Kaikki ei suinkaan ole vielä "jiirissä", mutta se nyt johtuu Panssari-lehden varsin ylimalkaisesta artikkelista. Sillä tai paremminkin Demarin vielä ylimalkaisemalla versiolla pääsi julkisuuteen, koska asiasta ei kukaan tietävä ollut tullut aikaisemmin kirjoittaneeksi. Asiakirjat on maannu julkisessa arkistossa Petteri Joukon johtaman uudelleenluokitteluprojektin jäljiltä jo 10 vuotta. Itekin oon niitä nähnyt. Kaikki kunnia tietenkin asian julkistajalle, mutta kunnollinen tutkimus olis vielä tarpeen.
Nimenomaan sinnepäin. Aivan tarkkaan ottaen Visurin Pekka ei ollu viimeisten kovien ampuja, sillä ammuntapöytäkirjojen mukaan päivän viimeisenä ampujana toimi HelLas ksen toimiups-ltn H Vanhamäki. Pohjosi-Suomen Sl n mukaan vaunuja piti sijoittaa myös Rovajärven ampumakentälle, joten en pidä mitenkään todistettuna, että niillä ei olis v. 1978 jälkeen enää ammuttu. Asejärjestelmän suorituskykyä ei ole olemassa, jos sen käyttöä ei harjoitella, tiedettiin jo 1970-80 luvuilla, vaikka tämä sanasto ei vielä ollut käytössä.
Katsokaapa, kuinka paljon Stu-40:n tykkiin oli vielä atarvikkeita jäljellä yli 20 v sodan päättymisen jälkeen. Meillä kämmättiin Sturmien atarviketilaukset, kun asejärjestelmä luokiteltiin kuuluvaksi tykistöön Saksan esimerkin mukaisesti. Kenttätykit tarvitsevat paljon ammuttavaa, opittiin jo talvisodasta, ja sen mukaan kirjoitettiin tilaukset. Saksasta atarviketta saatiin eikä sakutkaan huomanneet ristiriitaa. Maksaahan näitä ei tarvinut, kun laskut kuitattiin Tukholman lähetystössä "maksetuiksi".
Tässä kaikkien viiden Sturmin ampumasektorit. Tuloväylä saatiin tehokkaasti suljettua, sen sijaan satamaan ampuminen ei onnistu, vaikka Visuri artikkelissa niin muistelee. Kuten yllä olevasta raportista voi lukea, asejärjestelmän toimintakunto todettiin kuitenkin vielä kelvolliseksi, mutta panokset ja sähkönallit tuottivat ongelmia. Nämä oavt kaikki Saksassa peräisin, kotimaista valmistusta ei ollut, siis viimeistäään vuoden 1944 aikana valmistettu. Eipä siis ihme, ettei niistä enää kaikki olleet ampumakuntoisia. Suurin huoli oli sähkönalleista, myös ruuti osoitti vanhenemisen merkkejä. ESSlE tykistötoimiston silloinen päällikkö evl Erkki Kosola laati hauskan päätöskaavion, jonka lopputulos lienee päätetty ennalta:
Itelläkin on henkilökohtainen muisto näistä lähipuolustuspanssareista. Kun tulin töihin Hämeenlinnaan, oli kaupunkivaruskuntamme takaportin tuntumaan sijoitettu "muistomerkiksi" nurtsille kulahtaneen näköinen Comet. Tväl-koulutettu kollega jossain vaiheessa paljasti, että vaunun tykki on edelleen asekirjanpidossa. Tästä tiesin, että vaunuvanhuksella on joku sa-tehtäva jonka laatukin oli arvattavissa. Tarkentavat kysymykset eivät olleen mahdollisia, niistä olisivat työkavereiden kulmakarvat pian alkaneet kohoilla. Jossain vaiheessa 80-luvun mittaan vaunu sitten sieltä hävisi. Numeroa en enää muista, kenties oli mukana viime kuun mediatapahtumassa, kun Cometit ja Charioteerit myytiin isolla rahalla ulkomaille.
Viimeksi muokattu:
