Kylmä Sota 2.0

Tvälups

Ylipäällikkö
yle 3.3.2014 klo 11:38
Tutkija: Uusi kylmä sota olisi erilainen kuin edellinen
Venäjän häikäilemättömät toimet Ukrainan tilanteessa hämmentävät. Porin yliopistokeskuksen tutkijan mukaan Venäjä haikailee Neuvostoliiton aikaista suuruutta, vaikka on viime aikoina yrittänyt kosiskella länsimaita. Mahdollinen uusi kylmä sota eroaisi edeltäjästään selvästi.

Venäjän Ukrainaan kohdistamien toimien motiivi hämmentää Porin yliopistokeskuksen tutkija Kimmo Ahosta. Ahosen mukaan Venäjän piittaamattomuus kansainvälisen yhteistön mielipiteestä kertoo siitä, että Venäjä asettaa omat suurvaltapoliittiset tavoitteensa muiden tavoitteiden edelle.

Ahosen mielestä uuden kylmän sodan mahdollisuus on olemassa, mutta luonteeltaan se olisi erilainen kuin aikaisempi, jossa blokkien välinen ideologinen vastakkainasettelu oli selvä.

– Rautaesirippu oli siinä mielessä todellinen, että blokkien välillä oli suuria eroja. Venäjä ja itäblokki olivat ikäänkuin eristyksissä länsimaista. Nyt Venäjä on kuitenkin kiinnittynyt taloudellisesti länsimaihin samalla tavalla kuin Kiinakin, Ahonen toteaa.

– Voi sanoa että tässä on sellainen talouden kauhun tasapaino. Sen takia on vaikea sanoa, tulisiko siitä sellainen kylmä sota kuin aikaisemmin. Siihen en oikein usko, mutta toisaalta tilannehan on niin tulenarka, että on vaikea sanoa kuinka pitkälle tämä konflikti menee.

Länsivaltioiden uhkailut tyhjää täynnä?
Venäjän toimet ovat herättäneet vahvoja reaktioita suurvaltojen keskuudessa. Sanalliset kehotukset ja kovistelut saattavat silti olla vain sananhelinää.

– Puheet ovat tietysti kovia, kuten niiden pitääkin olla. Se, mitkä ovat ne todelliset mahdollisuudet toimia onkin sitten jo toinen juttu, tutkija Kimmo Ahonen Porin yliopistokeskuksesta tuumii.

– Otetaan esimerkki siitä, mitä Georgian sodan aikana tapahtui. Kyllähän silloinkin George W. Bush teki hallintonsa kanssa diplomaattisia uhkailuja, mutta se ei muuttanut tilannetta merkittävästi, koska Venäjä oli USA:lle sen verran tärkeä keskustelukumppani. Nyt tilanne on kuitenkin erilainen, koska Venäjän toiminta on ollut vielä häikäilemättömämpää kuin Georgiassa.

Venäjä halajaa Neuvostoliiton suuruutta
Tutkija epäilee, että loppupeleissä Venäjä on kuitenkin halukas palaamaan neuvottelupöytään, kunhan on osoittanut suurvalta-asemansa ensin.

– Putinhan aikanaan sanoi, että Neuvostoliiton hajoaminen oli geopoliittinen katastrofi. Hän tarkoitti sillä sitä, ettei Neuvostoliiton reunavaltioita olisi saanut päästää irtaantumaan. Selvästi Putinin aikana Venäjä on pyrkinyt palauttamaan näitä asetelmia ja se näkyy nyt tässä Ukarainan tilanteessa, Kimmo Ahonen .

– On mielenkiintoista, että kymmeniä miljardeja maksaneiden Sotsin olympialaisten myötä Venäjä antoi liberaalisia signaaleja länsimaailmalle mutta heitti heti kisojen jälkeen sen kaiken kauniin puheen romukoppaan.
 
yle 3.3.2014 klo 11:49
Suomikin kärsii Venäjän ja Ukrainan jännitteistä – "tulee iskemään meihin lujaa"
Eniten Suomeen vaikuttaa Venäjän ruplan heikentyminen: Suomen viennin arvo on pienempi ja venäläisturistit saavat ruplilla vähemmän euroja, sanoo Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen Bofitin tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen.
Venäjän ja Ukrainan kiristyneillä väleillä on todennäköisesti vaikutuksia myös Suomen talouteen. Eniten Suomeen vaikuttaa Venäjän ruplan heikentyminen.

– Meihin tämä tulee iskemään lujaa. Valuuttakurssin (ruplan) vaikutus tulee olemaan paha, arvioi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen Bofitin tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen.

Maanantaina rupla heikentyi ja Moskovassa pörssikurssit romahtivat. Venäjän keskuspankki joutui nostamaan ohjauskorkoa 1,5 prosenttiyksikköä taistellakseen talouden epävarmuutta ja inflaation riskiä vastaan. Korko oli aiemmin 5,5 prosenttia, maanantain päätöksen jälkeen tasan seitsemän prosenttia.

– Ruplan heikentyminen näkyy Suomen viennissä - viennin arvo on pienempi. Ruplan heikentyminen heijastuu myös turismiin eli venäläisturistit saavat ruplilla vähemmän euroja, sanoo Korhonen.

Kireä tilanne heijastuu myös korkomarkkinoille.

– Esimerkiksi Saksassa korot laskivat tänään maanantaina, koska sijoittajat etsivät turvallisempia sijoituskohteita ja Saksaa pidetään sellaisena. Idempänä olevat heikommat maat kärsivät enemmän.

Viime vuonna Suomen tuonnin arvo Venäjältä oli 9,5 miljardia euroa. Tuonnista noin kaksi kolmasosaa oli öljyä ja öljytuotteita. Korhonen ei kuitenkaan usko, että tuonti Venäjältä Suomeen kärsisi vallitsevasta tilanteesta.

– En usko, että kenenkään etuja palvelisi haitata vientiä Suomeen.

Suomen vienti Venäjälle oli viime vuonna 4,9 miljardia euroa. Edellisvuodesta vienti laski kuusi prosenttia.

Ukrainan tilanteen kriisi tekee entistä tukalammaksi. Korhosen mukaan Ukrainan tilanne on "taloudellisesti katastrofaalinen". Maalla on iso alijäämä, ja keino sen rahoittamiseen pitäisi löytää.
 
Sotureita naapurin propagandayksiköstä. En lukenut tekstiä.

http://www.theatlantic.com/internat...ussias-online-comment-propaganda-army/280432/
Russia's Online-Comment Propaganda Army
It's like writing copy about hair dryers, one comment-shop explains, "The only difference is that this hair dryer is a political one."
OLGA KHAZANOCT 9 2013, 11:22 AM ET

russianpropaganda.jpg

Members of an Internet support community called Medvedev's Girls attend a meeting with former Russian President Dmitry Medvedev in the Kremlin on November 9, 2011. (Reuters)

Week in Pictures: November 14 – 20, 2011


Members of an internet support community called Medvedev's Girls attend a meeting of Russian President Medvedev with bloggers in Moscow's Kremlin
Members of an internet support community called Medvedev's Girls attend a meeting of Russian President Dmitry Medvedev with bloggers in Moscow's Kremlin November 9, 2011. (Alexander Nemenov/Reuters)
http://www2.macleans.ca/2011/11/17/...nt-medvedev-with-bloggers-in-moscows-kremlin/
 
Katsohan, desanttikin on messissä!!!!

Venäjän verkossa: Syntyykö uusi Jaltan sopimus?

Venäläisen lehtitiedon mukaan Yhdysvallat ehdottaa Venäjälle etupiirijakoa. Sen osana Suomen ovi Natoon suljetaan. Maa julistetaan Venäjän etupiiriin ja pysyvästi puolueettomaksi. Valetta, sanovat amerikkalaiset.

Kuva: Sergei Chirkov / EPA / YLE Uutisgrafiikka
Tammikuun 11. päivänä laatulehti Kommersant julkaisi sensaatiomaisen uutisen. Sen mukaan Yhdysvaltain presidentti lähettää pian virkaanastujaisten jälkeen turvallisuuspoliittisen neuvonantajansa Moskovaan.

Yhdessä maan Moskovan lähettilään kanssa hän tapaa Venäjän presidentin salaisessa istunnossa, johon osallistuu myös Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri. Nämä neljä jakavat maailman uudelleen etupiireihin.

Uutisen taustaa ja sopimuksen yksityiskohtia selostaa Itsenäisten valtioiden yhteisön osastopäällikkö, tohtori Mihail Aleksandrov Ruska Pravdassa tammikuun 19.

Aleksandroville on selvää, miksi Yhdysvallat sopimusta ehdottaa. Talouslaman myötä koko länsileiri on vakavasti heikentynyt, eivätkä amerikkalaiset enää kykene keskittämään voimiaan sinne, missä heidän tärkeimmät etunsa ja uhkansa ovat eli Aasiaan. USA tarvitsee Venäjän apua, mutta sillä on hintansa.

Venäjän etupiirin rajat
Kirjoittajan mukaan lähtökohtana on Venäjän etupiirin tunnustaminen. Kaikkien Ivy-maiden lisäksi siihen kuuluvat Baltian maat, Suomi, Iranin pohjoisosat sekä Afganistan.

Tarkoitus ei ole, että nämä alueet liitettäisiin Venäjään. Baltian maat saavat ainakin toistaiseksi jäädä Natoon, mutta pysyviä Naton rakenteita niihin ei saa tulla. Suomen ja Afganistanin toive kansainvälisesti tunnustetusta puolueettomuudesta toteutetaan Venäjän ja Yhdysvaltain yhteisellä julistuksella. Ukraina ja Georgia palautetaan Venäjän suojelukseen.

Vastineeksi Venäjä antaa Yhdysvalloille vapaat kädet Syyrian hallituksen suhteen. Se myös lopettaa jarrutuksen, jonka varjossa Iran on voinut kehittää ydinohjelmaansa. Sotilaallista puuttumista Iranin asioihin Venäjä ei kuitenkaan salli – ongelmat on hoidettava diplomaattiteitse. Kaikesta tästä, ja paljosta muusta, sovitaan kirjallisesti, ihan kuin in Jaltalla aikanaan.

USA ei taivu
Vaikka Venäjän vaatimukset tulevissa neuvotteluissa ovat kirjoittajan mukaan äärimmäisen vaatimattomia, hän epäilee silti, ettei Yhdysvaltain presidentti niihin hevin taivu. Lohdullista onkin ajatella, ettei Barack Obama sittenkään ole halukas toistamaan, edes taktisista syistä, Molotovin-Ribbentroppin sopimuksen kokemuksia.

Lohdutonta on sen sijaa havaita, että Venäjälle sellainen kelpaisi oikein hyvin. Vielä lohduttomampaa on, ettei tällaisesta mahdollisuudesta älynnyt tai uskaltanut puhua kukaan, kun Suomen eduskunnassa alkuvuodesta keskusteltiin turvallisuuspoliittisesta selonteosta.

Kysyin muuten amerikkalaisilta, pitävätkö venäläistiedot paikkansa. Kyllä, kuului vastaus, siltä osin, että Yhdysvaltain presidentin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja on todellakin menossa Moskovaan vielä tässä kuussa. Muilta osin Kommersantin uutinen ja Aleksandrovin sen perusteella esittämät väitteet ovat valhetta.

Lauantaina helmikuun 9. päivänä oli Moskovassa, perinteikkäällä Liittojen talolla koolla yli 2000 vanhempainjärjestöjen edustajaa. He tuomitsivat jyrkästi kaikki länsimaistyyppiset lastensuojelureformit ja päättivät perustaa Yleisvenäläisen vanhempain vastarintajärjestön.

Sota on alkanut
Kokouksessa puhuivat, muiden muassa, Venäjän presidentti Vladimir Putin, hänen hallintonsa päällikkö Sergei Ivanov, Venäjän ortodoksikirkon yhteiskuntasuhteiden päällikkö Vsevolod Chaplin sekä Helsingin yliopiston oikeussosiologian dosentti Johan Bäckman. Viimemainitun mukaan meneillään on sota venäläistä perhettä, venäläistä äitiä, venäläistä lasta ja Venäjän ortodoksikirkkoa vastaan. Hän vaati päättäväisiä vastatoimia, joista varmaan myös täällä Suomen rintamalla kuulemme lisää tuota pikaa.

Vastatoimien valmisteluun kuulunee se, että kaikille Venäjän maanmiehille, eli siis venäjää puhuville, venäläistä kulttuuria vaaliville sekä Venäjän keisarikunnassa syntyneiden jälkeläisille luodaan helppo mahdollisuus ottaa Venäjän kansalaisuus. Asiasta kertoi Ulkovenäisyyden instituutin johtaja Sergei Pantelejev Golos Rossiinhaastattelussa.

Menetelmää kokeiltiin hyvällä menestyksellä Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa Georgian sodan alla kesällä 2008.


http://yle.fi/uutiset/venajan_verko...791343380893016&fb_action_types=og.recommends
 
Valtiopäämiehen mustamaalaus ei ennusta hyvien suhteiden palautumista.


USA:n entinen Venäjän-lähettiläs: ”Putin vaarallisessa mielentilassa”


Johtuiko Putinin Ukraina-operaatio Sotshin olympialaisten nostattamasta kansallisesta ylpeydestä?
© Maxim Shemetov / Reuters
is: 4.3.2014 9:17
Venäjän presidentin Vladimir Putinin mielenlaatu on puhuttanut ympäri maailmaa Venäjän aloitettua operaationsa Krimin niemimaalla Ukrainassa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel arvioi New York Times -lehden tietojen mukaan, että Putin vaikutti olevan heidän keskustelunsa aikaan olevan ”toisessa maailmassa” ja ehkä mahdollisesti irrallaan todellisuudesta (lue lisää tästä).

Tämän vuoden alussa tehtävänsä Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläänä jättänyt Michael McFaul arvioi MSNBC-uutiskanavalle, että Sotshin olympialaisten luoma kansallisylpeys saattoi yllyttää Putinin operaation aloittamiseen.

- Mielestäni hän on nyt vaarallisessa mielentilassa eikä ajattele pitkän aika välin tuloksia, joita hän, hänen valtionsa ja yksityinen sektorinsa on saanut aikaan. Se ei ole hyvä asia muun maailman kannalta, McFaul arvioi.

Myös amerikkalainen politiikan tutkija Mark Halperin arvioi, että tiedot Merkelin Putinia koskevista arvioista ovat huolestuttavia.

- Aivan kuin joutuisi olemaan tekemisissä pohjoiskorealaisten kanssa. Se on kuin pelaisi venäläistä rulettia henkilön kanssa, vaikka henkilö on epävakaa eikä noudata sääntöjä, Halper sanoi Poltico-uutissivuston mukaan.

- Presidentti Ronald Reagan ei koskaan joutunut kohtaamaan tämänkaltaisia neuvostojohtajia. Tämä tyyppi on täysin häikäilemätön.
 
Pelkkää halpamaista spekulointia. Pitäytyisivät faktoissa vaan. En kyllä kunnioita näitä lännen uusia kylmän sodan luonneanalyyseja pätkääkään.
 
yle 5.3.2014 klo 17:55
Yhdysvallat lisää tukeaan Puolalle ja Baltian maille - taustalla Ukrainan kriisi
Puolassa on tarkoitus laajentaa ilmailuyhteistyötä ja Baltiassa Naton ilmavalvontaohjelmaa.

Yhdysvallat aikoo lisätä sotilaallista yhteistyötään Puolan ja Baltian maiden kanssa. Puolassa on määrä lisätä Puolan ja Yhdysvaltojen yhteisiä ilmailuharjoituksia. Baltiassa puolestaan on tarkoitus kasvattaa Yhdysvaltojen roolia Naton ilmavalvontaohjelmassa, kertoo puolustusministeri Chuck Hagel tänään keskiviikkona.

Yhdysvaltain toimien taustalla on jännittynyt tilanne Ukrainaan kuuluvalla Krimin niemimaalla.

Puolustusliitto Nato on huolehtinut Viron, Latvian ja Liettuan ilmavalvonnasta vuosikymmenen, sillä Baltian mailla ei ole riittäviä omia ilmavoimia.

Lähteet:
AP, AFP, Reuters
 
yle 5.3.2014 klo 21:18
Nato lisää yhteistyötään Ukrainan kanssa - Venäjä syyttää kylmän sodan stereotypioista
Nato harkitsee uudestaan muun muassa mahdollisen yhteistyönsä Venäjän kanssa Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamiseksi.

Puolustusliitto Nato lisää yhteistyötään Ukrainan kanssa ja käy läpi kaikki hankkeensa, joita sillä on Venäjän kanssa, Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen kertoi tänään keskiviikkona. Hän puhui asiasta sen jälkeen, kun hän ja Venäjän Nato-lähettiläät olivat tavanneet. Tarkastelun kohteena on nyt siis myös Naton ja Venäjän yhteistyö Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamiseksi. Näin Nato painostaa Venäjää vetäytymään Ukrainasta.

Ukrainassa Nato aikoo tehdä entistä enemmän yhteistyötä maan siviili- ja sotilasjohdon kanssa.

Venäjän Nato-lähettiläs on kommentoinut, että Nato käyttää kylmän sodan sääntöjä Venäjää vastaan.

– Tapaaminen todisti, että Natolla on edelleen kaksoisstandardit ja kylmän sodan stereotypioita Venäjää kohtaan, Nato-lähettiläs Alexander Gruško sanoi.

Lähteet:
Reuters, AFP
 
Nato pani yhteistyön Venäjän kanssa jäihin
il Keskiviikko 5.3.2014 klo 21.03

Sotilasliitto Nato arvioi uudelleen yhteistyötä Venäjän kanssa useilla alueilla.

Nato arvioi yhteistyötä muun maussa Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamisessa, sanoo pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen. Samoin kaikki korkean tason sotilastapaamiset Venäjän kanssa pannaan jäihin.

- Arvioimme uudelleen koko joukon Naton ja Venäjän välistä yhteistyötä. Naton ulkoministerit tekevät sitten päätöksiä asioissa huhtikuun alussa. Nämä toimet lähettävät selvän viestin: Venäjän toimilla on seurauksia, Rasmussen sanoi.

Samalla Rasmussen ilmoitti sotilasliiton tiivistävän yhteistyötään Ukrainan kanssa.

- Tehostamme kumppanuuttamme Ukrainan kanssa ja vahvistamme yhteistyötämme demokraattisten uudistusten tukemiseksi, pääsihteeri jatkoi.

Venäjän Nato-suurlähettiläs Aleksandr Grushko syytti välittömästi Natoa kaksinaismoraalista.

- Venäjään tuntuvat pätevän edelleen kylmän sodan stereotypiat, Grushko sanoi.

STT-REUTERS-AFP
 
Venäjän korkea-arvoisin huumeiden vastaisen taistelun viranomaisjohtaja syytti keskiviikkona Yhdysvaltain johtamia NATO-joukkoja Afganistanin kasvaneesta huumetuotannosta.

Lähde: PressTV
Toimittaja: Janus Putkonen
5.3.2014, Verkkomedia.org



Venäjä: Yhdysvallat ja NATO syyllinen Afganistanin huumetuotannon kasvuun

Venäjän huumeiden vastaisen taistelun johtaja, Viktor Ivanov, syytti keskiviikkona Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia Afganistanin heroiinituotannon kasvattamisesta. Hänen mukaansa NATO-joukot ovat suoraan vastuussa narkoottisten aineiden tuotannon lisääntymisestä maassa.

Ivanovin mukaan USA:n johtamat joukot ovat todellisuudessa auttaneet luomaan katastrofaalisen tulvan, koska nämä ovat kieltäytyneet tarkastamasta viljelijöiden tuotantoa alueella.

"Yhdysvaltain ulkoasiainvalikunnan mukaan Washingtonilla ei ole huumeiden vastaista strategiaa Afganistanissa sen jälkeen kun kansainväliset joukot vetäytyvät maasta", Ivanov sanoi Moskovassa pidetyssä huumeiden vastaisen komitean kokouksessa.



us-army8.jpg




Viranomaisjohtajan lausunto kuullaan sen jälkeen kun ympäri maailmaa valtiot ovat joutuneet suoraan huumetuotannon kasvusta kärsijöiksi. Tilanteen odotetaan lisäksi entisestään vain pahenevan kun kansainväliset joukot etsivät keinoa jäädä maahan yli vuoden 2014 loppuun kestävää mandaattia, joka on takaraja ulkomaisten joukkojen vetäytymiselle.

Vahvat huumeet ovat suuri ongelma Venäjällä, jossa arviolta 100 000 ihmistä kuolee huumeiden johdosta vuosittain, kertoo Venäjän huumeiden vastaisen taistelun viranomaiset. Tammikuussa Venäjän suurlähettiläs Afganistanissa, Andrey Avetisyan, syytti kansainvälistä yhteisöä siitä, ettei kasvavalle ongelmalle tehdä tarpeeksi.

Afganistanin huumetuotanto romahti Talebanin hallintokaudella, jotka tienasivat osan rahoituksestaan huumekaupalla. YK:n raporttien mukaan Afganistanin huumetuotanto lähti kuitenkin rajuun nousuun sen jälkeen kun Yhdysvallat miehitti maan vuonna 2001.

Vuoden 2001 jälkeen oopiumin tuotanto on kasvanut yli 4 400 % kautta Afganistanin. Yhdysvaltain johdolla Afganistanista on tullut maailman suurin oopiumin kasvattaja ja maassa valmistetaan arviolta 93 % koko maailman ooppiumista.


Analyytikot arvioivat, että kun USA:n osallisuus Afganistanin historiasssa tulee kirjoitetuksi, Washingtonin osallisuus heroiinikaupassa ja sen liittoutuminen huumekuninkaiden kanssa sekä sotarikollisten kanssa tulee olemaan yksi häpeällisimmistä historian kappaleista.



Toimittajan kommentti:

Venäjällä on nähtävästi jo monella tapaa mitta täyttynyt Yhdysvaltain sekä lännen toimista. Sitä kuvastaa osaltaan nyt kuultu suorasanaisuus. Mutta entäpä sitten arviolta yhteensä 100 miljoonaa euroa suomalaisille vuosittain maksava osallisuus tässä Naton huumeoperaatiossa Aghanistanissa? Aika kutsua pojat kotiin?

Eikä samalla unohdeta kokonaisuutta, Suomen pojat kun ovat myös vastaanottamassa "tuotettua tavaraa" Kosovossa:

Mistähän Martti Ahtisaari ansaitsi Nobelinsa? Kosovon perustaminen on luonut rikollisvaltion ja vaaratekijän koko Euroopalle. Maan vakauttamista ei halua edes maan hallitus, koska vakaus olisi pahaksi rikoksille. USA:lle Kosovo on tärkeä sotilaallinen ja huumesalakuljetuksen tukikohta.

15.4.2012, Verkkomedia.org
 
Varsovan liitto ja SEV olivat aikoinaan ns. Käänteinen imperiumi . Tavallisessa imperialismissa siirtomaista tuodaan raaka-aineita ja niihin viedään lopputuotteita. Neuvostoliitto vei raaka-aineita ja toi erityisesti DDR:stä teollisuustuotteita. Samalla satelliitteja tuettiin käteisellä ja sotilailla. Perinteinen imperialismi loppuu kun se käy kannattamattomaksi. Neuvostoimperialismi loppui kun Neukkulan rahat loppuivat. Jos itäeurooppaan ja kaukasukselle pystytetään NL v2.0 on se kohtuullisen rajattu sekä alueen että ajallisen keston suhteen. Venäläinen nationalismi ei vetoa kun siellä missä on venäläisiä ja Federaation kukkaro ei kauaa kestä ilman ulkoisia pääomia vaikka öljy ja kaasu löytäisikin ostajan.
 
yle 12.3.2014 klo 14:44
Katainen: EU:n ja Venäjän suhteiden tila on huolestuttava
Eduskunta keskustelee parhaillaan Ukrainan tilanteesta.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi pitävänsä EU:n ja Venäjän suhteiden tilaa huolestuttavana.
Hän mainitsi tästä esimerkeiksi keskeytyneet perussuopimus- ja viisumineuvottelut.

Katainen sanoi, että Suomi korostaa voimakkaasti neuvotteluratkaisun merkitystä kriisin ratkaisemisessa.
Hän huomautti, että pakotteissa ja vastapakotteissa on molemmilla osapuolilla paljon hävittävää.

– EU ei silti voi olla vastaamatta toimiin, jotka kärjistävät tilannetta ja ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia, Katainen sanoi.

Hän painotti, että Suomen Venäjän-politiikan perusajatuksena on tukea Venäjän osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön ja sääntöperustaiseen toimintaan.

– Tavoitteenamme on ollut - ja on edelleen - luonteva, eurooppalainen naapurussuhde, josta Suomi, EU kokonaisuudessaan ja Venäjä hyötyvät, Katainen sanoi.

Eduskunta keskustelee Ukrainan tilanteesta parhaillaan.
 
Katainen on nössö. Nuo ideat olisivat kauniita ilman sitä, mitä Venäjä nyt on. Ei toimi.
 
"luonteva, eurooppalainen naapurussuhde, josta Suomi, EU kokonaisuudessaan ja Venäjä hyötyvät, Katainen sano"

Harmillista vain, että ei Venäjä halua meidän kanssamme mitään luontevaa, eurooppalaista naapurussuhdetta.
 
Ihan kuin Kekkosen ajan liturgiaa. Tuo on toiveuni. Eurooppa päästi kerran nössöyksissään pedon irti. Nyt pitää olla tiukka.
 
yle 13.3.2014 klo 17:47
"Paluu kylmän sodan aikakauteen on Putinin käsissä"
Saksa varoittaa, että laajat talouspakotteet uhkaavat Venäjää, mikäli esimerkiksi Krimin kansanäänestys todella järjestetään.

Saksan varaliittokansleri Sigmar Gabriel sanoi torstaina, että paluu kylmän sodan aikakauteen on Venäjän presidentin Vladimir Putinin käsissä.

Gabriel totesi, että Putinin vastuulla ovat myös EU:n mahdollisten Moskovan-vastaisten pakotteiden lisääminen, jos Krimillä järjestetään viikonloppuna todennäköisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta rikkova kansanäänestys.

Pakotteita langetetaan vaiheittain.

– Saksa tekee kaikkensa, ettei Venäjälle määrätä kolmatta pakotekierrosta, Gabriel sanoi.

Hän totesi kuitenkin, että diplomatian keinojen pettäessä Euroopan ei tulisi epäröidä langettaa laajoja talouspakotteita Venäjälle. Gabrielin mukaan on mahdollista, että pakotteet kohdistettaisiin muualle kuin öljyyn ja maakaasuun.

Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti aiemmin torstaina, että Moskova on vaarassa kokea "massiivista" poliittista ja taloudellista tuhoa, mikäli maa ei muuta asennoitumistaan Ukrainaan ja Krimin kansanäänestys järjestetään.

EU-parlamentti tukee pakotteita
EU:n parlamentti on antanut tukensa Venäjän vastaisille pakotteille, jos maa ei peru sotilaallista puuttumistaan Ukrainaan kuuluvan Krimin asioihin.

Parlamentti hyväksyi torstaina päätöslauselman, jossa unionia kehotetaan harkitsemaan sopivia toimia, kuten vientikieltoa aseille ja sellaiselle teknologialle, jota voidaan käyttää sotilasoperaatioissa.

Lauselmassa kehotetaan myös jäädyttämään niiden venäläisten varat, jotka ovat mukana päättämässä invaasiosta.

Päätöslauselma ei sido unionia. EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat maanantaina Brysseliin keskustelemaan Ukrainan kriisin vaatimista toimista.

Lähteet:
Reuters, AFP
 
Ranska voi olla nihkeä asevientikiellon suhteen. Britit vastustanevat venäläisten rahojen jäädyttämistä. Saksa puolestaan ei halua katkaista kaasun tuontia. Kahtotaan nyt.
 
Back
Top