Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Aina kun puhutaan Ruotsista (kuten Norjasta tai Tanskasta) ja mielipiteistä, kannattaa pitää taustalla mielestäni se että kulttuurillisesti on 2 asiaa olla julkisesti jotain mieltä kuin mitä sitten oikeasti asiasta ajattelee. Tämä ilmiö on vielä voimakkaaampi Skandinaviassa tapakulttuurissa kuin Suomessa jossa sekin näkyy. Tämä on tullut selväksi ystävystyttyäni eri yhteyksissä moniin ihan hyvässä asemassa olevaan kansalaiseen joiden voisi kuvitella tämän suuren suvaitsevaisuuden ja syleilevän politiikan tukijoita. Todella moni sanonut että näin oluen äärellä voin olla tätä mieltä avoimesti, mutten julkisesti että tänne pitäisi laittaa kovempi kuri ja nuhde ulkomaalaistaustaiselle rikollisuudelle sekä sosiaalliselle kuormittamiselle. Tästä syystä uskon että muutos nähdään vaaleissa, ei niinkään kommenteissa koska hyväosainen pitää mielummin turpansa kiinni ja varmistaa että imago tukee sen oman hyvinvoinnin jatkumisen. Enkä kiistä etteikö tätä tulisi itsekin harrastettua, tulee oltua korrekti mutta annettua demokraattinen tukensa sinne mikä toisi voimakkaammat otteet yhteiskunnallisia haittoja vastaan. Osaanottoni vain surmansa saaneene virkamiehen perheelle. Toivottavasti syyllinen saadaan kiinni, vaikka vähän ironisestikin tuntomerkit ovat edullisena tunnettuun Gucciin verhoutunut mustamies.
 
Hankalaa se on keskittää resursseja poliisin murhaan, kun raatoa tulee myös toisaalla.
Huddinge on Tukholman lähiöitä. Poliisi ammuttiin Göteborgissa.
 
Huddinge on Tukholman lähiöitä. Poliisi ammuttiin Göteborgissa.
Tiedossa mutta poliiseja siirtynyt Tukholmasta asti Göteborgiin. Esimerkiksi olen nähnyt videoita Insatstyrkan suorittamista ratsioista Göteborgissa. Siellä ilmeisesti perataan nyt kaikki luukut Piketenin sekä Insatstyrkan toimesta. Roistojen bisnekset vähintään nyt kärsivät.
 
Aivan kuin väitteesi perustuisi sellaiselle oletukselle, että poliittinen retoriikka vastaa poliittisia käsityksiä. Näinhän asia ei ole.

Poliittinen retoriikka painottuu hyvin paljon tribalististen dominanssikamppailujen ympärille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että puhe ja tilannekuvatieto irtoavat toisistaan ja myös pysyvät toisistaan erossa.

Jopa typerimmät Ruotsin poliitikot lienevät tajunneet ajat sitten, että etenkään humanitäärinen maahanmuutto ei lisää mitään hyvinvoinnin aluetta - etenkään turvallisuutta, kouluttautumista, naisrauhaa... mutta kun julkisuuskuva ja identiteetti on naulattu kiinni johonkin, niin virheiden myöntäminen katsotaan yksilö- ja puoluetasolla liian kalliiksi.

Sama se on Suomessakin.
Tilanne on vähän comme ci, comme ça. Poliittisesta retoriikasta olen samaa mieltä noin yleisesti ottaen. Silti kyllä kait maahanmuutto on esim ruotsin demareille ja kepulle paitsi retoriikkaa, myös puolueohjelmiin kirjattu arvo, jota kohti pyrkiä. On totta että Suomessakaan ei ole näyttöä kehitysmaalaisten hyväätekevästä vaikutuksesta, mutta silti maahanmuuttajia haalitaan mitä moninaisempien ohjelmien perusteella. Yksittäiset poliitikot nostattavat omaa häntäänsä toitottomalla maahanmuuton autuutta, mutta eiköpä maahanmuutto liene myös puolue- ja hallitusohjelmin kirjattu tavoite.
 
Viimeksi muokattu:
Eilen radio Finskassa haastateltiin jotakin ammuskelualueella pidempään asunutta kalevalaista, joka kertoi ettei ammuskelussa heidän perällä ole mitään epätavallista. Silloin tällöin tapahtuvaa ammuskelua alueella on ollut pitkään ja se on niin tavallista että sellaista kuulleessaan kääntää kylkeä.

Itsekin noilla alueilla käyneenä ja paikallisia "Kalevala-ihmisiä" tuntevana sanoisin että tuo vastaa sitä kuvaa jonka olen itsekin saanut kyseisestä seudusta vaikka juuri Biskopsgårdenia en tunnekaan. Muita läheisiä ja vähän kauempia alueita kylläkin sieltä tunnen ja voinen todeta että kyllä tosiaan päivisin meininki on ihan normaalia ainakin päällisin puolin mutta yöaikaan sitten viidakko tuntuu heräävän esim. autopalojen muodossa.

En ole noilla alueilla käynyt enää yli kymmeneen vuoteen enkä ehkä haluakaan enää. En usko että siellä olisi sinällään mitään nähtävää, mutta tosiasia on se että siellä asuu ihmisiä siinä missä muuallakin sopeutuen elämän realiteetteihin siinä määrin kuin se on tuolla mahdollista. Tiedän myös sen että huonoilta alueilta on muuttanut pois maahanmuuttajataustaisiakin asukkeja perheineen koska meininki on ollut liian vaarallista mm. heidän jälkikasvulleen, mutta tietysti asuntopula naapurissamme hidastaa uuden asunnon saamista tuolla useinkin joten kärvistelyähän tuo on niille kunnollisillekin maahanmuuttajille.
 
Aina kun puhutaan Ruotsista (kuten Norjasta tai Tanskasta) ja mielipiteistä, kannattaa pitää taustalla mielestäni se että kulttuurillisesti on 2 asiaa olla julkisesti jotain mieltä kuin mitä sitten oikeasti asiasta ajattelee.

Ruotsi on maa, johon mahtuu vain yksi mielipide kerrallaan. Se näkyy MeriTJ:n kuvaamalla tavalla. Jos oma mielipide poikkeaa siitä ainoasta julkisesti hyväksytystä, niin sitä ei esitetä kuin enintään samanmielisten kesken.

Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että jos/kun yleinen mielipide kääntyy, niin käännös voi olla yllättävän jyrkkä ja laaja-alainen.

Toisen maailmansodan alla ja aikana Ruotsissa taisi olla paljon suosiota natsismille, rotuteorioille ja yhteiskunnan hierarkiselle järjestymiselle. Sodan jälkeen sosialidemokratia irrottautui natsismista, sai hegemonisen aseman ja on pitänyt sen näihin aikoihin asti.

Nyt on tapahtunut jo kauan muutosta poispäin sosialidemokratiasta ja sen maailmanparannus- ja moraaliposeeraushumpasta.

En tiedä aukeavatko patoluukut vielä, mutta jossain kohtaa mielipidehegemonia kääntyy. Se voi olla rajukin prosessi.
 
Yhtäältä tilanne voi seisahtua asemasodaksi kuten Ranskan lähiöissä. Normikansalaiset eivät voi tilanteelle mitään ja on viisaampaa pysyä loitolla huumekauppiaista ja muista uraa tekevistä kriminaaleista. Vaikea poliisinkaan on saada mitään otetta ghettoista, joissa asuu tuhansia maahanmuuttajia ja muutamia ihmisiä. Kilometritolkulla kerrostaloja, joissa siellä täällä asuu kriminaalitekoihin taipuvaista porukkaa, joka elää öisin ja nukkuu päivisin. Oletan että lähiökriminaaleista harvemmalla on koulutusta ja/tai ammattiosaamista niin että voisi hankkia työn kohtuullisella palkalla ja elää työnsä hedelmillä säällistä elämää.
 
17-vuotiasta epäillään poliisin surmasta Göteborgissa – Ruotsin historiassa vain yksi selvittämätön tapaus​

................................................

Vasta 17-vuotias on siis syyllistynyt poliisimurhaan.
Jutussa maininta, että Ruotsissa on vuodesta 1900 tähän päivään asti surmattu virkatehtävissä 32 poliisia.
 
Suomessa taisi pahimpina vuosina itsenäisyyden alussa mennä saman verran vuodessa veikkaisin.
 
Suomessa taisi pahimpina vuosina itsenäisyyden alussa mennä saman verran vuodessa veikkaisin.

Kun otit puheeksi.. Suomessa on itsenäisyyden aikana virkatehtävissä surmattu 131 poliisia, viimeisin Vihti 2016.

Enkä yhtään vähättele näitä kummankaan maan synkkää tilastoa. Yksikin on liikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Kun otit puheeksi.. Suomessa on itsenäisyyden aikana virkatehtävissä surmattu 131 poliisia, viimesin Vihti 2016.

Enkä yhtään vähättele näitä kummankaan maan synkkää tilastoa. Yksikin on liikaa.
Vihapäissään Svante antoi poliisille päivänkakkaran kun junkkari antoi puukosta.
 
Biskopsgården oli myös suomalais-alueita aikanaan Göteborgissa,ei tule mieleen ollenkaan autojen polttamisia,puhumattakaan ammuskeluista,niiltä ajoilta.On kyllä mennyt päin persettä näiden alueiden tilanne niistä ajoista.
 
17-vuotiasta epäillään poliisin surmasta Göteborgissa – Ruotsin historiassa vain yksi selvittämätön tapaus​

................................................

Vasta 17-vuotias on siis syyllistynyt poliisimurhaan.
Jutussa maininta, että Ruotsissa on vuodesta 1900 tähän päivään asti surmattu virkatehtävissä 32 poliisia.

Ruotsissa otetaan hengiltä niin paljon porukkaa vuosittain ampuma-aseella, että todennäköisesti joku alaikäinen on murhannut jengiä siellä aiemminkin. Tällä kertaa vain kohteeksi valikoitui poliisi ja tekijä jäi kiinni äärimmäisen nopeasti verrattuna siihen kuinka lähiöiden ampumavälikohtauksia yleensä ratkotaan viranomaisten taholta.

Tuo epäilty on tosiaan saanut lähivuosina tuomion väkivaltarikoksesta. Siltikin hän on ollut taas vapaana kaduilla laiton ampuma-ase kourassa väijymässä seuraavia uhrejaan. Jotenkaan tämäkään ei yllätä.

Tuossa kun tuli luettua tuota Wikipedian artikkelia länsinaapurin historiasta poliisimurhien suhteen, niin siellähän näyttäisi siltä että myös nykyään näissä rikoksissa täysin näkymätön valkoinen kantaruotsalainen mies on paukutellut hengiltä viranomaisia mm. 1960-luvulla. Ei voine siis aina todeta että menneisyydessä se on ollut "en finne igen" joka kerta.

Biskopsgården oli myös suomalais-alueita aikanaan Göteborgissa,ei tule mieleen ollenkaan autojen polttamisia,puhumattakaan ammuskeluista,niiltä ajoilta.On kyllä mennyt päin persettä näiden alueiden tilanne niistä ajoista.

Niin, kyllä vanhempia suomalaistaustaisia ihmisiä elelee vielä noissa maahanmuuttajalähiöissä jonkin verran. Ovat kuitenkin aikalailla sopeutuneet meininkiin vaikka kieltämättä asuinalueet joihin ovat muuttaneet ovat kyllä väestöllisesti muuttuneet kovasti.

Itselle tulee ikävä kyllä mieleen lähiö jos toinenkin Göteborgista joista olen kuullut puhuttavan aivan toisenlaisena paikkana 20-30 vuotta sitten. Ei niitä ole oikein enää tunnistaakaan niiden ihmisten jutuista verrattuna nykypäivään.
 
Back
Top