Lennokkien torjunta

"Puolustusvoimien ilmatorjunnan tarkastaja kertoo Ylelle, miten Suomi toimisi lennokkeja vastaan samantapaisessa tilanteessa kuin Puola tällä viikolla."

"Venäjän lähettämiä drooneja päätyi syvälle Puolan alueelle. Osa niistä lensi Puolan ilmatilassa jopa satoja kilometrejä.

Näin tapahtuisi todennäköisesti Suomessakin.

Puola ja Nato ovat havainneet rajaa lähestyvät parimetriset lennokit tutkilla ja seuranneet, että ne todella tulevat Puolan rajan yli. Rauhan aikana lennokkeja ei voi ampua suoraan rajalle tai jonkun toisen valtion ilmatilaan.

Kaikkiin lennokkeihin ei myöskään pysty reagoimaan samaan aikaan tai torjumaan ylipäätään, jos lennokkeja tulee paljon.

– On normaalia, että valitaan vaarallisimmat ja kriittisimmät maalit. Tehdään uhka-arvio, että mitkä on tuhottava ensin. Niin myös Ukraina ja Israel tekevät, Nokelainen sanoo."

Jatkan edellisen viestiini viitaten.
Seuraavassa jutussa on tarinaa siitä miten F-16-hävittäjät ovat käyttäneet laserohjattuja raketteja huthi-droonien alasampumiseen.
Tuota pitäs tutkia ja soveltaa sekä Hornetteihin, että sopivalta osin Hawk koneisiin.
Drone torjunta tuntuis sopivat juurikin Hawk koneille ja Hornetit hoitelisivat muut hommat.

Ukrainassahan käyttävät koulutuskoneita, kuten Yak-52, lennokkien torjuntaa. On varmasti edullista. Käyttötapakin kuin ensimmäusten ilmataisteluiden aikaan, eli mies kiväärin kanssa.

Kai grob soveltuisi tähän myös, MD500 ja NH90:n ohella? Nämä siinä mielessä parempia kuin NH90, että niille ei taida olla muuta sotakäyttöä. Vastaavia siviilikoneita on tietenkin myös käytettävissä ottokalustona.
 
Viimeksi muokattu:

Riittääkö siviilikoneiden nopeus saavuttamaan droneja?
 
Noillakin nopeuksilla täytyy laskea/ennakoida kohtauspiste, jotta dronet saadaan varmasti kiinni.

Niinhän se on, mutta näitä voidaan myös pitää valmiudessa ympäri maan. Lentopaikkoja on enemmän.

Eikä tässä vielä kaikki, aseet ja käyttökulut ovat myös edulliset ja pilotteja riittää.

Toimii tosin vain päiväsaikaan.
 
Lentäjien valonvahvistimet ja lämpökamerat ovat olemassa.
 
En voi vielä kerran olla kirjoittamasta seuraavasta yhdistelmästä drone torjuntaan.

Otetaan yksi Hawk harjoitushävittäjä siihen runkoon (tykin paikalle) asennetaan Litening AT podi joita jää ylimääräisiä kun Hornetit poistuu.

Siipiripustimiin hankitaan, yksi kumpaankin siipeen, LAU-131/A seitsemän raketin kasetti johon USA on sovittanut APKWS II laser ohjattuja ohjuksia.

Nuo edelliset yhdistetään ohjaamon takamiehen tietokoneeseen joka hoitaa havainnoinin ja maalin tuhoamisen.

Horneteista jäävä Link16 siirretään myös Hawk harjoitus hävittäjään, jotta tiedon siirto olisi sujuvaa koneen ja lennonjohdon välillä joka ohjaa Hawkin lähelle lähestyviä droneja.

Huonona puolena on että se 30mm Aden tykki jää pois.

Näin maalikon silmin ei pitäs olla mahdoton toteuttaa, ei suuria muutoksia itse koneeseen, ja 14 APKWS II ohjuksilla varustettuna jo jonkin moinen väline dronejahtiin.

Viisaammat kertokoon jos ei toimi.

Voisi toimiakin mutta helpointa olisi ostaa Aadeniin kunnon paukkua pieniä ja hitaita päristimiä vastaan sekä ripustimiin AIM-9-ohjuksia suurempien ja nopeampien suhistimien torjuntaan.
LW30 XM1211 HEP/PROXHIGH EXPLOSIVE PROXIMITY
LW30mm High Explosive Proximity Ammunition (LW30 HEP/PROX) is a 30mm x 130mm Radio Frequency (RF) Proximity Fuzed, high explosive, fragmentation round designed for the M230 and M20LF (XM914) chain gun. The system delivers a 30mm projectile in close proximity to targets (airborne, naval, or ground) with RP proximity sensor based detonations. LW XM1211 HEP is a non-programmable proximity cartridge which includes backup Point Detonation (PD) and a self-destruct feature, providing a capability to defeat UAS, light armored vehicles, troops in the open and targets in defilade.
 
Onkohan näillä hävittäjillä toisaalta päinvastaista haastetta, eli lentävätkö lennokkeihin verrattuna turhan nopeasti, joka tekisi tykillä osumisesta hankalampaa (kun ohjuksia halutaan säästää)?
 
Voisi toimiakin mutta helpointa olisi ostaa Aadeniin kunnon paukkua pieniä ja hitaita päristimiä vastaan sekä ripustimiin AIM-9-ohjuksia suurempien ja nopeampien suhistimien torjuntaan.
Kunkahan Hawk löytää noi dronet yöllä? Vaatii jotain parempaa sensoria.

Sitä miekin harmittellin, tuossa ideassa kun 30mmAaden tykki jouttuu poistamaan, mutta nokkaan ei kai saa sijoitettua tarpeellisia sensoreita ja laser valaisinta, ilman suuria muutoksia.

Voiskohan toiseen sisempään siipiripustimeen asentaa tuon Litening AT podin? Vie silloin tosin toisen ohjuskasetin paikan, en usko että ulompii ripustimiin voi noita ohjuskasetteja asentaa.

Vaikka monenlaisia versioita Hawk koneesta on saiskohan jostain tuollaisia käytettynä?

Luin jonkun jutun missä F-15 kone ei pystynyt ampumaan tykillä yhtään dronea alas, varmaan koneen nopeus oli syynnä.
 
Laitatko linkkiä jos tulee vastaan.
Tuon jutun loppu puolella, tuollainen lause.

The crew of at least one F-15E Strike Eagle switched to guns after running out of missiles, but did not succeed in downing any targets.
 
F-15E Pilot Recounts Having To Switch To Guns After Missiles Ran Dry During Iranian Drone Barrage
The F-15E crew's story is one of many that night, with the type swatting down more than 70 Iranian drones in a matter of hours.

Videolla selviää, että aseupseeri valaisi dronea maalinosoituslaserilla, jotta lentäjä näkisi sen valonvahvistajallaan.

Dangerous Game​

Iranin hallitus käynnisti 13. huhtikuuta 2024 laajan ilmaiskun Israelin kansakuntaa vastaan, jossa käytettiin yli 300 dronea ja ohjusta. 494. ja 335. hävittäjälaivue sijoitettiin etulinjaan ja niiden tehtävänä oli puolustaa Yhdysvaltain koalitiokumppaneita. Heillä ei ollut aavistustakaan, mihin he olivat lentämässä tai kuinka kaoottiseksi ilta tulisi.

Sinä yönä nämä F-15E-lentäjät ja asejärjestelmäupseerit ampuivat kaikki ohjukset koneistaan, väistivät avaruudesta putoavia roskia ja joutuivat laskeutumaan koneillaan punaisen hälytyksenaikana. Maahenkilöstön oli työskenneltävä vaarallisissa olosuhteissa tankatakseen, uudelleenvarustaakseen ja laukaistakseen koneet takaisin taisteluun ennätysajassa, kaiken tämän hyökkäyksen uhan alla.

Tämä lyhyt dokumentti antaa näkökulman lentäjistä, kuten majuri Benjamin "Irish" Coffeysta, heidän navigoidessaan F-15E-koneitaan kaaoksen läpi, ja legendaarisesta toimittajasta Martha Raddatzista, joka selittää näiden kahden maan välisten vihollisuuksien aikajanaa. Aseasiantuntija Alex Hollings kertoo lyhyesti, mitä nämä lentäjät kohtasivat. Animaatioita käytetään tuon yön ainutlaatuisten tapahtumien uudelleennäyttämiseen.
 
Ilmeisesti maali on liian pieni asejärjestelmälle ammuksineen. Siinä uusi käyttötarkoitus ja suunnittelu suunta konetykeille.
Mie oon lukenut noista Saabib Nimbrix-ohjuksista, ovat pieniä n.3kg painoisia infrapuna hakuisia, alle metrin mittaisia ohjuksia.
Jos Hawkit pystyy ampumaan AIM-9 ohjuksia niin miksei noitakin pienellä virityksellä, muutama ohjuskasetti (4-7ohjusta/kasetti) siipiin. Ei tarvii maalin laservalaisua.
Saabilta tulee pieni ilmatorjuntaohjus, joka on tarkoitettu droonien torjuntaan.

Tärkeimmät ominaisuudet:

Rakennettu erityisesti miehittämättömien ilma-alusten (UAV) tuhoamiseen
Käyttövalmius 24/7
Räjähtävä sirpalepää
Tekniset tiedot

Pituus: <1 m
Paino: <3 kg
Torjuntaetäisyys: Jopa 5 km
Kohteet: Jopa NATO-luokan II miehittämättömät ilma-alukset

Lentäjien valonvahvistimet ja lämpökamerat ovat olemassa.
Voiko noilla havaita esim. Shared dronen pimeänä yönä? Nopeasti liikkuvasta Hawkista
Tarvitaan joku parempi EO kamera joka sopisi asentaa Hawkin nokkaan niin, että dronet havattaisiin kauempaa.

Näin jäisi rungon paikka viellä tykille.
 
Mie oon lukenut noista Saabib Nimbrix-ohjuksista, ovat pieniä n.3kg painoisia infrapuna hakuisia, alle metrin mittaisia ohjuksia.
Jos Hawkit pystyy ampumaan AIM-9 ohjuksia niin miksei noitakin pienellä virityksellä, muutama ohjuskasetti (4-7ohjusta/kasetti) siipiin. Ei tarvii maalin laservalaisua.

Voiko noilla havaita esim. Shared dronen pimeänä yönä? Nopeasti liikkuvasta Hawkista
Tarvitaan joku parempi EO kamera joka sopisi asentaa Hawkin nokkaan niin, että dronet havattaisiin kauempaa.

Näin jäisi rungon paikka viellä tykille.
Riippuu mallista, säästä, etäisyydestä ja onko mopedissa maastokuviota joka toimii VV:lle.
Ainakin mullahien mopedit ovat ilmeisesti erottuneet hyvin aavikon hiekkaa vasten.
 
Mie oon lukenut noista Saabib Nimbrix-ohjuksista, ovat pieniä n.3kg painoisia infrapuna hakuisia, alle metrin mittaisia ohjuksia.
Jos Hawkit pystyy ampumaan AIM-9 ohjuksia niin miksei noitakin pienellä virityksellä, muutama ohjuskasetti (4-7ohjusta/kasetti) siipiin. Ei tarvii maalin laservalaisua.

Voiko noilla havaita esim. Shared dronen pimeänä yönä? Nopeasti liikkuvasta Hawkista
Tarvitaan joku parempi EO kamera joka sopisi asentaa Hawkin nokkaan niin, että dronet havattaisiin kauempaa.

Näin jäisi rungon paikka viellä tykille.
Riski tietysti että muutostöillä saa dronen huomaamattomaksi infralle taikka sitten tehdään uusi malli dronesta.

Hawkin hyötykuorma jää suht pieneksi ja kohtalaisen kalliita ohjukset/raketit on sekä ei taida olla kovinkaan pitkäikäisiä säilöä.

Nyt pitäisi saada konetykit kohdistettua. Hornetin ammuskuormalla pitäisi tiputtaa satoja drooneja. Eikä ampua satoja ammuksia ohi maalin.
 
Back
Top