Koronavirus Suomessa

Kyllähän tämä kuva nyt sitten aivan varmasti ja faktapohjaisesti todistaa sen, että venäläisillä on rokote olemassa. Mitäpä tätä enää epäilemään. Levollisin mielin nyt tutimaan, sieltä suunnasta se apu tulee.

Simpauttaja

Kuva on THL:n ja ilmeistä faktaa. Mitä Vovan rokotteeseen tulee, muistutan niille, joilla ei ironian taju ole huipussaan, että valtioneuvosto lievensi Venäjän koronarajoituksia vasta kaksi päivää sitten.

10.8.2020 voimaan tullut ohjeistus sallii Suomeen saapumisen, mikäli Suomen puolella odottaa matkustajan seurustelukumppani.

Katsotaan, menevätkö lieksalaiset hunaja-ansaan. Palataan siis uuden kuvan kanssa vaikkapa kuukauden päästä ja tutkitaan muutoksia.
 
HUS:n Lasse Lehtonen sanoi, että edes yksityisten ottaminen mukaan ei ole tie resurssipulasta, koska heiltä ostetaan taasen muita palveluja, jotka pitää hoitaa. Vantaalla pitäisi testata se 1000 joka päivä eikä 157 kerran viikossa tai harvemmin.

Mitä ehdotat?

Jos HUS ei pysty tuhatta testaamaan päivässä niin ei kai sitten.

Entäs kun tautitilanne pahenee tästä ja pitäisi tehdä jotakin muutakin? Ei vaan pysty, kun jo nyt on menty suorituskyvyn yli.
 
Valmiuslakiin voidaan turvautua äärimmäisissä olosuhteissa, jos tartunnat kasvavat nopeasti.

Kyllä tietenkin, mutta nyt on kynnys korkeammalla. Euroopan tahdissa mennään.

Uskoisin, että jo kuuden kuukauden päästä on liikkeellä hyväksyttävä rokote. Ei tarvitse ottaa Vovan rokotetta.
 
Mitä ehdotat?

Jos HUS ei pysty tuhatta testaamaan päivässä niin ei kai sitten.

Entäs kun tautitilanne pahenee tästä ja pitäisi tehdä jotakin muutakin? Ei vaan pysty, kun jo nyt on menty suorituskyvyn yli.

Kai se pystyy, mutta hyödyt versus kustannukset... Ei HUS halua testata vieläkään laajalti kuin oireisia matkustajia, ja näitä riskimaista tulee jo se tuhat matkustajaa päivässä. HUS käsittelee jo nyt 2,5 miljoonaa näytettä vuodessa. Ei se kasvata määrää kovin mielellään melkein 400 000:lla vain siksi, että mökin akka on jossain Muhoksella rauhallisempi.

Tämä korona ei ole sellainen tauti, joka tätä maata heiluttaa mitenkään muuten kuin psykologisesti. Ruotsissa on mennyt jo 5 600. Mikä on kuolleiden keski-ikä? Aivan. He valitsivat eugeniikan. Nyt me emme enää lähde sulkuihin, ja tie on tällä lisääntyvyyskertoimella heikentyvä, mutta pääsimme sentään hyvästelemään vanhuksemme.

Kyllä minä ymmärrän Vanhasen puheista ja muiden poliitikkojen pyörittelystä, että unionille tuli kalliiksi, ja se on päättänyt olla taloussyistä pääpiirteissään auki tällä kertaa, kunnes jälki on niin pitkälle rumaa, että alkaa vaikuttaa poliittiseen kannatukseen. Kyllä sen kuulee myös Lintilän ja Marinin puheista. Taas Marinia kehutaan "vakuuttavasta esiintymisestä". Eihän se muuta olekaan kuin pelkkää esiintymistä.

Kiuru ei tiennyt, mitä kello on lyönyt. Keväällä kaikki perusoikeusihmiset pitivät turvan kiinni, vaikka kenenkään menoa Ruotsiin ei voinut rajoittaa millään lailla eikä maahan palaamista silloinkaan. Nyt eivät pitäneet!
 
Mutta mitä siis ehdotan? @skärdis

Mehiläinen on sanonut pystyvänsä auttamaan ja aloittamaan lisätestauksen kentällä. Se katsoo omaavansa resursseja tukemaan. Ihmettelen, miksi se ei siellä jo ole. Eikö yksityinen kelpaa?
 
Kuva on THL:n ja ilmeistä faktaa. Mitä Vovan rokotteeseen tulee, muistutan niille, joilla ei ironian taju ole huipussaan, että valtioneuvosto lievensi Venäjän koronarajoituksia vasta kaksi päivää sitten.

10.8.2020 voimaan tullut ohjeistus sallii Suomeen saapumisen, mikäli Suomen puolella odottaa matkustajan seurustelukumppani.

Katsotaan, menevätkö lieksalaiset hunaja-ansaan. Palataan siis uuden kuvan kanssa vaikkapa kuukauden päästä ja tutkitaan muutoksia.

Niin,

Suomi on tilastojen luvattu maa. Rajaliikenne 2020 vuonna:

Liikenne muutamalla raja-asemalla tammi- kesäkuu 2020:
- Tornio 557000 ajoneuvoa Suomeen Ruotsista
- Vaalimaa 110000 ajoneuvoa Suomeen Venäjältä
- Nuijamaa 125000 ajoneuvoa Suomeen Venäjältä

Ei se liikenne Venäjälle tai Venäjältä ole ollut pysähdyksissä. Venäjältä pudotusta on selkeästi enemmän verrattuna Ruotsin liikenteeseen. Äkkiseltään katsottuna 2020 vs. 2019 pudotusta Venäjältä Suomeen on joku 80 - 90%. Huhtikuussa 2020 kaikki Venäjän raja-asemat ajoneuvoja Suomeen 16000. Muina kuukausina liikennettä on ollut enemmän.

Rahdit.
 
Ihan vaan ajatusleikkinä hyvät sisaret ja veljet, JOS joskus vielä se pahin olisi edessä ( = ryssä ), niin minusta sopii kysyä mitenkä tehokas päätöskoneista meillä on. Kriisin merkit ilmaantuvat pikkuhiljaa. On esim. syytöksiä suomenvenäläisiä kohtaan koettua rasismia yms. sontaa. Huonoimmillaan hallitus lamaantuu ja päätöksiä valtakunnan puolustamisesta ei tehdä ajoissa.

Tämä vain ajatusleikkinä. Toki globaali pandemia on eri asia, mutta minusta sopii kyllä pohtia kotimaista päätöksentekoprosessia ja varsinkin sen nopeutta tai hitautta.
PV:n upseerit suorittavat saunailloissa masinoimansa vallankaappauksen, ottavat ohjat käsiinsä ja vapautusjoukot marssivat viikon sisällä Viipuriin. :D :uzi:
 
THL seuraa rokotteen edistymistä ja poliitikot muita maita ja miettivät, mihin asti jaksetaan tappioita. Kansa lukee mediaa.
 
Jos matkustelu jatkuu entiseen malliin eikä uutta lockdownia enää haluta, on hyvin mahdollista tai jopa todennäköistä, että ainakin kaupungeissa tulee vastaan Ruotsin kaltainen tilanne ja terveydenhuolto on äärirajoilla. Tästä seuraa kuolemien lisäksi muutakin harmia, myös taloudellista.
 
Nyt voidaan ottaa liittovaltion budjetista.
 
niin minusta sopii kysyä mitenkä tehokas päätöskoneista meillä on

Toivottavasti sitä ei koskaan jouduta testaamaan. Paitsi historia kertoo, että silloin tällöin se tulee aina eteen. Minä en ainakaan kuvittele liikoja. Eri ministeriöiden ja hallinnonalojen tosioleva kapasiteetti ja kyky nähdään vasta tilanteessa. Muu on etukäteishuulenheiluttelua ja uskottelua.
 
Nyt voidaan ottaa liittovaltion budjetista.
Suomelle? Älä unta näe.
Korona-apuun vastataan kysyttäessä että se oli yksittäistapaus mitä etelän maille jaettiin apuna. Jatkossakin Saksa-Ranska ja niiden lähimaat ulottuvat Suomea paremmin liittovaltion kassaan erilaisilla perusteilla. Sellaista se elämä täällä reunalla on.
.
 
Maalis-kesäkuussa rahdit kulkivat, kansa ei. Kyllä siitä pudotusta tulee.

Venäläisten bensapumppujen halaaminen on jäänyt pois. En minä sitä että tykkäisin suomalaisesta polttoaineverotuksesta vaan kun tankataan hanskoitta ja kierrellään missä sattuu rajan takana. Entäs toisin päin, näkyykös Lappeenrannassa venäläisturisteja?? Simpauttelijalla on tietoa. Voisi kertoa.
 
Jos matkustelu jatkuu entiseen malliin eikä uutta lockdownia enää haluta,
Helsinki-Vantaalla ei valtio ryhdy karanteeneihin.
Vantaan kaupunki tiedotti että Vantaa ei aio asettaa maahantulijoiden karanteenia Vantaalla sijaitsevan päälentokenttämme matkustajaliikenteelle.
Käytännössä Vantaa kertoo pitävänsä lentokenttää valtion kenttänä eikä tunnusta olevan kaupungin vastuulla asettaa terveydenhoidon resursseja alueelle.
Kaupungin terveydenhoidon resurssit pidetään siellä missä sen veronmaksajat terveydenhoitoa tarvitsevat.

Valtion omistaman Suomen suurimman lentokentän koronamääräykset ja järjestelyt Vantaa osoittaa valtion hoidettavaksi. Tämän pohjalta sitten Vanhanen kertoi että valtion ratkaisu lentokentän terveysvalvontaan on olla asettamatta karanteenia.
 
Suomelle? Älä unta näe.
Korona-apuun vastataan kysyttäessä että se oli yksittäistapaus mitä etelän maille jaettiin apuna. Jatkossakin Saksa-Ranska ja niiden lähimaat ulottuvat Suomea paremmin liittovaltion kassaan erilaisilla perusteilla. Sellaista se elämä täällä reunalla on.
.

Euromaiden pitää joko purkaa euro välittömästi tai jatkaa painamista, mitä luulet tehtävän?
 
Back
Top