Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Kuolemanpartiot, muilutukset, salaiset vankilat, syvien metsien joukkohaudat.

Konsteja on, mutta ne helposti vievät lapsen pesuveden mukana.
Taitaa Ruotsi kuitenkin olla tuosta vielä aika kaukana. Kiinnostavaa kannaltamme on se, olemmeko hiljalleen ja väistämättä ajautumassa samalle polulle nyky-Ruotsin kanssa, vai kyetäänkö se jotenkin estämään. Mikä olisi se sysäys, joka saisi puumme kaatumaan oikeaan suuntaan?
 
Taitaa Ruotsi kuitenkin olla tuosta vielä aika kaukana.
Kyllä. Voin kuitenkin hyvinkin nähdä moisen toiminnan alkavan lähivuosikymmeninä... puolin ja toisin. Valtiolliselta puolelta alkaa joku taho tai instanssi toimia näin, joko omin nokkinensa tai hiljaisella hyväksynnällä. Eikä vastapuoltakaan mikään estä, pikemminkin päinvastoin. Heillä on jo todistetusti madaltunut kynnys väkivallan käyttöön, organisaatio- ja organisoitumispuolella on puutteita.
 
Mielessä polttelee kysymys: millä tavalla toimimalla me voimme jatkossa välttyä samalta kohtalolta?

Tavallaan helposti. Ei tehdä Ruotsin virheitä:).

Ruotsin nykyisten ongelmien taustalla on ironista kyllä sama asia joka on nostanut heidän talouttaan vuosikymmenten ajan. Eli jatkuva halpatyövoiman tuonti.

Ensin Turkkilaisia, sitten Suomalaisia ja myöhemmin Balkanin alueen asukkeja ja nyttemmin lähi-idän asujamistoa. Tämä "tuonti" on eittämättä auttanut ruotsin taloutta pitkään painamalla kustannustasoa ja kasvattamalla myös kotimarkkinaa. Hintana on sitten tasaisesti kasvavat sosiaaliset ongelmat.

Suomalaisten ja Turkkilaisten kanssa oli (ja osittain on vieläkin) omat ongelmansa. Kyllä alamaailma oli pitkään kansankodissa näiden kansallisuuksien hallitsemaa. Mutta Jugojen saapuminen sitten muutti tilanteen.

Jugoilla oli kova sisällissotatausta ja lisäksi laajat suhteet niin asekauppaan kuin huumeisiinkin vanhoissa maissaan joka teki heistä kovia tekijöitä. Nyt lisäksi nämä uudet lähi-idän tulijat ovat niin erilaisesta kulttuuripiiristä että mitään merkittävää sopeutumista ei tule tapahtumaan sadassa vuodessa. Suomalaiset sopeutuivat suurimmaksi osaksi parissa sukupolvessa mutta en usko näin käyvän Allahin palvelijoiden kanssa. Minkä lisäksi Ruotsinkaan talous ei kasva enää samalla tavalla kuin 60-80 luvuilla. Mutta virta sinne on edelleen kova vanhasta muistista ja koska nyt siellä on jo olemassa "omaa porukkaa" jolloin "sopeutuminen" on helpompaa. Ei välttämättä koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Kuten varmasti kaikki ovat huomanneet, meilläkin monet tahot huutavat työvoimapulaa (=halpatyövoiman puutetta) talouskasvun esteenä. Jos tälle tielle lähdetään, saamme myös samat ongelmat. Jos vältämme tätä, se tarkoittaa toki pienempiä voittoja yrityksille lyhyellä tähtäimellä, mutta myös pienempiä yhteiskunnallisia ongelmia.
 
Jos me haluamme samanlaiset ongelmat kuin Ruotsissa se vaatisi rajojen avaamisen täysin ja sen lisäksi markkinointia pitkin kolmansia maita että tulkaa tänne. Ihan pienellä porukalla ei tuollaista saa.
Tänään oli iltasanomissa pääkirjoitus Ruotsin ongelmista ja mainittiin että ne johtuvat epäonnistuneesta kotoutumisesta ja asuntopolitiikasta. Sitten mainittiin, että ne eivät siis johdu vuoden 2015 pakolaisaallosta.. Tämä toi mieleen sen karun asian, että jos nykyinen tilanne on 20-vuoden takaisen maahanmuuton ansiosta niin mitä helvettiä siellä tapahtuu nykyisen 2010-luvun maahanmuuton seurauksena tulevina vuosikymmeninä..

 
Kyllä kai ne jotka tulivat Ruotsiin 50-80 luvuilla ovat hyvin kotoutuneet mutta eiköhän suurin ongelma ole ollut näistä myöhemmin tulleista.
 
Pihatonttu ilmeisesti tarkoittaa yöllisiä murhapartioita jotka poistavat tästä elämästä jengijohtajia ja muita tarpeen mukaan.

Tarkoitan todella paljon laajempaa, monipuolisempaa ja vähemmän huomiota herättäviä keinovalikoimia.

Kyllä kai ne jotka tulivat Ruotsiin 50-80 luvuilla ovat hyvin kotoutuneet mutta eiköhän suurin ongelma ole ollut näistä myöhemmin tulleista.

Jo yli 30 vuotta sitten Belgian tapaisissa kulttuuririkastetuissa maissa opittiin että toinen ja kolmas sukupolvi ovat yleensä ongelmallisimpia.
 
Jos vältämme tätä, se tarkoittaa toki pienempiä voittoja yrityksille lyhyellä tähtäimellä, mutta myös pienempiä yhteiskunnallisia ongelmia.

Tuo riippuu asioiden määrittelystä hyvin pitkälle eli vaikkapa tämä Postin sakkaaminen voidaan yhdestä näkövinkkelistä lukea yhteiskunnalliseksi ongelmaksi ja toisesta rööristä asiaa voi luonnehtia liiketoiminnalliseksi ongelmaksi.

Periaatteessa Postin ja yms. ohkaisten marginaalien puljut lepäävät täysin halpatyövoiman ja digitalisaation (lue: työvoiman korvaamisen) varassa joten lorun loppu on melko lähellä, moneltakin kantilta, joten valtion olemassaolo on lyhyellä aikajänteellä täysin yhtäkuin mamutus. Sitten kun on mamutettu oikeen kunnolla että ilman asetta kannossa ei pärjää kaduilla, huomataan että ei tuo mamutus ollutkaan todellinen ratkaisu koska pyramidihuijaukseen tukeutuvassa markkinataloudessa työvoima ei voi olla koskaan tarpeeksi halpaa.
 
Suurin ongelma Ruotsissa on edelleen se ettei ongelmien suuruutta haluta tunnustaa. Tilanne on hallinnassa eikä no-go alueita todellisuudessa ole olemassakaan. Turvallisuusuhka on olemassa mutta se on valtiollinen ja tulee suuntautuu idästä. Siihen uhkaan sitten reagoidaankin avaamalla kylmänsodan aikaisia tukikohtia ja varustamalla ruutiukkojen partioita Gotlantiin.

Ruotsissa on jo sen verran tietyntyyppistä väkeä että millaisia ongelmia ilmenee rajojen sisällä siinä tilanteessa kun Gotlantiin ilmaantuu vihreitä ukkoja. Mitä tapahtuu sekä saarilla että muutamissa kaupungeissa?

Suomessa tuon tyyppistä resursseja sitovaa vastaavantasoista sisäistä uhkaa ei onneksi, vielä, ole.

Älkää toiste laskeko maahan kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia ukkoja kulkemaan vapaasti siellä täällä. Kun se tapahtuu pahan päivän aattona niin siinä on isoja ongelmia.
 
Viimeksi muokattu:
 
Ottavat vain tilaa, valtaa ja rahaa haltuunsa. Sekä huumemarkkinoita. Ilmankos käyttöä on vaadittu vapautettavaksi Suomessakin.

Mielenkiintoista mitä tulee tapahtumaan sen jälkeen kun noissa kaupungeissa tapetaan ensimmäiset poliisit. Alistuvatko ruotsalaiset lopullisesti vai mitä?
 
Uusia sanoja kielikeskukselle:
- mamuttaa; verbi jossa erilaisesta etnologisesta, kultturaalisesta ja sosiaalisesta ympäristöstä siirretään usein eri värisiä ihmisiä joko täyttämään työvoimapulaa, sosiaalidemokraattisten yrittäjien henk. koht. taloutta tai palvelemaan jonkin ideologisen ryhmittymän ns. lopullista päämäärää. Synonyymejä: laittaa kakkoseen kuivalla
- mamutus; substantiivi tapahtumalle jossa yllä mainittua tekemistä on suoritettu. Synonyymejä: suuri kusetus, suvaitsevaisuus,
- mamuttaja; pronomini, henkilö, laitos tai instituutio joka oman ideologiansa tai agendansa mukaisesti pyrkii siirtämään mamuja (objektiivi) yhteiskuntaan sitä (tai mamuttajaa) rikastuttamaan. Synonyymejä: suvakki, Ohisalo, demari, vihreä, keskustalainen, kokoomuslainen
 
marraskuu 22, 201922:00
Ruotsidemokraatit paljastivat petoksen: Irakin puolustusministeri nostaa sosiaalitukea Ruotsissa

Irakin puolustusministeri Najah al-Shammari on toimen mies. Hänen virastoaan epäillään osallisuudesta 320 mielenosoittajan kuolemaan maan viimeaikaisissa levottomuuksissa. Siinä sivussa ministeri on nostanut vuosien ajan sosiaalitukia Ruotsista. Expressen-lehden mukaan al-Shammari on kirjattu sairaseläkeläiseksi, joka on työkyvytön muistivaikeuksien takia.

Irakin puolustusministeri on Ruotsin kansalainen ja kulkee väestörekisterissä nimellä Najah Al-Adeli. Ministeriä ja vaimoaan epäillään nyt törkeästä avustuspetoksesta. He ovat nostaneet lapsilisiä ja asumistukea, vaikka ovat asuneet jo pitkään poissa Ruotsista. Asian selvitti ensimmäisenä ruotsidemokraatteja lähellä oleva uutispalvelu Nyheter Idag.
Vuosia saikulla
Aftonbladetin tietämän mukaan Al-Adeli anoi turvapaikkaa Ruotsista vuonna 2013 ja sai maan kansalaisuuden vuonna 2015. Hän asuu viranomaistietojen mukaan edelleen samassa osoitteessa. Hänellä ei ole ollut säännöllisiä tuloja hän on ollut useamman vuoden paljolti saikulla.
Puolustusministeri, nyt siis nimeltään Najah al-Shammari on aiemmin kuulusteluissa kertonut, että hänellä tutkinto valtiotieteissä sekä sotilaskoulutus. Hän on omien sanojensa mukaan ollut Irakin armeijan kenraali. Hänet nimitettiin Irakin puolustusministeriksi vuonna 2019.
Useita rikosepäilyjä
Nyheter Idag kertoo poliisilähteisiinsä viitaten, että puolustusministeri pyrähtää vuosittain Ruotsiin muutamaksi viikoksi ja ylläpitää näin uskoa siihen, että edelleen asuu maassa. Myös puolustusministerin mahdollisesta väestökirjanpitorikoksesta on käynnissä esitutkinta.
Juttua täydennetty 22.11.2019 klo 23.42

SUOMEN UUTISET

 
Paljonko kuvitteet olevan noita "ei-berntejä" tuolla jumalan selän takana?

Käsittääkseni niitä ei- Bernttejä on hajasijoitettu koko Ruotsin alueelle, eli sattumukset on mahdollisia missä vaan? Tietysti eihän ne mihinkään pikkupaikkoihin jää sielläkään pitkäksi aikaa oleilemaan vaan suuntaavat isommille kylille heti kun mahdollista vaan on.
 
Käsittääkseni niitä ei- Bernttejä on hajasijoitettu koko Ruotsin alueelle, eli sattumukset on mahdollisia missä vaan? Tietysti eihän ne mihinkään pikkupaikkoihin jää sielläkään pitkäksi aikaa oleilemaan vaan suuntaavat isommille kylille heti kun mahdollista vaan on.
Pikaisella guuglauksella, Alvdälenissä näyttää olevan ei-Bernttejä melkoisesti. Alvdälenin uutisaiheiden mukaan jätti-vokkia sun muuta löytyy.
Kyllä Ruotsissa alkaa pikkukylät ja -kunnatkin olla paskottu näillä rikastuttajilla, ei se pelkästään isoihin kaupunkeihin keskity.
 
Back
Top