Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Seksuaalinen ahdistelu festivaaleilla on ongelma Ruotsissa

Ruotsin suurimpiin festivaaleihin kuuluvan Bråvalla festival ilmoitti äskettäin pistävänsä pillit pussiin. Järjestäjän mukaan syynä ovat festivaalia jo kahtena peräkkäisenä vuonna piinanneet raiskaukset ja seksuaalinen ahdistelu. Viime vuonna Bråvallassa oli yhden viikonlopun aikana viisi raiskaustapausta ja 14-16 ahdistelua. Tänä vuonna raiskauksia oli neljä ja erityyppisiä seksuaalisia ahdisteluja 23.

Miten on mahdollista, että tällaista tapahtuu maassa, joka panostaa tasa-arvoon ja feminismiin, Ruotsissa kysellään.

Vuosien 2014 ja 2015 We Are Sthlm -festivaaleilla seksuaalista ahdistelua kokivat jopa 11-vuotiaat tytöt, mutta Ruotsin poliisi jätti tämän kertomatta niin medialle kuin suurellekin yleisölle.

Usean ruotsalaisjulkaisun(siirryt toiseen palveluun) mukaan suuri osa ahdistelijoista oli nuoria ulkomaalaistaustaisia miehiä.

https://yle.fi/uutiset/3-9707350
Tässä on kyseessä hieman uudenlainen asia joka on viime vuosina noussut esille länsimaissa jossa asuu ja jonne on muuttanut islaminuskoista nuorisoa (=lue nuoria miehiä). Julkisissa paikoissa tapahtuva nuorten naisten lääppiminen, tilaisuuden tullen tapahtuvat joukkoraiskaukset jne. tunnetaan nimellä "Taharrus Gamae". Siinä oikealla tavalla islaminuskontoa harjoittavat nuoret miehet pyrkivät luomaan tilanteita erilaisiin seksuaalisiin tekoihin. Kohteena ovat ns. vääräuskoiset ja islamilaisen tapakäytännön vastaisesti ns. "vapaasti pukeutuvat" nuoret tytöt ja naiset. Käsittääkseni siihen kuuluu kaikenlaista, ikään kuin "vahingossa" ja tungoksessa tapahtuvaa koskettelemista, puristelua, itsetyydytystä ja tilaisuuden tullen jopa raiskauksiakin.

Ymmärrettävästi nuoret tytöt ja naiset kokevat tällaisen erityisen ahdistelevana..ja mitäpä muutakaan se olisi. Sellaiseksi se on tietenkin myös tarkoitettu. Islamilaisen näkemyksen mukaisesti "syntisesti/houkuttelevasti" pukeutuneet vääräuskoiset naiset ovat moraalittomia ja ns. "vapaata riistaa" seksuaaliseen häirintään.

Tässä artikkelissa kerrotaan hieman mistä on kysymys.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001064214.html

Jossain määrin "Taharrus Gamae'ssa" on mukana myös ideologista, islamin uskoon pohjautuvaa sanomaa siitä ettei oikean jumalan uskonto salli naisilta itsenäistä asemaa eikä esiintymistä julkisilla paikoilla. Eikä missään tapauksessa "houkuttelevasti", avoimesti pukeutuneena. Naisten tulisi elää ja pukeutua kuin oikeauskoisessa islamilaisissa maissa ja maailmassa. Siksi on jopa moraalisesti oikein ja puolusteltavaa ikään kuin rangaista länsimaisen turmelluksen vallassa olevia tyttöjä ja naisia. Siis osoittaa käytännön tasolla mihin vapaa käytös ja pukeutuminen johtaa. Mutta todellisuudessa kyseessä lienee pääosin vain tiettyjen muslimimiesten omien seksihalujen sairaalloinen tyydyttäminen..

Ja, ettei kukaan sano että tämä kirjoitus on rasismia niin totean etteivät kaikki muslimit harrasta tällaista. En halua missään tapauksessa yleistää asiaa. Todennäköisesti tällaiseen toimintaan syyllistyvät sellaiset nuorisoryhmät jotka ovat muutenkin mukana kaikenlaisessa rikollisessa toiminnassa. Niitähän löytyy suurkaupunkien lähiöistä ihan riittävän paljon.
 
Niin siis se uutinen on, että festivaali pisti pillit pussiin. Taustoitus on viimevuotista.

1.7 https://yle.fi/uutiset/3-9701253
Kerrotaan, että ensi vuonna ei järjestetä.

3.7 https://yle.fi/uutiset/3-9000179
Putte i parken.."Poliisin mukaan kyse on yhdestä tai useammasta ryhmästä yksin maahan tulleita turvapaikanhakijanuoria"


5.7 https://yle.fi/uutiset/3-9707350
Ko. uutinen. Mainitaan "pistävänsä pillit pussiin" (ensi vuosi vai lopullisesti?)

Uutinen on kyllä ennenminkin jatkuva tosiasioiden kieltäminen viranomaisten toimesta...
Poliisipäällikkö Michael Lindqvistin mielestä seksuaalisesta ahdistelusta ilmoitetaan nykyisin herkemmin.

– Minun mielestäni tilastot peilaavat festivaaliyleisön matalaa ilmoituskynnystä suhteessa tällaisiin rikoksiin. Toinen syy kasvuun on se, että ilmoituksen voi tehdä saman tien ja paikan päällä.

Erikoinen piirre ruotsista loppuun...
Ruotsissa seksuaalista ahdistelua ei tänä vuonna esiintynyt lainkaan esimerkiksi rokkiin ja metalliin keskittyvällä Sweden Rock Festivalilla. Festivaali ei halunnut kommentoida asiaa mitenkään Ylelle.
 
Ruotsissa seksuaalista ahdistelua ei tänä vuonna esiintynyt lainkaan esimerkiksi rokkiin ja metalliin keskittyvällä Sweden Rock Festivalilla. Festivaali ei halunnut kommentoida asiaa mitenkään Ylelle.

Voi olla että järjestäjissä ei ole ns. unelmaväkeä tai ainakaan järjestyksenvalvojissa
ja mahdollisissa vapaaehtoisissa..

Festareillahan voi olla avustajina mm. urheiluseuroja ja järjestöjä. Välttämättä eivät siedä kaikkea eikä tarvitse olla "poliittisesti korrekti" - kuten ruotsalaisen poliisin..
 
Viimeksi muokattu:
Jossain täällä luin että sinne Bråvallaan oli annettu satoja vapaalippuja pakolaisille. En tiedä pitääkö paikkansa. Sinne mihin pitää ostaa sadoilla kruunuilla pääsyliput niin ihan varmasti niitä taharussi-nussioita on vähemmän.
 
Jossain täällä luin että sinne Bråvallaan oli annettu satoja vapaalippuja pakolaisille. En tiedä pitääkö paikkansa. Sinne mihin pitää ostaa sadoilla kruunuilla pääsyliput niin ihan varmasti niitä taharussi-nussioita on vähemmän.

Remu talkkia, vähän kuin talahassi-lassi :D
 
Onnistuisiko khatinviljely ruotsissa?

Angeredin kamelikeskus joutuu maksamaan takaisin puoli miljoonaa kruunua

Posted on 6.7.2017 by Paavo Tajukangas in Tajuntarkistus, Uncategorized // 8 Comments https://pt-media.org/2017/07/06/ang...u-maksamaan-takaisin-puoli-miljoonaa-kruunua/

Puolivalmiit kamelitallit Angeredin pelloilla odottavat kameleita.


Göteborgin kaupunki myönsi joulukuussa 2015 Angeredin kamelikeskukselle 500 000 kruunua (52 630 euroa) aputukirahaa. Tällä apurahalla kamelikeskuksen oli tarkoitus tehdä sosiaalista työtä ja auttaa sellaisia maahantulleita somalihenkilöitä, jotka olivat tipahtaneet ruotsalaisesta systeemistä tai eivät koskaan olleet päässeet edes mukaan siihen.

Raha oli tarkoitus käyttää kamelitallien ja kamelikeskuksen infran rakentamiseen. Kun keskus valmistuisi niin somalit ja muut ihmiset, joille kameli on rakas eläin, voisivat käydä kamelikeskuksessa mm. puuhatöissä ruokkimassa kameleita ja tehdä esimerkiksi kamelinratsastusnäytöksiä. Lisäksi siellä olisi voinut lievittää koti-ikävää taputtamalla kameleita.

Niin olisi, mutta kun ei voi. Nimittäin somalit puhalsivat rahat omiin taskuihin ja Angerediin jäi puolivalmiit kamelitallit. Koska apuraha oli korvamerkittyä ja vuoden 2016 aikana ei tapahtunutkaan mitään – ei tullut kameleita eikä kamelinkengittäjille töitä, niin kaupunki päätti lopulta periä rahat takaisin.

Kaupunki lähetti takaisinmaksulapun jo keväällä ja eräpäivä olisi ollut kesäkuun viimeinen, mutta äyriäkään ei ole maksettu takaisin. Kamelikeskuksen puheenjohtaja Geza Nagy kertoo:

– Väite, että kamelikeskuksella ei olisi ollut toimintaa viime vuonna ei pidä paikkaansa. Me olemme rakentaneet kamelitalleja ja siihen työhön olemme palkanneet omat erilliset kamelitallinrakentajat. Lisäksi meillä on ollut oma kamelitallirakennusmestari ja materiaalikuluihinkin on mennyt rahaa.

Kaupungin edustajan Marina Johanssonin mukaan projekti ei ole edennyt kuten odotettiin:

– He saivat rahaa erikoistarkoitukseen, mutta nyt meillä on vain puolivalmiita kamelitalleja ja toiminta ei ole lähtenyt ollenkaan käyntiin. Näin ollen rahat pitää maksaa takaisin.

Jos rahoja ei makseta 10 päivän sisällä silloin kaupunki vie asian edelleen perintään. Lisäksi samassa sumpussa on toinen yhdistys, Somalian tulevaisuusyhdistus, joka joutuu maksamaan 90 000 kruunua takaisin. Tämä yhdistys sai rahaa juuri-maaha-tulleiden poikien ja tyttöjen ryhmätoimintaan, mutta tässäkään tapauksessa toiminta ei lähtenyt käyntiin ollenkaan.

http://www.gp.se/nyheter/göteborg/kamelcentret-hotas-av-inkasso-1.4419783


Laita jakoon:
 
Kamelikeskus? Ruotsissa? Ei tätäkään ihan heti todeksi uskoisi.
Suomalaiset perusti useitakin hevostalleja aikanaan Ruotsissa,joista osa toimii edelleenkin,pitäähän sandaalikansalle olla oma kamelitalli...ja onhan tuolla Angeredissa jo moskeija ja islamistinen koulu.Tuo on omaa entistä kotiseutua,ei ole tullut enää pitkään aikaan mieleen takaisin muutto juurilleen,saa nähdä tuleeko edes käytyä katsomassa paikkoja.
 
Aika ruotsalaisia nimiä tuomiolauselmassa. Kunniamurhasta siis kyse.
Onkohan hovioikeuden valituksessa perusteluina sama kuin tänään Suomessa KHO:n päätöksessä, heidän kulttuurinsa.
Mies ja naimisissa ollut nainen suutelivat Facebook-kuvassa - viisi sai elinkautisen miehen murhasta Ruotsissa

Perjantai 14.7.2017 klo 13.54

Naamioituneet miehet sieppasivat viime vuoden huhtikuussa Gävlen keskustassa olleen 23-vuotiaan Ramin Scherzajn silminnäkijöiden edestä, tunkivat Raminin autoon ja kaasuttivat pois paikalta.

Raminin ruumis löytyi muutamaa viikkoa myöhemmin ojasta pienestä Majn kylästä Njurundan ulkopuolelta Sundsvallista.

Hussein Abdulrasaq Jabbar, Nawzad Milano Bakir, Ali Abdulrazak Jabbar, Zahraa Abdul Razaq Jabbar ja Hello Abdulqader Faraj Zangana tuomittiin tänään elinkautiseen vankeuteen Raminin murhasta. Kuudes henkilö Mustafa Irfan Ahmed sai 14 vuoden tuomion rikoksesta.

Käräjäoikeuden mukaan tuomitut kuusi henkilöä olivat yhdessä ja yhteisymmärryksessä siepanneet Raminin, pahoinpidelleet häntä ja tappaneet kuristamalla.

Dagens Nyheterin mukaan ihmisryöstösyytteen käräjäoikeus hylkäsi ja vapautti kaksi rikoksesta syytteessä ollutta henkilöä.

Syyttäjän mukaan murhan motiivi oli Ramin Sherzajn rakkaussuhde naimisissa olevaan Zahraa Abdul Razaq Jabbariin ja Facebookissa julkaistu kuva, jossa Zahraa suutelee Raminia.


Salainen suhde

Ramin oli tavannut vuonna 2015 Zahraan, kun he kumpikin olivat töissä vanhustentalossa Sundsvallissa. Pari aloitti salaisen rakkaussuhteen, koska nainen oli naimisissa.

Suhde paljastui, kun joku oli nähnyt heidät autossa yhdessä. Suhde päättyi, ja Ramin yritti saada kontaktin naisen aviopuolisoon ja sukulaisiin Facebookissa ja julkaisi siellä myös suutelukuvan.

Syyttäjän väitteen mukaan suutelukuva loukkasi naisen perheen kunniaa ja johti Raminin murhaan.

Ramin oli ennen murhaansa pelännyt henkensä edestä ja tehnyt poliisille ilmoituksen saamistaan tappouhkauksista. Kuulustelujen jälkeen poliisi ei kuitenkaan ryhtynyt toimenpiteisiin.

Zahraan lisäksi poliisi kuulusteli tämän aviomiestä, kahta veljeä ja kahta muuta miestä ihmisryöstöstä ja murhasta. Zahraa ja neljä miestä saivat siis elinkautisen ja kuudes 14 vuoden tuomion.

Tuomitut aikovat valittaa tuomiosta.
 
Onnistuisiko khatinviljely ruotsissa?
fas2-0416_2.jpg

Video: Somali immigrant finds work herding camels in rural Sweden and discovers that while camels might be the same, the climate is not.

somali-camel-herder-in-sweden.jpg

http://www.somaliaonline.com/video-...e-camels-might-be-the-same-the-climate-is-no/
 
Ei mainittavaa. Saman näköistä kuin vaikkapa 10 vuotta sitten. Turvatoimia ei ainakaan silmin nähden oltu lisätty.
Huvittavinta oli Sergelin torilla päivystänyt paikallinen Maija. Kaksi naispuolista konstaapelia nosteli lapsia autoon tutustumaan. Eräs turisti pudotti banaanin kuoret maahan muutaman metrin päässä. Toinen konstaapeleista kävi nostamassa kuoret ja kantoi roskikseen kymmenen metrin päähän. En osaisi nähdä vastaavaa täällä Suomen päässä.

Itse olin viikonloppuna mottoritien penkalla heti Tukholman ulkopuolella kunnassa, jossa maahanmuuttajia on noin 17% populasta. Jotenkin jäi semmoinen vähän kaksimielinen fiilis. Toisaalta kaikki oli tosi siistin oloista; Ostari, asuinalue, urheilupuisto etc. Näytti tosi siistiltä - hyvinvoiva Ruotsi ja silleen hengessä.

Ja kun katsoi tarkemmin, niin urheilupuiston jalkapallokentät oli täynnä kaikenmaailman käkkäräpäitä, ostarin väri näytti tummenevan ilta kohti ja paikallinen O'Malleys/Hoolihans/Learys oli illalla jonkun nysvenskar porukan olohuoneena.

Hassu fiilis, kun ovesta astuessa porukka on paikallisia Pelle Svenssoneja, kesken pihvin jotkut paikalliset uus-natsit kurkkaa ikkunasta sisään ja lähtee muualle sekä illan päätteksi paikan ainoat valkoihoiset ollaan me. :D

Jos olis ennen nukkumaan menoa laittanut Öö de Koskenkorvaa poskin ja lähtenyt kartsalle kävelylle, niin potentiaalia äkzonille olis varmaa ollu ihan kivasti. Siellä oli ihan söpösti joku 10 hengen etno-jengi notkumassa ostarin kulmilla.

Tuolla voi varmaan vielä 5-10 vuotta jengin huijata itseään, mutta pidemmällä tähtäimellä vituiks menee...

"Aarne Tanninen, Washington" ;)
 
Tuo mainittu Sweden Rock on musiikiltaan hard-rockia ja heviä. Keski-ikäkin on aika korkea vaikka kyllä siellä ihan nuorisosta lähtien on porukkaa. Viimeksi kävin joku viitisen vuotta sitten ja silloin taisin nähdä koko viikonlopun aikana alle yhden käden sormilla laskettavan määrän lähi-idästä / afrikasta tulleiden näköisiä.

Miten tällä on yhteyttä järjestyshäiriöihin, en voi tietää.
 
Ruotsi on hyvää vauhtia tuhoamassa itsensä.

Sitten kun tilanne tuolla perkelöityy, niin rajan yli ei syytä ottaa muita kuin suomalaisperäisiä pakolaisia.

Vähemmistöjen hyysäys on sellainen sairaus, että sen parantaa vain se, että yksilö ja hänen perheensä joutuvat vastaamaan itse teoistaan.
 
Back
Top