Kymmenet suomalaisvapaaehtoiset matkustavat Israelin armeijan avuksi

Mosuri kirjoitti:
aj77 kirjoitti:
Koskas lähtee samanlainen ryhmä Palestiinalaisten tai Hizbollahin avuksi. Ihan tasapuolisuuden vuoksi.

Israelilla on toki oikeus kostaa terroritoimet,mutta se ei oikeuta yhä kiihtyvään laittomien siirtokuntien rakentamiseen toisten maille,varsinkin kun juuri laittomat siirtokunnat ovat rauhansopimuksen este.

Joten paukutelkoon minkä pystyvät,mutta ei polttaisi siltoja takanaan. Jos rauhansopimus joskus tulee,niin se edellyttää nyt rakennettavien siirtokuntien ja muidenkin purkamista. Vaikeammaksi menee siis päivä päivältä.

Kun Israel lähtee Etelä-Libanonista alue rauhoittuu ja Israelia vastaan ei hyökätä - miten kävi?

Kun Israel lähtee Gazasta ja suorittaa vieläpä "etnisen puhdistuksen" eli vie kaikki juudean pojat mukaanan niin alue rauhoittuu ja Israeliin ei hyökätä enää - miten kävi?

Nyt sitten pitäisi tyhjentää kokonaisia kaupunkeja juutalaisista Länsirannalla? Lupaus on sama vanha "jos tämän teette niin sitten tulee rauha".

On täysin perverssiä vaatia, että kaikkien juutalaisten pitäisi muuttaa Länsirannalta pois. Eli käytännössä Israelin tulisi itse suorittaa etninen puhdistus alueella. Jos israelilaiset alkaisivat toteuttaa vastaavaa Israelin valtioalueella- eli marssittaa arabiväestöä aseella uhaten kohti rajoja niin mitä mahtaisi tapahtua? Itse asiassa monet arabit ovat erinomaisesti integroituneet israelilaiseen yhteiskuntaan he tekevät työtä, yrittävät, toimivat virkamiehinä ja osa käy heille vapaaehtoisen asepalveluksenkin. Olemme saaneet lukea monia nyyhkytarinoita esim. Israelin rajapoliisin julmuudesta - harva taitaa tietää, että komentajana toimii kenraalimajuri Hussain Fares!

Se nyt on sama jos toisaalta lähdetään ja toisaalla tehdään laittomuuksia senkin edestä,. Ei sellaista voi yksi kansa ja sitä kansaa tukevat uskonveljet hyväksyä.- Laittomat siirtokunnat ovat kaiken avain. Muut alueet on vain pintaa niihin verrattuna.

Mikään ei oikeuta toisten talojen jyräämistä,maiden valtaamista ja kaivojen omimista. Se on etnistä puhdistusta se. Muhamed huomaa yhtäkkiä että naapuriin on kohonnut siirtokunta. Yrittää hakea kaivosta vettä ja saakin vastaansa m16 tulitusta siirtokunnan aidalta. Kaivo on nyt vain juutalaiskäytössä-. sen jälkeen muhamedilla ei ole muuta virkaa kuin käydä kivittelemässä päivästä toiseen.

Tietenkin voisi integroitua israelilaiseen yhteiskuntaan.. mutta eihän niin pitänyt käydä. Esim tämä amerikasta käsin johdettu palestiinalaisten asuntojen ostaminen on härskiyden huippu. Kun ei puskutraktorit enään riitä niin nyt ostetaan tai pakkolunastetaan loput. Ja niissä asunnoissa ei ikinä enään muslimi asu,vaikka kuinka olisi integroitu juutalaiseen yhteiskuntaan. Joka sekin on häpeä.
 
aj77 kirjoitti:
Se nyt on sama jos toisaalta lähdetään ja toisaalla tehdään laittomuuksia senkin edestä,. Ei sellaista voi yksi kansa ja sitä kansaa tukevat uskonveljet hyväksyä.- Laittomat siirtokunnat ovat kaiken avain. Muut alueet on vain pintaa niihin verrattuna.

No se on aivan sama mihin Israel suostuu - aina löytyy joku tekosyy hyökätä niiden kimppuun. Minulle on kuule esim. jotkut YK-faitterit selittänyt vaahto suussa kuinka Libanon rauhoittuu heti kun Israel lopettaa E-Libanonin miehityksen. Hezbollah kun kuulemma oli vapautusarmeija ja hezbollah oli luvannut lopettaa toimintansa heti kun Israel vetäytyy. No Israel vetäytyi ja iranilaisten kulissi armeija on jatkanut vihanpitoa mm. tulittanut israelin aluetta.

Jostain kumman syystä libanonilaisten kanssa ystävystyneiden YK-faittereiden mielestä Syyrian miehitysjoukot, salamurhat ja rankka sekaantuminen Libanonin asioihin ei ollut ongelma?

aj77 kirjoitti:
Mikään ei oikeuta toisten talojen jyräämistä,maiden valtaamista ja kaivojen omimista.

Luvattomat rakennukset puretaan mm. Suomessa ja niitä laittomia siirtokuntiakin on purettu. Useimmat näistä laittomista siirtokunnista ei ole mitään muuta kuin pari asuntovaunua jollain kukkulalla.

Laittomien rakennelmien purkaminen on aivan tavallista ja olen itse pyytänyt esim. kaupungin rakennusvirastoa purkamaan läheisestä metsästä löytyneitä hökkeleitä - oikeusvaltiossa asiat perustuvat lakiin.

Sen sijaan palestiinalaisten terroristien eläimelliselle halulle murhata naisia, lapsia, vanhuksia ja vammaisia on vähän vaikea löytää perusteita.

aj77 kirjoitti:
Tietenkin voisi integroitua israelilaiseen yhteiskuntaan.. mutta eihän niin pitänyt käydä.

Aika veikeää.

Israel - palestiinalaisilla on äänioikeus, elinkeinovapaus ja ihmisoikeudet.

Palestiinassa - juutalaisilla on velvollisuus muuttaa pois- ei mitään muuta.

aj77 kirjoitti:
Esim tämä amerikasta käsin johdettu palestiinalaisten asuntojen ostaminen on härskiyden huippu.

Niin useimmissa valtioissa muiden maiden kansalaiset saavat ostaa kiinteistöjä ja yrityksiä. Muualla tämä on ok - mutta palestiinalaiset tarvitsevat etnisesti puhtaan valtion jossa ei väärän etnisyyden tai uskonnon omaavia ihmisiä?
 
Mosuri mosuri. Hetken aikaa sitten israelilaisessa sanomalehdessä oli ollut tarinaa (en tunne lähdettä, sanottakoon se nyt heti, todennäköisesti joku verkkomedia, kuten Hrat kohta paljastavat) kuinka etniset puhdistukset toimivat hallinnollisin keinoin. Israel on pullollaan erilaisia hallinnollisia menetelmiä, kuinka palestiinalaiset savustetaan pellolle torpastaan.

Jotenkin ette tunnu ymmärtävän VEDEN MERKITYSTÄ koko tuossa zembalossa. Siirtokuntia perustetaan yllätys yllätys merkittävien pohjavesivarantojen päälle. Oliko yllätys alueella, jossa vettä ei saatana ole kuin Saimaalla.

Paljonko keskivertopale saa vettä per vrk noilla alueilla? Luokkaa 25 l per vrk samaan aikaan, kun valtion tukemien siirtokuntien lapsukaiset räpläävät uima-altaiden kanssa. Miten pale saa luvan rakentaa kaivon? Ei mitenkään. Miten elää ilman kaivoa tuolla? Kun paikalle tulee juutalaiskööri niin kaivourakoitsija aloittaa putken poraamiseen hiekkaan ja elämän eliksiiri alkaa kymenä hyökyä pintaan...... näitä tällaisia hallinnollisia kikkoja on rutosti, joilla palen elämänmahdollisuudet ovat kuitatut.

Mikä tekee Syyrian vastaisesta rajasta houkuttelevan? Vesihän se perhana. Katsokaa karttaa kuinka edelliset sodat ovat muokanneet kunkin osapuolen mahdollisuuksia käyttää jokien vettä?

Hrat foorumilla ovat ihastuneet Occamin partaveitseen, tuohon mainioon käsitteeseen, joka oikeasti on Fiskarsin vesuri, jos sillä yrittää selittää oikeasti elämää eri vivahteineen. Soveltakaa nyt hyvä ihme tuota mainiota partaveistä tähänkin asiaan.
 
Vesi on merkittävä voimavara tuolla nurkissa. Tietysti sitä kontrolloi dominantti.

Komppaan kyllä sitä että israelinjuutalaiset useimmiten sisäistävät ns. länsimaiset arvot, paitsi kun on kysymys ns. kansallisesta turvallisuudesta, ylläri ylläri.

Ortodoksijuutalaisten hyysäminen ja vapauttaminen asevelvollisuudesta ja elättäminen tooran tutkimiseksi on minun näkökulmastani omituinen ilmiö. Nyt vapautuslaki tosin loppui, mutta käytännössä sivukiharoita ei ole laitettu aseisiin, kuten ei myöskään israelinarabeja.

Mielestäni on myös selvää että talojen jyräystä käytetään kostona. Itsemurhapommittajien perheen talo jyrätään säännönmukaisesti. Yleisesti kyllä voi todeta Israelin valtakoneiston käyttävän menetelmiä jotka ihan aikuisten oikeesti lähentelevät apartheid-koneiston ja jopa erään juutalaisia sortaneen valtakoneiston metodeja.

Sitten yleisellä tasolla eri arabimaiden todellisuus on hyvin kaukana ns. länsimaisesta kulttuurista. Muistaakseni Suomessa julkaistaan enemmän kirjoja, vai oliko se käännöskirjoja kuin kaikissa arabimaissa yhteensä. Tribalismi, kunniakulttuuri, isot yhteiskunnalliset erot länsimaistuneen eliitin ja köyhän kansan välillä ja köyhän enemmistön kirjaimmellinen koraaniusko + eri koraaniin kuulumattomat perinteet eivät juuri auta nykyaikaisen demokraattisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamisessa.

Kunnon sotku kaiken kaikkiaan.

Pateettista on kuitenkin näiden uskovien retket tuonne, huoltokomppaniaa avustamaan.
 
Täällä taas levitetään hyvin kyseenalaisia väitteitä!

Geneven sopimus ei kiellä itsemurhapommittajien asuntojen tai laittomien asumusten hävittämistä.

Kuten sopimus pykälistä voidaan todeta : Sopimuksen väärinkäyttö kumoaa sen antaman suojan ja siviiliväestöön tai sen omaisuuteen voidaan kohdistaa toimenpiteitä mikäli se on sotilaallisesti täysin välttämätöntä.

Vain puolueellinen ihminen voi väittää, ettei esim. lasten ja naisten murhaaminen ole juurikin tuollainen poikkeus kyseisten sääntöjen lievään ohittamiseen.
 
Amnestyn mukaan nämä"parin talon" laittomat siirtokunnat tarkoittavat 450000 asukasta palestiinalaisten mailla ja siirtokuntien määrä taas miehitetyillä alueilla on 140.

Lainaus Amnestyltä :
Israel on johdonmukaisesti evännyt palestiinalaisten rakennuslupia yli 60 prosentilla Länsirantaa (”Alue C”) väittäen, ettei alueita ole kaavoitettu kaupunkimaiseen kehitykseen. Samaan aikaan Israelin viranomaiset ovat rakentaneet aluille kymmeniä tuhansia taloja ja muita rakennelmia siirtokuntalaisten käyttöön.

Siirtokuntalaiset ovat hyökänneet usein palestiinalaisia ja heidän omaisuuttaan vastaan. Vuoden 2008 lopulla hyökkäykset lisääntyivät merkittävästi Länsirannalla, erityisesti oliivin sadonkorjuun aikaan, sekä Israelin armeijan

Israelilaisten siirtokuntalaisten hyökkäykset palestiinalaisia ja heidän omaisuuttaan vastaan lisääntyivät merkittävästi Länsirannalla vuoden 2008 lopulla, erityisesti oliivin sadonkorjuun aikaa, sekä armeijan yritettyä evakuoida talo, jonka siirtokuntalaiset olivat vallanneet Hebronissa. Hyökkäyksiin osallistuneet siirtokuntalaiset ovat usein aseistautuneita.

-Israelin tulee lopettaa uusien siirtokuntien rakentaminen ja vanhojen laajentaminen miehitetyillä alueilla ensiaskeleena niiden purkamiselle.

-Israelin tulee noudattaa humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeussopimusten sille asettamia velvoitteita miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

Sitten kolikon toisena puolena on että Tel Avivissa ja muualla saavat Israelilaiset pelätä jatkuvaa terroriuhkaa. Joku nytkäyttää rauhan sopimusta vähän eteenpäin,niin hänet ampuu joko ääri juutalainen tai muslimi. Kuten kävi eräällä Israelin pääministerille.
 
aj77 kirjoitti:
Lainaus Amnestyltä :

Ai oikein amnestyltä - eli sinun mielestäsi Suomessa on mielipidevankeja???

aj77 kirjoitti:
Amnestyn mukaan nämä"parin talon" laittomat siirtokunnat tarkoittavat 450000 asukasta palestiinalaisten mailla ja siirtokuntien määrä taas miehitetyillä alueilla on 140.

Ota asioista selvää ennen kuin kirjoitat. "Laiton siirtokunta" on israelilaisten uudisasukkaiden ilman viranomaisten lupaa pystyttämä yleensä teltoista ja asuntovaunuista koostuva leiri. Israelin viranomaiset yleensä purkavat nuo leirit jonkun ajan kuluttua - aivan kuten palestiinalaisten luvattomat talot!

aj77 kirjoitti:
Siirtokuntalaiset ovat hyökänneet usein palestiinalaisia ja heidän omaisuuttaan vastaan. Vuoden 2008 lopulla hyökkäykset lisääntyivät merkittävästi Länsirannalla, erityisesti oliivin sadonkorjuun aikaan, sekä Israelin armeijan

Viattomat palet vain heittivät kiviä tai vaan pienen käsikranaatin ja paha juutalainen suuttui...

aj77 kirjoitti:
-Israelin tulee lopettaa uusien siirtokuntien rakentaminen ja vanhojen laajentaminen miehitetyillä alueilla ensiaskeleena niiden purkamiselle.

Eli Länsirannalla pitäisi siis suorittaa etninen puhdistus? "Kunhan tämän vielä teette niin sitten Rauha..."

"Afrikka afrikkalaisille, Aasia aasialaisille, Eurooppa kuuluu kaikille..."

Ilmeisesti sama suvis idioottien loru koskee myös Israelia?

Ongelma vaan taitaa olla siinä, että Länsirannan puhdistuksen jälkeen arabit alkavat esittää jälleen uusia vaatimuksia...

Hezbollah says that its continued hostilities against Israel are justified as reciprocal to Israeli operations against Lebanon and as retaliation for what they claim is Israel's occupation of Lebanese territory.[46][47][48] Although Israel withdrew from Lebanon in 2000, and their complete withdrawal was verified by the United Nations, Lebanon now considers the Shebaa farms—a 26-km² (10-mi²) piece of land captured by Israel from Syria in the 1967 war and considered by the UN to be disputed territory between Syria and Israel—to be Lebanese territory. Additionally, Hezbollah claims that three Lebanese prisoners are being held in Israel.[49] Finally, Hezbollah consider Israel to be an illegitimate state. For these reasons, they justify their actions as acts of defensive jihad.

Lähde: wiki

Mitä esimerkiksi Hezbollah haluaa?

"If they go from Shebaa, we won't stop fighting them. ... Our goal is to liberate the 1948 borders of Palestine, ... The Jews who survive this war of liberation can go back to Germany or wherever they came from. However, that the Jews who lived in Palestine before 1948 will be 'allowed to live as a minority and they will be cared for by the Muslim majority."

—Hezbollah's spokesperson Hassan Ezzedin, about an Israeli withdrawal from Shebaa Farms
 
Höpöhöpö. Minä otan tietoni sieltä mistä saan ja siksi ne onkin "lainauksia" kuten varmaan huomasit.

Laiton siirtokunta on minun mielessäni muurein varustettu lähiö jonka vartiotorneissa joku tähtäilee Palestiinalaisia, Se on perustettu Palestiinalaisten maille,ja se käyttää hyväkseen palestiinalaisten vesilähteitä yms yms.
.Ei telttakylä. Tosin aivan varmasti ne on aluksi ollut muutaman teltan leiri. Ihan jokainen siirtokunta on ollut sellainen.
Nytkö se laittomuus loppuu,kun siittä tulee toimiva iso yhteisö muureineen päivineen? Vai ymmärsinkö väärin.

Palestiinalaisten sorron lopettaminen ja länsirannan vapauttaminen ei tuo rauhaa. Sen perään tokkopa kukaan järkevä huutelee. Se tuo Moraalisen oikeutuksen Isrelille puolustaa itseään.
Hamas ja Hizbollah eivät ole rauhan järjestöjä jotka haluavat tehdä rauhansopimuksia. Se tiedetään,. He lietsovat vihaa ja väkivaltaa.
Tosin Isarel itse on sekaanutunut joihinkin kaapauksiin ja terrori-iskuihin. Ihan omia kansalaisiaan vastaan.

Maalaisjärjellä Israel voisi sitoutua kahden valtion politiikkaan ja silti käyttä muskeleitaan kuten tähänkin asti? Eihän Libanon joka on itsenäinen valtio ole yhtään sen enempä turvassa Israelilta.
Nyt näyttää siltä että Netanjahun siirtokuntapolitiikka on vain ase. Se on koston välinen ja kansanmurha kiihtyy.
 
Ei se ole kotimaiselta puolustukselta pois jos joku käy ulkomailla vähän harjoittelemassa toisen valtion leivissä niin pitkään kuin prioriteetit ovat selvillä. Olisihan se ihan mielenkiintoista käydä paikan päällä tutustumassa toimintaan ja tilanteeseen.
Eivät iipot mitään erityisen moraalista porukkaa ole mutta jos verrataan näiden toimintaa samalla aikajanalla muiden valtioiden kanssa kuten vaikka venäläisten toimintaan Tsetseniassa 1994-2013 tai jenkkien toimintaan Irakissa tai niin eivät ole myöskään mitenkään erityisen epäeettistäkään.
(Puhumattakaan viimeisestä kotimaisesta episodista.)

Rauhanprosessista sen verran että Hamasista on päästävä eroon ennen kuin mitään rauhaa voi tulla. Fatahin ja EU:n oli tarkoitus pitää ääriainekset kurissa Gazan kaistalla israelilaisten lähtiessä mutta lähtivät itsekin häntä koipen välissä karkuun heti kun rupesi paukkumaan ja samaa virhettä ei tehdä länsirannalla niin pitkään kuin Gaza vilisee terroristeja.
Lisätään tuohon vielä Unifilin kyvyttömyys estää Hezbollahin iskuja kun luottamus YK:ta kohtaan on ollut jo ennestään heikossa hapessa niin ei hyvältä näytä.

Tuollainen vapaaehtoistoiminta enemmän tai vähemmän lieventää epäluottamusta ja siten saattaa jopa edistää rauhanprosessia.
 
Back
Top