KRP operaatio Turun saaristossa

Kyllä Grahn-Laasonen ihan oikeassa on eli ei keskiverto venäläinen mökkiläinen ole mikään riski.

Strategiset kohteet ovat asia erikseen. Ehdoton enemmistö mökkirannoistamme ei ole yhtään mitenkään strategisia.

Muistathan venäjän lain kummallisuuden..?
 
Osaako kukaan heittää perusteltua arviota, että mikä tuon vallitetun kentän ajatus ja tarkoitus oikein on?

Liian korkealla aallonmurtajaksi. Myös saaren mantereen puolella on vallia eli sekään ei viittaa merenkäynniltä suojautumiseen.

Mistä rakennusaines eli loputon määrä mursketta on peräisin? Tontilta vai rahdattu muualta?

Miksi pidetään niitettynä?


Edit: Laiturit vielä ymmärtää sillä, että oligarkkiluokan huvipursia ei mihinkään liplap-laituriin kiinnitetä.

Olisiko kenttä vähän isommille helikoptereille? Noin kilometri pohjoiseen on louhos.
 
Onko näkemys siitä, etteivät viranomaiset Suomessa olisi reagoineet mitenkään, jos sinne on rakennettu jotakin niin suurta kuin esititte tiedotteessa perusteltavissa?

Kärnä: Eihän tämmöinen rakentaminen varsinaisesti mitenkään varsin mittavaa ja merkittävää ole, mutta liitekuvista voitte tehdä oman johtopäätöksenne (Kärnä julkaisi tiedotteen mukana ilmakuvia rantaviivasta). Voimakasta vallittamista. Kysykää asiantuntijoilta, minkä takia tällä tavalla tehdään.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005838720.html?ref=rss

200718229.jpg


Mitä nuo 5-noppa kuviossa olevat ovat? Istutuksia on yläpuolella..

Oon taas kännykän varassa. Joten onko nuo isot hallit muuten ilmaantuneet tämän uuden omistajan aikana
 
Yksi päästetty vapaaksi ja kaksi pidätettynä.

Koska pitäisi vangitsemis oikeudenkäynti olla?
Jo huomenna?

"Pidätysaika päättyy kolmantena päivänä pidätyksestä kello kahdeltatoista, ellei vangitsemisvaatimusta sitä ennen ole esitetty."

Silloinhan nimet pitäisi tulla julkisuuteen.
 
”Isänmaata ei olla ostamassa jalkojemme alta”

ALBERTO CLARAMUNT | 03.01.2014 | 12:42

Kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen pitää puheita venäläisten tonttikaupoista liioitteluna.

Kokoomuksen kansanedustajan Sanni Grahn-Laasosen mielestä Suomen ei tule toimia Venäjän-suhteissaan tuomarina. Hän pitää lakialoitetta EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevien tontti- ja kiinteistökaupan kieltämisestä perusteettomana.

– Maakauppakeskusteluun liittyy paljon tunnepuhetta. Isänmaata ei olla ostamassa jalkojemme alta.

Venäläisten maa- ja tonttiomistukset Suomessa ovat vahvasti liioiteltuja. Kaikkiaan ulkomaalaisten osuus kiinteistökaupasta on prosentin luokkaa, Grahn-Laasonen kirjoittaa Nykypäivänkolumnissaan.

https://www.verkkouutiset.fi/isanmaata-ei-olla-ostamassa-jalkojemme-alta-13888/

Rahalla ei ole isänmaata.
 
Mykkäsellä on venäläinen äiti.

Miksi Mykkänen on päättänyt perua lakiesityksen kaksoiskansalaisten pääsyn estämiseksi rajavartiolaitoksen virkoihin? Tätä puolustusministeri Jussi Niinistökin ihmettelee ja aikoo silti viedä ko. lainsäädännön läpi koskien sitten pelkkiä puolustusvoimia. Ettei vain olisi ruuvia väännetty tiukemmalle. Joku koukku saattaa jollain olla Mykkäseen. Seurataan mielenkiinnolla Mykkäsen kannanottoja venäläisten maakauppojen kieltämiseen. Veikkaan, että sieltä tulee vähättelyä tyyliin: ”ei asia ole niin iso ongelma” ja ”ei tätä ongelmaa pystytä tällä tavalla ratkaisemaan”.

Mites muuten, onko RVL:ään mahdollista päästä töihin käymättä PV:n kautta esim. kadista?
 
TP lienee se ainut yli-intiaani joka voi antaa luvan heittää karhua kivellä perseeseen.

Karhua on tässä maassa pelätty jo ikiaikaisesti. Siksi muinaissuomalaiset jo kehittivät niin monta kiertoilmaisua karhulle: otso, mesikämmen, kontio, metsän kuningas, jne. Pelättiin, että jos sanan ”karhu” lausuu ääneen, niin samalla kutsuu sitä luokseen. Tästä syystä piti käyttää muita nimiä karhusta puhuttaessa. Ja tämä sama jatkuu nykyään Venäjän karhusta puhuttaessa. Sallittakoon siis muinaissuomalaisia perinteitä kunnioittaen, että puhutaan suomalaisen yrityksen rahanpesuepäilyistä eikä mainita ”karhu”-sanaa missään yhteydessä
 
Mites muuten, onko RVL:ään mahdollista päästä töihin käymättä PV:n kautta esim. kadista?

Upseeriksi ei, mutta valtaosa henkilökunnasta onkin muuta väkeä.

Raja- tai merivartijaksi pääsee RVL:n oman kurssin kautta. Siviilivirkoihin tietysti siviilikoulutus.
 
Karhua on tässä maassa pelätty jo ikiaikaisesti. Siksi muinaissuomalaiset jo kehittivät niin monta kiertoilmaisua karhulle: otso, mesikämmen, kontio, metsän kuningas, jne. Pelättiin, että jos sanan ”karhu” lausuu ääneen, niin samalla kutsuu sitä luokseen. Tästä syystä piti käyttää muita nimiä karhusta puhuttaessa. Ja tämä sama jatkuu nykyään Venäjän karhusta puhuttaessa. Sallittakoon siis muinaissuomalaisia perinteitä kunnioittaen, että puhutaan suomalaisen yrityksen rahanpesuepäilyistä eikä mainita ”karhu”-sanaa missään yhteydessä
Mainittakoon kuitenkin vielä, että se karhu on meidän fenno-ugrien oma pyhä karhu, jonka slaavit omivat itselleen meikäläisille seuduille vaellettuaan.

edit autocorrect typo
 
Viimeksi muokattu:
Varusmiesaikana muistan harjoituksen, jossa KR:n komentaja kävi houkuttelemassa erästä varusmiestä rajalle hommiin, koska tämä puhui venäjää. Kyllä meitä ruotsin kieltä opiskelleita harmitti.
 
Kunnan yms päättäjät aloittaa, ei tiedetty mitään shownsa :D Taitaa ruveta pelottamaan omat kytkökset.
[/quote]
Poliisin ratsaama Airiston helmi on ollut Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan poliisin ratsaama yritys on ollut Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa.
Säkkiluodolla on osittain naamioverkolla peitetty rakenne, joka muistuttaa kasvihuonetta. Vieressä on valvontakamera ja satelliittilautanen. (KUVA: KALLE KOPONEN / HS)
Karla Kempas HS, Suvi Vihavainen HS, Minna Passi HS
Julkaistu: 23.9. 18:41
TURUN saaristossa viikonloppuna tehty laaja poliisioperaatio on herättänyt hämmennystä Paraisilla. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mikael Holmberg ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tarja Rinne kertovat, että operaatio tuli heille yllätyksenä.

”Ajattelin, että mitä ihmettä. Näin iso operaatio. Täällä”, Rinne sanoo.

Poliisin operaatio liittyy laajaan talousrikostutkintaan, jossa suomalaisen osakeyhtiön epäillään pesseen rahaa miljoonien eurojen arvosta.

Etsintöjä on tehty Airiston Helmi -yrityksen tiloissa. Poliisi ei ole kertonut julkisesti, mitä yritystä se epäilee.

PARAISTEN kaupunki ei ole Holmbergin mukaan myynyt venäläistaustaiselle Airiston Helmi -yritykselle saaria ja maa-alueita Turun saaristossa, vaan myyjänä ovat olleet yksityishenkilöt.

Holmbergin tietojen mukaan toiminta Airiston Helmen omistamilla saarilla keskittyy turistibisnekseen.

”Sinnehän on rakennettu eri kokoisia mökkirakennuksia majoitusta ja turistibisnestä varten. En oikeastaan muuta tiedä”, hän sanoo.

Holmberg uskoo, että bisnes on myös käynnissä ja turistit vuokraavat mökkejä. HS:n haastattelemien paikallisten mukaan yhtiön omistamissa kiinteissä on kuitenkin ollut hiljaista.

KAUPUNGIN rakennusvalvonta on päättänyt Airiston Helmen rakennusluvista, eikä kaupunginhallitus ole Holmbergin mukaan käsitellyt yritykseen liittyviä asioita. Yritys on ollut hänen mukaansa Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa.

”Yritys on investoinut paljon, mikä on ollut hyvä asia työpaikkojen kannalta. Se on työllistänyt rakennusfirmoja ja rakennusmateriaalia on myös mennyt aika lailla.”

Airiston Helmen rakennuslupiin liittyvistä epäselvyyksistä Paraisten alueella Holmberg muistaa tapauksen, jossa oli kysymys siitä, käytettiinkö mökkikäyttöön tarkoitettua rakennusta hotellina, vaikka tästä ei ollut rakennusluvassa mainintaa.

”Kun joku rakentaa paljon ja laittaa paljon rahaa kiinni, se herättää huomiota. Yritys on tuonut työtä monelle”, Holmberg sanoo.

KAUPUNGINVALTUUSTON puheenjohtaja Tarja Rinteelle Airiston Helmi tuli sen sijaan mieleen silloin, kun kävi ilmi, että operaatio ulottuu laajalle alueelle saaristossa.

Yritys omistaa laajalti maa-alueita saaristosta.

”Siinä vaiheessa mieleen alkoi hiipiä ajatus, että voisiko liittyä jotenkin Airiston Helmeen, mutta varon ottamasta kantaa, kun en tiedä”, Rinne sanoo.

Hän on kiinnittänyt tiedotusvälineissä olleiden tietojen vuoksi huomiota siihen, että yritys ostelee kiinteistöjä keskeisiltä meriväyliltä.

”On käynyt mielessä, että onko meillä saaristoalueella tehty maakauppoja, joiden taustalla on jotain muuta kuin normaaleissa kiinteistökaupoissa”, Rinne kertoo.

AIRISTON HELMEN omistamia huviloita on vuokrattu eteenpäin yksityishenkilöille ja yrityksille, kertoo Hotel Strandbo -yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kenneth Lindström.

Strandbo on vuokrannut eteenpäin Airiston Helmen omistamia kohteita jo monen vuoden ajan Nauvon ja Paraisten alueella.

Lindström kertoo, että uutiset viikonlopun poliisioperaatiosta tulivat hänelle täytenä yllätyksenä. Poliisi ei ollut ainakaan sunnuntai-iltapäivään mennessä ottanut Lindströmiin yhteyttä.

Strandbo välittää Lindströmin mukaan myös muiden kuin Airiston Helmen omistamia kohteita, ja kaikki kohteet ovat olleet vuokrattavissa nettisivujen kautta.

Lindström kertoo, että Airiston Helmen omistamien mökkien välittämisestä on tehty sopimukset normaaliin tapaan, eikä toimintaan ole liittynyt mitään ihmeellistä.

Hänen mukaansa Airiston Helmi on laskuttanut mökkien käytöstä normaaliin tapaan laskulla ja yhteistyö on sujunut kaikin puolin hyvin ja asiallisesti.

LINDSTRÖM sanoo, että Airiston Helmen omistamilla kohteilla on ollut melko pieni käyttöaste korkeiden hintojen vuoksi.

”Kesämökkityylisiä kohteita on vuokrattu koko kesäksi ja isompia kohteita suurimmaksi osaksi yritysryhmille yhdeksi tai kahdeksi yöksi kerrallaan. Aika pientä käyttö on ollut, kun ne ovat aika kalliita olleet”, Lindström sanoo.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005838760.html?ref=rss
[/quote]
 
Back
Top