Solidsnake
Respected Leader
Muistetaan kuitenkin, että olemme natseja ja putinisteja, kun hallitsematonta matuilua vastustetaan 

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
On luonut jo Suomessakin, kun yliopistot hyötyvät rahallisesti ulkomaalaisista opiskelijoista, kun taas suomalaiset opiskelijat ovat menoerä.Opiskeluperäinen maahanmuutto luo koulujärjestelmälle perverssejä kannustimia, joita on vaikea torjua.
Pääkirjoitus on suoraan väestönvaihtajien päiväunista: halpatyövoiman haaliminen EU-alueen ulkopuolisista maista on ainoa keino pelastaa suomalainen hyvinvointivaltio!
Se on haastava työ jakaa veronmaksajien rahoja. Kaikki pitää saada poltettua, koska muuten seuraavan vuoden budjettia leikataan. Tälle on ihan oma termikin olemassa: virkamiehen kulutusvelvollisuus.Pauli Vahteran mukaan leväperäinen rahankäyttö lähtee Migristä. Migri käytti viime vuonna 574 miljoonaa euroa toimintaansa. Summa sisältää VOKeista maksetut palvelut yrityksille. Tampereen luksustalon menot ovat osa 210 miljoonan euron rahasta, jota kilpailutetaan eri kohteisiin useamman vuoden aikana.
Migrissä rahaa jakaa 1459 hengen henkilökunta, jotka viime vuonna saivat palkkaa 1358 kokoaikaisen henkilön määrälle. Naisia henkilökunnasta on 71 %. Keskipalkka on hurja 4207 euroa kuukaudessa, mikä ylittää reippaasti suomalaisen keskipalkan.
Voisi ottaa käyttöön bonussysteemin: Jos virkamies/henkilöstö onnistuu tehostamaan virastonsa toimintaa laadun kärsimättä niin, että säästöä tulee x €, niin säästetystä summasta esimerkiksi 20 % jaettaisiin henkilöstölle tehokkuusbonuksina ja loput 80 % säästettäisiin budjettiin.Se on haastava työ jakaa veronmaksajien rahoja. Kaikki pitää saada poltettua, koska muuten seuraavan vuoden budjettia leikataan. Tälle on ihan oma termikin olemassa: virkamiehen kulutusvelvollisuus.
Suomeen voi tulla niin paljon maahanmuuttajia, että väkiluku nousee 7 miljoonaan
Kalevi Sorsa -säätiön julkaiseman analyysin mukaan Suomen väkiluku voisi kasvaa vuoteen 2050 tultaessa jopa seitsemään miljoonaan henkilöön. Analyysin tehnyt väestötieteen tohtori Aapo Hiilamo korostaa, että Suomessa on liikaa keskitytty syntyvyyteen, jossa tapahtuvat muutokset ovat verraten pieniä.
– Keskustelussa Suomen väestökehityksessä on keskitytty liikaakin matalaan syntyvyyteen. Analyysini osoittaa, että Suomen väestön ja työllisten määrän kasvu ovat oikeastaan yksinomaan muuttoliikkeen varassa. Onnistunut maahanmuutto voi kasvattaa väestöä vuoteen 2050 mennessä jopa yli miljoonalla, kun verrataan skenaarioon, jossa muuttovoitto hyytyisi matalammalle tasolle, Hiilamo arvioi säätiön tiedotteessa.
![]()
Suomeen voi tulla niin paljon maahanmuuttajia, että väkiluku nousee 7 miljoonaan
Tuoreen ennusteen mukaan Suomen väestö voi kasvaa maahanmuuton seurauksena jopa seitsemään miljoonaan henkeen vuoteen 2050 mennessä.www.iltalehti.fi
Mihinkäs sitä työvoimaa tarvitaan kun työlle ei löydy enää maksajaa? Ensisijaisesti töihin omat työhaluiset nuoret jotteivat syrjäydy ja sitten vasta ulkomaalaisia.Pääkirjoitus on suoraan väestönvaihtajien päiväunista: halpatyövoiman haaliminen EU-alueen ulkopuolisista maista on ainoa keino pelastaa suomalainen hyvinvointivaltio!.
Sitä tarvitaan yhdenväristen pyramidikaavioiden piirtäjien mielen rauhoittamiseksi. Ministeriön tikapuuhermostoväki näkee, että ennen oli paljon lapsia ja vähän vanhuksia ja nyt on toisinpäin ja ei pidä olla näin koska tämähän on eri. Se EKn konsulenttikin vittuilee huoltosuhdenumerosta ja mitä me nyt sille sitten sanotaan? Penahan sen siinä sitten viime metreillä keksi, että maahanmuuttajan saa piirtää pyramidiin samalla värillä kuin oikeankin ihmisen. Ja me saadaan siitä omaan taskuun sitten siivu.Mihinkäs sitä työvoimaa tarvitaan kun työlle ei löydy enää maksajaa? Ensisijaisesti töihin omat työhaluiset nuoret jotteivat syrjäydy ja sitten vasta ulkomaalaisia.
Lainaan tätä tänne:Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa. Tämä on vääräksi todistettu, eikö.
Jos on rahasta pula niin se maahanmuutto pitää hoitaa niin ettei siihen kuluu lisää rahaa. Ei sillä pyramidihuijaustyövoimalla tee mitään ellei työvoima ole tuottavassa työssä.Sitä tarvitaan yhdenväristen pyramidikaavioiden piirtäjien mielen rauhoittamiseksi.
Jos on rahasta pula niin se maahanmuutto pitää hoitaa niin ettei siihen kuluu lisää rahaa. Ei sillä pyramidihuijaustyövoimalla tee mitään ellei työvoima ole tuottavassa työssä.
Työhaluisten nuorien jälkeen pitää kannustaa töihin ne työhaluttomat.Mihinkäs sitä työvoimaa tarvitaan kun työlle ei löydy enää maksajaa? Ensisijaisesti töihin omat työhaluiset nuoret jotteivat syrjäydy jasitten vasta ulkomaalaisia.
– Lähes päivittäin saan kuulla, että minun pitäisi hakea opiskelemaan tai mennä töihin tai johonkin. En kuitenkaan halua tehdä mitään, haluan olla rauhassa. Haluan tehdä mitä haluan. En halua hakea mihinkään. Keskittyisivät muutkin omaan elämäänsä, eivätkä minun.
En kuitenkaan halua tehdä mitään, haluan olla rauhassa. Haluan tehdä mitä haluan. En halua hakea mihinkään. Keskittyisivät muutkin omaan elämäänsä, eivätkä minun.
Työhaluisten nuorien jälkeen pitää kannustaa töihin ne työhaluttomat.
Juusolle olisi hyvä tehdä selväksi, että jos vanhemmat haluavat rahoittaa joutenolon, se sopii kyllä. Mutta ei markan latia verovaroista. Kaikki lääkärikäynnit yksityisellä, ilman kela-korvauksia.
Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa.
Hiilamo nyt on liberaalivihreä ja toimii niinkuin viiteryhmässä pitää...Noh, Hiilamo puhuu analyysistä jonka HÄN on tehnyt. Artikkelissa ei tuoda esille mitään laajempaa tukea näkemykselle. Yhtä hyvin toimittelija voisi kirjoittaa Hiilamon kertoneen: "Mä tossa yhtenä iltana vähän funtsailin, että meidän maahan näköjään väki tulee ulkomailta mutta ei niinkään syntyvyyden kautta"
Tarviiko tuohon funtsaamiseen olla edes tohtori. No ei tarvii.
Tässä nyt on kyseessä toimittelijan tekemä asenneartikkeli, että näin tulee tapahtumaan. No ei tule, koska yli puolet suomalaisista ei hyväksy kehitystä, jossa ulkomailta tulevien osuus kasvaisi liikaa.
Hiilamon puhe on siis teoriaa ja funtsailtuja lukuja, ei sellainen kehitys jonka me sallimme.
.
Onko ne jossain laskenut että kuka noille maksaa kela-goldin? Onneksi talvi tappaa mummot ja keski-aasian heinäsirkat kun suomijunttia ei ole pyörittämässä infraa...Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa. Tämä on vääräksi todistettu, eikö.
Sisäasiainministeriön poliisiosaston ulkomaalaistoimiston (joka hoiti Migrin nykyään hoitamia tehtäviä) pitkäaikaisen johtajan Eila Kännön tyyppinen henkilö tarvittaisiin suitsimaan hommaa. Hänen kaudellaan Suomeen oli erittäin vaikea tulla pysyvästi asumaan (silloin etnisesti yhtenäisten) Pohjoismaiden ulkopuolelta.Pauli Vahteran mukaan leväperäinen rahankäyttö lähtee Migristä. Migri käytti viime vuonna 574 miljoonaa euroa toimintaansa. Summa sisältää VOKeista maksetut palvelut yrityksille. Tampereen luksustalon menot ovat osa 210 miljoonan euron rahasta, jota kilpailutetaan eri kohteisiin useamman vuoden aikana.
Migrissä rahaa jakaa 1459 hengen henkilökunta, jotka viime vuonna saivat palkkaa 1358 kokoaikaisen henkilön määrälle. Naisia henkilökunnasta on 71 %. Keskipalkka on hurja 4207 euroa kuukaudessa, mikä ylittää reippaasti suomalaisen keskipalkan.
Miljoona? Tuo 7 miljoonan väkiluvun saavuttaminen vaatisi yli puoltatoista miljoonaa lisää, koska kantaväestön väestökehitys on taantuva; pelkästään nollatilanne kantaväestön syntyvien ja kuolevien erona vaatisi sen puolitoista miljoonaa, ja nykyisellä syntyvyydellä lähemmäs kaksi miljoonaa.Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa. Tämä on vääräksi todistettu, eikö.