Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Jos ja kun ilmiöt ja keppostelut leviää eliitinkin alueille niin näin voisi kuvitella. Palveluita voi ostaa käsittääkseni. Rahalla.

Voisin lähettää muutaman serbikaverin kylään.... Niillä on hieman hampaankolossa musulmaanien kanssa....
 
Meni ehken jo laittoman uhkauksen puolelle :D

Mutta paikalliset serbit on ihan mielipuolia. Ajoivat Helvetin enkelit ja muut ulos Sofiasta.

Kertoo aika paljon sakista....
 
Kertoo aika paljon että valtio ei ole oikeusvaltio.
En nyt kyllä kovasti ihailisi serbejä jotka järjestivät holocaust 2.0. Mutta se nyt vaan olen minä.

Bulgaria on EU:n korruptoitunein valtio tutkimusten mukaan.
Eikä toi sakki ole mitään mukavaa porukkaa tosiaankaan. Ihailusta ei ole kyllä kyse.

Jostain syystä tykkäävät meikästä.
 
Entinen Isis-taistelija osallistui julmaan murhaan Ruotsissa – pitää itseään rauhantekijänä ja tahtoo mitalin
Isisin jäsenenä Syyriassa taistellut Mubashir Qadar, 31, surmasi miehen raa’asti Ruotsin Örebrossa ja tahtoisi urotyönä pitämästään teosta mitalin, uutisoi Expressen.
– Olen pelastanut ihmisiä. Ansaitsisin palkinnon, Qadar totesi kuulustelussa.
Qadaria syytetään julmaan kostomurhaan osallistumisesta Örebron kaupungissa viime vuonna. Yhteensä viisi miestä hyökkäsi väkivaltaisesti uhrin kimppuun. Qadar muun muassa viilsi uhria saksilla kasvoihin seitsemän kertaa.
Qadar jäi kiinni Västeråsissa kolme päivää murhan jälkeen. Ensimmäisessä kuulustelussa hän vakuutti syyttömyyttään ja kertoi yrittäneensä suojella uhria häätämällä muita hyökkääjiä tiehensä. Qadar sanoi, että Örebrossa hänet tunnetaan paikallisena rauhantekijänä.
Tilanne kuitenkin tallentui videolle, jonka nähtyään Qadar myönsi viiltäneensä uhria mutta kiisti yhä murhanneensa tätä. Qadarin mukaan hän teki palveluksen tainnuttamalla uhrin ja toivoi saavansa mitalin sen ansiosta. Tapausta käsitellään parhaillaan oikeudessa.
Qadar lähti kolmen veljensä kanssa Syyriaan vuonna 2013 ja palasi Ruotsiin loukkaannuttuaan vakavasti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...ekijana-ja-tahtoo-mitalin/7295888#gs.cHV4H0FU

1550922515672.png
 
Tahtoo mitalin.

Näitä on tännekin tulossa vissiin 80. Tai se on se määrä, mitä siellä on. On siinä tädeillä kotouttamista.

Miettikää, että tänne Suomeen tulisi ulkomaalaisia tappamaan kokonaisia kyliä. Sodan jälkeen vangiksi jääneet lähtisivät kotimaahan, jossa heitä kuntoutettaisiin, annettaisiin tukia ja psykologipalveluja, pelit ja vehkeet ja asunnot helkkarin kalliilla rahalla. Siinä olisi se tuomio kaikista henkirikoksista, kurkunleikkaamisista ja muusta väkivallasta.

Nimittäin heitä ei voi tuomita taannehtivasti Suomessa.
 
Ja saivat ISIS-järjestöltä palkkaa todistettavasti, joten voidaan oikeutetusti puhua palkkasotureista, jotka syyllistyivät rasistisin perustein vähemmistöjen joukkomurhiin, kidutusmurhiin, raiskauksiin sekä (lasten seksuaalipohjaiseen) orjakauppaan.
Vasemmisto on niin totaalisen sekaisin tuon islam-fetissinsä kanssa etten oikein tiedä mitä edes ajatella siitä. Suomen päämediat ovat edelleen täysillä mukana, ja jos näiden murhaavien paskiaisten etnisyys/ maailmankatsomus olisi MIKÄ MUU TAHANSA, olisi tyystin toinen ääni kellossa, vrt. tapaus Casagrande nyt huomattavasti lievemmästä päästä.
Vaikea näitä nykykommunisteja ja marxilaisia on pitää kanssaihmisinään, kun ajattelumme tässä existentiaalisessa uhkakuvassa ei kohtaa millään tasolla.
Mitä helvettiä tähän nyt pitäisi edes sanoa? -Oletteko te seonneet ihan totaalisesti?
 
Eipä tähän lisättävää.
 
Tahtoo mitalin.

Näitä on tännekin tulossa vissiin 80. Tai se on se määrä, mitä siellä on. On siinä tädeillä kotouttamista.

Miettikää, että tänne Suomeen tulisi ulkomaalaisia tappamaan kokonaisia kyliä. Sodan jälkeen vangiksi jääneet lähtisivät kotimaahan, jossa heitä kuntoutettaisiin, annettaisiin tukia ja psykologipalveluja, pelit ja vehkeet ja asunnot helkkarin kalliilla rahalla. Siinä olisi se tuomio kaikista henkirikoksista, kurkunleikkaamisista ja muusta väkivallasta.

Nimittäin heitä ei voi tuomita taannehtivasti Suomessa.

Eiköhän tuo ole jo toteunut. Aiemmista kannanotoista olen näin päätellyt. . ISIS järjestön, tai vastaavan, riveissä palvelleita maassa on jo. Uusi islamistinen terroristi-isku tulee tapahumaan.

Tuokin liittyy siihen, että kaikki maahanmuutto niputetaan samaan nippuun kaikkien puolueiden, paitsi Perussuomalaisten toimesta. Ruotsista rajan ylittävät parikymppiset hyvinvoivat asekuntoiset miehet iPhoneineen rinnastuvat aivan sataprosenttisesti vaikkappa oikeasti työvoimapulaa paikkamaan tulleisiin espanjalaisiin sairaanhoitajiin muiden ideologiassa. "Me tienataan tällä". Ideologia sumentaa ajattelun, mutta kuinka päin?

Siinä vaiheessa, kun valehdellaan, että palvelusikäiset irakilasmiehet, ovat syyrilaisia lapsiperheitä, olisi voinut tavallinen kansalainen päätellä, että meitähän kusetetaan. Osa näin päättelikin ja junailtiin hallitus johon ei uudistunut PS mahdu. Olisihan täytynyt noudattaa laaditua hallitusohjelmaa. Suurin osa kansalaisista ei tainnut tehdä mitään johtopäätöksiä. Täyttä kusetusta, joka menee valitettavasti läpi aivan jokaisella kerralla.

Tätä saadaan tulevaisuudessa lisää, kumuloituvasti. Onnea Suomi 100v.
 
Last edited by a moderator:
Kulut olivat vaajaan miljardin vuodessa.
Eli nyt on alakanttiin laskettuna sijoitettu noin 4 miljardia vuoden 2014 jälkeen.
On siis tulossa 8 miljardin tuotot !!

Jos taas sijoitamme nuo 8 miljardia kokonaisuudessaan pakolaisiin niin ...
 
Kenelle?
 
Siinäpä se kysymys. Kun pakolaista kohden on sijoitettu noin 100 000 euroa niin mihin ne ovat menneet ?
Tai jos noilla miljardeilla olis ostettu 90% velkavivulla jotain luonnollista monopolia tai berkshireä siivu. Valtion kautta saadun matalan korkotason se takoisi nyt vastaavan summan itseisarvoltaan, tosin eri etumerkillä.
 
Back
Top