Maahanmuuttajat asepalveluksessa tai taistelukaverina

Mielestäni tässä ei ole mitään, mitä ei äsken esittämäni näkemys voisi pitää sisällään. Mikäli Suomesta evakuoidaan ulkomaalaisia muualle, kuin heidän omaan kotimaahansa, hehän ovat tällöin välitöntä sodan uhkaa pakenevia turvapaikanhakijoita ja ainakin hakemuksensa käsittelyn ajan kohdemaan ongelma.

Venäjän valtiolla ei varmaankaan olisi motivaatiota evakuoida omia kansalaisiaa itse aiheuttamansa uhan edestä, se on totta. Joka tapauksessa tässä väestönosassa olevat nukkuvat agentit yms. varmasti katoaisivat pinnan alle joka tapauksessa tilanteen kuumetessa. Heitä ei edes internointi tavoittaisi, saati karkotus. Tavallisia ihmisiä sen sijaan evakko voisi kiinnostaa, ja kun kerta Venäjä ei heitä halua auttaa poistumaan, voidaan heidät siirtää toiseen EU-maahan näiden maiden avustuksella taikka sitten ei. Välittömän uhan edestä siirtämienn on sen verran vahva peruste, että siitä on vaikea kieltäytyä. Suomessa asuvat Venäjän kansalaiset ovat sitäpaitsi niin harvalukuinen joukko, että se tuskin kummoinenkaan ongelma.

Sinäänsä puhumme eritilanteesta, koska uskoisin että nämä tapahtumat tapahtuisivat eri kohdissa harmaanvaiheen aikajanalla.

Uskon että ensin tulisi tämä venäläinen väestöosa. Noin H-36h. Jota oltaisiin ehkä yhtenä tekosyynä suojelemaan. Länsimaiden evakoinnit tulisivat todennäköisesti H+13h kun rähinä on alkanut.

Minä puhun siitä, että jos olisimme ajautumassa kriisin Venäjän kanssa, niin miten toimia. Mielestäni toisin kuin täällä jotkut ovat esittäneet joukko internointeja, niin tulisi päinvastoin tukea normaalien kansalaisoikeuksien säilyttämistä.

Jos jos suomenvenäläisessä väestössä on lähtöhaluja, niin Suomen valtio tukisi silloin laivalipulla Tallinnaan tai Tukholmaan.

Mutta emme missään nimessä olisi antamassa kuvaa karkoituksista. Päinvastoin suremme jokaista lähtijää.

Koska jos käskemme lähtemään = etninen puhdistus
Koska jos emme päästä lähtemään = etnisiä panttivankeja
 
Viimeksi muokattu:
Näissä etnisissä puhdistuksissa ja maasta karkoittamisissa on myös se ongelma, että esim minä olen "kolmannen sukupolven maahanmuuttaja" koska sukujuureni tulivat toisen maailmansodan aikana Venäjältä Suomeen. Isovanhempani olivat "umpivenäläisiä", mutta jo vanhemmistani vain toinen on kasvanut ympäristössä, jossa kotona vaikutti Venäjä ja jo se koko muu ympäristö oli supisuomalainen. Itse koen olevani täysin suomalainen ja ainoa Venäjän vaikutus, joka minulle asti on koskaan näkynyt on vieraanvarainen notkuva ruokapöytä ja nimeni.

Mutta koen silti toisinaan jo nyt saavani osakseni syrjivää kohtelua ja ennakkoluuloja "venäläisyyteni" takia. Jos puhdistus lähtisi käyntiin niin uskoisin olevani sen kohteena. Minne minut karkotettaisiin? "Takaisin" Venäjälle kenties? Olisinko epäkelpo palvelemaan maatani? Ja toisaalta olisinko valmis itse ottamaan riskin siitä, että joku katsoisi parhaaksi hankkiutua minusta eroon?
Puhdistamiset ja uudelleen sijoittamiset eivät ole niin yksinkertaisia rajata esim vain venäläiseen väestöön. Toisaalta jos mietitään sotaa niin on sanottu, että "sota ei yhtä miestä kaipaa" eli olisiko minun kaltaiset henkilöt valitettava, mutta välttämätön uhraus suuremman edun nimissä?
Tässä nyt ollaan ajateltu lähinnä viimevuosina maahan tulleita.
Lisäys: Työpaikkani Venäläiset ovat putinisteja.
 
Minä ainakin ajattelin pelkästään vain Venäjän kansalaisuuden omaavien turvaamista, aidoittamista ja poisheivaamista, eli jos sulla on paperit ja kaikki niin sinähän olet viranomaisen silmissä Suomen kansalainen, ja oikeutettu sen mukaiseen suojeluun, jos koet että joutuisit siviilivihan kohteeksi. Pyydä suojelua tai ohjeita ajoissa tai yritä poistua maasta ajoissa. Se on ikävää ja mahdotonta sun kannalta että sun lojaliteettia alettaisiin epäilemään nimesi tai ulkonäkösi takia, ja meidän (ulkopuolisten) kannalta on ikävää ja mahdotonta että me emme voi tietää varmuudella. Ehkäpä sullakin on lähipiirissä umpisuomalaisia jotka voivat mennä takuuseen sinusta. Pysyttele visusti heidän seurassa. Tämä on monikulttuurisuuden yksi kirous - kriisitilanteissa epäluulot alkavat roihuamaan, varsinkin jos yksilö muistuttaa hyökkääjää, tai on tunnettu kytköksistään hyökkääjätahoa kohtaan.
 
Uskon, että saatat olla juurikin asian ytimessä eli epäluulossa ja vainoharhassa. En uskoisi koko Suomen kattavaan puhdistamiseen tai, että ulkomaalaisia alettaisiin pois ajamaan, aitaamaan tms. Mutta se vainoharha ja sen alaisuudessa toimiminen voi sumentaa joidenkin ajattelua.

Itse muuten näkisin, että oikea toimintatapa olisi epäkelpojen henkilöiden rajaaminen pois sotilastehtävistä (ja niitä tukevista tehtävistä.) Oman toiminnan salaamisen tulisi korostua myös siviilitarkkailun osalta. Koko epäilyttävän väestön poistaminen olisi hankalaa ja silti maahan jäisi helposti viholliselle uskollisia tahoja joiden takia salaaminen olisi kuitenkin pakollista.
 
Minä ainakin ajattelin pelkästään vain Venäjän kansalaisuuden omaavien turvaamista, aidoittamista ja poisheivaamista, eli jos sulla on paperit ja kaikki niin sinähän olet viranomaisen silmissä Suomen kansalainen, ja oikeutettu sen mukaiseen suojeluun, jos koet että joutuisit siviilivihan kohteeksi. Pyydä suojelua tai ohjeita ajoissa tai yritä poistua maasta ajoissa. Se on ikävää ja mahdotonta sun kannalta että sun lojaliteettia alettaisiin epäilemään nimesi tai ulkonäkösi takia, ja meidän (ulkopuolisten) kannalta on ikävää ja mahdotonta että me emme voi tietää varmuudella. Ehkäpä sullakin on lähipiirissä umpisuomalaisia jotka voivat mennä takuuseen sinusta. Pysyttele visusti heidän seurassa. Tämä on monikulttuurisuuden yksi kirous - kriisitilanteissa epäluulot alkavat roihuamaan, varsinkin jos yksilö muistuttaa hyökkääjää, tai on tunnettu kytköksistään hyökkääjätahoa kohtaan.

Edit.

En oikein usko että uhkaarvioita kannattaa tehdä

1. omavaltaisesti ulkonäön perusteella

2. Kriisin aikana tuskin tehdään mitään kunniatuomioistuimia joissa pohditaan luotettavuutta
 
Viimeksi muokattu:
Siviilien kohdalla keskeisenä sääntönä voitaisiin pitää ihan vaan ihmisoikeudet ja niiden turvaaminen, taustaan katsomatta. Jos nyt jokin ryhmä kokee tulevansa sorretuksi niin heille pitää tarjota mahdollisuutta lähteä turvaan vaikka Turun sataman kautta. :)
Torni kyllä varmasti osaa omalta osaltaan arvioida luotettavuuden tehtävissään palvelevilta niin kantaväestön kuin maahanmuuttajataustaisten kohdalla.
 
Mielestäni toisin kuin täällä jotkut ovat esittäneet joukkointernointeja, niin tulisi päinvastoin tukea normaalien kansalaisoikeuksien säilyttämistä.
Olen samaa mieltä.
Kriistilanteessa ei ole mahdollista saada aikaan 100% oikeaa, varmaa ja luotettavaa kansalaisten yhteenliittymää. Joudutaan ottamaan jonkin asteinen riski, että kaikki ei ehkä pelaa samaan maaliin. Tällä mennään.
Jos joku pitää ottaa kiinni, niin mieluiten sen jälkeen kun on näyttö, että kyseinen yksilö on tehnyt jotain sellaista, mikä sabotoi puolustusratkaisuja. Siinä ei sitten kansalaisuutta kysellä vaan häkkiin kelpaa taustasta riippumatta.
Mutta lähtökohtana voidaan pitää sitä, että kaikki ne jotka Suomessa nyt asuvat, pitävät tätä kotimaanaan ja varmasti jokainen toivoo rauhantilan säilyvän kotonaan. Tästä ajattelusta pitää mielestäni lähteä.

suremme jokaista lähtijää.
Minä en sure ainakaan puolustuskykyisen ihmisen poislähtemistä vaan lähinnä halveksin. Eräille on perusasiaa kysellä koko ajan "mitä yhteiskunta tekee minun hyväkseni", mutta kun tulee tilanne jossa kysytään "mitä sinä teet yhteiskunnan hyväksi", niin vastaus ei voi olla karkuun lähteminen. Kyllähän kaikille kelpaa pullasta rusinat ja se hyvinvoinnista nauttiminen, mutta mielestäni pitää olla selkärankaa olla paikalla myös silloinkin kun joudutaan hieman taistelemaan niiden saavutettujen etujen takia. Melkeimpä sanoisin, että tässäkin asiassa olen enemmän siellä "rajat kiinni" -ajatuksen kannalla.

.
 
Tuskin monet ulkomaalaiset ovat sodanajan sijoitettuja Suomessa.

Joten heitä on turha halveksia, jos lähtevät pois.
 
Tuskin monet ulkomaalaiset ovat sodanajan sijoitettuja Suomessa.
Keskustelu pyöri just venäläistaustaisissa suomalaisissa ja vastasin tavallaan siihen. Voi olla muitakin kaksoiskansalaisuudella ja sitten vielä ne suomalaiset ketkä muuten vaan haluavat ulos.
Kaikissa näissä ryhmissä voi olla sellaisia jotka asuvat täällä kyllä hyvänä hetkenä, mutta pyrkivät osallistumatta ulos kun tulee vaikeata.

Kaikki ne ulkomaalaiset joilla on muun maan passi, vaan ei ole Suomen passia, ovat tietysti vapaita lähtemään.
 
Yleisradion mukaan Suomessa asuu noin 300 000 ulkomaan kansalaista. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu ihmisiä lähes kaikista maailman maista, mutta ei yhtään esimerkiksi Andorrasta, Monacosta, San Marinosta, Vatikaanista, Omanista tai Qatarista.

Leichtensteinin lisäksi maita, joiden kansalaisia asuu Suomessa vain yksi, on Brunei, Karibianmerellä sijaitseva Saint Vincent ja Grenadiinit, Tyynen valtameren saari Tuvalu sekä Oseaniassa sijaitsevat Tonga ja Vanuatu.

Tilaston toisessa päässä on Viro, jonka kansalaisia Suomessa asuu yli 55 000. Venäläisiä täällä asuu 31 000, ruotsalaisia 22 000, kiinalaisia 8 000, somalialaisia noin 7 000 ja thaimaalaisia noin 7 000.
 
Suomi ei elä enää 70-lukua
 
Olipa nolla tason uutinen.
Sini Ariel...eiks se ole joku pesuainemerkki, Tag, Omo. Kyllähän se tietysti puhdistaa, saitko nyt varmasti huomiota osaksesi?
 
Onkohan kadettikouluun saakka mennyt maahanmuuttajia? Jonkun jutun luin joskus, jossa oli harjoituksista kuvia ja yksi aasialaistaustaisen näköinen kaveri mukana ainakin oli. Toki liekö mikään maahanmuuttaja varsinaisesti ollut, varmaan ihan Suomessa syntynyt jne. Mutta onkohan vielä sinne maahanmuuttajia ehtinyt?
 
Kyllähän varusmiehinä nähdään Suomeen muualta muuttaneita, sekä Suomessa syntyneitä valtaväestöstä poikkeavalla ihonvärillä varustettuja nuorukaisia. Ei vaan näemmä tunnu kaikille sopivan että näin on.

Viimeksi muokattu:
Kyllähän varusmiehinä nähdään Suomeen muualta muuttaneita, sekä Suomessa syntyisiä valtaväestöstä poikkeavalla ihonvärillä varustettuja nuorukaisia. Ei vaan näemmä tunnu kaikille sopivan että näin on.

Back
Top