Huomionarvoista on lähinnä firman koko; sillä ei ollut 2016 muuta toimintaa kuin hallintokuluja 16000 euroa ja pankissa on rahaa rapiat 2000 euroa. 2015 ja 2014 se ei tehnyt mitään (jolloin Hallin varuskunta ostettiin).
Tuon ja suomalaisten firmojen välillä on hollantilaisia yhtiöitä joista en ole onnistunut saamaan muuta tietoa kuin että niiden luottosuositus on 8000-10000 euroa. Eli jos firma menisi ostamaan uuden VW Golfin, niin rahoitusyhtiö sanoisi että ei onnistu.
Ainoa suomalaisfirma mistä on jotakin tietoa on NxtVn Halli Oy (en tiedä mitä tämä firma tekee, mutta se on ostanut 20000 eurolla jonkun rakennuksen), jonka liikevaihto on nolla ja kuluja 5000 euroa ja pankissa rahaa kolmesataaviisikymppiä. Muut suomalaisfirmat ovat todennäköisesti ilmoittaneet verokarhulle että eivät tee mitään, koska niistä ei ole mitään tietoja.
Rakenna näillä lihaksilla sitten jotain datakeskuksia ympäri maailman.
Asioille voi toki olla selityksensä, etenkin hollantilaisfirmojen kanssa. Suomalaisfirmojen kanssa minulle tulee mieleen vain se, että tiedot on jätetty ilmoittamatta verottajalle, mikä on tietenkin väärin, tai sitten niillä ei oikeasti ole mitään toimintaa.
NxtVn Oulu on Ely-keskuksen mukaan saanut yli satatonnia tukirahaa. On vai ei, en voi vahvistaa, mutta niin netissä lukee.
NxtVn Jämsä omistaa puolen miljoonan entisen varuskunnan ja maksaa ylläpitokuluja satoja tuhansia euroja vuodessa. Mistä raha tulee ja miksei tietoja ilmoiteta viranomaisille?
NxtVn Finland ei ole tullut vastaan muutenkin kuin vastuuhenkilöiden osalta.
En tiedä mitä NxtVn puuhaa vai puuhaako mitään ja onko sillä yhteyttä Ugandaan vai ei (muuta kuin Suvi Lindén). Patriaan sillä on yhteys siten, että Patria on ollut mukana suunnnittelemassa Hallin varuskunnan Master Plania NxtVn Jämsän kanssa. Kokonaisuudessa on niin paljon epäselviä asioita, että en usko rehelliseen toimintaan ennen kuin joku esittää todisteet siitä mitä on tehty ja kuka on toiminnan rahoittanut.
Lähinnä tulee mieleen joku näistä:
- Peiteoperaatio Hallin varuskunnan saamiseksi (miksi --> foliojuttuja)
- Rahanpesu
- Tukihuijaus
Olisi hyvä selvittää kiinteistörekisteristä onko se varuskunta-alue edelleen NxtVn Jämsän omistuksessa. Vai onko koskaan ollutkaan.