Laivue 2020

Tietenkin jossain on jotain enemmän ja toista asiaa vähemmän, mutta noin yleisesti?
Tätä siis tarkoitin.

Osaa juttuja on vähemmän (siilomäärät, kopteri, sutokyky valtamerellä), mutta tilalla on taas painotettu meille paljon merkittävämpiä osa-alueita, kuten kyky toimia jäissä, Itämeren haastavat pohja-olosuhteet, miinoittaminen...

Tässä mukavinta on se, että nämä "erikoisolosuhteiden pakottamat ominaisuudet" ei varsinaisesti ole yhtään mistään pois, vaan ainoastaan lisää suorituskykyä perinteisempien ratkaisujen päälle!
 
Mitä tulee kritisointiin niin ei kyse ole periaatteesta eikä ilkeydestä. Lähinnä siitä, että omaan silmään tuollaiset ulokkeet "sattuu" muutoin virtaviivaisessa ja kauniissa aluksessa. Rikkoo symmetriaa.

Olenko ainoa joka vähät välittää jostain pienestä ulokkeesta muuten IHAN HELVETIN HIENOSSA aluksessa?!
Jollaista ei koskaan ole Suomen lipun alla purjehtinut. Kyvyt ja toiminnallisuus ennen kaikkea!

Päheitä oli muuten kylmän sodan laivatkin, ulokkeista viis. Toimivuus & kyvykkyydet ratkaisi.

AdmiralYumashev1982a.webp
 
Niin, faktahan on se, että tässä on siis vaadittu joku visionääri, joka on nähnyt tämän jo yli 10 v sitten. Tai, oikeastaan jo 15 vuotta sitten. Semmoinen on tälläisten asioiden kehitys- ja suunnittelukaari.
Ajatus strategisista hankkeista perusteineen on tosiaan myyty poliitikoille jo hyvän aikaa sitten. Erinomaista taustavaikuttamista PV:n taholta. Kertoo myös paljon Suomen järjestelmän toimivuudesta, kun hankkeiden taakse saatiin kaikki eduskuntapuolueet.
 
MInusta se näyttää kyllä ritilöitä vaille valmiilta. Kamalan näköinen.
Luotan siihen että tuossa kohdin tulee kyllä joku törö olemaan, mutta se päivittyy sarjan myötä visuaalisesti miellyttävämmäksi. Nykyinen on jonkun puusilmäinsinöörin tekele, jossa on mietitty vain ja ainoastaan teknistä toiminnallisuutta.
 
Olenko ainoa joka vähät välittää jostain pienestä ulokkeesta muuten IHAN HELVETIN HIENOSSA aluksessa?!

En ole saanut tästä SUURESTA murheesta kyllä kiinni minäkään. En sitten lainkaan. Mutta se mikä yllätti oli kyllä nähdä tuo runko valmiina, on kyllä kokoluokkaa suurempi kuin mitä päissäni olin animaatioiden perusteella ajatellut. PRIIMAA PUKKAA.
 
Minusta se sopii. Kauneuspilkku, tai kanki.

Varsinkin jos se on jonkun puusilmäinsinöörin tekele. Muistelen lämmöllä, kuinka eräällä taidearkkitehdilla meni tunteisiin, kun jouduttiin käytännön syistä poikkeamaan suunnitelmasta "itkeäkö vaiko nauraa?".
 
Tätä siis tarkoitin.

Osaa juttuja on vähemmän (siilomäärät, kopteri, sutokyky valtamerellä), mutta tilalla on taas painotettu meille paljon merkittävämpiä osa-alueita, kuten kyky toimia jäissä, Itämeren haastavat pohja-olosuhteet, miinoittaminen...

Tässä mukavinta on se, että nämä "erikoisolosuhteiden pakottamat ominaisuudet" ei varsinaisesti ole yhtään mistään pois, vaan ainoastaan lisää suorituskykyä perinteisempien ratkaisujen päälle!
Siilomaarä (siis 16 siiloa mahdollinen optiolla) on ihan ok aluksen uppoumaan nähden. Kopterikyky on ihan täysimittainen, koneet vain pitää hankkia. Sutokyky on tietenkin Itämeri-painotuksella, mutta täysi setti sonareita ja torpedot ovat ihan ok. Ei muillakaan mitään ihmeempää ole. Tuota jäissätoimintakykyä ei vastaavasti ole kellään muulla.
 
Minusta se sopii. Kauneuspilkku, tai kanki.

Varsinkin jos se on jonkun puusilmäinsinöörin tekele. Muistelen lämmöllä, kuinka eräällä taidearkkitehdilla meni tunteisiin, kun jouduttiin käytännön syistä poikkeamaan suunnitelmasta "itkeäkö vaiko nauraa?".
Molempi parempi. Nättiä ja toimivaa.
 
Luotan siihen että tuossa kohdin tulee kyllä joku törö olemaan, mutta se päivittyy sarjan myötä visuaalisesti miellyttävämmäksi. Nykyinen on jonkun puusilmäinsinöörin tekele, jossa on mietitty vain ja ainoastaan teknistä toiminnallisuutta.
Ni! Ei oo taas mietitty tappokojeessa estetikkaa yhtään.

Tekniikka on kaunista, sillon ku se toimii. Puusilmäinsinöörit rulettaa ja kaunistelijat suunnitelkoon vaikka rintaliivejä.
 
Olen melko varma että niin laivan kuin vaikkapa maston suunnittelutiimissä on ollut ja tulee jatkossakin olemaan mukana myös muotoilija. Ei tietenkään toiminnallisuuden kustannuksella, vaan sen rinnalla. Ja monta muutakin ammattilaista. Aivan kuten jokseenkin kaikessa teollisessa tuotannossa.

Insinööririntsikat vois kyllä olla hienot.
 
Olenko ainoa joka vähät välittää jostain pienestä ulokkeesta muuten IHAN HELVETIN HIENOSSA aluksessa?!
Jollaista ei koskaan ole Suomen lipun alla purjehtinut. Kyvyt ja toiminnallisuus ennen kaikkea!

Päheitä oli muuten kylmän sodan laivatkin, ulokkeista viis. Toimivuus & kyvykkyydet ratkaisi.

Katso liite: 122065
Nuo neukkuristeilijät oli kyllä omalla persoonallisella tavallaan hienoja. Etenkin Kresta 2- ja Kara-luokat.
 
Olen melko varma että niin laivan kuin vaikkapa maston suunnittelutiimissä on ollut ja tulee jatkossakin olemaan mukana myös muotoilija. Ei tietenkään toiminnallisuuden kustannuksella, vaan sen rinnalla. Ja monta muutakin ammattilaista. Aivan kuten jokseenkin kaikessa teollisessa tuotannossa.

Insinööririntsikat vois kyllä olla hienot.
Tuskimpa vaan. Aika vähälle jää taiteelliset vapaudet nykyajan sotalaivassa. Runko on jo muutenkin täynnä kompromisseja jäissäkulun, vauhdin, kantavuuden, vakavuuden ja kestävyyden välillä.

Kannen yläpuoliset rakenteet määräytyy laitesijottelun, painopisteen, suojan, näkyvyyden ja käytettävyyden perusteella.

Masto varmaan vähiten jättää tilaa taiteilijalle. Paino pitää saada mahdollisimman alas ja silti painavat tutkaelementit mahdollisimman ylös ja kaikki lähettimet ja vastaanottimet pitää sijoittaa niin ettei tule katveita tai häiritse toisiaan.

Kaikki loppu on mahdollisimman suoraa peltiä ja kevyttä/kestävää rakennetta. Muotoilijan huoleksi jää lähinnä kaiteet ja antenninjalat.

Eriasia sitten risteilylaivoissa, joiden pitää näyttää hyvältä mainoskuvissa ja somessa. Ne missikisat on aivan omilla catwalkeillaan, mutta sotalaivan kauneus punnitaan sillä, kuinka monen muun laivan siluetti siihen on maalattu.
 
Johdat omat ajatuksesi harhapoluille ajattelemalla muotoilijaa taiteilijana, mainostoimiston puuhastelijana tms.

Teollisella puolella muotoilu on lopulta jotain ihan muuta. Tärkein osanen on teknisen toteutuksen sopeuttaminen valmistustekniikkaan. Iso osa työstä menee etenkin sotalaivassa varmasti insinöörityönä, mutta ei kaikki.
 
Tuskimpa vaan. Aika vähälle jää taiteelliset vapaudet nykyajan sotalaivassa. Runko on jo muutenkin täynnä kompromisseja jäissäkulun, vauhdin, kantavuuden, vakavuuden ja kestävyyden välillä.

Kannen yläpuoliset rakenteet määräytyy laitesijottelun, painopisteen, suojan, näkyvyyden ja käytettävyyden perusteella.

Masto varmaan vähiten jättää tilaa taiteilijalle. Paino pitää saada mahdollisimman alas ja silti painavat tutkaelementit mahdollisimman ylös ja kaikki lähettimet ja vastaanottimet pitää sijoittaa niin ettei tule katveita tai häiritse toisiaan.

Kaikki loppu on mahdollisimman suoraa peltiä ja kevyttä/kestävää rakennetta. Muotoilijan huoleksi jää lähinnä kaiteet ja antenninjalat.

Eriasia sitten risteilylaivoissa, joiden pitää näyttää hyvältä mainoskuvissa ja somessa. Ne missikisat on aivan omilla catwalkeillaan, mutta sotalaivan kauneus punnitaan sillä, kuinka monen muun laivan siluetti siihen on maalattu.
Ulkonäöllä on merkitystä myös sotalaivassa. Ensinnäkin, yleensä semmoinen mikä miellyttää ihmissilmää, toimii parhaiten luonnossakin. Toisekseen, ulkonäön pitää olla sotilaallisesti uskottava, eikä mikään tekele kuten on nähty joissakin esim Romanian ja Pohjois-Korean aluksissa. Jos katsot brittialuksia, niissä on selkeästi ulkonäkökin huomioitu. Ja onnistuneesti. Japanin Mogami-luokka on aika hyvin kopioitu Pohjanmaista - on myös hyvin kaunis ja tehokkaan näköinen alus. Pohjanmaat on kyllä yksi parhaimman näköisistä fregateista tällä hetkellä. Kun vaan sen sileitä, hyviä stealth-pintoja ei pilattaisi millään erilaisella roinalla, toivottavasti niin ei käy.
 
rafale-18thDec.jpg

Itselle tuli heti tämä mielikuva, eli ei se nyt niin paha…..
 
Back
Top