Limnell: Suomi on hybridisodankäynnin kohteena

Komentaja ottaa kantaa:

Tärkeintä on olla epäselvä

Tilanteen epämääräisyydellä on tarkoitus vaikeuttaa päätöksentekoa. Erityisen tärkeässä roolissa on vaihtoehtoisen informaation syytäminen julkisuuteen.

- Tärkeintä on, että tilanne saadaan näyttämään mahdollisimman epäselvältä, jolloin kohteen päätöksentekijöistä syntyy kyseenalainen ja epävakaa vaikutelma.


Hmm. ovatka omat poliitikkomme ottaneet mallia?



http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288738105562.html
Puolustusvoimien komentaja: Itä-Ukraina on malliesimerkki hybridisodasta - näin se etenee

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg 210. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Ritarihuoneella Helsingissä.
Mikko Stig
Julkaistu: 15.9.2014 10:52
Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg sanoo kriisitilanteiden muuttuneen entistä epämääräisemmiksi ja yllättävämmiksi.

Lindberg puhui aamulla valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa. Puolustusvoimien mukaan Suomen puolustusvoimien toimintaympäristö on muutoksessa, eikä Suomi pysty juurikaan vastaamaan tähän muutokseen.

- Muutosnopeus, ennakoimattomuus sekä epävarmuus vaikuttavat siihen, että eriasteiset yllätykset ovat mahdollisia. Kriisitilanteet ovat muuttuneet entistä epämääräisemmiksi, ilman selkeää alkua tai loppua. Sotiakaan ei varsinaisesti julisteta, ne alkavat ja loppuvat ”omia aikojaan", Lindberg puhui.

- Tälle ajalle on ominaista rauhan, kriisin ja sodan rajojen sulautuminen eräänlaiseksi harmaan epävakauden alueeksi. Raja perinteisen ja epätavanomaisen sodankäynnin välillä hämärtyy – tai paremminkin ne sekoittuvat uudella tavalla toisiinsa, sodankäynnin uusia elementtejä hyödyntäen. Juuri tästä nykysodankäynnissä, jota nyt myös hybridisodaksi kutsutaan, on kyse.

Lindbergin mukaan Itä-Ukrainan tapahtumat on ajankohtainen esimerkki hybridisodasta. Se etenee Lindbergin mukaan seuraavasti:
  • Hybridisodan valmisteluvaiheessa kohdealueelle luodaan mahdollisimman paljon epävakautta. Keinovalikoima on suurelta osin ei-sotilaallinen. Painopiste on monipuolisessa informaatiosodankäynnissä, jonka ulottuvuuksia ovat mediavaikuttaminen ja psykologiset operaatiot myös sosiaalista mediaa hyödyntäen.
  • Edelleen, talouteen liittyvät kiristystoimet ja sotilaallisen uhan kasvattaminen rajojen lähellä syventävät epävarmuutta. Valmisteluun voi liittyä myös yhteiskunnan elintärkeään infrastruktuuriin kohdistuvaa tuholaistoimintaa ja tietoverkko-operaatioita.
  • Tavoitteena on kyseenalaistaa näkyvästi kohteen poliittisen johdon toimintakyky, aiheuttaa yleistä epävarmuutta ja heikentää väestön puolustustahtoa.
  • Varsinaisessa toimintavaiheessa hybridisodassa yhdistetään sodankäynnin erilaisia elementtejä toisiinsa. Periaatteena on se, että asevoimaa käytettäisiin mahdollisimman vähän. Päätavoitteena on aikaansaada tilanne, jossa hyökkääjä voi mahdollisimman väkivallattomasti ottaa haltuunsa kohteen tai sen osan.
  • Keinovalikoimaan kuuluvat erikoisjoukkojen käyttö, manipuloidut kansanliikkeet, materiaalituki, aseellisten yhteenottojen synnyttäminen ja tarvittaessa sotilaallisen voiman käyttö, kohteen luonteesta riippuen. Massiivinen asevoiman käyttö toimii jatkuvana pelotteena.
Tärkeintä on olla epäselvä

Tilanteen epämääräisyydellä on tarkoitus vaikeuttaa päätöksentekoa. Erityisen tärkeässä roolissa on vaihtoehtoisen informaation syytäminen julkisuuteen.

- Tärkeintä on, että tilanne saadaan näyttämään mahdollisimman epäselvältä, jolloin kohteen päätöksentekijöistä syntyy kyseenalainen ja epävakaa vaikutelma.

Simo Holopainen


Mitäs se Jarmo nyt, kun Suomea ei kerran uhkaa mikään!




”Juuri nyt Suomea ei uhkaa mikään”, vakuuttaa kenraali Jarmo Lindberg. © Niclas Mäkelä

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kot...vitsee-seka-teknokarjen-etta-suuren-reservin/
 
Mitrohin listakaan ei tuonut selvyyttä siihen, kuka oli "Timo".

"Timohan" on tiettävästi kaikkein korkeimmalle askelmalle päässyt KGB:n agentti suomalaisessa yhteiskunnassa ikinä.

Minusta tuntuu, että meillä molemmilla on kaljussa aavistus. :)

No ei minulla kaljua ole, tai en myönnä. Jokainen tärkeä kontakti, jolla oli kotiryssä, sai koodinimen. Niinpä se, jolla niitä oli monta, sai varmaan nimen Timo.
 
Mitrohin listakaan ei tuonut selvyyttä siihen, kuka oli "Timo".

"Timohan" on tiettävästi kaikkein korkeimmalle askelmalle päässyt KGB:n agentti suomalaisessa yhteiskunnassa ikinä.

Muistan kun luin Jari Tervon Myyrä-romaanin. Laittoipa oman näkemyksensä asiasta aika herkullisen näkyvästi framille, kauniisti Kekkosta nimeltä manitsematta...

Timosta olisi kyllä todella hyvä saada riittävän kiistaton selvyys. Saadaankohan koskaan, avautuukohan uutta arkistomatskua Kremlistä lähivuosikymmeninä, ja onko asialla silloin enää niin väliä... vaan väittäisin että kyllä on.
 
Modet voisivat varmasti kertoa YLE:n toimittajalle hauskoja esimerkkejä?


http://yle.fi/uutiset/oletko_joutunut_venajan_trolliarmeijan_kohteeksi__kerro_kokemuksistasi/7470016

Kotimaa 15.9.2014 klo 13:58 | päivitetty 15.9.2014 klo 13:58
Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi – kerro kokemuksistasi
Yle Uutiset kerää yleisöltä tietoa verkossa häiriköivistä Venäjä-trolleista. Kerro kokemuksesi, koostamme niistä artikkelin.

Nämä sosiaalisessa mediassa vaikuttavat niin sanotut Putin-trollit ovat jo useita vuosia vanha ilmiö, joka on Suomessa jostain syystä nostettu farmille vasta nyt. Niiden toimintaa seuraamalla tavoitteena näyttää olevan vallitsevien yleisten mielipiteiden ja konsensuksen haastaminen sekä kansallisella tasolla olevien ns. itsestäänselvyyksien kiistäminen, joka sekoittaa pakkaa ja luo samalla mielikuvaa kansalaismielipiteen epäyhtenäisyydestä. Tämä on osa informaatio-operaatioita ja niiden tavoitteita.

Jos vapaapäivisin tai iltaisin on vähän tylsää ja haluaa vähän säpinää vaikka kotisohvalta käsin, niin suosittelen kokeilemaan keskustelua ja väittelyä Putin-trollien kanssa. Se on tavallaan ihan hauskaa ajanvietettä ja jos sanansäilä pysyy kädessä, niin Putin-trollien vähäinenkin uskottavuus ja tavoitteet on kohtalaisen helposti kiistettävissä. Ne on tyypillisesti aika tyhmiä, mustavalkoisia ja paskoja kirjoittajia, joilla on lisäksi aivan uskomaton muuntautumiskyky pelkäksi pelleksi. Todellisia sosiaalisen median kameleontteja, joiden julkisesta nöyryyttämisestä saa perverssiä mielihyvää, josta voi tykätä, vaikka vähän salaa. Samalla se auttaa omalta pieneltä osaltaan suomalaisten ponnistelua informaatiosodan melskeissä.

Suurin virhe on antaa Putin-trollien hallita suvereenisti eetteriä ja levittää rauhassa valheitaan ilman vastarintaa. Vaikeneminen ei ole tässä tapauksessa viisasta. Se johtaa vain kansan rautaisen henkisen selkärangan murtumiseen.
 
... niin sanotut Putin-trollit ovat jo useita vuosia vanha ilmiö...

Kuultu on näistä otuksista myös tuttavallisempi, vaikkei kunnioittavampi ilmaisu: 'Täällon russakoita netissä!' ;)

... kokeilemaan keskustelua ja väittelyä Putin-trollien kanssa... Ne on tyypillisesti aika tyhmiä, mustavalkoisia ja paskoja kirjoittajia ... joiden julkisesta nöyryyttämisestä saa perverssiä mielihyvää, josta voi tykätä, vaikka vähän salaa...

Tuo värikäs kuvaus tuo mieleen sen Havukka-ahon ajattelijan kohdan, jossa mälliä jauhava Konsta huvikseen roiskaisee räväkän osuman lattialla siivet hyönteismyrkystä harallaan hoippuroivan torakan niskaan.

Samalla keinoin kuin tuo Veikko Huovisen kirjan tarinassa nurkkia koluava hyönteinen, myös nämä P-trollit ryömivät nettisäikeissä, jättäen kukin peräänsä paremminkin pahoinpideltyjen sanaisten ilmaisujen täplin kirjailtujen hätäisten russakanjätösten tupakanruskeita viiruja, kuin suomenkielistä kirjoitusta.


Harjoitusta trollinjätösten tunnistuksessa

Sanaisia putlerinrussakanviiruja pelmahtikin aika pölläkkä vastaan lukiessani Sofi Oksasen artikkelin jälkeisiä lukijakommentteja, joiden joukossa vilisi näitä P-torakkain tekeleitä niin taajaan, että suorastaan arvelutti uutta töhryistä sivua siistille näyttöruudulle avata.

Koska hyönteislaumakirjoittajien lukuisten suttukirjoitusten sanainen siivoaminen olisi käynyt ylivoimaiseksi, laiskuuttani virtuaalisesti litsailin kunkin sätöksen klikkailemalla tekstitekeleen yläkulmassa olevaa "merkkaa roskapostiksi" tai "ilmianna" -nappulaa. Ja kas, kun olin tämän P-trollipuhdistuksen suorittanut, niin Sohvin kiintoisan artikkelin yleisökommenttilista melkein puolella lyheni, ja samalla roimasti runsaammin kuin puolella parani!

Kyseisen artikkelin yleisöpalautteesta voi kukin harjoitella trollintunnistusta. Tehtävä ei ole kovin vaikea. Vastenmieliseltä noiden asiallisten kommenttien sekaan siroteltujen töherrysten siivoaminen voi tuntua, mutta silloin kannattaa muistella edellisen kirjoittajan neuvoa vastaan ryömivien P-trollien sanallisen ja tiedollisen nöyryyttämisen kierosta mielihyvästä. :)


Sofi Oksanen: Venäjä on jo voittanut informaatiosodan

Trollintunnistusta varten siirry kohtaan -> Kommentoi
 
Viimeksi muokattu:
Viime talvesta lähtien olen yrittänyt päästä jyvälle tästä ilmiöstä, joka ei ole ilmiö, vaan suorite. Muutamia ajatuksia on syntynyt:

kun joku järjestetty toiminta näyttää tyhmältä, on paras kuivata luuppinsa ja koettaa löytää muitakin näkökulmia kuin julistaa toiminta tyhmäksi. Sillä tavoite ei välttämättä olekaan propagointi asiallisella tavalla, vaan keskustelujen sotkeminen. Ja siitä seuraa? Alkaa jäsentenvälinen osoittelu, josta olemme kaikuja kokeneet tälläkin saitilla. Muutamia tuloksia:

EU-kriitikko - putinin pussiin pelaava tollo, epäisämmmaallinen nyhverö
Arvioi kriittisesti Lännen toimintaa vaikka sivulauseessa - sama tuomio
Arvioi kriittisesti Suomen päättäjiä ja pv:a - maanpetosta lähentelevää toimintaa, putin pussiin pelaava idiootti

Jne.

Saadaan siis luotua someen jäsentenvälistä paskamyrskyä ja vastakkainasettelua. Pahimmillaan käy niin, että some muuttuu näissä aiheissa samanmielisten rutsaiseksi hyminäkuoroksi, ja kas, ne järjen hitusetkin alkavat loistaa poissaolollaan.

Eli tavoite ei välttämättä olekaan "mielipiteiden muokkaaminen" tapaan: tule suomipoikke, saat leipää"....vaan isketään itse alustaan, jossa keskustelu tapahtuu ja hakataan suomipoikken rivit epäjärjestykseen. Seuraavaa vaihetta voi vain arvailla. En usko, että ovat tolloja, vaan kyseessä on näytelmän ensimmäinen osa, jatkoa seuraa.

Siksi olen varoitellut näistä: "kenen joukoissa seisot"...."oletko ivy:n kannalla, jos et kannata Natoa"....nämä teemat nimittäin hajoittavat sitä rintamaa, jossa keskustelu syntyy tai on syntymättä.

Suomessa lienee muutamia kymmeniä ammattitrolleja, joiden kädenjälki näkyy korostetusti monella foorumilla. Kieliasua, kirjoitustapaa, sanastoa jne. on vaan erittäin hankala kätkeä. Ovat vähällä vaivalla tunnistettavissa. Ja ovat ihan suomalaisia, jotka saavat sisällön elämäänsä sotkemalla saitteja.
 
Vanha hajoita ja hallitse periaate pätee myös informaatiosodankäynnissä, jossa oleellinen tavoite on eetterin hallitseminen. Putin-trolli pystyy vähintään sotkemaan keskustelun ja siten vaientamaan asiallisen sisällön sekä levittämään päälle omaa propagandaansa. Tämän lisäksi myös osa ulkopuolisista keskustelijoista saattaa spontaanisti lähteä trollien mukaan myötäilemällä tai jopa tukemalla näitä.

Henkilökohtaisesti olen ainakin kiinnostunut siitä, minkälaista väkeä trollilaumaan kuuluu, miten heidät on rekrytoitu, mikä on heidän tehtävänsä, kuka sen antaa sekä minkälainen johtamisjärjestelmä trollien operaatioiden johtamisessa on käytössä. Maksetaanko siitä jotain ja mitä kautta maksuliikenne tapahtuu vai toimiiko koko sirkus pelkällä aatteenpalolla ja talkoohengellä.

Tätä voisi tietysti kysyä heiltä itseltään, mutta valistuneena arvauksena vastausta tuskin on saatavilla. Ainakaan siihen asti, että joku trolli kyllästyy ja tekee näyttävän ulostulon länsimaisessa julkisuudessa, kuten ainakin yksi naispuolinen RT:n toimittaja teki ja suomalaisena esimerkkinä maksullisen treffitsättipalvelun työntekijä, joka ei todellisuudessa ollutkaan hemaiseva parikymppinen missi vailla miesseuraa, vaan syrjäytynyt ja hikinen nörtti, joka rahasti työkseen muita vertaisiaan eli puutteessa olevia yksinäisiä ja hieman epätoivoisia miehiä.

Trollit tuskin ovat maailman luotettavimpia kybersotureita ja saattavat kääntää takkinsa tai lyödä hanskat tiskiin käytännössä milloin tahansa. Siten jonkinlainen ulostulo voi hyvinkin olla vain ajan kysymys.
 
Jep. Ja uskon wahvasti, että temppukavalkadi jatkuu uusin maustein. Joskus.
 
Artikkelilinkki:

Infosotaa suoraan Suomeen


The Russian version of the iconic ”Problems” troll. Source: The Interpreter.

"Myös Helsingin Sanomien kommenteista löytyy käyttäjätilejä, joiden käyttäjät ovat kommentoineet sadoilla, tai jopa tuhansilla viesteillä lähes pelkästään Ukraina-aiheisia uutisia. Viestit toistavat tyypillisesti Kremlin perusviestejä, eli perustelevat Putinin olevan rauhantahtoinen ja syyttävät Euroopan Unionia ja Yhdysvaltoja konfliktin lietsomisesta."

Artikkeli jatkuu: http://fmashiri.wordpress.com/2014/...venajan-informaatio-psykologinen-sodankaynti/
 
Erittäin hieno kirjoitus. Linkissä kokonaan, mutta laitan pari keskeistä kappaletta:

Juho Jokinen heittää puolustusvoimille pallon kysyessään kykyämme taistella informaatiorintamalla (http://www.dingle.fi/2014/09/15/digitaalisuus-muuttaa-sodankayntia-miten-reagoida/). Kysymys on erittäin ajankohtainen ja hyvä. Se kannusti minua jälleen pohtimaan puolustusvoimien kykyjä ja resursseja rintamalla, joka koostuu ihmisten arvoista, asenteista, historiasta, luuloista, ihailusta, haluista, kateudesta, katkeruudesta, ideologioista, rakkaudesta ja teoista. Tällä rintamalla ei ole kaliiberia, ei ryhmitystä, ei tappion laskennan suhteita eikä yhtymiä. Informaatiorintama on kaikkialla – se on ihmisen mielessä.

Jos taistelu käydään ihmisen mielessä, ei puolustusta omista puolustusvoimat vaan jokainen meistä. Toimittajat, viestinnän ammattilaiset, poliitikot ja monet muut, joiden osaamisalueeseen kuuluu tunnistaa mieleen vaikuttaminen, toteavat, että informaatiohyökkäys tuntuu silti. Se kaivertaa mieltä jossain syvissä ajatuksissa ja palauttaa mieleen ne negatiiviset asiat, joita yksilö on käsitellyt ja jotka halutaan palauttaa keskusteluun. Vain yksilö kykenee torjumaan ensimmäisen iskun. Senkin vaivoin, jos tulta tulee joka suunnasta. Onneksi ensi-iskun jälkeen ihminen vieressä antaa tukea.

Puolustusvoimien mahdollisuudet informaatiorintamalla ovat vahvempia niillä osa-alueilla, joissa määrälliset ominaisuudet ratkaisevat enemmän. Kyberturvallisuus, strateginen sodan ajan harhautus, eletroninen sodankäynti – nämä kyvyt nojaavat insinööriosaamiseen, oveluuteen, sensorien tuottamaan tilannekuvaan ja välineisiin. Psykologisessa ulottuvuudessa tilanne on toinen. Puolustusvoimat voi omalla esimerkillään tukea henkistä puolustusta: osoittamalla kyvykkyyttä, valmiutta ja tahtoa puolustaa suomalaisia rotuun, sukupuoleen, poliittiseen suuntaukseen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Puolustusvoimat voi taistella ajatuksen taistelukentillä. Suurin taistelu on kuitenkin jokaisen suomalaisen oma.

http://tommikangasmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176191-henkinen-puolustus-lahtee-kansasta
 
Pari tyyppiä kuvaa videon, jossa kaksi ilmeisesti Kar. Pr:n APC:tä ajelee tiellä jonnekin.

Eilen julkaisee ActionTube: "Suomen armeija liikkuu itärajalle". En ehdi penkoa, onko ukrien tube vai venäläisten. Mutta tästä saa osviittaa, miten maaantien päällä kuvattaisiin, jos enemmän kuvattavaa olisi.

 
Viimeksi muokattu:
Tuo Tommi K:n kirjoitus kuvaa omia käsityksiäni paljon. Mutta vielä pitemmälle pitää puolustuskykyisyyttä hakevan kansakunnan mennä. Nimittäin sanoista tekoihin. Propaganda nimittäin toimii pitkällä tähtäimellä VAIN, jos se pohjaa realityyn. Eli yhteiskunnan on taas, ja aidosti ryhdyttävä näyttäytymään kaikkien yhteiskunnalta. En tarkoita etuuksien tolkutonta jakamisriehakkaa, vaan sitä politiikkaa, joka aidosti yrittää pitää ihmiset kiinni yhteistuumaisessa elämässä.

Jos ym. ei synny oikaisuliikettä, niin piru meidät vie. Muistakaa nämä sanat, sillä tämän suurempaa tai parempaa totuudenjyvää ei ole eikä tule. Kansan puolustuskykyisyys ei rakennu sillä, että ylipalkataan ylisuuri virkaeliitti, joka ylimielisesti pitää itseään jopa parlamentin yläpuolella, saati sitten sitä poloista ihmistä, joka joutuu heikäläisten myllytettäväksi. Jos kansalta odotetaan puolustuskykyisyyttä, sille on annettava myös siihen kuuluva arvo ja osoitettava luottamuksella ja teoilla se.
 
Suomalaistutkijoilta vakava varoitus Venäjästä: ”Varauduttava pahimpaan

Uusi Suomi
29.3.2015 10:31
  • Kuva: EPA / All Over Press
    17.51708878.jpg

    Suomalaistutkijat varoittavat Vladimir Putinin johtaman Venäjän aikeista. Arkistokuva.

Suomen pitää tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa kaikilla tasoilla, mutta tärkeintä on kuitenkin yhteistyö länsimaiden kanssa. Näin sanovat Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith ja Aalto-yliopiston professori, sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll mielipidekirjoituksessaan, joka on julkaistu Svenska Dagbladetissa ja Hufvudstadsbladetissa.

Smith ja Limnéll sanovat, että niin sotilaallinen kuin kyberhyökkäyskin Venäjältä ovat täysin mahdollisia.

-Aina voi toivoa parasta, mutta silti on varauduttava pahimpaan, he kirjoittavat.

Smith ja Limnéll korostavat, että kukaan ei juuri nyt pysty ennustamaan Venäjän aikeita.

-Voimme vain arvailla, mitä kunnianhimoja Venäjällä on. Emme edes tiedä, kuinka pitkään Putin aikoo jatkaa presidenttinä. Sen kuitenkin tiedämme, että Venäjän identiteetti suurvaltana on aina vaikuttanut sen turvallisuuspolitiikkaan ja vaikuttaa tulevaisuudessakin, he sanovat.

Smithin ja Limnéllin mukaan viimeinen tarvittava askel Suomen ”täysjäsenyydelle” läntisessä maailmassa olisi liittyminen Natoon.


Artikkeli: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/797...a-varauduttava-pahimpaan#.VReqfyp-W94.twitter
 
Tekemällä tästä myös toimialan voi PV myös hyötyä:
""Aalto-yliopiston professorin Jarmo Limnellin mukaan kyberturvallisuudesta voi tulla Suomen seuraava vientiala, kertoo Savon Sanomat.
"Kyberturvallisuus voi ehdottomasti olla Suomelle vientituote. Se voi aivan hyvin tulla täältä Savosta, kyse ei ole valtavista resursseista vaan oivalluksista ja osaamisesta", Limnell totesi Saimaa Summit -talousfoorumissa Savonlinnassa torstaina.
Limnell on sitä mieltä, että Suomen luotettava maine olisi kilpailuetu.
"Maailmalla on trendi, että yhä enemmän kysytään, keneen voi luottaa. Mistä esimerkiksi saa tietoturvalaitteita, joista voi luottaa, ettei hallitus ole asettanut niihin takaportteja ja vakoilujärjestelmiä. Suomella on tässä hyvä mahdollisuus, meillä ei ole sellaisia intressejä kuin vaikka Yhdysvalloilla tai Kiinalla", hän sanoi Savon Sanomien mukaan.
Limnellin mukaan kyberturvallisuusalan mahdollisuuksia ei tiedosteta meillä tarpeeksi hyvin. Esimerkiksi Yhdysvallat arvioi kyberhyökkäykset ja -vakoilun yhdeksi keskeisimmistä uhkatekijoistään. Tietoturvaongelmien arvioidaan maksavan maalle jopa 1,2 miljoonaa työpaikkaa vuodessa."
http://www.talouselama.fi/uutiset/ss+kyberturvallisuudesta+voi+tulla+suomen+vientiala/a2316917
 
Sen verran tuttuja jo ja tunnettu nimimerkkimme jo vuosia, ja saunan jälkeenkin puhuttu, niin voin paljastaa että minä kyllä pelkään venäjää. En uniani menetä, enkä tauotta sitä pohdi, mutta pelkään tulevaisuutta silti.

Miettii että oma tytär on teini-ikäinen vuonna 2030. Puuttin ehtii tulla jo ennen. Paha juttu. Toivoisi tämän jotenkin rauhoittuvan.
 
Sen verran tuttuja jo ja tunnettu nimimerkkimme jo vuosia, ja saunan jälkeenkin puhuttu, niin voin paljastaa että minä kyllä pelkään venäjää. En uniani menetä, enkä tauotta sitä pohdi, mutta pelkään tulevaisuutta silti.

Miettii että oma tytär on teini-ikäinen vuonna 2030. Puuttin ehtii tulla jo ennen. Paha juttu. Toivoisi tämän jotenkin rauhoittuvan.
Hm.. Kaveri kyseli huolissaan minulta mitä luulen Putinin aikovan, kun tietää että seuraan asioita. Jatkoi, "kun poikakin on kohta menossa intiin".
 
Olen aika paljon samaa mieltä kuin Juntunen, joka esittää asiansa sen verran loogisesti ettei minulla ole siihen oikein mitään lisättävää.

Mitään maksettua tai ylhäältä käsin ohjattua Venäjä-myönteistä nettikirjoittelua en ole Suomessa havainnut. Yksittäisiä Venäjä-myönteisiä kansalaisia Suomessa on ja kirjoittavat kukin omista lähtökohdistaan.

Aha, asia selvä :D :D
 
Back
Top