Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Otin pojat pois toistaiseksi.
Yritän selvittää oman mahdollisen altistuksen aiheuttajan tilaa, mutten ole saanut toistaiseksi yhteystietoja hänelle.
Nuoret luulivat, että nyt etäopetus on synomyymi Pleikkarin peluulle. Pettymys oli suuri, kun iskä keräsi ohjaimet takavarikkoon.
Classroomissa olevat tehtävät myös tutkitaan ja kuulustellaan kotona, toisin kuin normaalisti opiskeltaessa. Tätä he eivät vielä tiedä.
Nuoriso on ollut aamuyhdeksästä lähtien läppäreillä kotona, ja poika lähetti juuri viestin, että saako ohjaimet pois takavarikosta ruokatunnilla, kun hän on saanut siihen mennessä työt tehtyä . Kyllä hyvästä motivaatiosta täytyy palkita , täähän saattaa olla päinvastoin tehokkaampaa. Häiriötekijät luokasta ovat poissa jne.
En saa mahdollisen altistajan yhteystietoja (tietosuoja), joten ilmoitin opistolle ja pyysin heitä tekemään mitä tarpeelliseksi näkevät.Otin pojat pois toistaiseksi.
Yritän selvittää oman mahdollisen altistuksen aiheuttajan tilaa, mutten ole saanut toistaiseksi yhteystietoja hänelle.
Kuvittele mikä sota on päällä muutaman viikon jälkeen, käpyNuoriso on ollut aamuyhdeksästä lähtien läppäreillä kotona, ja poika lähetti juuri viestin, että saako ohjaimet pois takavarikosta ruokatunnilla, kun hän on saanut siihen mennessä työt tehtyä . Kyllä hyvästä motivaatiosta täytyy palkita , täähän saattaa olla päinvastoin tehokkaampaa. Häiriötekijät luokasta ovat poissa jne.
Tytär ilmoitti, että et sä tiedä, että Classroomissa opettaja hyväksyy työn ja sitä kautta toteaa sen tehdyksi, ei sun tartte siihen puuttua hei kamoon (äänensävystä kuului että älä käpy tähän puutu ).
Siirsin Damokleen miekan lukuläksyjen ylle.
Nuoriso on ollut aamuyhdeksästä lähtien läppäreillä kotona, ja poika lähetti juuri viestin, että saako ohjaimet pois takavarikosta ruokatunnilla, kun hän on saanut siihen mennessä työt tehtyä . Kyllä hyvästä motivaatiosta täytyy palkita , täähän saattaa olla päinvastoin tehokkaampaa. Häiriötekijät luokasta ovat poissa jne.
Tytär ilmoitti, että et sä tiedä, että Classroomissa opettaja hyväksyy työn ja sitä kautta toteaa sen tehdyksi, ei sun tartte siihen puuttua hei kamoon (äänensävystä kuului että älä käpy tähän puutu ).
Siirsin Damokleen miekan lukuläksyjen ylle.
Ja laulukoe.Muista myös laittaa pakollista liikuntaa!
Ja laulukoe.
kaksi viimeistä on tehokkaaksi havaittuja, pienempienkin osalta..iPad vapaa on selkeästi tehokkainTeinien houkuttelu niihin on vaikeampaa, mutta lahjonta, uhkailu, kiristys...
Teinien kasvatuksessa tärkeintä on uhkailu, uhkailu, uhkauksien tinkimätön toteuttaminen vaikuttavimmalla mahdollisella tavalla, ja jos hommat sujuvat, niin sitten siiman antaminen. Tämä on luonnollisesti mahdotonta, jos pohjaa ei ole luotu pienestä pitäen.Kuvittele mikä sota on päällä muutaman viikon jälkeen, käpy
En saa mahdollisen altistajan yhteystietoja (tietosuoja), joten ilmoitin opistolle ja pyysin heitä tekemään mitä tarpeelliseksi näkevät.
Positiivista on, että opiston vastaava äsken soitti ja kertoi selvittävän asiaa.Ollaan aika harmaassa vaiheessa. Ei tietoa kenestä tarttuu, ei tietoa kenestä tarttui.
Näinhän tuo näyttäisi pääosiltaan menevän.Vähän jokaisen tutun paikkakunnilla on jo tällä viikolla käsketty alakoululaisten kuskata kirjat kotiin. Ei varmaan tarvitse pitkään odotella että Suomessakin koulut ovat kiinni.
Näinhän tuo näyttäisi pääosiltaan menevän.