Kuinka Kreikka pystyy ylläpitämään budjetillaan sen nykyisen suuruista armeijaa?

Protheon_93

Ylipäällikkö
Jos tosiaan suhteuttaa tuota Kreikan asevoimien henkilöstön määrää populaatioon ja vielä lisää siihen päälle alhaisen palkkatason, niin alkaa ymmärtämään kuinka heillä on se sata tuhatta töissä.
 
Huhta

Greatest Leader
Kreikan tilannetta voi tosin katsoa myös toisella tavalla:

Varustaudutaan sillä, mitä vihollinenkin käyttää. Ei varusteta romuarmeijaa, varustetaan laaja reservi. Eihän Suomellakaan ole kuuminta hottia olevia kaluja koko porukalle, vaan luolat ovat puolillaan kaiken maailman vedettäviä tykkejä, ällitällejä, Paseja ja Sergeitä

Sikäli Kreikalla on edessään mielenkiintoiset ajat, että siellä on hillottu vanhaa tavaraa ja jätetty kehittäminen puolitiehen. Operointikustannukset lienevät nousukiidossa...

Etenkin merivoimissa vanhan kaluston osuus on huomattava. Sukellusveneistä yli puolet on 1970-luvulta (yksi päivitetty AIP-veneeksi) ja uusia, 2000-luvun veneitä on vain neljä.

Elli-luokan fregatit (yhdeksän + yksi käytöstä poistettu) ovat Hollannin ylijäämästä hankittuja Kortenaer-luokan aluksia, ja alkuperäiset käyttöönottovuodet ovat välillä 1978-1983. Neljä uudempaa, 90-luvulla rakennettua Hydra-luokan fregattia säilyvät näillä näkymin käytössä vuoteen 2035.

Ohjusveneiden suhteen tilanne on samansuuntainen, suurin osa aluksista on 1970-luvulta ja 1980-luvun alusta. Tosin parhaillaan rakennetaan seitsemän ohjusveneen Roussen-luokkaa, joka korvaa osan vanhimmista aluksista, mutta vanhoja veneitä jää nähtävästi yhä käyttöön yhdeksän.

Ajatelkaapa pojat, kun kreikkalaiset amiraalit lähtevät korvaamaan noita vanhenevia kippoja (ja sukeltavia ruumisarkkuja)... :D Voi tulla tarve uusille tukipaketeille, kun kaikki on saatu tilattua. :poop:

Lisäys: Ja tuoltahan noita paatteja ja muitakin voi katsella:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_active_Hellenic_Navy_ships
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_equipment_of_the_Hellenic_Army
https://en.wikipedia.org/wiki/Hellenic_Air_Force#Equipment
 
Tai sitten Kreikka supistaa armeijaansa niin, että löytyy rahat omasta takaa uuteen kalustoon.
 
Huhta

Greatest Leader
Tai sitten Kreikka supistaa armeijaansa niin, että löytyy rahat omasta takaa uuteen kalustoon.

Kreikkalaisena poliitikkona varoisin visusti leikkaamasta "ydintoiminnoista" (ts. viroista). Ei olisi ensimmäinen kerta, kun sotilaat ottavat vallan Kreikassa... Puolustusbudjetin sisältä taas ei voida vapauttaa merkittävää määrää rahaa kalustohankintoihin ilman virkojen karsimista, kun henkilöstömenot muodostavat liki kolme neljännestä puolustusbudjetista.

First, NATO estimates 73.3% of Greece's 2015 military budget will go towards personnel expenditure. Only six other NATO countries have personnel costs higher than Greece's.

http://www.businessinsider.com/why-greeces-military-budget-is-so-high-2015-6
 
Huhta

Greatest Leader
Sanon uudestaan - Turkki!

Luulen, että Protheon tarkoitti hieman eri asiaa - karsia nykyistä armeijaa, jotta voidaan rakentaa parempi ja tehokkaampi armeija. Nykyinen resurssien käyttöhän ei välttämättä ole optimaalista? Romut pois nurkista, turha henkilöstö kilometritehtaalle ja säästyneille rahoille kehitetään parempaa käyttöä puolustuksessa.

Käytännössä tilanne ei tietenkään ole niin simppeli, kuten jo yllä mainitsin. Eikä sitä romua ehkä lopulta olekaan niin paljon kuin me haluamme nähdä.
 
Protheon_93

Ylipäällikkö
Luulen, että Protheon tarkoitti hieman eri asiaa - karsia nykyistä armeijaa, jotta voidaan rakentaa parempi ja tehokkaampi armeija. Nykyinen resurssien käyttöhän ei välttämättä ole optimaalista? Romut pois nurkista, turha henkilöstö kilometritehtaalle ja säästyneille rahoille kehitetään parempaa käyttöä puolustuksessa.
Juuri näin.
 
PSS

Ylipäällikkö
No joo. Ymmärrän nyt, mitä @Protheon_93 ajoi takaa.
Vaan entäpä Kreikan lukuisat saaret? Jos jokaista halutaan puolustaa, pitää jokaiselle olla edes mies ja kivääri. Ei riitä, että muutamalla suurimmalla on tykki. Näin kuvainnollisesti.
 
Miehet ja kiväärit tuskin ovat kallein osa yhtälöä... Ennemmin miettisin raskaan kaluston järkeistämistä. Nyt käytössä (tai "käytössä") on ties mitä ikivanhaa romua. Maavoimissa ja laivastossa olisi parasta toteuttaa uudistusohjelma, jossa vanhinta kalustoa pistettäisiin paaliin ja ylimääräinen henkilöstö kilometritehtaalle. Ilmavoimat on suhteellisen hyvässä kunnossa, siellä romun osuus on selkeästi pienempi.
 
Huhta

Greatest Leader
Mitä on tulossa:

https://navyrecognition.com/index.p...te-fremm-frigate-acquisition-with-france.html

Greece to negotiate FREMM Frigate acquisition with France
January 2018 Navy Naval Defense Industry News Posted On Monday, 15 January 2018 12:11

Greek daily newspaper Kathimerini reported last week that the Greek government is set to enter talks with France regarding the procurement of two FREMM frigates. Contacts between Greece and France will begin initially at a military level, starting in February the newspaper explains, citing well informed sources.
FREMM Frigate. French Navy picture.
According to Kathimerini, this move comes after a verbal agreement between Prime Minister Alexis Tsipras and French President Emmanuel Makron during his last visit to Athens last September. If an agreement can not be reached on the frigates because of their cost, the discussion will likely veer to the Gowind corvette.
According to its designer and builder, Naval Group, the FREMM Frigate can counter all current and naval and air threats thanks to the exceptional platform characteristics and powerful SETIS® combat system. FREMM directly inherits its capabilities from the world-renowned La Fayette class stealth frigates, decades of experience in CMS including the development of the combat-proven CMS equipping the Charles de Gaulle aircraft carrier and from Naval Group expertise in acoustic signature reduction, acquired particular with the construction of nuclear submarines.
Overview of the FREMM series by Naval Group:
Aquitaine, first in the series, delivered in 2012
Mohammed VI, delivered to the Royal Moroccan Navy in 2014
Provence delivered in June 2015
Tahya Misr, delivered to the Egyptian Navy in June 2015
Languedoc delivered on 16 March 2016
Auvergne, delivered today
Bretagne and Normandie, to be delivered in 2018 and 2019
Alsace and Lorraine with strengthened anti-aircraft capacities to be delivered in 2021 and 2022
According to Naval Group, the Gowind® 2500 corvette is packed with the very latest technological advances, developed and implemented by Naval Group for naval defence. It integrates SETIS®, the latest generation of combat systems developed by Naval Group, the "Panoramic Sensors and Intelligence Module (PSIM)" – an assembly that combines the integrated mast with its different sensors and the Control Room and associated technical rooms – and the high level of integration and automation of Naval Group user-friendly systems.
The Gowind series is already a success for Naval Group. Four units have been ordered by the Egyptian Navy (the first one, ENS El Fateh, was recently delivered) and six more units have been ordered by the Royal Malaysian Navy (the first one, KD Maharaja Lela was built in Malaysia and launched this summer). At the end of 2017, it was announced that the UAE Navy was procuring two Gowind corvettes as well.

https://navyrecognition.com/index.p...riefed-on-naval-group-s-belharra-frigate.html

Hellenic Navy Briefed on Naval Group's Belharra Frigate
January 2018 Navy Naval Defense Industry News Posted On Friday, 19 January 2018 18:22

France has started meeting with Greek officials this week about vessel procurement, including the new Belharra frigate, according to our source in Greece. We reported on Monday that negotiations on both FREMM frigates and Gowind corvettes would start soon according to local media.
Artist impression of a Belharra frigate at sea. Image: Naval Group.
According to our source, defence market analyst Stelios Kanavakis, French officials (including representatives from Naval Group) met with the Greek defense procurement agency on Wednesday and with the Armed Forces Chief of Staff and the Chief of the Hellenic Navy on Thursday. They discussed about a flexible financing plan for 2+2 vessels.

Funding could come from the earnings on Greek bonds that France bought in the previous years and has not yet returned to Greece. During the previous years of the economic crisis, Eurozone countries bought Greek bonds and agreed that they would return any earnings. However, these earnings have not yet been returned to Greece despite the agreement. So it appears that France could pay these earnings back through the frigates.

Our source also indicates that the Hellenic Navy need has always been for Air Defense vessels (since 2011 anyways). Procurement of second hand Arleigh-Burke destroyers from the US Navy was even being considered at some point.

The fact that Naval Group is proposing the Belharra (along the FREMM and Gowind) makes a lot of sense: The next generation mid-size frigate (FTI) already selected by the French Navy (Marine Nationale) has the advantage to be a smaller, more affordable platform compared to the FREMM (4,000 tons compared to 6,000). Yet it can be configured with up to 32x VLS with MBDA ASTER 30 long range SAM and is fitted in its baseline configuration with the new fully digital Sea Fire 500 fixed-panels AESA radar by Thales. The radar offers 500 Km+ air surveillance coverage according to Thales while the ASTER 30 has an opertional range of up to 120 Km according to MBDA.

About the FTI
The French Defence Ministry announced the attribution to DCNS (now Naval Group) of a contract for the development and construction of five FTI (Frégate de Taille Intermédiaire or mid-size frigate) surface combatant intended for the French Navy in April 2017. The first of the five frigates from this DGA-managed programme should be delivered in 2023 with an entry into active duty in 2025.
The FTI will have a displacement of about 4200 tonnes with a crew of 125 sailors. It will be capable of anti-submarine warfare, anti-air warfare, anti-surface warfare as well as the support of special forces missions.
 
Top