Lätkä-foorumi

Paska jää, mitä ei olisi uskonut Venäjällä tapahtuvan, lienee osasyynä onnettomuusherkkyyteen?

Todella paha takaisku Leijonille:
Aleksander Barkovin kisat ohi
Lauantai 15.2.2014 klo 15.06 (päivitetty klo 15.33)

Leijonien ykkössentteri Aleksander Barkov joutuu jättämään olympiaturnauksen kesken.


(JUKKA RITOLA)
Barkov loukkasi jalkansa ottelussa Norjaa vastaan perjantaina. Leijonat tiedotti lauantaina kolmen jälkeen, että Barkov kärsii alavartalovammasta eikä kykene enää pelaamaan olympiaturnauksessa.

Barkovin sivuunjäännistä uutisoi ensimmäisenä MTV.

IL

Täytynee siirtyä kannattamaan USA:a loppukisojen ajaksi...
 
Mediassa höyrytään (ja Jortikka oli sitä mieltä), että nyt Granlund ykkösketjun sentteriksi. Toivottavsti ei. Sen pojan lempipaikka on oikea laita, ja siltä paikalta hän pystyy tekemään valtavasti konnutta vastustajalle. Totta kai tuollainen kaveri sentterinäkin pärjää, mutta se ei ole luontainen rooli.

Kakkonen toimii jo niin hyvin, että sitä en sotkisi. Entä jos nostaisi "Konna" Kontiolan MG:n ja Selänteen väliin ja siirtäisi Jussi Jokisen kolmoseen?
 
Vonka on selvästi kartalla, toivottavasti Leijonien valmennus on myös.....
 
Tänään mitataan Leijonat de facto. Puolustajien pelaaminen mitataan de just ja katsotaan, saadaanko avaukset liikenteeseen...oletan, että kanukki karvaa tosi vahvasti, pistää painetta puolustajille ja pahoin pelkään, että vaikeuksia syntyy. Mutta saahan nähdä.
 
Näyttäkää nyt, että Rask on mies ja maalivahti paikoillaan.
 
Haluan nähdä että puolustus hoitaa hommansa. Itävalta pelissä se oli heikkoa, Norja pelissä parempaa. Nyt haaste on selkeästi kovempi. Jos puolustus on heikkoa, niin on lähes ihan sama miten muut osa-alueet pelistämme toimii.
 
Aamuharjoitusten perusteella ketjut ovat: Granlund-Immonen-Selänne, Korpikoski-Olli Jokinen-Ruutu, Jussi Jokinen-Kontiola-Aaltonen, Komarov-Lehterä-Pihlström.

Vielä parempi ratkaisu kuin minun ehdotukseni, mutta tässä sen näkee, miksi Erkka on Sotsissa ja minä sohvalla...

Toivotaan hyvää peliä. Parempi voittaa.
 
Ihan ansaittu tulos, huomioiden kanukkien tuomarivahvistuksen.

Mutta:
#44 liike ei (enää) riitä, nesteessä omassa päädyssä.
#64 aivan liian pehmeä, ei taklaa, ei ota kontaktia.
 
Selänne näytti ajoittain hyvää esimerkkiä. MG oli vaisu. Kukkonen, Väänänen ja Vatanen olivat upeita. Määttä välillä pahasti kahvilla. Neloskenttä myönteinen yllätys, etenkin Komarov ja Pihlström.
 
Ihan ansaittu tulos, huomioiden kanukkien tuomarivahvistuksen.

Mutta:
#44 liike ei (enää) riitä, nesteessä omassa päädyssä.
#64 aivan liian pehmeä, ei taklaa, ei ota kontaktia.

Venäjää vastaan Grani voi olla mies paikallaan, mutta jos vastaan tulee USA tai Kanada, niin herran oikea paikka on katsomossa. Timosesta samaa mieltä, hän on vahvin ehdokas väistymään, kun pakistoa kavennetaan.
 
Selänne näytti ajoittain hyvää esimerkkiä. MG oli vaisu. Kukkonen, Väänänen ja Vatanen olivat upeita. Määttä välillä pahasti kahvilla. Neloskenttä myönteinen yllätys, etenkin Komarov ja Pihlström.

#45 Vatanen on kehittynyt huimasti ja on pakkien parhaimmistoa.
#41 P...u aiheuttaa aina hämminkiä uskomattoman nopeutensa sekä häikälemättömyytensä ansiosta. 4-ketju on vastustajalle pirullinen pelinsekoittaja!
 
Länsi-Savo pääsi nyhtämään Teemulta lausunnon:

"Leijonien kapteeni Teemu Selänne ei ihmetellyt Suomen jäätyä kanadalaisjyrän alle ottelun avauserässä.

- Meillä on paljon jätkiä, jotka eivät ole pelanneet tällaisia isoja tähtiä vastaan. He olivat hieman hermona, alussa oli selkeästi kunnioitusta näkyvissä, Selänne kertoi.

- Mutta kun he tajusivat, että pärjäämme, pelasimme mielestäni hyvin. Tajusimme pysyvämme ihan hyvin vauhdissa, kun tehdään asiat oikein. Toinen ja kolmas erä oli juuri sellaista peliä, jota me pystymme pelaamaan.

Ottelu olisi voinut Selänteen mukaan päättyä suuntaan tai toiseen, ja jatkoaikatakaisku oli harmillinen. Ottelussa oli silti paljon hyvää.

- Tämä oli hyvä piristysruiske, se että oikeasti pystymme haastamaan kenet tahansa. Oli kiva nähdä, miten peli muuttui, miten jätkät rupesivat uskomaan, ettei nämä nyt ole niin ihmeellisiä vastustajia.

Selänne ja kanadalaiskapteeni Sidney Crosby kävivät keskustelua jäällä erään kuumentaneen tilanteen jälkeen. Selänne ei lopulta halunnut arvioida, kumpi nimimiehistä onnistui paremmin pelissä.

- Ei se erottunut mielestäni mitenkään, kuului arvio Crosbyn illasta."

http://www.lansi-savo.fi/urheilu/selänne-alussa-oli-selkeästi-kunnioitusta-107163
 
Vaikka Vatasta kehunkin, huomasin, että Kanadan voittomaaliin vienyt tilanne alkoi Vatasen yltiöpäisestä noususta ja syvällä tapahtuneesta kiekonmenetyksestä. Hän päästi Kanadan nopeaan vastahyökkäykseen eikä ehtinyt itse alas omalle kaistalleen. Alas jäi yksi pakki, jonka tehtävä tuollaisessa tilanteessa on pitää keskilinja (häirintä ja reagointimahdollisuus 2-1 ja 3-1 hyökkäyksissä molempiin suuntiin.

Granlundin peliäly näkyi siinä, että nähtyään toisen nuorukaisen sankarillisen luutnantti Zidén -rynnäkön hän jättäytyi varmistamaan Vatasen kaistan. Mutta siinä, missä Vatasen kaltainen puolustajapelaaja olisi saanut luisteluliikeradoillaan ja häirinnällään Doughtyn ajettua kohti kulmaa, Granlund ei voinut olla muuta kuin valuva tulppa, joten Doughty sai liikeradan keskemmälle, sektoriin, josta tehdään maaleja. Tuolta sektorilta molemmat joukkueet oli onnistuttu pääsääntöisesti pitämään poissa.

Olen aikaisemminkin sanonut, että voitan mieluimmin 1-0 virheettömällä pelillä kuin vaikka 5-2 muutamalla virheellä. Virheistä hyvät joukkueet tekevät maaleja.
 
Totta, mutta: Jatkoajalla Suomen oli pelattava äkkirikas-rutiköyhä -riskipeliä*. Ilman riskinottoa ei tehdä maaleja Kanadan tasoista joukkuetta vastaan.
*Miksikö? Mikäli homma venyi voittomaali-rangaistuslaukauskisaan niin Kanada vei sen 100-varmasti romuttaen samalla Raskin ja Leijonien itseluottamuksen.
Viimeistely eli maalintekotaito on vain niin kovalla tasolla ko. porukalla. Täpärä jatkoaikahäviö on psykologisesti helpompi käsitellä kuin 3-4 rankkareissa imaistua maalia, vallankin jos oma maalinteko tökkii samassa kisassa.
 
En minäkään usko, että Rask olisi pärjännyt rankkareissa. Vaikka ei sitä aina tiedä. Suomellakin on nyt maalintekijöitä, pitkästä aikaa.
 
Kaiken kaikkiaan ihan ryhdikäs esitys. Harmi sinänsä, että ei voittoa tullut sillä tie mitalipeleihin olisi helpottunut huomattavasti, mutta toisaalta mikäs sen mukavaa kuin pudottaa Venäjä kotonaan? Tai kenties Norja?
 
Ryhdikäs...vaikka ainoastaa Pihlström liikkui Selänteen lisäksi kohti Kanadan maalia...Granlund oli erityisen tehoton.
 
Ryhdikäs...vaikka ainoastaa Pihlström liikkui Selänteen lisäksi kohti Kanadan maalia...Granlund oli erityisen tehoton.

Osaksi nämä ovat mielikuvia. Valmentajat tekevät tarkat huomiot jatkoa varten eri ominaisuuksista. Siksi joudumme joskus ihmettelemään joitakin juttuja.

Esimerkiksi Pihlström rynni kyllä mallikkaasti (pidän siitä), mutta hänellä on pelaajana vielä laput silmillä. Ei hän saanut aikaan yhtään maalintekotilannetta. Hän potkii kulmaan, mistä ei maaleja tehdä. Granlund taas, vaikka ei parasta peliään pelannutkaan, juoni muutaman tilanteen. Ihmettelen vain, miksi hän esim. syötti kahden miehen vartioimalle Selänteelle takaisin maalin eteen, kun oli jo itse ringetellä ampumahollilla. Sitä varten Teemu hänelle kiekon toimitti. Ei Teemulla ollut mahdollisuuksia siinä. No joo, linja oli liian selkeä, ei maskia, mutta grogilasin korkuisesta olisi voinut tulla rebound ja siihen Teemu olisi ehtinyt.

Nämä ovat niitä mikrotilanteita ja ratkaisuja tietysti pitää tehdä.

Kanadan voittomaalissa Granlundilla oli hiukan pallo hukassa. Hän ei tehnyt oikein mitään järkevää, ei pyrkinyt ottamaan miestä eikä kiekkoa vaan valui kohti maalia päämäärättömästi ja heikosti sijoittuen. Onnistui vielä tahattomasti tekemään maskia sen verran, että kova laukaus jaloista yllätti Raskin. Mutta ei hän mikään pakki olekaan. Vatanen ei ollut tontillaan, ei toiminut tuossa kurinalaisesti (ellei Erkka ollut sanonut, että nouse vain).

No se siitä. Keskiviikkona on päivä uusi.
 
Kyllä Granlundin pitäisi osata myös puolustaa...en puhu kokemuksesta olen pelannut vain yhden 1979/80 kauden jenkeissä..Newport Midgetseissä. Ihan onnetonta pelaamista...pallo hukassa tyystin MG:llä...ja todellinen juhta Mikä Pyörälä puuttui tyystin.
 
Back
Top