Kysymyksiä puolustusministerille?

Valmiuteen, joukkojen yksityiskohtaiseen varustamiseen ja kokoonpanoon, perustamiskeskuksiin jne. liittyviä asioita on melko turha kysellä tai kysyä voi, vastaus on: hyvin.

Mitäpä tomtom ajattelet, meniskö joku nätti patteri framille?

Itseasiassa eihän meidän tarvitse varsinaisesti kysyä. Me voimme esittää ajatuksiamme, ja hän kommentoi asiaan parhaaksi näkemällään tavalla.
 
Voihan sitä kysyä josko on halua vastailla kysymyksiin. Aihealuetta tuskin on tällä kertaa syytä rajata mihinkään tiettyyn, sen verta on monella rintamalla turvallisuuspolitiikka kuumana.
 
Valmiuteen, joukkojen yksityiskohtaiseen varustamiseen ja kokoonpanoon, perustamiskeskuksiin jne. liittyviä asioita on melko turha kysellä tai kysyä voi, vastaus on: hyvin.
Joo, kyllä näin. Näkökulma olisi kuitenkin yleisluontoisesti yksittäisen reserviläisen. Ei mitään luetteloita, mistä voi päätellä jonkun joukon tehtävää.
Vaan jotain tämän listan päivittämistä nykyaikaan.
Eikös sotilaspassissa lue/ on joskus lukenut jotain tämän tapaista: "Ottakaa lisäksi mukaanne sotilaspassinne, ajokorttinne sekä henkilökohtaiseen käyttöönne maastokelpoisia varusteita kuten reppu, makuupussi, kompassi, puukko, kenttäkirves, taskulamppu, vara-alusvaatekerta ja peseytymisvälineet. Puolustusvoimat lunastaa käyttöönne tulevat esineet ja maksaa Teille niistä korvauksen." Isäni passissa mainittiin vielä polkupyöräkin.
Eipä tainnut tuon listan laatimiseen aikaan saada kaupasta suojaliivejä tai muuta virallista armeijan käytössä muutenkin olevaa kamaa.
Omien aseiden tuomisen linjaamisen ehdottomasta tarpeellisuudesta edes puhumattakaan.
 
Tässä minun osuuteni.

Arvoisa puolustusministeri,
mitä nykypäivän reserviläinen saa ottaa mukaansa LKP:ssä?

Sotilaspassissa luki joskus näin:"Ottakaa lisäksi mukaanne sotilaspassinne, ajokorttinne sekä henkilökohtaiseen käyttöönne maastokelpoisia varusteita kuten reppu, makuupussi, kompassi, puukko, kenttäkirves, taskulamppu, vara-alusvaatekerta ja peseytymisvälineet. Puolustusvoimat lunastaa käyttöönne tulevat esineet ja maksaa Teille niistä korvauksen."

Tilanne on muuttunut siltä osin, että markkinoilta yksittäinen ressu saa halutessaan erilaisia varusteita, elektroniikkaa, aseita yms., joita aikaisemmin tuskin oli edes armeijan keihäänkärjillä. Ja tällaisia ressuja on iso joukko, väittäisin että vähintään sadoittain erittäin hyvin varustautuneita ja vähintään kymmeniä tuhansia, jotka tuovat jotain mukanaan.
On varmaa, että lähes jokainen ressu, jolla on rintamakelpoiseksi katsottava pistooli, tarkkuuskivääri, tai muu sotavarustukseksi kelpaava varusesine (esimerkiksi sirpaleliivi) tuo ne mukaan perustamispaikoille. Perusressu ajattelee, että armeija on köyhä, eikä voi mitenkään jakaa kaikkea tarvittavaa materiaalia.

Asiassa on tuotu keskusteluun kuitenkin myös sellaisia perusteltuja näkökulmia, että reserviläinen ei mahdollisesti saisi LKP:ssä kaikkia mukanaan tuomia varusteita itselleen. Etenkin epäselvyys liittyy omien, sinänsä hyvin sotavarusteeksi sopivien aseiden mukaan ottamiseen.
Jos on tunneälyä ja vähänkin elämänkokemusta, niin on helppo arvata että taisteluhenki kärsii niillä, joilta omat varusteet mahdollisesti takavarikoidaan.
Näillä perusteluilla, niin nämä asiat pitäisi tehdä kaikille selväksi etukäteen:

Minkälaista varusesineitä/aseita saa/pitää tuoda mukanaan?

Mitä tapahtuu niille reservilläisen omille varusesineille/ aseille, jota armeija ei hyväksy reserviläisen omaan käyttöön.

Miksi se ei hyväksy.

Etuja:

Armeija saa käyttöönsä oikeiksi katsomiaan varusteita haluamilleen reserviläisille.

Varusteluovutusten/etsintöjen/suukovun hässäkkä perustamisessa vähenee.

Henki ei kärsi.

Nykypäivän vaatimuksia vastaavan listan perusteella aktiivireserviläinen voisi varustaa itsensä osin jo rauhanaikana.
 
Valmiuteen, joukkojen yksityiskohtaiseen varustamiseen ja kokoonpanoon, perustamiskeskuksiin jne. liittyviä asioita on melko turha kysellä tai kysyä voi, vastaus on: hyvin.

Mitä tulee omiin varusteisiin ja niiden kohtaloon, niin kysymys on melko helppo.

Puolustusvoimien omien ohjeiden mukaan LKP paikalle tuotujen tavaroiden kohtalo voi olla seuraavanlainen.

Kaikki kenttäkelpoiset varusteet lunastetaan. Lunastettu omaisuus muuttuu puolustusvoimien omaisuudeksi ja se voi päätyä joko omaan käyttöön tai sitten kyseisen perustettavan yksikön käyttöön.

Ei kenttäkelpoinen (tarpeeton) tavara menee siviilitavara laatikkoon ja laatikko menee varastoon.

Puolustusvoimien varustetilanne on parantunut koska sodan ajan joukkoja on selkeästi entistä vähemmän ja jäljellejääneille pataljoonille riittää enemmän jaettavaa. Samalla on kuitenkin todettava, että mihinkään ylenpalttiseen varusteluun ei puolustusvoimat kykene. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että tiettyjä varusteita ei voida jakaa kaikille miehille. Esimerkiksi suojaliivejä ei voida jakaa kaikille paikallisjoukkojen miehille ja niitä riittää vain vaarallisimmissa tehtävissä toimiville. Toinen tyypillinen varuste on vaikka valonvahvistin, jos niitä on komppaniassa vain muutama niin on aika selvää, ettei lunastettu valonvahvistin jää kenenkään henkilökohtaiseksi varusteeksi.

En ymmärrä miksi puolustusministeriä pitäisi vaivata henkilökohtaisiin varusteisiin liittyvillä kysymyksillä. Olen varma, että kysymykseen osataan vastata mistä tahansa aluetoimistosta. Mil.fi sivustolta löytyy jopa "kysy aluetoimistolta" sivu johon voi naputella kysymyksiä.
 
Puolustusministeri on iso poika, ja osaa jättää vastaamatta, mikäli katsoo kysymyksen huonosti asetelluksi. Aikaisemmin on käsitelty mm. varusmiehen pukeutumista julkisella paikalla. Aihe ei ole sen kummempi.
Ja kysyä pitää mahdollisimman korkealta taholta, jotta paska valuu alaspäin. Tämä kysymys jos mikä herättää majurportaassa intohimoja, että mitä tämä reserviläisille kuuluu, totelkoon käskyjä.

Edit: sitä paitsi, kun veronmaksaja lähestyy vaaleilla tehtäväänsä valittua, niin se ei ole "vaivaamista". Tässä ei ketään lähdetä nöyristelemään. Ja luuletko, että ministeri itse tajuaa höykäsen pöläystä kysymyksesta? Ei tajua, vaan delegoi sen alaspäin, ja ammattilainen rustaa siihen vastauksen kahvia juodessaan, koska se on kerran niin helppo, kuten annat ymmärtää.
 
Viimeksi muokattu:
Puolustusministeri on iso poika, ja osaa jättää vastaamatta, mikäli katsoo kysymyksen huonosti asetelluksi. Aikaisemmin on käsitelty mm. varusmiehen pukeutumista julkisella paikalla. Aihe ei ole sen kummempi.
Ja kysyä pitää mahdollisimman korkealta taholta, jotta paska valuu alaspäin. Tämä kysymys jos mikä herättää majurportaassa intohimoja, että mitä tämä reserviläisille kuuluu, totelkoon käskyjä.

No jos kysytään, niin vastaushan on käytännössä sama, jonka edellisessä viestissä annoin.

Sen sijaan, jos ensiksi kysytään oikealta taholta (aluetoimisto) ja sen jälkeen lähetetään jatkokysymys vaikka muodossa "Herra ministeri. Kuten varmasti tiedätte huomattava osa aktiivireserviläisistä on hankkinut merkittäviä määriä omia varusteita reserviläistoimintaan. Tyypillisiä omahankintoja ovat erilaiset vaatteet, henkilökohtaiset varusteet, suojaliivit ja vaikka 9mm:n pistooli. Olemme tietoisia, että kaikki nuo varusteet muuttuvat nykyohjeistuksen myötä puolustusvoimien omaisuudeksi joukkojen perustamisen yhteydessä. Olisiko mahdollista varmistaa, että omilla rahoilla hankitut varusteet päätyisivät sen henkilön käyttöön, joka on ne itse hankkinut palveluskelpoisuutensa varmistamiseksi?"
 
Hyvä tiivistys. Sopii.
 
Mitä tulee omiin varusteisiin ja niiden kohtaloon, niin kysymys on melko helppo.

Puolustusvoimien omien ohjeiden mukaan LKP paikalle tuotujen tavaroiden kohtalo voi olla seuraavanlainen.

Kaikki kenttäkelpoiset varusteet lunastetaan. Lunastettu omaisuus muuttuu puolustusvoimien omaisuudeksi ja se voi päätyä joko omaan käyttöön tai sitten kyseisen perustettavan yksikön käyttöön.

Ei kenttäkelpoinen (tarpeeton) tavara menee siviilitavara laatikkoon ja laatikko menee varastoon.

Puolustusvoimien varustetilanne on parantunut koska sodan ajan joukkoja on selkeästi entistä vähemmän ja jäljellejääneille pataljoonille riittää enemmän jaettavaa. Samalla on kuitenkin todettava, että mihinkään ylenpalttiseen varusteluun ei puolustusvoimat kykene. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että tiettyjä varusteita ei voida jakaa kaikille miehille. Esimerkiksi suojaliivejä ei voida jakaa kaikille paikallisjoukkojen miehille ja niitä riittää vain vaarallisimmissa tehtävissä toimiville. Toinen tyypillinen varuste on vaikka valonvahvistin, jos niitä on komppaniassa vain muutama niin on aika selvää, ettei lunastettu valonvahvistin jää kenenkään henkilökohtaiseksi varusteeksi.

En ymmärrä miksi puolustusministeriä pitäisi vaivata henkilökohtaisiin varusteisiin liittyvillä kysymyksillä. Olen varma, että kysymykseen osataan vastata mistä tahansa aluetoimistosta. Mil.fi sivustolta löytyy jopa "kysy aluetoimistolta" sivu johon voi naputella kysymyksiä.

Vahvensin. Kyllä se juuri näin simppeliä varusteiden osalta taitaa olla.
 
Aluetoimistosta ilmoitettiin ystävällisin sanankääntein, että kysymykseni on välitetty eteenpäin henkilölle, joka todennäköisesti osaa vastata niihin.
 
Aluetoimistosta ilmoitettiin ystävällisin sanankääntein, että kysymykseni on välitetty eteenpäin henkilölle, joka todennäköisesti osaa vastata niihin.

Joku vihjasi aluetoimistolle mitä oli tulossa (eli samaa tullaan kysymään puolustusministeriltä) ja päättivät antaa hyvän alkuvaikutelman.
 
Vahvensin. Kyllä se juuri näin simppeliä varusteiden osalta taitaa olla.

Tämä nyt oli varmaan kaikille selvää, että omat kenttäkelpoiset varusteet lunastetaan PV:lle ja kirjataan yksikön kirjanpitoon. Pistoolilangassa oli kuitenkin puhetta "takavarikoinnista" mikä loi lähinnä sellaisen mielikuvan, että PERK:ssa napattaisiin byrokratian takia pois kaikki omat varusteet ja esim. oma pistooli / muu ase, vaikka se sopisikin kaliiperin ja ominaisuuksiensa puolesta hyvinkin yksikön käyttöön ja jätettäisiin johonkin takahuoneeseen / roskalavalle lojumaan, koska ei ollut alunperin PV:n kirjanpidossa.
 
@JR49 Kiitos kysymyksen toimittamisesta PV:lle! Vastausta odotan mielenkiinnolla... vaikka pelkäänkin ympäripyöreän byrokraattista vastausta, jonka mukaan lunastetuilla varusteilla tehdään ihan miten PV:n edustajasta tuntuu tilanne ym. huomioiden.

@baikal :n vahventama "Lunastettu omaisuus muuttuu puolustusvoimien omaisuudeksi ja se voi päätyä joko omaan käyttöön tai sitten kyseisen perustettavan yksikön käyttöön" on samaan aikaan sekä hyvin selvä että hyvin epäselvä virke. Esimerkiksi valonvahvistimien osalta lienee hyvin luultavaa, että ne menevät suurelta osin "yhteiseen hyvään", ellei joukko sitten satu olemaan keihäänkärkeä, jolloin valonvahvistimia on jaossa riittävästi PV:n puolesta. Voitaneen pitää hyväksyttävänä, että vartiomiehellä on edes jokin väline pimeässä tähystämiseen, jos vaihtoehtona on joukkueen ainoan valonvahvistimen lojuminen nukkuvan reserviläisen makuupussissa.

Sen sijaan esimerkiksi suojavarusteiden osalta olisi mielestäni erittäin tärkeää saada pitävämpää linjausta. Saako alkuperäinen omistaja pitää ne vai ei? Ne ovat kuitenkin yksittäisen reserviläisen kannalta sijoitus, joka parantaa huomattavasti omia mahdollisuuksia selvitä hengissä. Tässäkin kysymyksessä on nimittäin nähtävissä "greater good" - ilman johtajia joukko ei ole joukko. Joten, jos satut olemaan miehistöä ja PV:lla ei ollut jakaa komppaniallesi kuin peltikypäriä, niin bye bye, näet Ops Core kypäräsi ja Dragon Skin suojaliivisi seuraavan kerran komppanianpäällikön vieraillessa linjassa.

Makuupusseista, kengistä ja rinkoista/repuista tuskin kannattaa alkaa kiistelemään, ne minä kyllä uskon jäävän suunnilleen jokaiselle itselleen. Mutta kun sitä muutakin varustusta on...
 
Back
Top