Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Ulkoministeri pohti puheessaan myös tulevaa: ”Kansainvälinen asemamme riippuu tarinoista, joita meistä kerrotaan. Nämä tarinat ovat joko itse kertomiamme, tai sitten ne sepittää joku muu.”
Vistbackan perussuomalaisten osaston puheenjohtajaa joku twitterissä jo grillasi aiheesta tänään.Minusta Järviradion osuus jää koko ajan taka-alalle mediassa. Miksi juuri sitä lähestyttiin jo 2014? Miksi juuri se mahdollisti teknisesti tämän puolivaloilla saapuneen mutta paljastuttuaan naamionsa kokonaan pudottaneen propagandasyötön? Mikä on Vistbackan osuus?
Ihmettelen, ettei media grillaa sitä yhtään enempää. Ei silti, tämä hiljaisuus ei välttämättä enteile hyvää Järviradiolle. Kuulemme siitä vielä.
Minusta Järviradion osuus jää koko ajan taka-alalle mediassa. Miksi juuri sitä lähestyttiin jo 2014? Miksi juuri se mahdollisti teknisesti tämän puolivaloilla saapuneen mutta paljastuttuaan naamionsa kokonaan pudottaneen propagandasyötön? Mikä on Vistbackan osuus?
Ihmettelen, ettei media grillaa sitä yhtään enempää. Ei silti, tämä hiljaisuus ei välttämättä enteile hyvää Järviradiolle. Kuulemme siitä vielä.
linkki?Vistbackan perussuomalaisten osaston puheenjohtajaa joku twitterissä jo grillasi aiheesta tänään.
Köh, "Rva Infosoturi" kirjoitti kyllä ensin teoksen jenkkien infovaikuttamisestaTulihan se sieltä, kun vähän päkistellään. Joko ollaan tarinan päällä tai sitten tapellaan keskenämme, kuten Tri Jantunen on halunnut viitoittaa. Kyllä te vielä ymmärrätte, miksi olen ollut hiukka kylmäkiskoinen suhteessa Rva Infosoturin lähestymistapoihin infovaikuttamisen kentällä.
On turhaa turhempaa ryhtyä penslaamaan näiden wanhojen jäärien perskonkeloita, rääkyä ja ähkyä, näkyä ja toitottaa. Ja kailottaa. Kuunnelkaa mua, älkää väheksykö...mulla on asiaa....ei v-u näin. Rva Soturi mars kehittämään sitä tarinaa. Mutta siihen vaaditaan perkeleenmoista osaamista, se on maailmalla Taitolaji, johon satsataan. Rääkymisen osaan minäkin lähes yhtä hyvin kuin Rva Infosoturi.
Informaatiotaistelun voittaa se, jolla on kestävä juttu ja se kumpi ehtii ensin. Aloitteellinen ottaa puolen tikin etumatkan. Virkahidastelulla ei saada muuta kuin syylä käteen.
Voisi joku heittää muutamia kyssäreitä...
1. Miksi radioluvan haltija on vuokrannut anteeninsa Venäjän propagandan tuottajille?
2. Mikä on Järviradion ja Perussuomalaisten yhteys?
3. Onko esimerkiksi PS Raimo Vistbackan toiminta Järviradion hallituksessa näiden päätösten myötä Perussuomalaisten poliittisen käsityksen mukaista?
Vlad voisi hieman jatkaa..
Voisi joku heittää muutamia kyssäreitä...
1. Miksi radioluvan haltija on vuokrannut anteeninsa Venäjän propagandan tuottajille?
2. Mikä on Järviradion ja Perussuomalaisten yhteys?
3. Onko esimerkiksi PS Raimo Vistbackan toiminta Järviradion hallituksessa näiden päätösten myötä Perussuomalaisten poliittisen käsityksen mukaista?
Parisen viikkoa sitten laitoin sähköpostia Järviradioon, tiedustelin heiltä heidän näkökulmaa Love FM:n (ja etenkin sen Venäjä uutisia) toimintaan - vastausta en ole saanut tähän päivään mennessä. Ehkäpä tässä on syytä kääntyä seuraavaksi Perussuomalaisten puoleen julkisesti että yksityisesti (sähköpostilla) ja kysellä hiukan tarkemmin puolueen yhteyksiä Järviradioon ja jos suhde on erityisen tiivis puoluetasolla, onko puolueen tiedossa Järviradion ja Love FM:n kytkökset kuinka hyvin ja etenkin se, että millaisia "sisällöntuottajia" Love FM:llä on.
Ja mikäli @Sardaukar 'ille sopii, käytän mielelläni hänen "kysymyspatteria" pohjana, mutta sanamuotoa hiukan muokattuna ettei kysymyksiä ole mahdollista yhdistää häneen. Niiden ohella muitakin kysymysaihioita on mielessä.
vlad