Kutsuntavelvollisuus koskemaan myös naisia

Tvälups

Ylipäällikkö
Varusmiesliitto esittää: Kutsuntavelvollisuus koskemaan myös naisia
il Torstai 4.7.2013 klo 14.54

Varusmiesliitto haluaa kasarmeille lisää naisia.
Varusmiespalvelusta suorittavien naisten määrää halutaan lisätä.

Liitto ei kannata asevelvollisuuden laajentamista koko ikäluokkaan, mutta haluaa, että kutsuntavelvollisuus koskisi kaikkia.

- Koko ikäluokkaa koskettavissa kutsunnoissa motivoituneiden armeijaan lähtijöiden määrä kasvaisi, puheenjohtaja Risto Lahti sanoo liiton tiedotteessa.

Hän toteaa, että vähintään kymmenen vuoden koeajan jälkeen Suomessa voisi alkaa keskustelut asevelvollisuuden muuttamisesta vapaaehtoiseksi.

Koko ikäluokkaa koskevalla kutsuntavelvollisuudella olisi Lahden mukaan myönteisiä vaikutuksia syrjäytymisen ehkäisemiseen ja kansanterveyteen. Kutsunnat helpottaisivat naisten hakeutumista varusmiespalvelukseen.

Liiton mukaan monen nuoren naisen mielenkiinto armeijaa kohtaan nousee vasta naisille asetetun määräajan jälkeen. Naisten pitää hakea palvelukseen nykyisin erillisellä hakemuksella ja kutsuntoja järjestetään vain kerran vuodessa.

Liitto katsoo, että motivoituneiden naisten suurempi määrä parantaisi maan puolustuskykyä.

- Asevelvollisuuden päämääränä on puolustuskyky, ei tasa-arvo.
 
Asia, mitä pitää miettiä kaikilta kanteilta. Riittävä puolustuskyky on se ainoa ooikea lähtökohta, mihin erilaisia vaihtoehtoja on verrattava. Joka tapauksessa, tätä pitäisi tutkia ja pohtia tarkemmin päämäärää unohtamatta.
 
Sehän kuulosta hyvälle silloin ikäluokat nousevat ja ehkä pitää avata uusia varuskuntia (jos naisia tule paljon) ja silloin toivon että P-K Karjalan prikaati avataan uudelleen!!! ja myös Savon Prikaati
 
Varusmiesliitto on väärässä, motivoituneet naiset eivät paranna puolustuskykyä saati suorituskykyä johon kuuluu myös HYÖKKÄYSKYKY. Suorituskykyä parantavat paremmat sotilaat ja parempi varustus, koulutus ja harjoitus. En ole koskaan kuullut että emätin parantaisi suorituskykyä sotilastaidoissa! Ehkä Varusmiesliitto kertoisi miten pillua käytetään sotavarusteena?
 
commando kirjoitti:

Mieletöntä seksismiä. Totta on,että parempi varustus ja koulutus takaa paljon. Mutta emätin on sukupuolielin ja minä heterona suosin sitä ennemmin kuin munaa. Sukupuolielimillä ei kuitenkaan sodita. Tosi monissa perheissä,kuten meillä sillä soditaan välillä aika paljonkin.
 
Norway adopts conscription for both men and women

The Norwegian Parliament has voted to adopt conscription for women as well as men. – This is an historic day for equality and for our armed forces, says Norway’s Defence Minister, Mrs. Anne-Grete Stroem-Erichsen.

The vote was cast last Friday, 100 years to the day after Norway introduced full voting rights for women as well as men.

With Friday's decision, Norway is the only European country with an active practice of gender-neutral conscription.

- This is important for two reasons. Male-only conscription is out of synch with the rest of society. All citizens shall have the same rights and obligations, regardless of sex. Secondly, in order to secure our operational capabilities in the future we need to recruit the best, and we need diversity. Therefore we cannot limit our recruitment to the male half of the population, says the Defence Minister.

However, this does not mean that all women must serve in the military. Norway’s armed forces have an annual requirement for 8-10.000 conscripts out of a total of 60.000 men and women in the relevant age group. Recruitment is already high and increasing, and the number of applicants each year exceeds the needs of the Armed Forces.

- We do not adopt conscription for women because we need more soldiers, but because we need the best, no matter who they may be, says the Defence Minister, and adds: - High-tech equipment alone does not make for a modern military; we also need a modern and diverse organisation with different people, skills and perspectives.

Norway’s goal is to have 20 percent women in its armed forces by 2020. Today the share is nine percent. Over the years, a wide range of measures have been taken to increase the number of women, but they have yielded limited results.

- Today, women who join the military are asked why they do it. It is my hope that the natural question to ask in the future is why they don’t want to serve, says Mrs. Stroem-Erichsen.

(NRK/Press release)
 
Tvälups kirjoitti:

Tästä oli juttu myös tämän päivän Hesarissa.
 
Niinistö AL:lle: Armeija on miehiä varten - naisille sopii hiiren siirtely
il Lauantai 20.7.2013 klo 11.06

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps) mielestä naisille sopii perinteistä armeijaa paremmin "henkisiä valmiuksia" edellyttävä kansalaispalvelus.
Jussi Niinistön (ps) mielestä naisille sopisi kolmen kuukauden kansalaispalvelus, joka edellyttäisi ennemmin henkisiä kuin fyysisiä kykyjä.

Varusmiesliitto tyrmää Niinistön näkemyksen: "Vanhakantaista ajattelua"

Aamulehden teettämässä kyselyssä yli puolet kannatti naisille asevelvollisuutta tai siihen rinnastettavaa kansalaispalvelusta. Samassa jutussa haastateltu perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö linjaa, että naisille räätälöity kansalaispalvelus olisi parempi vaihtoehto.

- Armeija on miesten koulu, niin kuin kliseisesti sanotaan. Sen ovat miehet luoneet, miehiä varten, Niinistö sanoo Aamulehden haastattelussa.

Niinistö kannattaa koko ikäluokan kattavia kutsuntoja, mutta vastustaa yhtäläistä sukupuolineutraalia asevelvollisuutta. Niinistön mielestä naisille sopiva kansalaispalvelus olisi kestoltaan ase- ja siviilipalvelusta huomattavasti lyhyempi, noin kolme kuukautta. Lisäksi se edellyttäisi ennemmin henkisiä kuin fyysisiä kykyjä.

- Hiiren siirtelyyn tai näppäimistön hakkaamiseen ei tarvita fyysisiä valmiuksia, vaan henkisiä, hän kommentoi Aamulehdelle.

Myöskään lehden haastattelema puolustusministeri Carl Haglund (r) ei kannata ajatusta sukupuolineutraalista asevelvollisuudesta.

- Tosiasia on, ettei Puolustusvoimat tarvitse kymmeniä tuhansia naisia palvelukseen, hän perustelee.

Sukupuolineutraali asevelvollisuus puhuttaa myös muissa Pohjoismaissa. Norjassa päätettiin tänä kesänä sen käyttöönotosta, ja uusi laki astuu voimaan vuonna 2015.

Varusmiesliitto tyrmää Niinistön näkemyksen: "Vanhakantaista ajattelua"
il Lauantai 20.7.2013 klo 12.57

Varusmiesliiton puheenjohtajan Risto Lahden mielestä kansanedustaja Jussi Niinistön kommenteista huokuvat kangistuneet asenteet.

Niinistö sanoo tänään ilmestyneen Aamulehden haastattelussa, että armeija on "miesten koulu", jonka "ovat miehet luoneet, miehiä varten." Lisäksi puolustusvaliokunnan puheenjohtaja linjaa, että naiset soveltuvat fyysisiä töitä paremmin "hiiren siirtelyyn tai näppäimistön hakkaamiseen."

Varusmiesliiton puheenjohtaja on Niinistön kanssa täysin eri mieltä.

- On vanhakantaista ajatella, että naiset ovat heikkoja ja vain miehet kykenevät hoitamaan fyysisiä hommia. Sehän ei pidä paikkaansa ollenkaan, Lahti kommentoi Iltalehdelle.

Varusmiesliitto on ehdottanut kutsuntoja pakolliseksi myös naisille ja toivoo, että näin motivoituneiden varusmiesten määrä kasvaisi.

- Vapaaehtoinen, hyvin motivoitunut naisvarusmies on parempi kuin vastentahtoinen miesvarusmies, Lahti sanoo.

"Yllättävää"

18-vuotias alikersantti Riikka Karppinen suorittaa parhaillaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta Santahaminassa. Hän ei allekirjoita Niinistön väitteitä "miesten koulusta", vaan pitää niitä Lahden tavoin vanhakantaisina.

- Ne kuulostavat osin jopa loukkaavilta. Yllättävää, että hänen asemassaan olevan henkilö sanoo noin.

Kommentit yllättivät Karppisen siksikin, että hänen mukaansa vastaaviin ennakkoluuloihin törmää ani harvoin, jos ollenkaan.

- Kaduilla kulkiessani saan paljon arvostavaa palautetta. En ole kuullut tällaisia väheksyviä kommentteja mistään muualta.
 
Aika yllättävää että kansanedustaja, joka on valittu kansan toimesta, sanoo kuten kansalaiset yksityisissä keskusteluissaan... Alikersantti Riikkakin varmaan mielellään haluaisi että hänen kenttäkelpoisuuttaan mitattaisiin samoilla mittareilla kuin miestenkin kuntotesteissä että hänen arviointinsa olisi tasa-arvoista eikä positiivisesti syrjivää? Tositilanteessa itsensä nostaminen turpeesta (punnerukset kuntotestissä) valmistautuakseen tappamaan vihulaisen ampumalla ei katsota onko nainen vai mies kyseessä!
 
commando kirjoitti:
Alikersantti Riikkakin varmaan mielellään haluaisi että hänen kenttäkelpoisuuttaan mitattaisiin samoilla mittareilla kuin miestenkin kuntotesteissä että hänen arviointinsa olisi tasa-arvoista eikä positiivisesti syrjivää? Tositilanteessa itsensä nostaminen turpeesta (punnerukset kuntotestissä) valmistautuakseen tappamaan vihulaisen ampumalla ei katsota onko nainen vai mies kyseessä!

Mistä ihmeen kuntotesteistä puhut? :huh:

On armeijassa toki kuntotestit, mutta entäs sitten? Jos tulos on kehno, niin ei sieltä poiskaan laiteta. Toisin sanoen, huonokuntoisetkin miehet kelpaavat koulutukseen, niin miksi ihmeessä naisten kohdalla pitäisi olla toisin?

Ymmärtäisin tuon näkökannan, jos huonokuntoiseksi osoittauneet vapautettaisiin palveluksesta heti kuntotestin jälkeen. Ressujakin voisi testata ja huonokuntoiseksi osoittautuneet vapautettaisiin loppuiäkseen tai edes 10 vuodeksi kaikista velvollisuuksista.

Ai niin, eihän tuollainen käy laatuun, kun kyse on pakkolaitoksesta.
 
Kuntotestit vaikuttavat kenttäkelpoisuuteen jonka perusteella sijoitetaan ihmisiä sodan ajan valmiuteen. Haluaisitko että taisteluparisi luotien vinkuessa on mahdollisimman pätevä vai sellainen joka pääsi pätevämmän edelle ainoastaan sen vuoksi mikä sattui olemaan sukupuoli? Positiivinen syrjintä on paitsi moraalitonta myös perustuslakimme vastaista sekä tulee sotatilanteessa maksamaan ihmishenkiä.

PS. nykyisin reserviläisen ura sijoitettuna on kutakuinkin tuo 10 vuotta. :D
 
commando kirjoitti:
Kuntotestit vaikuttavat kenttäkelpoisuuteen jonka perusteella sijoitetaan ihmisiä sodan ajan valmiuteen. Haluaisitko että taisteluparisi luotien vinkuessa on mahdollisimman pätevä?

Pätevän tietysti, mutta kun joukkomme pätevyyttä ja fysiikkaa on viimeksi mittailtu 90-luvulla, niin enpä paljoa laske arvoa sotavaltion kirjoista ja kansista löytyville soveltuvuuksille.
 
Pakollisen palveluksen poistuessa on melko hyvä veto laajentaa rekrypohjaa ulottamalla se vähäväkisessä valtiossa toiseen sukupuoleen. Kutsunnoissa esitellään laveasti naisille, miten riivatun seksikäs ja oivallinen onkaan naissotilas, vetonaulaksi joku Suvi Teräsniska ja Eulaalia Kenkkunen. Kutsunnat avaavat mahdollisuuden nimenomaan rekrytointiin, se voi hyvinkin olla joku reilu 1000 plikkaa vuodessa, kun astuisi isänmaan palvelukseen oikein junailtuna. Siihen joku 3000 jullia ja kas, siinähän sitä onkin ikuisen rauhan näyttämön sotilasosallistujat per vuosi jo kasassa.
 
skärdis kirjoitti:
commando kirjoitti:
Kuntotestit vaikuttavat kenttäkelpoisuuteen jonka perusteella sijoitetaan ihmisiä sodan ajan valmiuteen. Haluaisitko että taisteluparisi luotien vinkuessa on mahdollisimman pätevä?

Pätevän tietysti, mutta kun joukkomme pätevyyttä ja fysiikkaa on viimeksi mittailtu 90-luvulla, niin enpä paljoa laske arvoa sotavaltion kirjoista ja kansista löytyville soveltuvuuksille.

Ja kun menet tästä jollekin ammattisotilaalle sanomaan, niin vastaus on vakio: "tärkeimmät joukot on kerrattu alituiseen". Hehheh, se on rytkettä, kun 2000 tärkeintä per vuosi koulataan. Ei, ei kestä tämä tarkempaa miettimistä.
 
Skärdis: Kyllä jokainen varusmies- ja nainen testataan palveluksen aikana mm. kunnon, ampumatulosten jne. mukaan ja hänestä tehdään arviointi kenttäkelpoisuudesta sekä sen puolesta sijoitetaan tai jätetään sijoittamatta sa-kokoonpanoon. Vaikkei itse suurten joukkojen valmiutta olisikaan testattu niin ainakin yksilölle on tärkeää että hänen ryhmässään on päteviä kavereita joiden pätevyys on mitattu reilusti, tasa-arvoisesti ja rehellisesti ketään suosimatta tai väheksymättä sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen tai ihonvärin puolesta. Miten voi olla mahdollista että ampumatulokset mitataan samoilla mittareilla sekä naisten että miesten kesken mutta kuntoa ei?!
 
Jos nykyään on noin, niin hyvältähän tuo kuulostaa. Miten luotettavana tuota tietoa sitten voidaan pitää vuosien vieriessä?

En malta olla kysymättä, että onko yleinen asevelvollisuus jo tuolla mallilla, että huonot testitulokset antanut varusveijari vapautetaan vastuusta? Siihen kuuluisaan pilliin vihellettäessä saa jäädä kotiin koisimaan, kun tyhmemmät (?) palvelustoverit lähtevät vuodattamaan vertansa sinne jonnekin?

Kerrotaanko tuo fakta ennen kunto- ym. testejä? Varsinkin AUK-valintojen jälkeen normijägsterillä ei pitäisi oleman enää mitään tarvetta sykkiä liiaksi.

Mitä naisiin tulee, niin käsittääkseni joukkoon kuuluvat naiset nostavat myös miesten suorituskykyä eli gonahtaneimmissakin miehissä elää tarve näyttää naisille parastaan.
 
Mistä tämä naistenkin aseistaminen yhtäkkiä kumpuaa. Ensin puhutaan vuosia asevelollisuuden tarpeellisuudesta,sitten valikoivasta ja nyt yhtäkkiä ollaankin kutsumassa kaikki aseisiin.
 
skärdis kirjoitti:
Jos nykyään on noin, niin hyvältähän tuo kuulostaa. Miten luotettavana tuota tietoa sitten voidaan pitää vuosien vieriessä?

Ei se tietenkään ole luotettava ja jos keskimääräinen sijoitusaika on nykyään 10 vuotta, joista vietetään esim. 3 vuotta operatiivisissa tehtävissä niin varmaan siihen otettu huomioon keskimääräinen kunnon alenemana jolloin voidaan jotain asiasta päätellä joukon suorituskyvystä.

En malta olla kysymättä, että onko yleinen asevelvollisuus jo tuolla mallilla, että huonot testitulokset antanut varusveijari vapautetaan vastuusta? Siihen kuuluisaan pilliin vihellettäessä saa jäädä kotiin koisimaan, kun tyhmemmät (?) palvelustoverit lähtevät vuodattamaan vertansa sinne jonnekin?

No jokainen vapautetaan vastuusta kun varusmiespalvelus päättyy, jotkut fiksuimmat (?) jo kutsnnoissa ilmoittavat että masentaa tai mieli tekisi ampua palvelustovereita. Mutta siis huonot testitulokset antanut jätetään sijoittamatta tai sijoitetaan johonkin matalan arvon tehtävään.

Kerrotaanko tuo fakta ennen kunto- ym. testejä? Varsinkin AUK-valintojen jälkeen normijägsterillä ei pitäisi oleman enää mitään tarvetta sykkiä liiaksi.

Tämä pitää itse päätellä ja onhan aina moni tehnyt P-testit tarkoituksellisesti huonosti välttääkseen pitemmän palveluksen. Myös kuntotesteissä on tarkoituksellisesti annettu huonoja tuloksia palveluksen alussa koska kunnon kohottamisesta palkitaan ylimääräisillä lomilla.

Mitä naisiin tulee, niin käsittääkseni joukkoon kuuluvat naiset nostavat myös miesten suorituskykyä eli gonahtaneimmissakin miehissä elää tarve näyttää naisille parastaan.

Ainakin omien kokemusten perusteella sanoisin ettei tuo paljon vaadi ja sitäpaitsi mitä yksi juoksutesti vähän kovemmin juosten naisten silmien alla muuttaisi sitä asiaa joka on elämäntapa.
 
aj77 kirjoitti:
Mistä tämä naistenkin aseistaminen yhtäkkiä kumpuaa. Ensin puhutaan vuosia asevelollisuuden tarpeellisuudesta,sitten valikoivasta ja nyt yhtäkkiä ollaankin kutsumassa kaikki aseisiin.

Pyrkimyksellä saada naiset kutsuntoihin pedataan sitä että nykyisestä miesten valikoivasta asevelvollisuudesta siirryttäisiin vapaaehtoiseen palvelukseen eli tod. näk. perustuslain "jokaisella on velvollisuus osallistua maanpuolustukseen" säilytetään jotta "harmaassa vaiheessa" saadaan koulutettua sadattuhannet... Kun kutsunnoista tulee pakollisia tilaisuuksia siellä sitten esitellään inttiä erikoisposeerausjoukkojen mainosvideoilla jotta saadaan hyväuskoiset tykkimiehiksi ja mainostetaan miten intistä on hyötyä elämässä...
 
Luulesin ettänaiset on hyviä tarkka-ampujia....että sinne niitä voisi laittaa

NL oli toisen maailmansodassa monta naisia joka oli tarkka-ampujia
 
Back
Top