Kultaranta III

Vonka

Supreme Leader
Kultaranta-keskustelut käynnistyvät reilun viikon kuluttua. Tasavallan presidentti Sauli Niinistön kolmatta kertaa isännöimässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa pohditaan niin kansainvälisen tilanteen kehitystä kuin Suomen haasteita ja kansallista turvallisuutta.

Tilaisuus alkaa presidentti Niinistön avauspuheenvuorolla sunnuntai-iltana. Maanantain aloituskeskustelussa Brookings-instituutin johtaja, Yhdysvaltain entinen varaulkoministeri Strobe Talbott; Kansalaisaloitteiden komitean puheenjohtaja, Venäjän entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin sekä Münchenin kansainvälisen turvallisuuskonferenssin puheenjohtaja Wolfgang Ischinger käyvät keskustelua kansainvälisen järjestelmän muutoksesta otsikolla ”The World Disorder?”.

Toisen istunnon aiheena on ”Miten Suomi voittaa haasteen?”. Keskustelua Suomen valinnoista ja uudistumiskyvystä alustavat pääministeri Juha Sipilä, Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen, Demos Helsingin toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen sekä professori Anne Brunila.

---

Tapahtumaan on kutsuttu noin sata ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijaa ja vaikuttajaa yhteiskunnan eri tahoilta

http://www.presidentti.fi/Public/default.aspx?contentid=328132&nodeid=44807&culture=fi-FI
 
Päivämäärä on siis 14. - 15.6. (su-ma)

Maanantai-aamupäivän keskustelut näytetään suorana lähetyksenä YLE TV1:ssä klo 9.30-11 ja 11.30-13. Presidentti Niinistön avauspuheenvuoroa sunnuntai-iltana klo 19 sekä maanantain päätösistuntoa klo 16.30 voi seurata verkossa YLE Areenan kautta.

Keskusteluun voi osallistua myös Twitterissä hashtagilla #Kultaranta tai lähettämällä kysymyksiä etukäteen osoitteeseen [email protected]. Kultaranta-keskustelujen verkkosivut löytyvät osoitteesta www.presidentti.fi/kultaranta.

Seuraillaan!
 
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi kolmannet Kultaranta-keskustelut sunnuntaina 14. kesäkuuta. "Kansainvälinen järjestelmä on kertakaikkisen rajun murroksen keskellä. Entisiä oletuksia siitä, miten kylmän sodan jälkeinen maailma muuttuisi, joudutaan kaikkialla tarkistamaan, ehkä eniten täällä Euroopassa", presidentti sanoi avauspuheenvuorossaan.

"Eurooppaa ei ympäröikään vakauden, vaan konfliktien ja epävarmuuden kaari. Olemme vieneet läntisiä arvojamme ulos ja varmasti jatkamme ponnistuksia, mutta kysyntä on tyrehtymään päin, ja joudumme jo puolustamaan niitä kotipihallakin."

"Keskinäisriippuvuuden piti lopettaa konfliktit, mutta niin ei käynyt. Kansainvälisen oikeuden järjestelmän piti vahvistua, mutta nyt sitä avoimesti haastetaan. Rajojen piti madaltua ja sitten miltei hävitä, mutta kuinka moni sitä enää oikeastaan haluaa?"

Presidentin mukaan myös sanasto on muuttumassa: "Kaupan ja keskinäisriippuvuuden sijaan puhutaan suvereeniudesta ja etupiireistä, jopa imperiumista. Lasketaan niin panssari- kuin lastenvaunuja, asevoimia ja demografiaa. Takaisin ovat tulleet maantiede, historia ja kulttuuri, sellaisina kuin ne itse halutaan kansallisesti korostaa."

Tästä maailman uudesta epäjärjestyksestä keskustellaan Kultarannassa maanantaiaamuna kolmen kansainvälisen puhujavieraan Wolfgang Ischingerin, Aleksei Kudrinin ja Strobe Talbottin johdolla.

Presidentti Niinistö kannusti kaikkia Kultaranta-keskustelijoita ulko- ja turvallisuuspoliittiseen "fundeeraukseen". ”Ettei ole valmiita puoluehallitusten tai oman ideologian antamiaa vastauksia, joita ylväästi toistellaan tai omasta poterosta puolustellaan. Haetaan uusia kysymyksiä ja vastauksia tai niiden aihioita eri kulmista. Puhutaan suoraan ja haastaenkin, mutta perustellen ja kuunnellen. Tämä on henki, jota haen”, presidentti sanoi.
 
Onko maallamme kanttia uudistua?
Kansainvälisen järjestelmän lisäksi presidentti Niinistö tarttui puheessaan Suomen haasteisiin ja uusiutumiskykyyn, joita käsittelee Kultaranta-keskustelujen toinen istunto. Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa kysyttiin: "Onko maallamme malttia vaurastua?". Nyt kysymys kuuluu presidentin mukaan: "Onko maallamme kanttia uudistua?"

"Lunta on tullut tupaan jo vuosien ajan, aina finanssikriisistä lähtien. Ja aika on kulunut odotellessa, milloin ne entiset hyvät kasvun vuodet palaavat ja korjaavat jäljet. Havahtuminen ja herätys on kuitenkin nyt alkanut, niin uskon ja toivon."

Presidentti muistutti, että talouden kehitys ja yhteiskunnan eheys ovat myös ulkoisen asemamme kivijalkoja. "Sisäisesti heikko Suomi olisi sitä myös ulkoisesti. Ja kääntäen: mitä vahvempi sisäisesti, sitä vahvempi ulkoisesti."

Venäjä, tiedustelu ja demokratia
Venäjän kehitys on yksi Kultaranta-keskustelujen teemoja, ja presidentti Niinistö otti avauspuheenvuorossaan esille myös tulevan tapaamisensa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa Moskovassa. "Pidän suoraa vuoropuhelua luonnollisena ja erityisen välttämättönä nyt, kun tilanne on, mikä on. Itselleni asetettu tehtävä on ennen muuta pohtia, miten kriisistä - sekä Ukrainan että Venäjän ja lännen välisestä - voitaisiin suunnistaa vakaammalle tielle. Kaikki evästys on ollut ja on, myös täältä, hyvään tarpeeseen."

Toinen Kultaranta-keskustelujen työryhmistä käsittelee tiedustelua ja terrorismia. Tämä on presidentin mukaan aihe, josta Suomessa ei juurikaan ole puhuttu. "Tiedustelun merkitys on kasvanut kansainvälisen jännitteen, mutta myös teknologisen kehityksen myötä. On mahdotonta liioitella tietoverkkojen ja digitaalisten järjestelmien merkitystä nyky-yhteiskunnalle. Tietoliikenne- ja verkkotiedustelu on tullut jäädäkseen. Ellei siihen ole kykyä, ei ole kykyä myöskään suojautua", presidentti sanoi.

"Kun tiedustelusta puhutaan, keskusteluun väistämättä liittyvt tärkeät kysymykset yksilön ja yksityisyyden suojasta. Vaarana pidetään, että vahvempi tiedustelukyky loukkaa näitä perusoikeuksia. Samalla on kuitenkin pohdittava, eikö oikeus turvalliseen elämään ole aivan perustavaa laatua, suorastaan ilmiselvää, vaikkei sitä ole perustuslakiin edes kirjattu? Ja vastaavasti, kuinka pitkälle valtion velvollisuus taata tuota turvaa ulottuu? On siis pohdittava oikeuksien ja velvollisuuksien suhdetta ja tasapainoa."

Kolmas työryhmä pohtii maanantaina länsimaita ja demokratian tilaa. Presidentin mukaan läntisen mallin ja arvojen voittokulku ei ole tänään mikään itsestäänselvyys. Kansainväliset arviot viittaavat pikemminkin päinvastaiseen ja tämä näkyy valitettavan hyvin esimerkiksi Pohjois-Afrikassa.

"Samaan aikaan omat läntiset järjestelmämme ovat monin paikoin juuttuneet vaikeaan päätöksenteon kitkaan. Kyky tehdä päätöksiä hankaloituu ja joudutaan vaikeisiin sisäisiin jännitteisiin. Onkin paikallaan pohtia demokratian tilaa eri näkökulmista ja myös itsekriittisesti, ei itseriittoisesti", presidentti sanoi.

Maanantai-aamupäivän keskustelut näytetään suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä klo 9.30-11 ja 11.30-13. Aamupäivän keskusteluja sekä maanantain päätösistuntoa klo 16.30 voi seurata verkossa Yle Areenan kautta.

Keskusteluun voi osallistua Twitterissä hashtagilla #Kultaranta.
 
Odotan Kultarannasta selkeää keskustelutulosta siitä, mitä sotilaallisen voiman kasvu Itämerellä tarkoittaa meidän maallemme.
Ehdotukseni:
1) Muut varustautuvat, meidänkin täytyy.
2) Nyt budjetoidut varat eivät riitä.
3) Lisäbudjetti x euroa, heti.
4) Selkeä puolustusbudjetin nostaminen tällä hallituskaudella.
5) Rahoilla asehankinnat ja kertausharjoitukset tappiin.
 
Odotan Kultarannasta selkeää keskustelutulosta siitä, mitä sotilaallisen voiman kasvu Itämerellä tarkoittaa meidän maallemme.
Ehdotukseni:
1) Muut varustautuvat, meidänkin täytyy.
2) Nyt budjetoidut varat eivät riitä.
3) Lisäbudjetti x euroa, heti.
4) Selkeä puolustusbudjetin nostaminen tällä hallituskaudella.
5) Rahoilla asehankinnat ja kertausharjoitukset tappiin.

Eipä taida noista toteutua yksikään. Hankintoihin toki saatiin lisää rahaa mutta muita toimintoja typistämällä. Arvatenkin koulutuksesta leikataan kaikilla tasoilla. Kun puhuttiin kertausten tason palauttamisesta 2015 niin moni saattoi harhautua kuvittelemaan sen tarkoittaneen muutakin kuin yhden vuoden jaksoa.
 
Odotan Kultarannasta selkeää keskustelutulosta siitä, mitä sotilaallisen voiman kasvu Itämerellä tarkoittaa meidän maallemme.
Ehdotukseni:
1) Muut varustautuvat, meidänkin täytyy.
2) Nyt budjetoidut varat eivät riitä.
3) Lisäbudjetti x euroa, heti.
4) Selkeä puolustusbudjetin nostaminen tällä hallituskaudella.
5) Rahoilla asehankinnat ja kertausharjoitukset tappiin.

6) Honcholle SA-sijoitus ja koviin kertauksiin :D

Sauli vetää kyllä hyvin. Uskalsi jopa sanoa, että kuka enää edes toivoo rajojen häviämistä.
 
Yleiskommenttina, tässä turvallisuustilanteessa, sellaisilla korkean tason keskustelijoilla ei tee hevonhelvettiä, jos yksikään ei ota esille noita mainitsemiani asioita. Onhan se nyt selvää, että jotain kielteistä tästä kaikesta seuraa. Me emme voi vain kulkea kädet taskussa vihellellen :mad:.

Jo ajat sitten mietin tälläkin palstalla, kuten varmaan moni muukin, lumipalloilmiötä. Venäjän hihhulointi on nyt johtanut siihen, että NATO:n on pakko näyttää lippua Baltian maissa, ehkä tuomalla roinaa. Se taas aiheuttaa Venäjän vastareaktion, ja se taas aiheuttaa... mikä puolestaan johtaa... toistuu... ja kaikki päättyy...
 
Yleiskommenttina, tässä turvallisuustilanteessa, sellaisilla korkean tason keskustelijoilla ei tee hevonhelvettiä, jos yksikään ei ota esille noita mainitsemiani asioita. Onhan se nyt selvää, että jotain kielteistä tästä kaikesta seuraa. Me emme voi vain kulkea kädet taskussa vihellellen :mad:.

Jo ajat sitten mietin tälläkin palstalla, kuten varmaan moni muukin, lumipalloilmiötä. Venäjän hihhulointi on nyt johtanut siihen, että NATO:n on pakko näyttää lippua Baltian maissa, ehkä tuomalla roinaa. Se taas aiheuttaa Venäjän vastareaktion, ja se taas aiheuttaa... mikä puolestaan johtaa... toistuu... ja kaikki päättyy...

Päättyy talouskasvuun kun sotateollisuus rupeaa viemään teknologista kehitystä eteenpäin entistä nopeammin. :D
 
Kovin on vaisu alku. Kolme avainpuhujaa, Yhdysvaltojen entinen varaulkoministeri Strobe Talbott, Venäjän entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin ja Münchenin kansainvälisen turvallisuuskonferenssin puheenjohtaja Wolfgang Ischinger, esittivät lyhyesti käsityksensä maailmanpolitiikan meneillään olevista muutoksista.

Aiheen käsittelyä kuvaa hyvin presidentti Niinistön lyhyet kiitossanat hänen todetessa yhtyvänsä esitettyihin mielipiteisiin. Ei tuosta kunnon debattia saatu aikaan!
 
Yleiskommenttina, tässä turvallisuustilanteessa, sellaisilla korkean tason keskustelijoilla ei tee hevonhelvettiä, jos yksikään ei ota esille noita mainitsemiani asioita. Onhan se nyt selvää, että jotain kielteistä tästä kaikesta seuraa. Me emme voi vain kulkea kädet taskussa vihellellen :mad:.

Minä kannattaisin "talk softly and carry a big stick" -linjaa.

Puhuttaisiin rauhallisia, mutta samalla nostettaisiin maavoimien SA-vahvuus 100 tuhannella ja tehtäisiin myös tähän liittyviä suurhankintoja (sirpaleliivejä, pimeänäkökalustoa, johtamisvälineitä, tetsareita ym.) sekä kertausharjoitusmäärä varusmieskoulutettevien tasolle lähivuosiksi jotta ei jäisi pelkäksi pälinäksi. Onhan se raha kortilla, mutta puolustus on avainasia kaikessa.

Honcholle SA-sijoitus varasiementäjäksi kotirintamalle. Katsokaas kun torrrrjuntavoitto syö nuoria miehiä kuin heinää ja näiden morsiamet jäävät sitten yksinäisiksi eikä seuraavaa taistelijasukupolvea synny ilman ns. yleisessä käytössä olevia mieshenkilöitä. Tämä on suuri uhraus tällaiselle monogaamiselle henkilölle, mutta jos ISÄNMAA VELVOITTAA niin uskon että pystyisin joustamaan ja vaimokin ymmärtäisi, että pakon edessä vankilalla uhaten näihin asioihin on ryhdytty. Sitten pellavapäät juoksevat kylänraitilla huudellen "meidän isä tekee teidän äitien lapset" :D

Anteeksi tuo viimeisin kappale, lähti vähän viemään tämä ajatuskulku o_O
 
Aiheen käsittelyä kuvaa hyvin presidentti Niinistön lyhyet kiitossanat hänen todetessa yhtyvänsä esitettyihin mielipiteisiin. Ei tuosta kunnon debattia saatu aikaan!

"En ole tässä asiassa puolesta enkä vastaan - pikemminkin päin vastoin"!
 
Honcholle SA-sijoitus varasiementäjäksi kotirintamalle. Katsokaas kun torrrrjuntavoitto syö nuoria miehiä kuin heinää ja näiden morsiamet jäävät sitten yksinäisiksi eikä seuraavaa taistelijasukupolvea synny ilman ns. yleisessä käytössä olevia mieshenkilöitä. Tämä on suuri uhraus tällaiselle monogaamiselle henkilölle, mutta jos ISÄNMAA VELVOITTAA niin uskon että pystyisin joustamaan ja vaimokin ymmärtäisi, että pakon edessä vankilalla uhaten näihin asioihin on ryhdytty. Sitten pellavapäät juoksevat kylänraitilla huudellen "meidän isä tekee teidän äitien lapset" :D
Anteeksi tuo viimeisin kappale, lähti vähän viemään tämä ajatuskulku o_O
Sinulla ne on tosiaan nuo siementämiset koko ajan mielessä. Oikea sijoitus sinulle olisi SiementämisKeskuksen johtaja (SieMPerk). :D
 
Suoraa puhetta. Tähän ei juuri ole lisättävää.

Talbott arvosteli voimakkaasti Putinin politiikkaa
Putin näyttää Strobe Talbottin mukaan toteuttavan kansallismielistä politiikkaa, joka määrittää etnisyyden perustaksi sille, mihin valtioon ihmiset kuuluvat. Tämän tien päässä on katastrofi, hän sanoo.

Strobe Talbott Kuva: Yle
Kultaranta-keskusteluihin osallistuva Yhdysvaltain entinen varaulkoministeri Strobe Talbott arvosteli puheenvuorossaan voimakkaasti Venäjän presidentin Vladimir Putinin politiikkaa.

Hänen mukaansa ongelmat kärjistyvät sotilasliitto Naton sateenvarjon alla olevissa Baltian maissa. Venäjän hallitus ja presidentti testaavat jatkuvasti sitä, kuinka vahvoja Naton turvallisuustakuut Virolle, Latvialle ja Liettualle ovat.

Venäjä voi testeissään mennä liian pitkälle, mikä voi johtaa Venäjän suoraan konfliktiin Naton kanssa. Tuolloin kyse olisi jostain paljon suuremmasta, kuin alueellisesta kriisistä, sanoi Talbott.

Talbott sanoi myös uskovansa, että historia tulee toteamaan, ettei Putin edistänyt venäläisten asiaa – vaan päinvastoin.

Talbott viittasi Venäjän politiikkaan Ukrainassa ja mahdollisesti myös Virossa ja Latviassa.

Hänen mielestään Putin näyttää toteuttavan hyvin kansallismielistä politiikkaa, joka muun muassa määrittää etnisyyden – kielen, kulttuurin ja uskonnon – perusteeksi sille, mihin valtioon ihmiset kuuluvat.

Talbottin mukaan tämän tien päässä on katastrofi koko maailmalle. Edessä on useita sotia syistä, jotka luulimme jo jättäneemme taakse, hän sanoi.

Talbottin mukaan Venäjä pitää saada mukaan kansainväliseen neuvottelupöytään, muun muassa G8-ryhmään, osaksi ongelmien ratkaisuja.
Yle
 
Viimeksi muokattu:
Kultaranta on päässyt maailmanpolitiikan polttopisteeseen. Järeitä viestejä sinkoilee myös toisesta suunnasta.

Kudrin puhui Putinin äänellä: Varoitti Suomea Nato-jäsenyydestä
1434330597974.jpg

Venäjän entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin Kultaranta-keskustelujen avauksessa Naantalissa sunnuntaina. (KUVA: Roni Lehti)
Julkaistu: 15.6. 11:09


Venäjän entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin käytti Kultarannassa puheenvuoron, joka heijasteli täysin presidentti Vladimir Putinin politiikkaa.
Kudrin esimerkiksi varoitti, että puolustusliitto Naton ei pidä laajentua Ukrainaan eikä muuallekaan Venäjän lähialueille.

– Venäjä vaatii takuita, ettei Nato laajene Venäjään rajoittuville alueille, Kudrin sanoi.

Kudrin myös ehdotti virallisen sopimuksen tekemistä asiasta.

– Se voi olla sopimus, joka taataan asiaankuuluvalla tavalla. Minusta tuntuu, että se laskisi huomattavasti jännitteitä, hän jatkoi.

– Se ei vähentäisi eurooppalaisten maiden turvallisuutta eikä Venäjän naapurimaiden turvallisuutta. Minusta tuntuu, että lännen mielipiteissä yliarvioidaan Venäjän aiheuttamaa uhkaa, hän sanoi.

Kudrinin mukaan Ukraina on kaiken lisäksi Venäjälle erikoistapaus, josta Venäjä tuntee ”amputoidun jalan tuskaa”.

Puheessaan Kudrin kehui myös Suomen ja Venäjän hyviä suhteita ja sitä, kuinka Suomi on aina ollut ”blokkien ulkopuolella”.

Hänen mukaansa Pohjoismaiden ja Baltian ei tarvitse myöskään olla huolissaan Venäjästä eikä kannata nähdä Venäjää uhkana.

– Sitä, mitä nyt tapahtuu Ukrainassa ei kannata siirtää suoraan (muihin Venäjän naapurimaihin), eikä kannata tuntea uusia uhkia, Kudrin sanoi.

Kudrinin mukaan lännen ei myöskään kannata ryhtyä Venäjän uhkaa yliarvioidessaan vastatoimiin, sillä esimerkiksi Ukrainan aseistaminen tai Naton laajeneminen Pohjoismaissa – eli käytännössä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys - loisi hänen mukaansa vain lisää jännitteitä ja riskejä.

– Minusta tuntuu, että meidän täytyy nyt pysähtyä ja kasvattaa keskinäistä luottamusta, Kudrin sanoi puheensa lopuksi.

Kudrin puhui koko ajan pehmeällä äänellä, käytti useita kertoja ilmauksia ”minusta tuntuu” ja korosti puhuvansa vailla virallista asemaa, mutta huomionarvoista oli, että hän toisteli täysin Venäjän virallista politiikkaa. Yhden ainoan kerran hän tosin sanoi, ettei hän halua sanoa, etteikö myös Venäjä olisi tehnyt virheitä.

Kudrin on aiemmin Venäjällä esiintyessään arvostellut muun muassa Venäjän talouden huonoa hoitoa, Krimin kaappauksen kalleutta ja Venäjän poliittisten uudistusten loppumista - mutta tätä hän ei nyt tehnyt sanallakaan.

Kudrin syytti myös länttä siitä, että se ei ole kohdellut Venäjää tasa-arvoisesti ja että Euroopan unioni oli kieltäytynyt muun muassa Venäjän tarjoamista neuvotteluista Ukrainan EU-lähentymisen siirtymäajasta, mistä Ukrainan kriisi oli hänen mukaansa saanut alkunsa.
Arja Paananen, Kultaranta
Ilsa-Sanomat
 
Eli näin Venäjä vastaa NATO:n aikeisiin sijoittaa varusteita Baltiaan ja Puolaan. Älkää tulko lähemmäs. Tehdään uusi Molotov-Ribbentrop-sopimus.
Eihän USA ja NATO voi siihen suostua menettämättä kasvojaan. Kohta nähdään, onko Obamalla kivekset.

Ja kyllähän parhaillaan valtaosalla Suomen poliitikoistakin on löysät housuissa. Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä analyysit tuovat tullessaan.
 
Back
Top