MAAK tänään

Näin. Puskaradion ja henkilökohtaisten kontaktien merkitystä ei pidä vähätellä. Itsekin muistan kun yhdessä VEH-harjoituksessa eräs harjoitukseen kuulumaton majuri tuli kysymään kiinnostaisiko tällainen sijoitus?
"Kyllä kiinnostaa, herra majuri :salut:" Ja sitä se sitten alkoi. Toisessa VEH-harjoituksessa vähän myöhemmin sa-sijoituksia hoitava kaveri sanoi että voi järkätä sijoituksen toiseen pumppuun jos kiinnostaa.

Jollain Veh-keikalla sano sa-sijottaja, ettei puolla kellekkään ylennyksiä. Eikä anna uutta sijotusta yli 35-veelle.

Aluetoimiston mukaan kumpikaan lupaus ei pitänyt
 
Viimeksi muokattu:
Jollaain Veh-keikalla sano sa-sijottaja, ettei puolla kellekkään ylennyksiä. Eikä anna uutta sijotusta yli 35-veelle.

Mielenkiintoisia harjoituksia, jos on oikein sijoittajia ollut mukana?

Kun tarpeeksi korkea-arvoinen torjuntavoittojohtaja on vakuuttunut miehen kyvykkyydestä tai kyvyttömyydestä, niin kaikki on mahdollista.
 
Juu näin se sanoi, että 10. Ja ollaan kuitenkin Uudellamaalla, missä asuu miljoona ihmistä.

Tilaisuuden markkinointi on kyllä mennyt pahasti pieleen ja ehkä muutenkin koko MAAK tarvitsisi hieman kirkastusta suuren yleisön silmissä niin kuin täällä on puhuttu. No täytyy antaa joku rakentava palaute tästä sitten paikan päällä.

Olet kiinnostunut Maakuntakomppaniasta? Olet suorittanut jo nettiturvallisuusosion hyvin välttävästi. Jotta vielä läpäiset kurssin, kerrotko vielä, kuka sinulle soitti ja mikä hänen tehtävänsä on? Vahvistatko vielä infon rekryyttien määrän? Viesihistoriassasi puhut Itä-Uudenmaan komppaniasta. Selvä. Onko Porvoon plutoonaan tulossa tuo määrä uusia kokeilijoita vai kaikkiin viiteen komppaniaan, jotka ovat alueella?

Saisitko selville osallistujien nimiä, osoitteita ja numeroita? Iät? Kerrotko ne vasta infotilaisuuden jälkeen, kun on enemmän kertomista?

Palaute paikan päällä tulee varmasti olemaan rakentavaa.
 
Nonni, taisin sortua ääneen ajatteluun innoissani. En mä ajatellut asiaa noin pitkälle.
 
Suomessa on nyt tilanne jossa pitää selvittää iso massa jos halutaan lisätä toimivia joukkoja. Tätä ei hoideta tehokkaasti pikkuvaihteella ja puskaradiolla.
PV voi aina heittää jonosta pois sopimattomia heti kun se jono on näkyvissä ja on varaa valita. Jos aloitustilanteeseen saadaan 10 paikalle niin tosi vaikeata muodostaa kokonaistilanteesta mitään käsitystä, saatikka sitten kasata joukkoja.

PV:n miehet.
Päättäkää nyt asiasta jotain. Joko asevelvollisuus hyödynnetään ja reserviläisille kohdistetaan aktiivinen markkinointikampanja joukkojen kasaamiseksi, tai vaihtoehtoisesti höpötyksen voi lopettaa ja sitten mennään sillä 10 miestä siellä ja toiset täällä. Ei mulla muuta.

.
 
Mielenkiintoisia harjoituksia, jos on oikein sijoittajia ollut mukana?

Ensimmäisen esimerkin majurin tehtävistä en tiedä. En tiennyt (jatko)sijoitussysteemistäkään mitään tuohon aikaan. Mutta olisiko ollut aselajipäällikkö tms. Jälkimmäisen esimerkin kaveri sanoi vastaavansa oto:na sijoituksista. Palveluspuku vaan oli kannaltani "väärän värinen". Niin ja kun oli jo se "parempi" sijoitus ;)
 
Viimeksi muokattu:
Olet kiinnostunut Maakuntakomppaniasta? Olet suorittanut jo nettiturvallisuusosion hyvin välttävästi. Jotta vielä läpäiset kurssin, kerrotko vielä, kuka sinulle soitti ja mikä hänen tehtävänsä on? Vahvistatko vielä infon rekryyttien määrän? Viesihistoriassasi puhut Itä-Uudenmaan komppaniasta. Selvä. Onko Porvoon plutoonaan tulossa tuo määrä uusia kokeilijoita vai kaikkiin viiteen komppaniaan, jotka ovat alueella?

Saisitko selville osallistujien nimiä, osoitteita ja numeroita? Iät? Kerrotko ne vasta infotilaisuuden jälkeen, kun on enemmän kertomista?

Palaute paikan päällä tulee varmasti olemaan rakentavaa.
Täysin totta tuo, että sijoituksiin liittyvät asiat on vain omaan käyttöön etenkin muiden sijoitukset.

Mutta asiian liittyen niin puolustuvoimat itsekkin aika useasti erilaisissa medioissa mainitsee henkilön sijoituksen etenkin maakuntakomppanioiden kohdalla. Esimerkiksi Maavoimien FB sivuilla on usein PAPU harjoituksien aikaan kuvia harjoituksesta ja kuvassa on selvästi tunnistettava henkilö ja kutekstissä lukee Etelä-Hämeenlinnan maakuntakomppanian 3.joukkueenjohtaja yliluutnantti Mikko Makkonen on ollut tyytyväinen harjoitukseen. Tai Päijät-Hämeen MAAKK:n oma varmistin-lehti, mistä käy aika selvästi ilmi johtajien nimet ja sijoitukset. Paras "moka" mielestäni oli, kun vuosi sitten seikkailin moodlessa ja eksyin maasotakoulun moodlekurssille, mikä oli tarkoitettu valtakunnan kaikkien maakuntakomppanioiden johdon KH:n verkko-oppimisympäristöksi. Moodlekurssia ei tietenkään ollu salasana suojattu, vaan sinne pystyi kuka vaan itsekirjautumaan. Moodlekurssin lähdeaineistosta löytyi paljon STL IV tavaraa, sekä kurssin asetukset oli niin että pystyi katsomaan ketä kaikkia siellä oli. Pistin asiasta s-postia asiasta KH:n johtajalle ja PVmoodlekurssin vastuuopettajalle. Kurssi suojattiin parin viikon kuluessa salasanalla.
 
Näin. Puskaradion ja henkilökohtaisten kontaktien merkitystä ei pidä vähätellä. Itsekin muistan kun yhdessä VEH-harjoituksessa eräs harjoitukseen kuulumaton majuri tuli kysymään kiinnostaisiko tällainen sijoitus?
"Kyllä kiinnostaa, herra majuri :salut:" Ja sitä se sitten alkoi. Toisessa VEH-harjoituksessa vähän myöhemmin sa-sijoituksia hoitava kaveri sanoi että voi järkätä sijoituksen toiseen pumppuun jos kiinnostaa.
Vähän saman tyyppiset kokemukset minullakin.
Kun olet aktiivinen, teet hommasi hyvin ja kiinnität huomion, niin hyvällä tuurilla teitä aukeaa.
 
Mielenkiintoisia harjoituksia, jos on oikein sijoittajia ollut mukana?

Kun tarpeeksi korkea-arvoinen torjuntavoittojohtaja on vakuuttunut miehen kyvykkyydestä tai kyvyttömyydestä, niin kaikki on mahdollista.

Koska ylennys ja sijoitus sattuivat allekirjoittaneen kohdalle niin epäilen virkamiehen vittuilua virkavastuulla.
 
Täysin totta tuo, että sijoituksiin liittyvät asiat on vain omaan käyttöön etenkin muiden sijoitukset.

Mutta asiian liittyen niin puolustuvoimat itsekkin aika useasti erilaisissa medioissa mainitsee henkilön sijoituksen etenkin maakuntakomppanioiden kohdalla. Esimerkiksi Maavoimien FB sivuilla on usein PAPU harjoituksien aikaan kuvia harjoituksesta ja kuvassa on selvästi tunnistettava henkilö ja kutekstissä lukee Etelä-Hämeenlinnan maakuntakomppanian 3.joukkueenjohtaja yliluutnantti Mikko Makkonen on ollut tyytyväinen harjoitukseen. Tai Päijät-Hämeen MAAKK:n oma varmistin-lehti, mistä käy aika selvästi ilmi johtajien nimet ja sijoitukset. Paras "moka" mielestäni oli, kun vuosi sitten seikkailin moodlessa ja eksyin maasotakoulun moodlekurssille, mikä oli tarkoitettu valtakunnan kaikkien maakuntakomppanioiden johdon KH:n verkko-oppimisympäristöksi. Moodlekurssia ei tietenkään ollu salasana suojattu, vaan sinne pystyi kuka vaan itsekirjautumaan. Moodlekurssin lähdeaineistosta löytyi paljon STL IV tavaraa, sekä kurssin asetukset oli niin että pystyi katsomaan ketä kaikkia siellä oli. Pistin asiasta s-postia asiasta KH:n johtajalle ja PVmoodlekurssin vastuuopettajalle. Kurssi suojattiin parin viikon kuluessa salasanalla.

PV :)
 
Suomessa on nyt tilanne jossa pitää selvittää iso massa jos halutaan lisätä toimivia joukkoja. Tätä ei hoideta tehokkaasti pikkuvaihteella ja puskaradiolla.
PV voi aina heittää jonosta pois sopimattomia heti kun se jono on näkyvissä ja on varaa valita. Jos aloitustilanteeseen saadaan 10 paikalle niin tosi vaikeata muodostaa kokonaistilanteesta mitään käsitystä, saatikka sitten kasata joukkoja.

PV:n miehet.
Päättäkää nyt asiasta jotain. Joko asevelvollisuus hyödynnetään ja reserviläisille kohdistetaan aktiivinen markkinointikampanja joukkojen kasaamiseksi, tai vaihtoehtoisesti höpötyksen voi lopettaa ja sitten mennään sillä 10 miestä siellä ja toiset täällä. Ei mulla muuta.

.

PV ei oikein tunnu osaavan hoitaa sijoitettavien vapaaehtoisten hankintaa ja hallintaa
 
...lähdeaineistosta löytyi paljon STL IV tavaraa...

Eli viranomaiskäyttö. Ei siis mitään kuuminta hottia. Erään ministeriön eräs korkeampi virkamies tässä taannoin tuumasi palaverissa että eräästä poolista pudotettiin pois kaikki ei-virkamiehet koska käsiteltiin IV-luokan asioita. Huolimatta siitä, että pois pudotetut kaverit olivat käsitelleet samoja asioita poolissa vuosikausia.

https://turvaluokka.wordpress.com/turvallisuusluokitus/
 
No ei kannata lannistua jostain "yleisestä palautteesta".

Paskan joukosta on timantit helpompi noukkia.
 
Eli viranomaiskäyttö. Ei siis mitään kuuminta hottia. Erään ministeriön eräs korkeampi virkamies tässä taannoin tuumasi palaverissa että eräästä poolista pudotettiin pois kaikki ei-virkamiehet koska käsiteltiin IV-luokan asioita. Huolimatta siitä, että pois pudotetut kaverit olivat käsitelleet samoja asioita poolissa vuosikausia.

https://turvaluokka.wordpress.com/turvallisuusluokitus/

Aivan...lainaan tuossa linkissä olevan tärkeimmän:

Turvallisuusluokkaan IV kirjattavalle tietoaineistolle on tyypillistä laaja käsittelytarve, korkea käytettävyys, soveltuvuus päivittäiseen työskentelyyn ja tiedon paljastumisen aiheuttama vähäinen vahinko salassa pidon perusteena olevalle asialle.
 
Käytännössä STL IV eli entinen ETS ("ei tietoa sivullisille") = "älkää nyt heti kertoko tätä baarissa kaikille tai lehtimiehille". :D

Itsellä oli aikoinaan työtehtävän vuoksi pääsy tiettyihin tietoihin jotka olivatkin sitten nykyistä STL II-luokkaa (salainen). Ne olivatkin sitten täyttä kassakaappitavaraa. Sen nyt voin sanoa, että kyseessä oli Iglojen lukumäärät ja varastointipaikat jne., kun kyseisiä ohjuksia ei ole enää käytössä.
 
Eli viranomaiskäyttö. Ei siis mitään kuuminta hottia. Erään ministeriön eräs korkeampi virkamies tässä taannoin tuumasi palaverissa että eräästä poolista pudotettiin pois kaikki ei-virkamiehet koska käsiteltiin IV-luokan asioita. Huolimatta siitä, että pois pudotetut kaverit olivat käsitelleet samoja asioita poolissa vuosikausia.

https://turvaluokka.wordpress.com/turvallisuusluokitus/
Joo ei ollu mitään mitä varusmiehille tai reserviläiselle ei kerrottaisi harjoituksissa. Mutta kai niistäkin jotain iltapuluun olisi saatu revittyä. Suurempana ongelmana pidin sen "nimilistan".
 
Back
Top