Kriisivalmius ja keisarin uudet vaatteet

Norsu

Eversti
Raflaava otsikko, mutta tilanne vaatii mielestäni tiukkaa keskustelua. Suomi lähti koronan levitessä itsevarmana liikkeelle, mutta viimeisten viikkojen ulostulot eivät ole vakuuttaneet huoltovarmuuden eikä kriisivalmiudenkaan osalta.

Räikeitä epäkohtia:
  1. Maskien valmistus alasajettu Suomessa
  2. Maskitilanteen eskaloitumista ei nähty tarpeeksi ajoissa, jotta ykköskohtaa olisi lähdetty heti korjaamaan
  3. Kiinasta tilattiin kiireessä roskaa
  4. Kansalaisten maskien käyttöä vähätelty alusta asti lähes lapsellisilla perusteluilla
  5. Uudenmaan eristys vuotaa
  6. Myöhässä tehdyt tai olemattomat toimenpiteet lentokentillä
Maanpuolustuksen näkökulmasta nämä huolestuttavat suuresti. Esimerkiksi maskien tilalle voi helposti vaihtaa ammukset, varaosat yms. oleelliset tarvikkeet. Missä kohtaa on mielestänne menty pieleen ja millaisia kehityskohteita täytyisi Suomessa tehdä valmiuden kohottamiseksi?
 
Harmaavaihe jäi ansiokkaasti hyödyntämättä.

Toivottavasti asia tutkitaan tarkkaan, komiteassa josta puuttuu kaikenmaailman nergit, ja korjataan väärät toimintaohjeet.
 
Ei huolta, Nyrkkiryhmän ykkönen Nerg on nousemassa maamme kenties vaikutusvaltaisimmalle virkamiespaikalle. Näytöt vuodelta 2015 puhuvat puolestaan!


Nerg sopinee paitsi uransa, mutta myös taustansa vuoksi asian valtioneuvostossa esittelevälle valtiovarainministeri Katri Kulmunille (kesk). Nergin isoisä oli maalaisliittolainen ministeri Vihtori Vesterinen ja setä keskustan kansanedustajana toiminut Paavo Vesterinen.
 
Kun tästä selvitään on käytävä kaikki alat läpi huoltovarmuuden näkökulmasta.Tavara tehdään nyt siellä missä se on halvinta.On otettava osa tuotantoa omiin käsiin.Ulkovaltoihin ei tiukan paikan tullen voi luottaa.Haloskan mielilause. Lopaasaatio oli tavoitteemme" Globalisaatio voidaan kääntää yhdellä sanalla maapalloistumiseksi. Sillä tarkoitetaan maailman ihmisten ja alueiden jatkuvasti lisääntyvää yhtenäistymistä johtuen kasvavasta vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä.
 
Ei huolta, Nyrkkiryhmän ykkönen Nerg on nousemassa maamme kenties vaikutusvaltaisimmalle virkamiespaikalle. Näytöt vuodelta 2015 puhuvat puolestaan!


Nerg sopinee paitsi uransa, mutta myös taustansa vuoksi asian valtioneuvostossa esittelevälle valtiovarainministeri Katri Kulmunille (kesk). Nergin isoisä oli maalaisliittolainen ministeri Vihtori Vesterinen ja setä keskustan kansanedustajana toiminut Paavo Vesterinen.

Jaaha, Nerg tuntuu ilmaantuvan paikalle aina kun velat pitää kääntää saataviksi.
 
Omia mietteitä:

Räikeitä epäkohtia:
  1. Maskien valmistus alasajettu Suomessa
  2. Maskitilanteen eskaloitumista ei nähty tarpeeksi ajoissa, jotta ykköskohtaa olisi lähdetty heti korjaamaan
  3. Kiinasta tilattiin kiireessä roskaa
  4. Kansalaisten maskien käyttöä vähätelty alusta asti lähes lapsellisilla perusteluilla
  5. Uudenmaan eristys vuotaa
  6. Myöhässä tehdyt tai olemattomat toimenpiteet lentokentillä
1. Ylipäätään globalisaatio on heikentynyt huoltovarmuutta, tästä oli puhetta jo silloin kun PV tilasi rynnäkkökiväärejä Kiinasta.
2., 4. ja 6. Näkisin että THL on näissä ykkösvastuullinen. Johtajilla on isot palkat mm työn vastuullisuuden takia. Kun tässä tilanne normalisoituu niin on mielenkiintoista nähdä, miten vastuunkanto realisoituu, vai valuuko vain paska alaspäin ja/tai epäonnistumiset vain unohdetaan.
3. En tiedä, eikö tilauksessa speksattu tarkemmin, minkä tasoisia maskeja halutaan, vai onko joku tehnyt kuprun. Veikkaisin jälkimmäistä.
5. Olisi aika kova veto eristää Uusimaa kokonaan niin että kukaan ei kulje rajan yli. Nytkin vaikuttaa siltä että homma tehoaa aika hyvin. Aika näyttää, olisiko pitänyt tehdä totaalieristys; luulen että se olisi ollut vähän liikaa.

Itse näkisin että pahin yksittäinen virhe oli päästää ihmiset kulkemaan vapaasti lentokentältä ilman mitään kontrollia tai karanteenia.
 
Missä kohtaa on mielestänne menty pieleen ja millaisia kehityskohteita täytyisi Suomessa tehdä valmiuden kohottamiseksi?

Ajattelussa.

Ensimmäinen ajattelun alue, joka on mennyt pieleen:

Jos kirjahyllystä löytyy Sun Tzu: Sodankäynnin taito ja jos se on myös luettu, niin mieleen on saattanut jäädä kuvaus sotaan lähtemisestä.

Ensin lähtevät härkävankkurit viemään heinää matkan varrelle toisia härkävankkureita varten. Sitten ne toiset härkävankkurit vievät muuta kamaa jotta jalkamiehet, hevoset sun muut voivat myöhemmin kulkea eteenpäin niin että hitaimmat lähtevät ensimmäisinä ja nopeimmat viimeisinä. jne. jne. jne.

Kokonainen kampanja voi onnistua epävakaissa olosuhteissa varmasti vain jos pohjatyö on valmiiksi tehty ja jos kokonaisuuden kaikki osat ovat omissa käsissä.

Nyt asioita suunnittelemassa on ilmeisesti ollut joukko fakki-idiootteja, joiden järjenjuoksu ei riitä käsittämään sitä, että kriisin keskeisin elementti on kriisi.

Ja kriisi tarkoittaa sitä, että pitää odottaa odottamatonta, mikään ei toimi niin kuin pitäisi, se, että jokin asia ei toimi, kaataa myöhempiä asioita jotka toimisivat muuten... Häiriöt ketjuuntuvat.

Jos joku vajaamielinen on ihan oikeasti kuvitellut, että pandemian aikana voi ostaa suojia markkinoilta ja kaikki muukin pelaa suunnitellusti, niin kyseiseltä henkilöltä tai ryhmältä on puuttunut todellisuudentaju.

Näyttää myös siltä, että asioita on arvioitu vaikka ne pitäisi laskea. Näyttää siltä, että..
- Kriisilogistiikkaa ja sen vaatimia erillisiä organisaatioita, vastuu- ja valtasuhteita jne. ei ole suunniteltu ja valmisteltu.
- Henkilölogistiikalle ei ole uhrattu etukäteen riittävästi ajattelua.
- Seuraushäiröitä ei olisi ajateltu ollenkaan.
- Varautumista ja omavaraisuutta ei olisi arvostettu.
- Kunnallisten ja yksityisten varautumista ei olisi etukäteen tarkastettu eikä puutteita ja vastuuta niistä olisi sanktioitu. (Vinkki: raha on hyvä sanktio. Esim. sakkomaksu joka on suuruudeltaan kymmenkertainen puuttuvan kapasiteetin korvaamisen kustannuksiin nähden.)

Jos laitetaan vähä-älyisiä itsetärkeilijöitä suunnittelemaan ison mittakaavan varautumista, niin ne aloittavat suunnittelemisen tämän hetken tilanteesta ja resursseista. Ja lopputuloksena on paskasta leivottuja konvehteja. (Pienen mittakaavan jutuissa tuo on ihan pätevää. Skaalautuminen tuo kuitenkin jättimäisiä laadullisia muutoksia, jotka pitää huomioida jos pyritään realismiin. Seurannaisvaikutukset ja ongelmien ketjuuntuminen on näistä merkittävin. Pienessä mittakaavassa sitä ei mahdu tapahtumaan samalla tavalla.)

Jos laitetaan päteviä ihmisiä suunnittelemaan varautumista, niin ne aloittavat suunnittelemisen kriisistä ja etenevät siitä tämän hetken tilanteeseen päin olettaen koko ajan että mikään ei toimi ellei sen toimimista ole erikseen varmistettu - ja se saattaa silloinkin pettää.

"Kartoitetaan tämän hetken resurssit ja suunnitellaan miten niitä pitää täydentää kriisissä" -lähtökohta on yhtä älykäs ja ammattitaitoinen kuin jos hankittaisiin tyhjiä jauhesammuttimia vanhainkotiin sillä ajatuksella, että tulipalon syttyessä voidaan viedä tarvittavat sammuttimet huoltoliikkeeseen täytettäviksi. Näennäisen kustannustehokasta ja halpaa, mutta reaalimaailmassa järjettömän kallista jos jotain tapahtuu.

Toinen ajattelun alue, joka on mennyt pieleen:

Varhaisessa vaiheessa on keskitytty operatiivisten vaikutusten tuottamisen sijaan mielipide- ja mielikuvavaikutuksiin. Lisäksi niidenkin tuottaminen on perustunut täydelliseen realismin ja todellisuudentajun puutteeseen.

Koko alkuvaihe oli yhtä viranomaisten ja poliitikkojen tekemää valehtelua, paskan puhumista ja harhaanjohtamista. Tavoitteena näytti olevan hysterian ja paniikin estäminen.

Mitään hysterian tai paniikin uhkaa ei kuitenkaan ole ollut missään muualla kuin näiden hysteria- ja paniikkivaaraa hysteerisesti paniikissa "torjuneiden" (lue: levittävien) moraalittomien paskojen päässä.

Ikävä kyllä tämä moraalittomuus on yltänyt niin pitkälle, että on pyritty selittämään poliittisen ja virkamiestyön laiminlyöntejä ja virheitä oikeiksi ja hyveellisiksi väärin neuvoin. "Maskeista on haittaa, viirus leviää niiden kautta". "Pöpö lentää metrin ja putoaa sitten maahan kuin alasin." On ilmeisesti käytetty influenssan leviämismalleja ja lukuja ennusteiden tekemiseen. "Ei kannata hamstrata itselleen yli kolmen päivän kotivaraa." "Taksikuski on turvassa, ei tarvita pleksejä tai muita." jne jne jne

Yhteenveto:

Kaiken kriisivalmistautumisen suunnittelun ja resurssoinnin pitää lähteä liikkeelle itse kriisistä, ei nykytilanteesta. Jos tämä ei ole jollekulle itsestäänselvyys, niin kyseistä henkilöä ei saa päästää lähellekään kriisivalmistautumisen suunnittelua tai resurssointia.

Muuten uhkana on se, että suunnitellaan mahdollinen kriisi mahtumaan resurssoinnin ja nykytilanteen raameihin ja sitten ihmetellään kun kriisi ei tottelekaan suunnittelijoita - niin kuin nyt on tainnut käydä.
 
Viimeksi muokattu:
Potkaisen tämän ketjun koronapandemiasta seuraavaan kriisiin, jossa odotukset ovat itsellä todella alhaalla. Se kriisi on tuleva talvi ja energian saatavuus.

Millaisin asein Suomi lähtee kohti energiakriisiä? Miten harmaa vaihe on tällä kertaa hoidettu? Millainen omavaraisuusaste on nyt varmistettu?

Olen hyvin huolestunut, koska vakuuttavien tekojen sijaan painopiste on jo siirtynyt ohjeistukseen energian säästämisestä. Näen jälleen paljon puhuvia päitä, jotka hampaat irvessä suhtautuvat tulevaan kriisiin, kuin vuonna 2020 maskeihin ym. oleelliseen.
 
Millaisin asein Suomi lähtee kohti energiakriisiä? Miten harmaa vaihe on tällä kertaa hoidettu? Millainen omavaraisuusaste on nyt varmistettu?
Aseet on romutettu ihan itse:
Turvetuotanto on ajettu alas.
Kivihiilivoimaloita on purettu.
Nestemäisten polttoaineiden varmuusvarastoitavat määrät on puolitettu ja öljyt myyty huijareille ja maksut taitaa olla vieläkin oikeudessa.
Vesivoimaa ei saa rakentaa.
Uusi ydinvoimala ei edelleenkään ole tuotantokäytössä (kepu ja vihreät viivästyttivät sen aloitusta yli 10 vuodella...)
 
Potkaisen tämän ketjun koronapandemiasta seuraavaan kriisiin, jossa odotukset ovat itsellä todella alhaalla. Se kriisi on tuleva talvi ja energian saatavuus.

Millaisin asein Suomi lähtee kohti energiakriisiä? Miten harmaa vaihe on tällä kertaa hoidettu? Millainen omavaraisuusaste on nyt varmistettu?

Olen hyvin huolestunut, koska vakuuttavien tekojen sijaan painopiste on jo siirtynyt ohjeistukseen energian säästämisestä. Näen jälleen paljon puhuvia päitä, jotka hampaat irvessä suhtautuvat tulevaan kriisiin, kuin vuonna 2020 maskeihin ym. oleelliseen.

Ei siihen mitenkään ole varauduttu. Ehkä muutamat yksilöt on on varautuneet, mutta isossa kuvassa ei. Ensi talvena sitten nähdään mitä käy, toivottavasti tulee lämmin talvi. Eikä tässä Suomessa yksin olla, villasukka voi olla arvokas kevättalvella.
 
Ja minä kun luulin että se on ranskalaisten syy jotka eivät ole tajunneet kuinka korkeat vaatimukset meidän Stuk;lla on. Mm hitsaussaumoja hylättiin reippaasti ja piti tehdä uusiksi.
Vai olisiko syynä ollut rakennuttajien ja rakentajien kyvyttömyys?

"Ydinvoimalatyömaalla on 4 400 työntekijää, heistä noin 3 300 ulkomaalaista, alueella toimii satoja yrityksiä ja puhutaan kymmeniä kieliä."

 
Back
Top