Nämä eivät liity suoraan LOVEFM mutta sen taustaan hyvinkin paljon.
Venäjä ensin -liike lietsoi Forssassa
28.8.2016
Luettu (1900)
Suomi ensin -liike on kaikkea, mitä Putin on tilannut. Isänmaallista, eikö totta?
Forssassa aiemmin tällä viikolla tapahtunut paikallisväkeen kuuluvien
hyökkäys vastaanottokeskukselle oli jatkoa paikkakunnalla sattuneille väkivaltarikoksille. Epäiltyjä pahoinpitelyjä on sattunut puolin ja toisin. Paljon puhutun 15-vuotiaan kantasuomalaisen pahoinpitelyn lisäksi poliisi epäilee tapahtuneen
kaksi pahoinpitelyä, joissa uhreina on ollut turvapaikanhakijoita.
Poliisi arvioi, että tiistaisen hyökkäyksen motiivina
saattoi olla kosto. Väkivallan kierre vaikuttaa siis syntyneen.
Vain kaksi päivää kostoksi epäillyn hyökkäyksen jälkeen paikalle ryntäsi Suomi ensin -nimellä toimiva liike. Se järjesti turvapaikanhakijoita vastustavan mielenilmauksen kahakkapaikan välittömässä läheisyydessä, vastaanottokeskuksen liepeillä.
Puheissa kieli oli kovaa. Tilaisuudesta julkaisusta
videotallenteesta käy ilmi, että turvapaikanhakijat esitetiin terroristeina. Heitä vastaan kohdistettavalle väkivallalle esitettiin oikeutuksia. Jopa sodasta puhuttiin.
Kysymyksessä oli lietsontatilaisuus, jossa pidettiin palopuheita tulenaralla paikalla. Vastuuton agitointi oli omiaan lisäämään jännitteitä ja madaltamaan kynnystä väkivaltaan. Pahimmillaan sen seurauksena voi syntyä jatkuvia levottomuuksia ja yhä vakavampaa rikollisuutta.
Juuri sellaisesta
Vladimir Putin tykkää.
VERENHIMOINEN DIKTAATTORI
Venäjän presidentti Vladimir Putin on verenhimoinen diktaattori. Hänen valtakaudellaan venäläisten kansalaisoikeuksista on tullut lähinnä kaunis muisto toivosta. Vähemmistöt ja nykyhallinnon vastustajat on ajettu ahtaalle Neuvostoliitosta tutuilla menetelmillä.
Kun sisäinen järjestys oli kovalla kädellä turvattu, Putin käänsi katseensa ulos. Venäjä rupesi valloittelemaan liittoutumattomien naapurimaidensa alueita. Ukrainalle kuuluva Krimin niemimaa miehitettiin maaliskuussa 2014. Tämä tapahtui maassa riehuneiden levottomuuksien jälkimainingeissa.
Naapurimaiden levottomuudet ovat Venäjän tilaisuuksia.
Tämä on todettu Venäjällä: hyvinkin toimiva yhteiskunta on arvioitu voitavan saattaa kaaokseen varsin lyhyessä ajassa.
Suomi ensin -liikkeen toinen johtohahmo
Marco de Wit vieraili kesällä itä-Ukrainan kapinallisalueella, Venäjän tukemassa Donetskin niin sanotussa kansantasavallassa. Matkan aikana de Wit haasteli tuttavallisesti muun muassa
Donetskin virallista tiedonvälitystä kontrolloivan Janus Putkosen kanssa. Hän jopa itse latasi
YouTubeen jutustelusta kuvatun videon. de Wit myhäilee videolla Putkosen ladatessa Venäjän virallista totuutta.
Myös tunnettu Venäjä-propagandisti
Johan Bäckman oli läsnäsuomalaisseurueen Donetskin-matkalla. Bäckman esiintyy niin sanotun kansantasavallan edustajana.
Bäckman ja Putkonen eivät olleet Forssassa. Heidän halajamansa sanoma raikui siellä kuitenkin kovaan ääneen.
JOHDONMUKAINEN TAKTIIKKA
Marco de Wit kertoi toimintataktiikoistaan aiemmin katujengijärjestö Soldiers of Odinin Facebook-sivulla. Toiminta perustuu lähinnä pelotteluun ja painostukseen. De Wit kehuskeli muun muassa pappeihin kohdistuvan painostuksen tehokkuutta. Isän pikajuna kertoi taktiikoista tarkemmin
tässä jutussa.
Tässä valossa Suomi ensin -liikkeen laittautuminen Forssan tulenarkaan tilanteeseen oli ymmärrettävää.
Liike pyrkii järjestäytymään puolueeksi, mutta sen järjestämissä tilaisuuksissa on ollut yleisöä vain kourallinen. Forssan kiihtyneitä mielialoja hyödyntäen liike onnistui saamaan eri tietojen mukaan jopa sadasta kahteen sataan kuulijaa.
Tilaisuuteen tarttuva, opportunistin poliitikko laittautuu sinne, missä yleisöä on. Siellä hän lausuu, mitä yleisö haluaa kuulla.
Forssan tapauksessa mentiin lietsomaan lisää väkivaltaisuuksia niiden jo valmiiksi riivaamalle alueelle. Paikkakunnalle laittauduttiin lietsomaan levottomuuksia, joita naapurimaidensa alueita valloitteleva Venäjä hyödyntää.
HAJANAISUUDEN VOIMAA
Länsivallat reagoivat Krimin valtaukseen lähinnä talouspakotteilla. Pakotteiden vaikutukset ovat osununeet Suomeen ankarammin kuin moneen muuhun maahan. Kauppa on kärsinyt, ja talouteen on tullut lovi.
Venäjään pakotteet ovat kuitenkin iskeneet vielä voimakkaammin. Ne ovat se kova hinta, joka Krimin valloittamisesta koituu.
Yhtenäinen länsi pakotteineen on Venäjälle myrkkyä. Sen vuoksi yhtenäisyyden heikentyminen on Venäjän etujen mukaista. Tätä puolestaan edistää niin sanottujen kansallismielisten liikkeiden valta-asema Euroopassa: Putinin on helpompi neuvotella asioista kahden kesken rintaman sijaan. Kansallismielisten liikkeiden menestys on näin ollen Putinin etu, sillä ne pääsääntöisesti ajavat yhtenäisen lännen heikentämistä kansallisen itsekkyyden nimissä.
Putinin Venäjän on sanottu tukevan ja jopa rahoittavan levottomuuksia ja niitä tukevaa liikehdintää lännessä. Todisteita tälle on kuitenkin vähänlaisesti. Kiistatonta on kuitenkin, että vihapropaganda ja yleistä hajaannusta aiheuttava liikehdintä on Venäjälle edullista.
Suomi ensin -liike on kaikkea, mitä Putin on tilannut. Se lietsoo levottomuuksia ja ylistää länttä horjuttavaa propagandaa.
– Suomi on säälittävä paskamaa, jonka kansa on tahdottomia juoppoja ja typeryksiä, kirjoitti Suomi ensin -liikkeen toinen johtohahmo
Panu Huuhtanen viime keväänä.
Aika isänmaallista kaiken kaikkiaan, eikö totta?
Forssassa ei esiintynyt Suomi ensin -liike. Siellä lietsoi vihaa
Venäjä ensin.
Eri uutinen, lähde Yle
Mistä Supon mukaan on kyse Forssan tapahtumissa?
– Forssassa on ollut loppukesän aikana jännitteitä kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välillä. Paikallispoliisin tutkinnan mukaan tiistaista yhteenottoa on edeltänyt useampiakin pahoinpitelyjä puolin ja toisin. Näkemys on aika vahva, että kyse on enemmänkin paikallisesta kostonkierteestä. Siellä on aika paljon turvapaikanhakijoihin kriittisesti suhtautuvia henkilöitä, mutta niin on kaikkialla muuallakin. Haluan korostaa sitä, minkä kaupunginjohtajakin otti esille, että kaupunkia ei leimata rasistiseksi. Ei todellakaan kannata tehdä nopeita johtopäätöksiä tällaisista asioista.
Onko vastaavaa kostonkierrettä nähty aiemmin?
– Kyllä niitä varmasti on ollut. Tämä on vähään aikaan isompi ja vakavampi tapahtuma, koska käytettiin lyömäaseita. Pahoinpitelyjä on ollut viime aikoina muutamissa paikoissa mutta ei tässä laajuudessa kuin Forssassa.
Mikä Forssan tapahtumissa huolestuttaa erityisesti?
– Se on tietysti huolestuttavaa, että tapahtuu tällaista missä tahansa. Se myös huolestuttaa, jos tämä lähtee tästä laajenemaan. Kaikkien pitäisi ehdottomasti pysyä rauhallisina ja välttää ylilyöntejä.
Miksi ilmapiiri on kiristynyt nimenomaan Forssan seudulla?
– Eiköhän se ole sitä, että siellä on nuorten ja turvapaikanhakijoiden välillä ollut kärhämää ja siitä on syntynyt kostonkierre. Taustalla on varmasti myös paljon maahanmuuttovastaisuutta.
Voivatko Forssan tapahtumat olla merkki yleisemmästä ilmapiirin kiristymisestä Suomessa?
– Tietenkin herkästi tulkitaan niin, että nyt olisi tapahtumassa jotakin. Tapahtuma ei näytä liittyvän mihinkään laajempaan. Esimerkiksi paljon esillä ollut Soldiers of Odinin katupartiotoiminta on vähenemässä, mutta muutamilla paikkakunnilla on edelleen aktiivista toimintaa.
Kuinka pitkään voidaan sanoa, että kyse on aina yksittäistapauksesta?
– Niin kauan kun se on yksittäistapaus. Pysymme edelleen sen linjauksen takana. Voi sanoa onneksi tämä ei ole kovin järjestäytynyttä toimintaa. Esimerkiksi vastaanottokeskuksia vastaan tehdyissä iskuissa, jotka on tutkittu, henkilöt ovat olleet yksittäisiä tekijöitä, eivätkä he ole kuuluneet mihinkään äärijärjestöön. Teot ovat myös olleet toisistaan irrallisia.
Mitä poliisi vastaa kansanedustaja Jari Ronkaisen (ps.) väitteeseen, että poliisi ja tiedotusvälineet vaikenevat tosiasioista Forssan tapahtumien ympärillä?
– En pysty vastaamaan paikallispoliisin puolesta. Suojelupoliisin puolesta voin sanoa, että tapahtumia ei missään tapauksessa aliarvioida eikä ongelmista vaieta. Joskus on tietysti ihan hyvä, että asioita ei nosteta liikaa esille, koska aina on kärjistymisen vaara. Faktoista ja totuudesta pidetään kiinni. Tässä on ollut selkeästi alkupahoinpitelyjä molemmin puolin. Tämä ei ole ollut yksipuolista.
Onko Suojelupoliisin tiedossa paikkakuntia, joissa kytee samaan tapaan pinnan alla?
– Jännitteitä on useammallakin paikkakunnalla. En oikeastaan halua lähteä nostamaan niitä esille. Sen verran voi sanoa, että Oulussa vastaanottokeskusten ympärillä on havaittu vähän vastaavanlaista. Myös siellä oli viikko pari sitten yhteenotto. Siellä myös moskeijan ikkunoita on rikottu.
Miten ilmapiiri on Suomessa muuttunut esimerkiksi vuodenvaihteesta?
– Tilanne on ehkä tietyllä tavalla nyt rauhallisempi, koska turvapaikanhakijoiden määrä ei ole samalla tavalla kasvanut. Se on vähentänyt vastakkainasettelua mutta ei se sitä ole kokonaan poistanut. On otettava huomioon, että tilanne saattaa muuttua rauhattomammaksi, kun turvapaikanhakijat alkavat saada turvapaikkapäätöksiä, joista mitä ilmeisimmin suurin osa kielteisiä.
Miten kielteisten turvapaikkapäätösten odotetaan lisäävän jännitteitä?
– Sitä on vaikea arvioida, mitä tapahtuu. Silloin puhutaan siitä, miten turvapaikanhakijat reagoivat saatuaan kielteisen päätöksen. Se saattaa heidän mielialassaan ja toiminnassaan näkyä, mutta sitä ei kannata lähteä etukäteen spekuloimaan. Poliisi ja muut viranomaiset varautuvat myös tähän.