Luonto

Palasin Ylläkseltä tänään. Valokuvia otimme jonkin verran. Seuraavassa valokuvassa näyttävät kaksi tunturikoivun runkoa ”seurustelevan” keskenään.

Luonto on ihmeellistä.

Katso liite: 43978
Hienoa on vieläkin. Puista lehdet osin jo tippuneet, maaruska kuiten hieno vielä.
Itse kävin Ylläksellä reilu viikko sitten.
Myös juhannusviikon patikoin Ylläksen ja Aakenustunturin maisemissa.
Mukana olevassa teltassakin tuli nukuttua, mutta valtaosan huoneistossa, jossa lämmitetty kaakeli jalan alla, illat saunoen.
 
Olen onnistunut hankkimaan tämän Markku Välitalon kuvaaman ja kirjoittaman luontokuvateoksen

"Hiljaisilla havumailla" (2020), 175 sivua.

Siinä on myös paljon tekstiä kuvien lisäksi. Sen kirjoittamistyyli on tunnelmallista kerrontaa, johon on lisätty biologisia ja maantieteellisiä asioita. Teos kuljettaa lukijaa syvälle Posion sisimpään huomaamaan sen tärkeyden. Teos on täysin kirjoittajan itse tuottama. Sitä ei löydy kirjakauppojen hyllyistä. Sen saa tilaamalla kirjan sähköpostilla häneltä itseltään.

Tästä kirjasta voitte käydä lukemassa lisätietoa sen kirjoittajan kotisivulla https://markkuvalitalo.kuvat.fi

Tässä on eräs kuva tuosta kirjasta.

lintu posiolla.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Kertokaas hyviä kalajuttuja hauista jos tiedätte. Siis normaaleista poikkeavia.
 
Ne, joilla on kaapelitelevision maksukortti ja maksukanavia televisiossa/digiboksissa, kannattaa harkita seuraavia luontokanavia:

1. Animal Planet ja Animal Planet HD - koko perheen luonto-ohjelmia mm. lemmikkieläimistä, eläintarhoista ja myös villlistä luonnosta (suomeksi tekstitetty)

2. National Geography Wild - jännittäviä tai rauhallisempia luonto-ohjelmia siten, että liian rajuista ohjelmista varoitetaan katsojien ikärajojen suosituksilla (suomeksi tekstitetty)

3. BBC Earth HD - englanninkielinen luonto-ohjelmia ja muita dokumenttiohjelmia sisältävä kanava (vain ruotsiksi tekstitetty)


Olen itse kokeillut kaikkien näiden katsomista siten, että välillä esim. kesällä säästän kanavapaketin vuokrasta irtisanomalla sen muutamaksi kuukaudeksi.
 
Yritin hakea täältä ympäristösuojelun tai vesiensuojelun aiheiden foorumia. En löytänyt, joten kerron nyt tästä aiheesta.

YLEn uutisen mukaan Outukummpu-yhtiön raaka-aineiden alihankkija nimeltä ”Vale” on syyllistynyt vakavaan ympäistön tuhoamiseen Brasilian sademetsien alueella. Erityisesti eräs lähellä oleva joki on saastunut ja alueella asuva alkuperäiskansan ihmiset ovat kärsineet yhtiön toiminnasta. Katsokaas, myös luonnonkansat ovat ihmisiä! Alueella saattaa olla muitakin (mm. matkailijoita ja vierailijoita).

Ihmeellistä on Outokumpu-yhtiön kiertely ja salailu asiasta. Vastuuta ei tahdota ottaa ja tiedon saantia toimittajien suuntaan on vaikeutettu. Yleisradion uutisen otsikko on:

”Finnwatchin raportti syyttää Outokummun alihankkijaa ympäristötuhoista Amazoniassa. - Tutkijan mielestä Vale-yhtiö on todella vastuuton. Kyse on paikallisesta kaivoksesta ja sen vaikutuksesta ympäröivään luontoon.”

Mikä on Outokumpu yhtiön vastuu? Raportin mukaan se ei tarpeeksi valvo alihankkijansa toimintaa. Tällaisiin ympäristönsuojelun asioihin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota yleisesti muutenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Lainaus Yleisradion uutisesta 23.2.2021:

"Järjestön mukaan Parán osavaltiossa sijaitseva Onça Puman kaivos on myrkyttänyt xikrin-alkuperäiskansan aluetta halkovan Cateté-joen, ja asukkaista on mitattu poikkeavia raskasmetallipitoisuuksia.
. . . . .

Outokumpu ei kiistä ostoja, mutta pitää alihankkijoidensa valvontaa kattavana. Vale-yhtiö on puolestaan kiistänyt kaivoksen olevan syynä joen saastumiseen.
. . . . .

Ei vaikuta siltä, että Outokummussa valvottaisiin mitään, Kröger sanoo.

Kröger on hämmästynyt siitä, ettei Outokumpu halunnut antaa Finnwatchille sen pyytämiä kauppatietoja, vaan kansalaisjärjestö joutui kaivamaan tiedot muualta.

Krögerin mielestä valtion pitäisi tutkia kunnolla omistamiensa yhtiöiden tekemiset, eikä jättää tehtävää vähillä resursseilla toimiville kansalaisjärjestöille."

1614075726481.png

Xikrinien kylä Cateté-joen läheisyydessä. Kuva on YLEn uutisista.

Soittajan kommentti: Tässä on kaksi pahaa. Ensiksi vihreän luonnon ympäristöä turmellaan. Toiseksi viidakon alkuperäiskansan elämää vaikeutetaan. Kantavatko tässä mainitut asianosaiset yhtiöt vastuunsa?
 
Viimeksi muokattu:
Malmio loppuu, kaivos lähtee. Paska jää. Paskasta nousee paikallisen pää. Tuttua Härmässäkin.
 
Luonnonsuojelualue kaupungin rajojen sisälle? Se on nyt tehty virallisilla päätöksillä Oulun kaupungissa.

Taustana on ensinnäkin kuntaliitokset, jotka ovat kasvattaneet kaupungin pinta-alaa. Ouluun on liitetty mm. seuraavat kunnat: Haukipudas, Kiiminki, Yli-Ii, Ylikiiminki ja Oulunsalo. Nyt puhutaan alueesta, joka tuli Oulun kaupungille liitosten ansiosta.

Eilen 1.3. vahvistettiin Koneen Säätiön kauppakirja Sanginjoen monikäyttömetsästä. Useiden erilaisten toimien tuloksena saadaan Sanginjoen alueelle yhteensä 2500 hehtaarin luonnonsuojelualue. Ratkaisu syntyi yhden henkilön ponnistelujen tuloksena ja se onnistui. Tämä henkilö on tutkija Ari-Pekka Auvinen. Toinen asiaan positiivisesti vaikuttanut henkilö on Koneen Säätiön johtaja Ulla Tuomarla.

On tyypillistä, että valtakunnan tiedotuskanavat eivät ole huomanneet asiaa. Kerron sen Maanpuolustus.net ryhmälle etuajassa. Paikallimen radio ja sanomalehti ovat kertoneet uutisen.
 
Viimeksi muokattu:
Luonnonsuojelualue kaupungin rajojen sisälle? Se on nyt tehty virallisilla päätöksillä Oulun kaupungissa.

Taustana on ensinnäkin kuntaliitokset, jotka ovat kasvattaneet kaupungin pinta-alaa. Ouluun on liitetty mm. seuraavat kunnat: Haukipudas, Kiiminki, Yli-Ii, Ylikiiminki ja Oulunsalo. Nyt puhutaan alueesta, joka tuli Oulun kaupungille liitosten ansiosta.

Eilen 1.3. vahvistettiin Koneen Säätiön kauppakirja Sanginjoen monikäyttömetsästä. Useiden erilaisten toimien tuloksena saadaan Sanginjoen alueelle yhteensä 2500 hehtaarin luonnonsuojelualue. Ratkaisu syntyi yhden henkilön ponnistelujen tuloksena ja se onnistui. Tämä henkilö on tutkija Ari-Pekka Auvinen.Toimen asiaan positiivisesti vaikuttanut henkilö on Koneen Säätiön johtaja Ulla Tuomarla.

On tyypillistä, että valtakunnan tiedotuskanavat eivät ole huomanneet asiaa. Kerron sen Maanpuolustus.net ryhmälle etuajassa. Paikallimen radio ja sanomalehti ovat kertoneet uutisen.
2500 hehtaaria... ei kieltämättä mikään aivan pieni saavutus!
 
Yritin hakea täältä ympäristösuojelun tai vesiensuojelun aiheiden foorumia. En löytänyt, joten kerron nyt tästä aiheesta.

YLEn uutisen mukaan Outukummpu-yhtiön raaka-aineiden alihankkija nimeltä ”Vale” on syyllistynyt vakavaan ympäistön tuhoamiseen Brasilian sademetsien alueella. Erityisesti eräs lähellä oleva joki on saastunut ja alueella asuva alkuperäiskansan ihmiset ovat kärsineet yhtiön toiminnasta. Katsokaas, myös luonnonkansat ovat ihmisiä! Alueella saattaa olla muitakin (mm. matkailijoita ja vierailijoita).

Ihmeellistä on Outokumpu-yhtiön kiertely ja salailu asiasta. Vastuuta ei tahdota ottaa ja tiedon saantia toimittajien suuntaan on vaikeutettu. Yleisradion uutisen otsikko on:

”Finnwatchin raportti syyttää Outokummun alihankkijaa ympäristötuhoista Amazoniassa. - Tutkijan mielestä Vale-yhtiö on todella vastuuton. Kyse on paikallisesta kaivoksesta ja sen vaikutuksesta ympäröivään luontoon.”

Mikä on Outokumpu yhtiön vastuu? Raportin mukaan se ei tarpeeksi valvo alihankkijansa toimintaa. Tällaisiin ympäristönsuojelun asioihin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota yleisesti muutenkin.
Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä, mutta kannattaa katsoa ton Finnwatchin taustaporukka, ennen kuin tekee mitään johtopäätöksiä heidän "materiaalistaan"...
 
NO, minä katsoin. Finnwatchin taustaporukkaa eli jäsenjärjestöjä ovat mm.

1. Kirkon Ulkomaanapu
(Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö ja toiseksi suurin katasrofiavun antaja)
2. Kansalaisjärjestöjen Ihmisoikeussäätiö
(tukee ihmisoikeuspuolustajien työtä Itä-Afrikassa ja Etelä-Aasiassa)
3. Kuluttajaliitto
(kuluttajien ja julkisten palveluiden käyttäjien edunvalvonta-, koulutus-
ja neuvontajärjestö)
4. Maan ystävät
(osa kansainvälistä Friends of the Earth International -verkostoa)
5. Suomen Lähetysseura
(kehitysyhteistyötä ja kokonaisvaltaista lähetystyötä tekevä järjestö)
6. Solidaarisuus
(50 vuoden ajan parantanut naisten asemaa)

Tukijoina on näiden lisäksi vielä 6 muuta järjestöä. Aika hyvä tausta mielestäni. Mukana tässä luettelossa on eräs avustusjärjestö, jolle maksan itsekin kuukaisittain tietyn summan rahaa.

Raportti "Myrkytetty kansa - Outokummun arvoketjun vaikutukset Brasilian Amazonin alueella" on luettavissa järjestön verkkosivustossa. Se on julkaistu tämän vuoden helmikuussa. Tässä on muita järjestön julkaisuja:

- Teetä ilman sympatiaa, Suomessa kulutettavan teen sosiaalinen vastuullisuus (2019)
- IOI Groupin työolot Malesian Sabahissa (2018)
- Seurantatutkimus Wärtsilän tehtaan työoloista Intian Khopolissa (2017)
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top