Libya


Libyassa on tehty ilmaiskuja liki päivittäin, enimmäkseen aseistetuista lennokeista, mutta maan sisällissota saattaa tältäkin osin olla kiihtymässä.
Libyan hallitusta vastaan taistelevat sotapäällikkö Khalifa Haftarin johtamat joukot uhkaavat aloittaa ilmahyökkäykset maassa olevia Turkin joukkoja vastaan.
Turkki tukee YK:n tunnustamaa Libyan hallitusta. Se sanoo kostavansa mahdolliset iskut.
YK:n Libya-lähettiläs Stephanie Williams sanoi tällä viikolla YK:n turvallisuusneuvostolle, että Libyan sisällissota on kiihtymässä, leviämässä ja syvenemässä. Molemmille puolille tulee ulkoa yhä lisää aseita ja taistelijoita.
Tripolissa sijaitsevan Libyan hallituksen sisäministeri Fathi Bashagha on uutissivusto Bloombergin mukaan (siirryt toiseen palveluun) epäillyt, että Venäjä on lähettänyt kuusi MiG-29 -hävittäjää ja kaksi Suhoi Su-24 -pommittajaa Syyriassa olevasta tukikohdastaan Haftarin joukoille.
Ainakin yksi MiG-29 on nähty tällä viikolla Haftarin joukkojen lentokentästä otetussa satelliittikuvassa.
Paljonko Haftarilla on uusia taistelukoneita, kenen ne alun perin ovat ja kuka niitä lentää, on edelleen epäselvää.
Turkin lennokit Tripolia pelastamassa
Libya on ollut enemmän tai vähemmän sisällissodassa siitä lähtien, kun diktaattori Muammar Gaddafi syöstiin vallasta vuonna 2011. Viimeiset viisi vuotta sotaa on käyty Tripolin hallituksen ja Bengasista toimivan Haftarin hallituksen välillä.
Haftar on jo vuoden yrittänyt valloittaa pääkaupunkia Tripolia. Hänen joukkonsa ovat päässeet Tripolin esikaupunkeihin asti ja ampuneet kaupunkia tykistöllä monta viikkoa. Viime aikoina ne ovat kuitenkin kärsineet tappioita ja joutuneet paikoin vetäytymään, mutta taisteluja käydään yhä Tripolin liepeillä.

Sotaonnen näyttää kääntäneen nimenomaan Turkin aseellinen tuki. Turkki on tänä vuonna tuonut Tripolin hallituksen avuksi paitsi arviolta tuhansia syyrialaisia palkkasotilaita, myös omia ilmatorjunta-aseitaan ja aseistettuja lennokkejaan.
Lennokeista laukaistuilla ohjuksilla turkkilaiset ovat tuhonneet useita venäläisiä Pantsir-ilmatorjuntajärjestelmiä. Pantsir on uudenaikainen ilmatorjuntatykillä ja -ohjuksilla varustettu ajoneuvo, joita Haftarin joukoilla on. Tripolin hallituksen joukot ovat saaneet ainakin yhden Pantsirin ehjänä sotasaaliiksi.
Lennokki-iskuja on tehty myös muihin Haftarin joukkojen kohteisiin.
Turkki vastaan Venäjä
Libyan sotaa yritettiin rauhoittaa tammikuussa liittokansleri Angela Merkelin koolle kutsumassa huippukokouksessa Berliinissä. Kokoukseen osallistuivat muun muassa Venäjän ja Turkin presidentit, ja siinä luvattiin lopettaa ulkopuolinen sekaantuminen Libyan sotaan.
Turkki on nyt avoimesti mukana, Tripolin hallituksen puolella. Sitä vastaan taistelevilla Haftarin joukoilla on venäläisiä edistyneitä aseita ja apunaan venäläisiä Wagner-yhtiön palkkasotureita, mutta Venäjän hallitus katsoo, että se ei ole mukana sodassa.
Tiistaina Yhdysvallat ja Britannia vaativat YK:n turvallisuusneuvostossa Venäjää lopettamaan palkkasoturien lähettämisen Libyaan. Venäjän mukaan se ei ole valtiona osallinen asiaan.
– Libyassa ei ole Venäjän armeijan sotilaita, sanoi Venäjän YK-suurlähettiläs Vasili Nebenzia.
Khalifa Haftaria tukevat Venäjän lisäksi myös Egypti ja Arabiemiraatit. Esimerkiksi Pantsir-ilmatorjuntajärjestelmät ovat Forbes-uutissivuston mukaan (siirryt toiseen palveluun) tulleet Arabiemiraateista, joka on ostanut niitä Venäjältä.
Ja on olemassa myös Syyria-yhteys.

Syyrialaisia sotii molemmilla puolilla
Maaliskuussa Bengasin hallitus, eli Haftar, avasi suljettuna olleen Libyan suurlähetystön Damaskoksessa. Damaskoksen ja Bengasin välille avattiin lentoyhteys.
YK:n tarkkailijoiden mukaan Syyriasta on lennätetty Libyaan arviolta vajaat 2 000 syyrialaista taistelemaan Haftarin puolella. Heidän uskotaan tehneen palvelussopimukset venäläisen Wagner-yhtiön kanssa.
– Turkki on Damaskoksen ja Haftarin yhteinen vihollinen, sanoi Oxfordin yliopiston tutkija Samuel Ramani uutistoimisto AFP:lle.
Damaskosta, eli Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia ja Khalifa Haftaria yhdistää myös yhteinen tukija, Venäjä.
 
Venäjä pelaa kokoaan ja kykyään isompaa sotilaallista ulkopolitikkaa, voi olla ettei uskottavuus kestä yhtään sotilaallista tappiota missään, ettei joku ala arvuutella, missä muualla Venäjän voisi päihittää sotilaallisesti. Eli on odotettavissa, että Venäjä laittaa kova kovaa vastaan ja kiipeään eskalaation tikkaita ylös Putinin tunnetulla uhkapeli doktriinilla.

Egyptin Rafaleita tuolla tuskin nähdään ihan heti, ovat ensisijaisesti varattu Egyptin nykyjohdon suojelemiseen.
 
Netin (Wikipedia) mukaan tähänastinen valmistusmäärä on jonkin verran yli 200. Kun laskee pois Venäjän armeijan omat (reilu puolikas koko tähänastisesta valmistusmäärästä), on ulkomaille myydyistä tuhottu reilu kymmenesosa.

Se on aika paljon.

Suomalaisesta perspektiivistä on kiva tietää, että venäläisiä ilmatorjuntajärjestelmiä voi tuhota ilmasta(kin) käsin ilman että ne kykenevät kovin kummaan vastatoimintaan.

Toivottavasti noista tuhoamisista saadaan paljon hyvää tietoa tänne. Kuinka? Millä? Mikä helpotti, mikä esti tuhoamista...
 
Eikö tuolla Syrian puolella Pantsireilla ole ollut vastaavia ongelmia dronejen kanssa. Ilmeisesti Pantsirin tutkalla oli suuria vaikeuksia erottaa droneja esimerkiksi linnuista. Käsittääkseni Tor-järjestelmä osoittautui Pantsireja merkittävästi tehokkaammaksi dronejen torjunnassa Khmeimin lentotukikohdassa. Ilmeisesti tehokkain torjuntamenetelmä drone uhkaan on EW-järjestelmät, joilla käsittääkseni saatiin juuri venäläisten Khmeimin lentotukikohdassa parhaat tulokset. Ei varmaan kestä kovin pitkään, kun LNA:lta alkaa löytymäään venäläistä alkuperää oleviä EW-härpäkkeitä.
 
Tuolla päin on näköjään työtilaisuuksia reipashenkisille ja ripeäotteisille miehille. :D Missähän päin Sarde nykyjään vaikuttaa?


 
Turkin tukema "hallitus" on aloittanut uuden offensiivin, tarkoituksena Tripolin vielä Haftarin joukkojen hallussa olevien eteläosien valtaus sekä Tripolin lentokentän valtaus. Eri lähteitä internetissä.
 

Yhdysvaltain satelliittikuvat vahvistavat: Venäjä siirtänyt hävittäjiään Libyaan – tavoitteena tukikohta Euroopan laidalla?

Yhdysvaltain pelkona on, että Venäjä pyrkii saamaan ilmatukikohdan Euroopan etelälaidalle.

Venäjä on lähettänyt hävittäjiään Libyaan tukemaan maan hallitusta vastaan taistelevia venäläispalkkasotilaita, sanoo Yhdysvaltojen armeijan Afrikan sotatoimialueen esikunta (Africom).

Hävittäjät lähtivät tukikohdasta Venäjältä ja pysähtyivät ensin Syyriassa, missä "ne maalattiin uudelleen häivyttääkseen niiden venäläinen alkuperä", Africom sanoo lausunnossaan tiistaina.(siirryt toiseen palveluun)

Jo viime viikolla Libyan hallituksen edustajat sanoivat, että Venäjä olisi lähettänyt koneitaan maahan. Heidän mukaansa Venäjä olisi lähettänyt kuusi MiG-29 -hävittäjää ja kaksi Suhoi Su-24 -pommittajaa Syyriassa olevasta tukikohdastaan Haftarin joukoille.

Ainakin yksi MiG-29 on nähtiin viime viikolla Haftarin joukkojen lentokentästä otetussa satelliittikuvassa. Yhdysvaltain armeija on nyt julkaissut tuonkin kuvan.

Venäläiskoneet ovat Africomin mukaan tulleet vahvistamaan venäläisistä palkkasotilaista koostuvia Wagner-joukkoja.

Wagner-joukot ovat tukeneet lähes koko maan vallaneen kapinallisjohtaja Khalifa Haftarin joukkoja. Haftari on saanut tukea myös Egyptiltä ja Arabiemiraateilta.

– Venäjä yrittää selvästi kallistaa vaakaa omaksi hyödykseen Libyassa. Aivan kuten näin heidän tekevän myös Syyriassa, he laajentavat sotilaallista läsnäoloaan Afrikassa käyttämällä hallituksen tukemia palkkasotilasjoukkoja, kuten Wagner-järjestöä, sanoo Africomin komentaja, kenraali Stephen Townsend.

– Venäjä on pitkään kiistänyt täyden osallisuutensa Libyan meneillään olevaan konfliktiin. No, nyt siitä ei ole mitään kiistämistä. Olemme katselleet Venäjän lennättävän neljännen sukupolven taistelukoneita Libyaan, Townsend jatkoi.

Yhdysvallat arvelee, että Venäjä pyrkii saamaan Libyaan tukikohdan, aivan Etelä-Euroopan rajalle. Mikäli näin tapahtuisi, se olisi merkittävä turvallisuusuhka Euroopalle, Yhdysvaltain armeija varoittaa.

Eilen maanantaina Wagner-joukot vedettiin yllättäen pois pääkaupungin Tripolin rintamalta sisemmälle Itä-Libyaan.
 
Mikähän tapaus tämä on? Väittää olevansa suomalainen LNAn joukoissa.


 
Turkkilaislähteiden mukaan venäläiset rahtikoneet ovat tuoneet lisää Patsir-yksikköjä Libyaan.

Muutenkin tuonne lennätetään kalustoa ja ilmeisesti ukkojakin yötä päivää. Isompi romutuskisa näköpiirissä?
 
Taas näitä ryssän leirissä olevia "uussuomalaisia", lisää seurattavaa supolle.

Jos jossain, niin tuolla ei tiedä kuka on kenenkäkin leirissä. Haftarin joukot ei kyllä taatusti ole suoraan ryssän leiriä. Haftarin poppoo on niin amerikkalaisten luomus kuin olla ja voi.

Tietysti voi olla että amerikkalaiset taas kerran kusi omille kintuilleen.



52030037_303.jpg
56091_FRAMacronHaftar_1558549703117.jpg

Trump Backed Libyan Strongman’s Attack on Tripoli, U.S. Officials Say
https://www.bloomberg.com/news/articles/2019-04-24/trump-libya-haftar-tripoli

Trump’s Support for Haftar Won’t Help Libya

https://foreignpolicy.com/2019/04/24/trumps-support-for-haftar-wont-help-libya/

France signals support for Haftar's military operations to control Tripoli

https://www.libyaobserver.ly/news/france-signals-support-haftars-military-operations-control-tripoli
 
Jos jossain, niin tuolla ei tiedä kuka on kenenkäkin leirissä. Haftarin joukot ei kyllä taatusti ole suoraan ryssän leiriä. Haftarin poppoo on niin amerikkalaisten luomus kuin olla ja voi.

Tietysti voi olla että amerikkalaiset taas kerran kusi omille kintuilleen.



Katso liite: 40628
Katso liite: 40629

Trump Backed Libyan Strongman’s Attack on Tripoli, U.S. Officials Say
https://www.bloomberg.com/news/articles/2019-04-24/trump-libya-haftar-tripoli

Trump’s Support for Haftar Won’t Help Libya

https://foreignpolicy.com/2019/04/24/trumps-support-for-haftar-wont-help-libya/

France signals support for Haftar's military operations to control Tripoli

https://www.libyaobserver.ly/news/france-signals-support-haftars-military-operations-control-tripoli

Toisaalta, ranskalainen sota-alus juuri pysäytti UAE:n tankkerin Välimerellä. Tankkeri oli menossa hakemaan öljyjalosteita itäisestä Libyasta. Tankkeri jäi merelle lillumaan ainakin toistaiseksi.
 
Back
Top