Jos Suomen maahanmuuton (kaikissa lajeissaan) tulevaa suuntaa yrittäisi ennustella, kuva saattaisi samantapainen olla kuin Tanskassa. Tällä hetkellä olemme ikään kuin kieltämisen vaiheessa, jossa pelkästään turvasanakäsitteellä "luovuttamattomat ihmisoikeudet tms.". Voidaan kriittinen keskustelu sivuuttaa tai tuollaisen yrittäminen peräti pahuudeksi tuomita.
Seuraava vaihe olisi - kuten verrokkimaissamme on tapahtunut - niin laaja ja vastaansanomaton laajalle vaikuttava häiriötila yhteiskunnan toimintaan, että muutos olisi pakotettua lajia. Tanskassa, sikäläiset demarit ovat tehokkaasti syöneet tilaa "laita-oikeiston" laajemmalta kannatusnousulta, mukauttaessaan omaa politiikantekoaan Tanskalaisessa ympäristössä tapahtuvaan muutokseen.
Meillä tuohon Tanskan-malliin on vielä matkaa. Esimerkkinä Tanskan oikeusministeriön (demari!) aikaanpanema tutkimus, missä tilastollisesti oikaistuna vertailtiin eri taustalähtömaiden osuuksia rikollisuuteen mm. seuraavasti--> 1)kantaväestö 2)Läntisestä maailmasta lähtömaana osuus 3)ei-Läntisestä maailmasta osuus sekä 3)erot toisen polven ei-Läntisen maahanmuuton lähtömaissa (musta palkki). Tulokset olivat vähemmän yllätyksellisiä, myös ikäjakaumien erot tilastollisesti tasattuina.
Katso liite: 124520
Demareiden Lindtman, viimeksi YLE:n aamutv:n pidemmässä haastattelussa kertoi anekdootin siitä, kuinka turmiollista suomalaisessa poliittisessa keskustelukulttuurissa - PS:n kautta leviävä rasistinen suunta meille nega-antiaan antaa. Menettäessämme näitä kirkkaimpia kv-tason osaajia asiantuntijatehtäviin: Lindtman oli täsmentämättä, käynyt keskustelua asiasta mrd-luokan suomalaisen yritysjohtajan kanssa ja loppusaanti oli kuvatunlainen.
Rohkenen moista irrallisten lankojen yhteenliittämistä vahvasti epäillä. Elleivät nämä Lindtmanin kuvailemat yritysmaailman erityislahjakkuudet - joista nyt siis saatamme jäädä paitsi - ole keskimäärin hyvin erityislaatuisia.