Sananvapaus ja kritiikki? Onko olemassa vapautta ilman vastuuta?
Pitääkö kritiikin esittäjällä olla aina korjausehdotus ko. asiaan, riittääkö vain se, että sanoo, että perseilleen menee. Pitääkö sitä perustella? Sananvapauden näkökulmasta ei tietenkään tarvitse. Hedelmällisen keskustelun takia taas pitää, jos tavoite on keskustella "hyvin".
Leimataanko Suomessa "väärinajattelijoita" putinisteiksi tai hyödyllisiksi idiooteiksi? EU-kritiikki on nimittäin monessa tapauksessa julistettu aivan selkeästi "pelaamiseksi putikan pussiin". Mitä tästä pitää ajatella? Miten koviksi panokset muuttuvat, jos Britannia sanoo: lähden.
Hyviä kysymyksiä. Uskoakseni totuuden likiarvo on siellä, missä nähdään eri sävyjä. EU-kritiikki on oikeutettua ja henkilökohtaisesti olisin varmasti tehnyt tunteella Finexitin Kreikka-kriisin yhteydessä vuonna 2012. Sehän olisi tietysti tehnyt minusta pre-putinistin, koska EU:n yhtenäisyydestä oli pari vuotta myöhemmin muuttuneessa maailmantilanteessa hyötyä. Esimerkiksi Georgia ja Ukraina varmasti harmittelevat, etteivät saaneet korruptoituneiden maittensa yhteiskuntareformia niin pitkälle, että olisivat päässeet länteen ajoissa, ennen uutta tsaaria. Molempien tie suljettiin idästä pienellä väkivaltaliikkeellä.
Tavallisesta kansalaisesta ei mikään EU-kriittisyys tee putinistia. Ei kritiikki Yhdysvaltoja kohtaankaan. Kriittisyys on tervettä ja hyvin usein totuudenmukaista.
Avoin putinisti on sellainen, joka tekee propagandaa etsimällä metodisesti epäkohtia suurentelemalla ja paisuttelemalla niitä tehden sen selkeästi idän pussiin. Siihen systeemiin kuuluu se, että käydään johdonmukaisesti trollaten perusinstituutioiden (ns. yhteiskunnan tukipilarien) kimppuun. Näitä ovat muiden muassa hallitus, EU, länsimaat, Yle, poliisilaitos jne. Tarkoituksena on heikentää luottamusta.
Samalla on muistettava, että kaikkia näitä instituutioita pitää myös voida älykkäästi ja voimakkaasti asiasta ruoskia tai muuten olemme aika "koreaa". Infosodan yksi aspekti on kuurnia seasta se metodikiihotus. Eikä tässä ole mitään uutta. Aivan samalla tavalla 1940-1950-lukujen työmaille ilmestyi äijiä, joiden tehtävänä oli herätellä yleistä tyytymättömyyttä ja kääntää sieluja... hallitus on mätä, porvari on mätä, työmiestä kustaan silmään... olisipa kuin Neuvostoliitossa...
Kyllä se työmies sitten omilla vaistoillaan ja oman psyykensä mukaan reagoi. Tannerilaiset ja leskisläiset sun muut Koivistot kuitenkin veivät voiton.
Kanavia viestien levitykseen ja hämmentämiseen on nykyisin enemmän, mutta yksi asia on varmaa: tiettyjä juttuja ohjaillaan tai ainakin avustetaan rajojen takaa, myös valtameren takaa.
Minä suhtaudun epäluuloisesti niin Fennovoimaan kuin siihen, että joku Nestlé kyttää Suomen pohjavesiä ja nuolee huuliaan miettiessään yhdistelmää TTIP ja Kimmo Tiilikainen... Taidan mennä hautaan samanlaisena impivaaralaisena kuin synnyinkin ja mikäs siinä.
