Maahanmuutto.

Opiskeluperäinen maahanmuutto luo koulujärjestelmälle perverssejä kannustimia, joita on vaikea torjua.
On luonut jo Suomessakin, kun yliopistot hyötyvät rahallisesti ulkomaalaisista opiskelijoista, kun taas suomalaiset opiskelijat ovat menoerä.

Toki, jos opiskelijaviisumilla perustutkinto-opiskelijana vietettyä aikaa ei esim. luettaisi hyväksi kansalaisuuden saamiseen vaadittavaan aikaan, eikä se sisältäisi oikeutta tuoda perhettä mukaan, niin sitten asia voisi olla toisin, samoin jos ulkomaalaisia opiskelijoita ei laitettaisi samoihin asuntojonoihin suomalaisten kanssa, vaan asutettaisiin esim. angloamerikkalaisen menettelyn mukaisiin asuntoloihin (monella yliopistolla on muuten ollut näitä asuntolarakennuksia tyhjillään, tai niitä on muutettu muuhun käyttöön, koska Suomessakin ennen oli asuntoloita).
 
Pääkirjoitus on suoraan väestönvaihtajien päiväunista: halpatyövoiman haaliminen EU-alueen ulkopuolisista maista on ainoa keino pelastaa suomalainen hyvinvointivaltio!

Tämä ajatus jos mikä, on sitä pölhöpopulismia. Ohittaa kaikki tilastot, mitä aiheesta on saatavilla.

Laatu ratkaisee ja meille tulee tukiin ihastuneita etelästä ja joitain hyvinvointivaltioon ihastuneita lännestä. Nykyajan Fazerit ja Finlaysonit menevät muualle, pääasiassa jenkkeihin.
 
Pauli Vahteran mukaan leväperäinen rahankäyttö lähtee Migristä. Migri käytti viime vuonna 574 miljoonaa euroa toimintaansa. Summa sisältää VOKeista maksetut palvelut yrityksille. Tampereen luksustalon menot ovat osa 210 miljoonan euron rahasta, jota kilpailutetaan eri kohteisiin useamman vuoden aikana.

Migrissä rahaa jakaa 1459 hengen henkilökunta, jotka viime vuonna saivat palkkaa 1358 kokoaikaisen henkilön määrälle. Naisia henkilökunnasta on 71 %. Keskipalkka on hurja 4207 euroa kuukaudessa, mikä ylittää reippaasti suomalaisen keskipalkan.
 
Se on haastava työ jakaa veronmaksajien rahoja. Kaikki pitää saada poltettua, koska muuten seuraavan vuoden budjettia leikataan. Tälle on ihan oma termikin olemassa: virkamiehen kulutusvelvollisuus.
 
Se on haastava työ jakaa veronmaksajien rahoja. Kaikki pitää saada poltettua, koska muuten seuraavan vuoden budjettia leikataan. Tälle on ihan oma termikin olemassa: virkamiehen kulutusvelvollisuus.
Voisi ottaa käyttöön bonussysteemin: Jos virkamies/henkilöstö onnistuu tehostamaan virastonsa toimintaa laadun kärsimättä niin, että säästöä tulee x €, niin säästetystä summasta esimerkiksi 20 % jaettaisiin henkilöstölle tehokkuusbonuksina ja loput 80 % säästettäisiin budjettiin.
 
Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa. Tämä on vääräksi todistettu, eikö.

Suomeen voi tulla niin paljon maahanmuuttajia, että väkiluku nousee 7 miljoonaan

Kalevi Sorsa -säätiön julkaiseman analyysin mukaan Suomen väkiluku voisi kasvaa vuoteen 2050 tultaessa jopa seitsemään miljoonaan henkilöön. Analyysin tehnyt väestötieteen tohtori Aapo Hiilamo korostaa, että Suomessa on liikaa keskitytty syntyvyyteen, jossa tapahtuvat muutokset ovat verraten pieniä.

– Keskustelussa Suomen väestökehityksessä on keskitytty liikaakin matalaan syntyvyyteen. Analyysini osoittaa, että Suomen väestön ja työllisten määrän kasvu ovat oikeastaan yksinomaan muuttoliikkeen varassa. Onnistunut maahanmuutto voi kasvattaa väestöä vuoteen 2050 mennessä jopa yli miljoonalla, kun verrataan skenaarioon, jossa muuttovoitto hyytyisi matalammalle tasolle, Hiilamo arvioi säätiön tiedotteessa.

Pääkirjoitus on suoraan väestönvaihtajien päiväunista: halpatyövoiman haaliminen EU-alueen ulkopuolisista maista on ainoa keino pelastaa suomalainen hyvinvointivaltio!.
Mihinkäs sitä työvoimaa tarvitaan kun työlle ei löydy enää maksajaa? Ensisijaisesti töihin omat työhaluiset nuoret jotteivat syrjäydy ja sitten vasta ulkomaalaisia.
 
Mihinkäs sitä työvoimaa tarvitaan kun työlle ei löydy enää maksajaa? Ensisijaisesti töihin omat työhaluiset nuoret jotteivat syrjäydy ja sitten vasta ulkomaalaisia.
Sitä tarvitaan yhdenväristen pyramidikaavioiden piirtäjien mielen rauhoittamiseksi. Ministeriön tikapuuhermostoväki näkee, että ennen oli paljon lapsia ja vähän vanhuksia ja nyt on toisinpäin ja ei pidä olla näin koska tämähän on eri. Se EKn konsulenttikin vittuilee huoltosuhdenumerosta ja mitä me nyt sille sitten sanotaan? Penahan sen siinä sitten viime metreillä keksi, että maahanmuuttajan saa piirtää pyramidiin samalla värillä kuin oikeankin ihmisen. Ja me saadaan siitä omaan taskuun sitten siivu.
 
Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa. Tämä on vääräksi todistettu, eikö.
Lainaan tätä tänne:

Niin jos niitä ulkomaalaistaustaisia vuoden 2024 lopussa reilu 600k ja tulijoita on se 60-70k vuodessa niin tästähän me voidaan se sitten laskea. Tästä 25v eteenpäin ni onhan niitä ihan pari sitten jo tullu. ja voidaan toki miettiä mikä se rosentti osuus väestöstä sitten on, melkosen suuri sanoisin.

edit typo
 
Jos on rahasta pula niin se maahanmuutto pitää hoitaa niin ettei siihen kuluu lisää rahaa. Ei sillä pyramidihuijaustyövoimalla tee mitään ellei työvoima ole tuottavassa työssä.

No sehän pitää täälläkin kokeilla käytännössä, eikä uskoa muiden maiden kokemuksia tai ekstrapoloida nykyisten maahanmuuttajien aiheuttamista nettokuluista.

Ei voi muuta todeta noista Sorsan säätiön jutuista kuin, että ovat kyllä uskossaan vahvoja.

Sitten 2050 puhuvat, kuinka jälkiviisastelu on turhaa.

Edit: Nykyisillä työttömyysluvuilla syrjäytyvät vielä nekin, jotka tänne haluavat tulla töitä tekemään. Ihan päätöntä tuoda lisää porukkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mihinkäs sitä työvoimaa tarvitaan kun työlle ei löydy enää maksajaa? Ensisijaisesti töihin omat työhaluiset nuoret jotteivat syrjäydy ja sitten vasta ulkomaalaisia.
Työhaluisten nuorien jälkeen pitää kannustaa töihin ne työhaluttomat.

Juusolle olisi hyvä tehdä selväksi, että jos vanhemmat haluavat rahoittaa joutenolon, se sopii kyllä. Mutta ei markan latia verovaroista. Kaikki lääkärikäynnit yksityisellä, ilman kela-korvauksia.

– Lähes päivittäin saan kuulla, että minun pitäisi hakea opiskelemaan tai mennä töihin tai johonkin. En kuitenkaan halua tehdä mitään, haluan olla rauhassa. Haluan tehdä mitä haluan. En halua hakea mihinkään. Keskittyisivät muutkin omaan elämäänsä, eivätkä minun.

@YliKoo

En kuitenkaan halua tehdä mitään, haluan olla rauhassa. Haluan tehdä mitä haluan. En halua hakea mihinkään. Keskittyisivät muutkin omaan elämäänsä, eivätkä minun.

En vaan pysty näkemään tätä mitenkään muuten. Elämän pitäisi opettaa.

Työhaluisten nuorien jälkeen pitää kannustaa töihin ne työhaluttomat.

Juusolle olisi hyvä tehdä selväksi, että jos vanhemmat haluavat rahoittaa joutenolon, se sopii kyllä. Mutta ei markan latia verovaroista. Kaikki lääkärikäynnit yksityisellä, ilman kela-korvauksia.

Työhaluttomuuden todistaminen on aika vaikeaa. Ei noille ole tarjota työpaikkaa (koska palkkaaminen on kallista ja ilmaistyö taas rikkoo työmarkkinat), joten eivät ne yleensä varsinaisesti kieltäydy mistään konkreettisesta työpaikasta. Jokainen myös osaa kysyttäessä valehdella, että kyllä kovasti haluaisi töihin mutta ei vaan ole vielä saanut työtä.

Toisaalta jos ne tukien epäämisen jälkeen päätyvät kadulle niin sitten on taas toisenlainen sosiaalinen ongelma ratkaistavana.
 
Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa.

Noh, Hiilamo puhuu analyysistä jonka HÄN on tehnyt. Artikkelissa ei tuoda esille mitään laajempaa tukea näkemykselle. Yhtä hyvin toimittelija voisi kirjoittaa Hiilamon kertoneen: "Mä tossa yhtenä iltana vähän funtsailin, että meidän maahan näköjään väki tulee ulkomailta mutta ei niinkään syntyvyyden kautta"

Tarviiko tuohon funtsaamiseen olla edes tohtori. No ei tarvii.

Tässä nyt on kyseessä toimittelijan tekemä asenneartikkeli, että näin tulee tapahtumaan. No ei tule, koska yli puolet suomalaisista ei hyväksy kehitystä, jossa ulkomailta tulevien osuus kasvaisi liikaa.
Hiilamon puhe on siis teoriaa ja funtsailtuja lukuja, ei sellainen kehitys jonka me sallimme.

.
 
Hiilamo nyt on liberaalivihreä ja toimii niinkuin viiteryhmässä pitää...

"Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Hiilamo oli vihreiden ehdokkaana Uudellamaalla ja sai 1 596 ääntä."

Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa. Tämä on vääräksi todistettu, eikö.
Onko ne jossain laskenut että kuka noille maksaa kela-goldin? Onneksi talvi tappaa mummot ja keski-aasian heinäsirkat kun suomijunttia ei ole pyörittämässä infraa...
 
Pauli Vahteran mukaan leväperäinen rahankäyttö lähtee Migristä. Migri käytti viime vuonna 574 miljoonaa euroa toimintaansa. Summa sisältää VOKeista maksetut palvelut yrityksille. Tampereen luksustalon menot ovat osa 210 miljoonan euron rahasta, jota kilpailutetaan eri kohteisiin useamman vuoden aikana.

Migrissä rahaa jakaa 1459 hengen henkilökunta, jotka viime vuonna saivat palkkaa 1358 kokoaikaisen henkilön määrälle. Naisia henkilökunnasta on 71 %. Keskipalkka on hurja 4207 euroa kuukaudessa, mikä ylittää reippaasti suomalaisen keskipalkan.
Sisäasiainministeriön poliisiosaston ulkomaalaistoimiston (joka hoiti Migrin nykyään hoitamia tehtäviä) pitkäaikaisen johtajan Eila Kännön tyyppinen henkilö tarvittaisiin suitsimaan hommaa. Hänen kaudellaan Suomeen oli erittäin vaikea tulla pysyvästi asumaan (silloin etnisesti yhtenäisten) Pohjoismaiden ulkopuolelta.

Tässä myös näkyy osittain taustan vaikutus: Kännö oli varatuomari, joka oli aiemmin työskennellyt KRP:ssä silloisesti ainoana naispuolisena poliisiupseerina ja hoitanut yhteistoimintaa Interpolin kanssa, eli oli hyvin jyvällä kansainvälisyyden nurjasta puolesta. Toki häntä auttoi työssään se, että vanhan ulkomaalaisasetuksen nojalla tehdyistä päätöksistä ei saanut jättää valituksia.

Ihme salaliittoteoreetikko tämä Hiilamo. Suomeen voisi tulla muka miljoona maahanmuuttajaa 50-luvulle tultaessa. Tämä on vääräksi todistettu, eikö.
Miljoona? Tuo 7 miljoonan väkiluvun saavuttaminen vaatisi yli puoltatoista miljoonaa lisää, koska kantaväestön väestökehitys on taantuva; pelkästään nollatilanne kantaväestön syntyvien ja kuolevien erona vaatisi sen puolitoista miljoonaa, ja nykyisellä syntyvyydellä lähemmäs kaksi miljoonaa.

Se tarkoittaisi sitä, että 2050 suomalaisia olisi sen nelisen miljoonaa ja ulkomaalaisia kaksi ja puoli...
 
Back
Top