 virus tulee todennäköisesti muuntumaan kuten niin monet aikaisemmat virukset..niihin ehkä saadaan sopivat rokotteet hieman nopeammin jne..

Mutta suuressa kuvassa tilanne tuskin paranee täysin ennalleen muuta kuin tilapäisesti.

Maailmanlaajuisia perusongelmia on kaksi.

1.) Maailman väestö on kasvanut jo likimain 8 miljardiin.. Ja se kasvaa jopa n. 100 miljoonalla/vuosi.
- tämä on yksittäiselle (keskimääräistä suurikokoisemmalle) nisäkäslajille valitettavasti liian suuri määrä, suhteutettuna maapallon tarjoamiin resursseihin.
- luonnollisella evoluutiolla on tällaiseen tapaukseen omat korjauskeinonsa. (jäniksille sellainen on mm. Tularemia joka tappaa ylisuuresta kasvaneesta kannasta jopa 80-90 %)
- liian suureksi kasvanut ja tiheästi asuva populaatio säätelee (viime kädessä) lukumääräänsä juuri erilaisten luonnollisten ratkaisujen myötä.

2.) Pienen Suomen vähäinen veronmaksajien määrä ja likimain tapissaan oleva julkishallinnon velka.
- maamme sosiaalihuolto ei kykene elättämään kaikkia maailman (ilmaston muutoksesta ja väestön kasvusta kärsiviä) pakolaisia vaikka niitä kovin innokkaasti pyritään tänne hankkimaan.
Ei tule muuntumaan vaan on jo muuntunut. Hae hakukoneella islannin tilannetta, niin löydät lukuisia median artikkeleitä joissa kerrotaan sieltä löydetyn jo nyt 40 eri coronavirusta. Jos siis ensimmäinen tuleva rokote tehoaisi niistä vain yhteen, olisi sen hyöty aika mitätöntä. Oireita hoitavien lääkkeiden kehittyminen ja niiden tuotantokapasiteetin kasvu tuovat toivottavasti ratkaisevan edun nykytilanteeseen jo paljon aikaisemmin kuin kaikkiin coronaviruksiin tehoavat rokotteet. Siltikin hoitokapasiteettia tulisi lisätä rajusti ja mahdollisimman pikaisella aikataululla. Tehohoitokapasiteetin lisääminen tuhanteen hoitopaikkaan voi osoittautua täysin alimitoitetuksi tarpeeseen nähden. Sinne investoiminen tuottaisi rahalle paremman vastikkeen kuin monet jo suunnitellut kalliit toimet kuukausien aikana.
Nettitilauksiin ja -maksuun sekä jakeluun perustuvia ruokakauppoja pitäisi saada koko maahan, niin saataisiin yksi suuri tartunnalle altistustapahtuma poistettua koko väestöltä. Suomessa riittää kyllä työvoimaa jakeluportaaseen, jos on kysyntää ja siten rahaa sitä palkata. Jakelijoille oma noutopiste, jossa ei altistuta toisille jakelijoille, ei siis tuotteiden noutoa olemassa olevista ja yleisölle auki olevista kaupoista hyllyistä keräämällä.
 
Itse asiassa yksi todella kriittinen juttu olisi selvittää, miten helposti tartunnan saa ruokakaupassa käydessä.

Varmaan aika hankala tutkia... :unsure:
 
THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoi viime viikolla, että vaikka kapasiteettiongelmat ratkaistaisiin, lieväoireisia ihmisiä ei aiota testata. Hänen mukaansa he eivät hyödy testauksesta.
Mikähän mahtaa olla Mika Salmisen käsityksen mukaan se hyötyjä niissä tapauksissa joissa nykyisin Suomessa ylipäätään testataan?
Muiden asiantuntijoiden kuin THL:n mukaan minun käsittääkseni hyötyjiä ovat ne muut joita testattava testin seurauksena ymmärtää olla tartuttamatta, eikä testattava itse.
Ja tämä vielä suuremmassa määrin jos testattavalla itsellään ei ole minkäänlaista aavistustakaan omasta tartunnastaan, koska mitään oireita joko ei ole, tai ei ainakaan tunnisteta.
 
Sitä voi kotonaan hiljaa miettiä kuinka kävisi sairaankuljetuksen, lääkäri vastaanoton, sairaalan petipaikkojen ja tehohoito paikkojen Helsingissä jos asukasmäärä tuplautuisi huomenna 1,3 miljoonaan nuppiin. Huonosti menisi ilman pandemiaakin tiheään asutulla alueella.

Jos 5000 asukkaan kuntaan pamahtaa 4000 mökkiläistä ja ihmiset ovat hajallaan niin kannattaa pakata muutama extra-kokoinen jätesäkki ja sitoa lappu isovarpaaseen valmiiksi. Se vähentää vaivaa keräilijöiltä
 
Yleisenä huomiona mainittakoon, että
1. valtaosa viruksien mutaatioista on vaikutuksiltaan mitättömiä tai hyvin lieviä
2. viruksen mutaatiot eivät automaattisesti tee rokotteista tehottomia
3. voi mennä vuosia ennen kuin virus on mutatoitunut niin paljon, että rokote ei enää tehoa

Tässä toissapäivältä kirjoitus asiasta. Eilen linkitin aiheeseen Bedfordin twiittiketjun asiasta, jonka viesti oli saman suuntainen (etsikää itse jos kiinnostaa, en jaksa).

The coronavirus is not mutating significantly as it circulates through the human population, according to scientists who are closely studying the novel pathogen’s genetic code. That relative stability suggests the virus is less likely to become more or less dangerous as it spreads, and represents encouraging news for researchers hoping to create a long-lasting vaccine.
 
Jos Suomessa tosiaan on kyky valmistaa itse hengityskoneita, niin ihmettelen tätä passivisuutta, että hallitus ei ole laittanut niitä vielä tilaukseen hitto vieköön. Googlasin mitä yksi kappale maksaa niin 25000-50000 dollaria oli hinta per kappale. Jos tuosta 20 miljardista eurosta irroitettaisiin se prosenttikin hengityskoneiden lisähankintaan, niin sillä saataisiin käyttäen 35000 euroa hintana jo yli 5000 hengityskonetta. Missä toiminta luuraa hallitus? Haloo?
Rahallakaan ei saa, sitä ne luuraa.
Ja meillä ei ole mitään tuotantokapasiteetia hengityskoneille, eli kaikki pitäisi aloittaa nollasta. Ensi viikolla ei siis alkaisi linjasto työntämään laitteita maailmalle. Busines kyllä luistaisi, samoin jos voisi tehdä hengitykoneen letkuja eri malleille/merkeille. Suojaimia valmistamalla saisi myös kauppaa aikaiseksi. Siinä tekevälle mahdollisuus työllistää muutama ihminen.

Ulkomailta asti on kyseltu käytettyjen hengityskoneiden perään, en myynyt.
 
Itse asiassa yksi todella kriittinen juttu olisi selvittää, miten helposti tartunnan saa ruokakaupassa käydessä.

Varmaan aika hankala tutkia... :unsure:
Riippuu tietenkin kaupassa kävijöiden määristä, sekä samaan aikaan että edellisen pintojen puhdistuksen jälkeen, jos niitä nyt kaikkia ylipäätään osataan ja viitsitään puhdistaa. Voihan sitä kertakäyttöhanskojakin käyttää, mutta suuri osa ei vieläkään välittäisi ja pisaratartuntoja suoraan ihmisten välillä se ei poistaisi. Myös kauppojen henkilökuntaa altistuu turhaan ja osa taas sitten levittää tautia edelleen tartunnan jälkeen ennen oireiden mahdollista ilmaantumista.
Ei voine tutkia koska miten erotetaan tartunnan saaneista se mistä hän sen sai. Pointti kuitenkin oli että kaupassakäynti on pääosin vain tarpeeton tapa ja perinne, joita ei nykyaikana tarvittaisi. Välttämättömyys se ei ole ja sen poistaminen tartuntalähteenä vähentäisi luultavasti tartuntojen määriä hyvinkin pienillä investoinneilla ja kohtuullisilla lisäkustannuksilla. Toki tällaisena aikana siitä pitäisi tehdä kenties jopa pakollinen menettely heille joille se käytännössä on mahdollista. Epidemian jälkeen kaupassakäymiseen voitaisiin palata niiden osalta jotka sitä haluavat.
 
Eilen todettiin että taudissa on oltava jotain mitä ei tiedetä koska leviää näin. Oireettomat levittäjät,lapset levittäjänä tms. Oireettomat levittäjät olivat sellaisia jotka oletettiin kuitenkin sairastuvan jotenkin itämisajan jälkeen. Tämän uutisen mukaan parhaimmillaan jopa 75% ei saakkaan mikäänlaisia oireita mutta levittävät senkin edestä. Tämä on kova uutinen jos osoittautuu todeksi.

Dr. Shamaani tiesi tämänkin jo aikaa sitten. Like, ages ago.

shamaani.jpg

https://www.mailman.columbia.edu/pu...ission-fuels-fast-spread-coronavirus-outbreak
 
Tämä se kertookin jo hyvin mikä huolettaa: "Jos lainsäädäntö mahdollistaa demokratian pelisääntöjen ohittamisen, on kuviteltavissa tilanne, jossa jokin taho voisi näin toimia ja rapauttaa yhteiskunnan perusarvoja. " https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...essori-on-syyta-olla-erityisen-tarkka/7772018

Pelätään, että perussuomalaiset alkaa sulkemaan rajoja... Eiköhän nyt pitäisi pohtia tätä tilannetta eikä jotain tulevaisuuden mahdollisuuksia kuka voi tehdä ja mitä mahdollisesti.

Kyllä tässä itkuhuudossa on paljon mukana sitä pelkoa, mitä voi tapahtua kun "vääränmielinen" hallitus on vallassa.
Nythän ovat "omat" laittamassa rajoituksia. Jotka ehkä vähän kirpaisevat mutta ihmisoikeudet kuitenkin ensin.
 
Kyselytunnin johtopäätös.Kaikkensa tekevät jotta suojaimia ja hengityskoneita saadaan lisää.Suojainten tuotantoa kännistetty kotimaassa ja hengityskoneitten valmistuskin yritetään käynnistää.En Lintilää syyttäisi vai jappaamisesta.Suojaimia sinänsä nyt riittävästi mutta varmuusvarastosta ei jokapaikkaan jakelu riittävän nopeaa
 
Yleisenä huomiona mainittakoon, että
1. valtaosa viruksien mutaatioista on vaikutuksiltaan mitättömiä tai hyvin lieviä
2. viruksen mutaatiot eivät automaattisesti tee rokotteista tehottomia
3. voi mennä vuosia ennen kuin virus on mutatoitunut niin paljon, että rokote ei enää tehoa

Tässä toissapäivältä kirjoitus asiasta. Eilen linkitin aiheeseen Bedfordin twiittiketjun asiasta, jonka viesti oli saman suuntainen (etsikää itse jos kiinnostaa, en jaksa).

The coronavirus is not mutating significantly as it circulates through the human population, according to scientists who are closely studying the novel pathogen’s genetic code. That relative stability suggests the virus is less likely to become more or less dangerous as it spreads, and represents encouraging news for researchers hoping to create a long-lasting vaccine.

Wikitiedon mukaan myös Espajan taudin ensimmäinen aalto antoi immuniteetin toista aaltoa vastaan, joka oli muutenkin tappavampi.
 
Back
Top